Elämä narsisti miehen rinnalla

ex-nainen

Minulla on varmaan kohtalon tovereita niin naisissa kuin miehissäkin.
Kaikki alkoi muutamia vuosia sitten tapasin miehen johon ihastuin ja pikkuhiljaa rakastuin häneen.Muutin lähemmäksi häntä omaan asuntoon ja tapailimme aluksi tiiviisti ja välillä emme nähneet koska hän halusi olla yksin.Uskoin hänen juttujaan vaikka epäilin että kuviossa voi olla muitakin naisia..joskus jos kävin hänen ovensa takana niin ei auvennut ovi ja kuitenkin hän oli kotona.
Riitoja oli ja erosimme useamman kerran ja minä itkin ja anelin että jatketaan..näin jatkui useamman vuoden..aloin voida henkisesti pahoin ja väsyin pikkuhiljaa..sairaslomat lisääntyi töistä ja elämä ei tuntunut enää mukavalta.
Aina jos yksin lähdin bilettämään tämä mies ilmaantui sinne vahtimaan onko minulla muita miehiä.
Palasimme useamman kerran yhteen ja olin saanut kokea fyysistäkin väkivaltaa etelän matkoillamme ja henkistä jouduin kestämään aika paljon.
Erosimme erään lomareissun jälkeen ja tuntui etten jaksa elää ilman häntä mutta minä selvisin ystävien ja lasteni kautta.
Aloin elämään ja nautin sinkkuna olosta.
Tapasin miehen joka halusi minut ja minä ajattelin että no miksen voisi yrittää..mutta sydän oli kuitenkin tämän toisen luona ja kun hän sai selville että minulla oli uusi suhde alkoi pommittelut ja ukaasia tuli ja että jos en palaa hänen kanssaa yhteen paluuta ei ole ja lupasi olla muuttunut mies ja minä uskoin puheisiin.
En arvannutkaan mikä helvetti alkaa ..kuukauden päästä kun olin palannut hänen luokseen sain kokea jälleen väkivaltaa ..anteeksi annoin jälleen kerran ja vähän aikaa menikin hyvin mutta sitten alkoi menneisyyden penkominen ja utelut millainen ihminen olen ollut joskus vaikka sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä tässä suhteessa.Mutta väkivalta vain lisääntyi poliisit soitin muutaman kerran ja hän sai sakot minun lyömisestäni ja siitä hän oli katkera kun poliisit olin soittanut.Päähän kohdistuneet iskut eivät ole leikin asia.
Virheen tein kun palasin hänen luokseen ja Ymmärsin jo aikoja sitten minun on muutettava omaan asuntoon ja aloitettava oma elämä..ja näin olen tehnyt olen omassa pienessä kodissa,ilman pelkoa ja kukaan ei määräile ja olen selvinnyt ystävien tukemana ja alan nauttimaan elämästäni ja toivon että en koskaan enää joudu kokemaan tätä mitä sain hänen kanssaan kokea..

1

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfgsdfsg

      Miksi se on niin vaikeaa tajuta, että se sydän voi joskus olla aivan helvetin tyhmä, eikä sitä todellakaan pidä kuunnella? Pelkkää Hollywood-paskaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1502
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      921
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      711
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      636
    Aihe