olen ollut kaukosuhteessa nyt reilun vuoden. aluksi välimatkaa oli melkein 500km, mutta jaksettiin koska edessä oli muutto lähemmäs toisiamme, kun lähdin opiskelemaan. luulimme että kaikki paranisi, näkisimme useammin ja olisimme entistä onnellisempia. samaan aikaan poikaystäväni kuitenkin lähti armeijaan. enää meillä ei ole välimatkaa kuin alle 200km. emme silti näe juurikaan sen useammin, ehkä jopa harvemmin, kun poikaystäväni tekee dj hommia toisessa kaupungissa usein lomilla ollessaan. itse olen viikonloput poissa harrastukseni vuoksi ainakin maaliskuun loppuun saakka. näkyvissä on siis noin kolmen kuukauden aika jolloin emme näkisi edes niitä harvoja kertoja kuten tähän mennessä. olen ollut hyvin onneton ja turhautunut tilanteeseen. hänkin tietää sen.
nyt poikaystäväni sitten kysyikin että haluaisinko pitää taukoa kunnes hän pääsee armeijasta tai pääsiäiseen jolloin omat viikonloppumenoni loppuvat vai haluanko jatkaa näin.
tavallaan tauon pitäminen kuulostaisi kiinnostavalta, saisi etsiä itseään vielä ennen kuin palaisi oman kullan luokse. toisaalta huonostikin voi käydä jos poikaystävä vaikka löytää uuden. vai pitäisikö jatkaa näin ja odottaa ja olla useimmiten onneton? voiko tauon jälkeen palata vielä normaalisti yhteen? tämä on ensimmäinen oikeasti varteen otettava suhteeni enkä haluaisi heittää sitä menemään turhan takia. en silti haluaisi olla onnetonkaan. toisinaan mietin että voisiko jossain olla jotain vieläkin parempaa. onko "ensimmäinen" koskaan se viimeinen, oikeasti?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.