Perussuomalaisten kolmannen varapuheenjohtajan Sebastian Tynkkysen on jätettävä puolue, se on minun kantani, joten ei käsittääkseni tässä sen kummemmin tarvitse perustella.
Riittää kun seuraa mediaa, niin tietää miksi Tynkkysen tulisi erota puolueesta -samasta ovenavuksesta saisi lähteä halla-ahot, hakkaraiset, packaleenit ja monet monet muut.
Riittää kun seuraa mediaa, niin tietää miksi Tynkkysen tulisi erota puolueesta -samasta ovenavuksesta saisi lähteä halla-ahot, hakkaraiset, packaleenit ja monet monet muut.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Olisi tosiaan hyvä, jos puolueesta lähtisivät kaikki oikeasti nuivat ja Soini omega-eläimineen jäisi yksin sinne tekemään vaalitappion toisensa jälkeen.
Nuivien kannattaisi koota pienpuolueet kuten IPU ja M11 yhdeksi mamukriittiseksi puolueeksi, joka sitten voisi ajaa suomalaisten asiaa.
Olisi Suomen kansan unelmaonni, jos ps jättäisi hallituksen ja tilalle saataisiin vihreät, demarit, vas.liitto ja rkp. (häpeällistä oli hylätä rkp oppositioon) Sitten ei enää tarvitsisi kekustella rajojen sulkemisesta. Päinvastoin uusia ylityspaikkoja avattaisiin onnettomille paperittomille nuorille muslimimiehille ympäri maata. Näin päästäisiin toteuttamaan koko kansan unelmaa. Varmasti jättimoskeijankin rakentaminen sujuisi nopsaan ja ihan valtion rahan tukemana.
Hyvin nuo muslimit ovat osannet tulla Suomeen PS:n aikana - tosin koskaan aikaisemmin ei näin paljon pakolaisia ole edes Suomessa ollut - kiitos PS.
Soini ja kumppanit julisti - Kreikan sitoomukset eivät kasva - ovat kasvaneen merkittävästi, Suomeen ei tule pakolaisia - noin 20.000 on tullut. Koulutuksesta ei säästetä - säästetään satoja miljoonia. Työttömiltä ei leikata - on leikattu ja leikataaan lisää. Listaa voi jatkaa vaikka kuinka pitkään....
En ole ihan vakuuttunut, että tilanne voisi mennä kovin paljon huonommaksi, vaikka persut olisivatkin oppositiossa. Meinaan että tähän mennessä tavalliselle kansalle on jäänyt toimiminen rajojen sulkemiseksi kun Sippi, Stubbi ja näiden kontrolloima Soini omega-eläimineen puukottaa kansaa selkään.
Tilanne on aika huono tavallisen suomalaisen näkökulmasta joka tapauksessa. Ainoa asia mikä on selvää, on suoran kansalaisaktivismin tarve.
Soini ei vitun typerys voi yksin sulkea rajoja, ota näin aluksi selvää vaikka siitä, että mitä määräenemmistö tarkoittaa.
No, eihän se edes halua. Sen sijaan suunnittelee sanktioita niille jotka eivät pakolaisia ota.
aaaas
bbbbb
ccccc
On tosiaan helpompi erottaa ne, jotka eivät noudata puolueen tavoitteita. Tynkkynen kuuluu niihin, jotka ajavat puolueen tavoitteita. Jos suurin osa äänestäjistä jättää puolueen, niin mitä puolue silloin on, ei ole koko puoluetta.
Tynkkynen pitää vielä Soinin nuolemaan saappaitaan. Siinä järki mies ajamaan maan asioita. Mitä helvettiä oli päästää maahan 20000 pakolaista ilman mitään
kontrollia. Missä on hallituksen järki. Tynkkysen kaltaisia pitäisi saada päättämään
hallitukseen ei kääntyis takki.
Soini tulee hajottamaan puolueen - sisäiset riidat tulevat olemaan kohtalokkaita. Soinin ego on sen verran ylikehittynyt, että se ei siedä kilpailijoita. Olen pettynyt, todella pahasti. Liki kaikki vaalilupaukset on rikottu yksi toisen jälkeen.....ei kiitos. Tähän ei ole pysytyn edes Kepu joka pettää aina - PS pettää takkuuvarmasti - siinä uusi teema.
Vennamon ja Kekkosen ihailija.
Tynkkynen näyttää olevan vielä nuori mies, kun loukkaantuu, jos häneltä kysytään onko harkinnut eroamista puolueesta. Tällaisten kyselyjen taustallahan yleensä on: oletko harkinnut uuden puolueen perustamista. Minusta uuden puolueen perustaminen on kyllä harkinnan arvoinen asia. Niin sekavalta maan politiikka nyt vaikuttaa.
Ensi vuonna persut ottavat maahan 150 000 pakolaista.
Hyvä kommentti!!!!!!! Ennen persujen hallitustaivalta tuli Suomeen max. 3 000 pakolaista.
Nyt tulossa päälle 100 000 vuodessa. Jos joku persu tuonkin kääntää perussuomalaisten saavutukseksi (kuten köyhien/opiskelijoiden/vammaisten/jne/jne/ kusetus, niin on David Copperfield 2.0 vähintään ).
Mikään vihervasuripuolue tahi EK ei olisi pystynyt edes haaveilemaan tästä... tai toteuttamaan... mutta persuille kelpaa.
Hyvää vitutusta toivottaen
Taas Uusi Persujen EX-ÄÄNESTÄJÄ
Tynkkynen astui Halla-ahon ja Immosen virittämään ansaan. Ansan pääasiallinen tarkoitus on horjuttaa Soinin asemaa.
Eihän väärässä puolueessa tarvitse olla. Ehkä jokin kuten SDP olisi oikea puolue, kun siellä kaikki kuitenkin ovat samaa mieltä.
Tynkkynen on taitava pyrkyri kuten Halla-Ahokin aikanaan. Siinä missä Halla-Aho käytti scriptaansa, käytti Tynkkynen Big Brother osallistumistaan. Nyky-media-aikana todella taitavia strategioita..... valheellista kusetusta toki, mutta taitavaa ja tuottaa tulosta.
mitä pitäisi kirjoittaa sekavalle PS-johdolle
KYSE EI OLE VAIN SIITÄ, ETTÄ PS TOIMINTA NÄYTTÄÄ PASSIIVISELTA VAAN SIITÄ, ETTÄ JULKISUUDESSA JOHTO ESIINTYY AIVAN KUMMALLISESTI. TYNKKYSEN ARVOSTELUN SIJASTA JOHDON PITÄISI ARVOSTELLA hallistusyhteistyön nimissä SIPILÄÄ, JOKA EI SULJE RAJAA (Saksa pelaa useilla korteilla, se muka ottaa pakolaisia historian takia mutta levittää ne Schengen-sopimuksella vähitellen muihin maihin)
PERUSSUOMEN JOHDOLLA ON ONGELMA HOITAA JULKISUUSKUVAA ja se on päästänyt Ylen, Hesarin, HBL:n ja vaikka esimerkiksi Stubbin määrittelemään perussuomalaisuuden vastuksetta, esim. Stubb antoi eilen Ruotsin televisiolle lausuntoja Perussuomen olemuksesta Agenda -ohjelmassa http://www.svt.se/agenda/
PUOLUEJOHTO ON HILJAA, kun esimerkiksi Stubb levittää aamusta iltaan monikulttuurisuusmölinäänsä (jossa siis Suomi muutetaan irakilais-somalialais-syyrialaiseksi minnekkään muualle pääsemättömien slummikyläksi), puoluejohto EI OLE KOSKAAN KÄSKENYT JULKISESTI STUBBIA PITÄMÄÄN TURPAANSA KIINNI hallitusyhteistyön jatkumisen nimissä (Stubbhan pelkää joutuvansa rivikansanedustajaksi, jos hallitus kaatuu)
PUOLUEJOHTO KÄYTTÄÄ VOIMIA TYNKKYSEN JA IMMOSEN MOLLAAMISEEN, KUN NÄMÄ PUOLUSTAVAT KANSAA, HS: Soini tyrmää Tynkkysen puheet: "Kyllä minä niin roisisti sanon, että en pidä rintamakarkureista" Kaleva: Soini sanoi Spiegel Onlinen haastattelussa, että Immonen ei saa toistaa lausuntojaan. Immonen hätkähdytti heinäkuussa Facebook-kirjoituksellaan, jossa luonnehti monikulttuurisuutta painajaiseksi.
Jos Sebastian Tynkkynen ei itse ymmärrä lähteä puolueesta, niin siinä tapuksessa puoluehallituksen tulee erottaa Tynkkynen niin puolueen kuin sen piirijärjestönkin toiminnasta.
Sebastian Tynkkynen kokoaa Iltalehden nettisivujen tietojen mukaan nimilistaa, jotta puolue järjestäisi yleiskokouksen, jossa päätettäisiin, jatkaako puolue hallituksessa vai ei. Tällaisen listan kokoaminen on jotakin sellaista, jonka vuoksi Tynkkynen on erotettava puolueesta, jos ei kerta itse ymmärrä lähteä.
Kun Tynkkynen erotettaisiin, voitaisiin puolueesta puhdistaa (lue erottaa puolueen ja sen piirijärjestöjen jäsenyydesta) kaikki muutkin hallitustyöskentelyä vastustavat. Nyt on oikea aika tuulettaa, puhdistaa puolue.
Mielelläni näkisin, että ainakin kansanedustajat Olli Immonen, Veli-matti Saarakkala, Laura Huhtasaari, Teuvo Hartikainen ja Tom Paskaleen sekä euroedustaja Jussi Halla-aho ja mahdollisesti muutama muukin erotettaisiin samalla Sebastian Tynkkysen kanssa puolueen jäsenyydestä.
