VIHA KOHDISTUU TAVALLISEEN SUOMALAISEEN

Joka päivä olen vihainen ja surullinen. miksi meitä vaatimattomia, työteliäitä, laskumme maksavia, lapsistamme huolehtivia suomalaisia vihataan näin paljon. Kun aukaisen uutissivuston, meitä kohtaan heitetään paskasanko milloin minkin itseään parempana pitävän toimesta. Kun on selvitty Jari Tervon äärimmäisen loukkaavasta "roskaväki" puheesta, niin nyt saadaan lukea Rauli Virtasen kertomana, että meillä on empatiavaje. En voi tosiaan luovuttaa koko vähäistä omaisuuttani ja kotiani pakolaisille. Miten minulle ja perheelleni sillon kävisi? Minulla ei ole empatiavajetta, autan läheisiäni ja vähän kaukaisempiakin ihan omasta halustani. Jos huomaan hyväksikäyttätendenssiä, niin sellaisia en auta. En pane rahaa SPR:lle, en osallistu nälkäpäivään, koska minua ei ole kunnioitettu. En voi auttaa koko maailmaa, vaikka jouku Virtanen on sitä vaatimassa. Miksi ei puhuta Assadin,Putinin ym. empatiavajeesta ja heidän aiheuttamastaan tuhosta maailmassa. En ota syytä niskaani, minä tavallinen mökin akka. Nämä asiat eivät ole minun syytäni.

Sitten tämä "kotouttaminen". Sana on täysin väärä. Pitää olla "kotoutuminen". Turvapaikanhakijan täytyy itse kotoutua. Vaikka kuinka paljon panemme resursseja kotouttamiseen siitä ei ole hyötyä, jos kotoutuja ei halua kotoutua.

VIHAPUHE JA HALVEKSUNTA TAVALLISTA SUOMALAISTA KOHTAAN ON LOPUTTAVA!!!!
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Näin on. Tältä se meistä tuntuu, meidät on monesta suunnasta petetty. Kokoomus nyt aina vetää omaan pussiinsa, kepu pettää kuten ennenkin, mutta ihmetyttää nämä perusässät, jotka suureen ääneen olivat olevinaan tavallisen kansan puolella. Heidän pitäisi kyllä lähteä hallituksesta jos pitävät kiinni periaatteistaan.
Oikeastaan täytyy jo alkaa kunnioittaa Arhinmäen tekoa kun lähtivät hallituksesta silloin aiemmin.
Silti viha nousee nimenomaan päättäjiämme, ja maksettua mediaa kohtaan, jotka kylvävät syytöksiä suomalaisia kohtaan. Emme me todellakaan ole tässä maassa olleet koskaan rasisteja, haluamme vain puolustaa oikeudenmukaisuutta ja hyvinvointia.
Haluamme auttaa todellisia avun tarvitsijoita, mutta nyt jo valtamedia on myöntänyt, että tänne tulijoista on suurin osa miehiä. Eivät he ensimmäisenä tarvitse turvaa, naiset ja lapset ja vanhukset pitää olla etusijalla.
Ja tästä asenteesta meidät normisuomalaiset sitten tuomitaan, tästä, että haluamme pelastaa naiset ja lapset. Hyi häpeä mikä hallitus tälle maalle on aikaansaatu.

Äänestä

Suomen kansa on jälleen unohdettu esivallan tavoitellessa etujaan kansan oikeuden kustanuksella ja yhdenvertaisuus on heitetty ahneuden alttarille. tavallisen kansalaisen asema on alainen ja orja. virkakoenistoa on paisutettu ja paisutetaan edeleekin ja vahvasti tarviihan mamut byrokraateteja ja lakimiehiä sekä vankila paikkoja suomalisille riittää se viimeinen leposija monellekin sillä mamut vaatii veronsa.

Äänestä

Turvapaikanhakijan maassaolo täytyy olla väliaikainen ratkaisu. En todellakaan halua tänne muslimeja, somaleja jne. pysyvästi. Piste.