Olen siinä ylläolevan kirjoituksen kanssa samaa mieltä, että katson Sebastian Tynkkysen ulostulojen vahingoittaneen Perussuomalaisia. Nyt kun todistetusti PS:n kannatus on ainakin tilapäisesti romahtanut, niin Teidän Perussuomalaisten kannattaisi miettiä huolellisesti, mitä tehdä. Iso tuuletuskokous, ehkä useampikin sellainen olisi varmaan tarpeen, mutta niitä ei kannattaisi pitää julkisina. Likapyykki pitää pestä omassa keskuudessa niin, että ulospäin astutaan yhtä jalka. Puolueesta erottamisien kanssa kannattaisi olla hyvin varovainen, mutta mainittakoon, että mm. Englannin Työväenpuolue erotti aikoinaan 80-luvulla useita satoja oman jäsenistönsä joukkoon soluttautuneita trotskilaisia ja anarkisteja.
Eikö muka karjun kanssa saa olla eri mieltä. Tynkkynen ja Immonen johtoon!
Se, että Sebastian Tynkkynen kokoaa (ainakin Iltalehden nettisivujen tietojen mukaan) nimilistaa, jotta puolue järjestäisi yleiskokouksen, jossa päätettäisiin, jatkaako puolue hallituksessa vai ei, on mielestäni suora hyökkäys puolueen puheenjohtajaa kohtaan; Tynkkynen ei luota puheenjohtaja Soinin ja puolueen ministereitten omaan arviointikykyyn hallituksessa olemisen mielekkyydestä, vaan haluaisi järjestää siitä asiasta (halituksessa oelmisesta) puolueen sisäisen "kansanäänestyksen", yleiskokouksen päätöksen.
Tällainen Tynkkysen toiminta on suora hyökkäys puheenjohtaja Soinia kohtaan.
Historiasta tulee mieleeen kevään ja kesän 1972 tapahtumat, kun perussuomalaisten edeltäjäpuolueen SMP:n eduskuntaryhmässä alkoi näkyä merkkejä SMP:n puheenjohtaja Veikko Vennamon vastaisesta kapinahengestä, joka johti lopulta siihen, että SMP:n eduskuntaryhmä hajosi 8. syyskuuta 1972.
Perssuomalaisen puolueen hajoaminen sisäisten jännitteiden deurauksena (ja sitä tietä hallituksen kaatuminen ja uusien eduskuntavaalien järjestäminen) on lähempänä kuin arvaatkaan.
On täysin mahdollista, että PS hajoaa, mutta uskon kuitenkin, että PS:n enemmistö on hallituksessa jatkamisne kannalla. Riittää kun puoletkin PS:n nykyisistä kansanedustajista pysyy hallituksen riveissä, niin Sipilän hallituksella olisi vielä toimintakykyinen enemmistö.
Jos PS siirtyisi kokonaisuudessaan sisäisten ongelmiensa vuoksi oppositioon, niin sen tilalle voitaisiin helposti nosta RKP ja KD. Järin suuria muutoksia nykyiseen hallitusohjelmana ei tarvitsisi tehdä. Sillon koossa olisi enemmsitö, mutta liian pieni. Kätevin keino lisätä enemmistöä olisi ostaa Vihreät osittain hallituksen taakse lupaamalla toteuttaa eräitä Vihreiden "kärkihankkeita". Vastineeksi Vihreät joko äänestäisivät hallituksen puolesta tai sitten tyhjää luottamuslauseäänestyksissä. Näin tehtiin Englannissa 70-luvun jälkipuoliskolla. Työväenpuolue oli täytevaalien vuoksi menettänyt enemmistönsä ja siksi se teki sopumksen Liberaalien kanssa hallituksensa jatkon turvaamiseksi. Liberaalit tukivat hallitusta asiakompensaatiota vastaan olematta itse hallituksessa.
Pidän hyvin epätodennäköisenä, että Suomessa järjestettäisiin ennenaikaiset eduskuntavaalit. Juha Sipilän pitäisi ehdottaa niitä, ja Sauli Niinistön hyväksyä tuo ehdostus. Näin ei tule käymään. Hallituspohja tosin voi vaihtua nykyisestä
Se on puolueen kannalta paras, että Tynkkynen lähtee, perustakoon oman puolueen.
Tynkkysen uusia tuulia kannattaa toteuttaa. Mies on hyvä paikallaan ja persujen parhaammistoa.
Seuraavien henkilöiden olisi lähdettävä puolueesta: Soini, Tynkkynen, Immonen, Halla-aho, Mäntylä, Lohela, Eerola, Slunga-Poutsalo.
Unohtamatta Laura "Höhlä" Huhtasaarta.
Tynkkyselle on nyt tilausta. Tynkkysen kannattaisikin erota puolueesta ja persutaa oikea palkansaajien ja suomalaisten puolue, joka pistää stopin mielettömälle Ek:n nuolemiselle ja lopettaa täysin järjettömän maahanmuuton. Tälläinen puolue saisi eduskuntavaaleissa, jopa yksinkertaisen enemmistön yksin, sillä 80% kansasta ei hyväksy nykyistä politiikkaa ja SDP on hakoteillä pakolaispolitiikassa täysin, eikä ole näinollen vaihtoehto nykymenolle.
KIITOS SEBU http://yle.fi/uutiset/politiikan_mannerlaatat_siirtyivat_perussuomalaisten_suosio_romahtisdp_pomppasi_kakkoseksi/8363893