Äänestä

Se on valitettavan totta. Pitääkö meidän tavallisten kansalaisten alkaa keksiä ja toteuttaa lukemattomia pieniä mutta pirullisia terroritekoja vallanpitäjiä kohtaan. Ideatalkoot olisivat paikallaan. Arvelen, että tämä teksti häipyy pian.

Äänestä

Tässä lähdetään vaikka linnaan kohta kun mikään ei riitä. Perkele nämä virkamiehet verottaa kaikesta, toisaalle jaetaan taivaan lahjana.

Äänestä

Kaikki kunnia meidän pääministeri sipilälle.

Äänestä

Vihaa ei tule kohdistaa kehenkään Suomessa.

Äänestä
  • sinähän olet tämä doqtietäämulkut- Asko Arimo Vilenius - Bror Eerik. S24 paras luonnenäyttelijä. Nykyisin nik doqun perskärpänen. Taidat olla myös rek nik Mover(!)

    Nerokasta

    Äänestä

  • old_profile_90709 kirjoitti:

    sinähän olet tämä doqtietäämulkut- Asko Arimo Vilenius - Bror Eerik. S24 paras luonnenäyttelijä. Nykyisin nik doqun perskärpänen. Taidat olla myös rek nik Mover(!)

    Nerokasta

    Olen kaikkea tuota ja bonuksena ylläreitä <3

    Äänestä

  • Nyt Suomen kansalaisten on aika näyttää käytöksellään, että Suomi on kylmä, karu ja tyly valtio.
    Täällä ei todellakaan kaivata noita maahantunkeutujia. Unkarissa rajavartijat osasivat antaa rähinöiville maahantunkeutujille kumiluoteja, kyynelkaasua ja patukkaa.

    Äänestä

Viha, halveksunta ja loukkaukset ovat jo saaneet maljan täynnä. Mitä vielä odotatte

Äänestä

Jos maahantunkeutujalla on sijoittaa tuhansia euroja kuljetukseen Euroopan rajamaille, ei luulisi olevan ylivoimaista hankkia laadukkaat sanakirjat. Vai osaavatko he edes lukea. Voi helvetti tätä humanistien kotouttamis intoa, taitavat saada tulonsa tästä pelleilystä. Se siitä kotouttamisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HÄVETKÄÄ kirjoitti:

Joka päivä olen vihainen ja surullinen. miksi meitä vaatimattomia, työteliäitä, laskumme maksavia, lapsistamme huolehtivia suomalaisia vihataan näin paljon. Kun aukaisen uutissivuston, meitä kohtaan heitetään paskasanko milloin minkin itseään parempana pitävän toimesta. Kun on selvitty Jari Tervon äärimmäisen loukkaavasta "roskaväki" puheesta, niin nyt saadaan lukea Rauli Virtasen kertomana, että meillä on empatiavaje. En voi tosiaan luovuttaa koko vähäistä omaisuuttani ja kotiani pakolaisille. Miten minulle ja perheelleni sillon kävisi? Minulla ei ole empatiavajetta, autan läheisiäni ja vähän kaukaisempiakin ihan omasta halustani. Jos huomaan hyväksikäyttätendenssiä, niin sellaisia en auta. En pane rahaa SPR:lle, en osallistu nälkäpäivään, koska minua ei ole kunnioitettu. En voi auttaa koko maailmaa, vaikka jouku Virtanen on sitä vaatimassa. Miksi ei puhuta Assadin,Putinin ym. empatiavajeesta ja heidän aiheuttamastaan tuhosta maailmassa. En ota syytä niskaani, minä tavallinen mökin akka. Nämä asiat eivät ole minun syytäni.

Sitten tämä "kotouttaminen". Sana on täysin väärä. Pitää olla "kotoutuminen". Turvapaikanhakijan täytyy itse kotoutua. Vaikka kuinka paljon panemme resursseja kotouttamiseen siitä ei ole hyötyä, jos kotoutuja ei halua kotoutua.

VIHAPUHE JA HALVEKSUNTA TAVALLISTA SUOMALAISTA KOHTAAN ON LOPUTTAVA!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu