Eron tuska

Olen purkanut omaa tunnevyyhtiäni jo monta kuukautta, siitä asti kun ns. kissa nostettiin pöydälle. Olen saanut ymmärrystä ja tukea paljon. Kovin moni ei ymmärrä mieheni käyttäytymistä ja lähimmät, jotka ovat nähneet hänen ylilyöntinsä lastenkin kanssa ovat olleet lähinnä järkyttyneitä ja pettyneitä. Pohjimmiltani olen itsekin varma, että olisin onnellisempi eron jälkeen eivätkä lapsetkaan kaiketi oireilisi enää niin paljon kuin nyt. Tuntuu vain niin vaikealta aloittaa rattaiden pyörittäminen. Ja mikä tappaisi sen halun uskoa siihen, että ehkä yhteinen tulevaisuuskin olisi vielä jotenkin mahdollista? Käytännön asioiden järjestäminenkin tuntuu vielä kovin vaikealta, vaikka tiedossa onkin jo pitkän aikaa ollut eron mahdollisuus.

On ihana huomata, että vieraatkin ihmiset välittävät ja osaavat antaa uusia näkökulmia asioihin. Kiitos ja ihanaa joulua sinulle!

Thyme kirjoitti:

On ihana huomata, että vieraatkin ihmiset välittävät ja osaavat antaa uusia näkökulmia asioihin. Kiitos ja ihanaa joulua sinulle!

Kyllä ihmiset välittävät. Tekisi mieleni pelastaa sinut, mutta kun en voi. Nousee oikeen karvat pystyyn. Harmittaa ne ukot. Kyttäävät nuoroa naisia vaikka itsellä maha pömpöttäisi, yms. Sinä selviät, tiedän sen. Minunkin äitini selvisi ja on tänä päivänä onnellinen. Sinun lapsesi selviää, minäkin selvisin ja olen onnellinen. Ja muista tämä sananlasku, kun tulee hetki että sinun on seistävä omilla jaloillasi " Yksin me ollaan tänne tultu ja yksin me täältä lähdetään, yksin me olemme loppujen lopuksi eläneet". Ja voin vaikka arvata että yksin sinäkin olet perheestä ja lapsista huolehtinut aina, miten tilanne eron jälkeen muuttuisi? Ei mitenkään. Siis älä pelkää lapsien kasvattamista YKSIN. :)

sama kuin edellä kirjoitti:

Kyllä ihmiset välittävät. Tekisi mieleni pelastaa sinut, mutta kun en voi. Nousee oikeen karvat pystyyn. Harmittaa ne ukot. Kyttäävät nuoroa naisia vaikka itsellä maha pömpöttäisi, yms. Sinä selviät, tiedän sen. Minunkin äitini selvisi ja on tänä päivänä onnellinen. Sinun lapsesi selviää, minäkin selvisin ja olen onnellinen. Ja muista tämä sananlasku, kun tulee hetki että sinun on seistävä omilla jaloillasi " Yksin me ollaan tänne tultu ja yksin me täältä lähdetään, yksin me olemme loppujen lopuksi eläneet". Ja voin vaikka arvata että yksin sinäkin olet perheestä ja lapsista huolehtinut aina, miten tilanne eron jälkeen muuttuisi? Ei mitenkään. Siis älä pelkää lapsien kasvattamista YKSIN. :)

Lue lisää

Hei,

Erosin itse pitkäaikaisesta suhteesta ja purimme kihlauksen kesän lopuksi. Tilanteesi kuulostaa kovin tutulta. Miehesi ei näe enää tulevaisuutta sinun kanssasi ja haluaa uusia asioita elämältä. Myös minun mieheni näki asian näin ja ainoa tie oli ero. Meillä ei ole lapsia, joten tilanne oli sikäli eri kuin sinulla. Muistan kuitenkin vielä tuoreesta muistista miten vaikeaa oli lähteä liikkeelle. Jäin yksin suuren vuokran kanssa ja kaikkien muidenkin asioiden kanssa kun mieheni vaan pakkasi tavaransa ja häipyi.

Suruprosessi oli pitkä. Lukemattomia kertoja mielessä kävi ajatus: "En enää jaksa". Mutta tärkeää on näinäkin hetkinä muistaa, että kukaan ei jaksa surra ikuisesti. Itkettyäni kaksi päivää putkeen, ei kyyneleitä enää tullutkaan jatkuvana virtana ja kuukauden kuluttua itkupurskahdukset olivat enää satunnainen vieras.

Muista siis, että tämä on vain yksi vaihe elämässäsi. Anna itkun tulla silloin kun se on tullakseen ja sure rauhassa. On tärkeää, että annat tunteiden purkautua.

Tukeudu ystäviisi ja lähimmäisiisi. Puhu heille ja kerro tunteistasi. Tulet yllättymään siitä, miten paljon ympärilläsi on ihmisiä, jotka sinusta välittävät.

Ennen kaikkea, muista kuitenkin surunkin keskellä se, että se ei jatku ikuisesti. Jos sinusta tuntuu, että mikään ei voisi enää mennä huonommin, niin tiedätpähän ainakin, että siitä ei suunta voi olla kuin ylöspäin.

Itse olen tänä päivänä onnellinen. Pääsin surun yli ja jaksoin jatkaa elämääni ja nauttia uusista asioista. Nyt puoli vuotta eron jälkeen olemme mieheni kanssa aloittamassa suhdettamme uudelta pohjalta. Hän remusi ja rellesti puoli vuotta ties missä, mutta tuli takaisin kun ymmärsi ettei sellainen elämä niin kummoista olekaan. Nyt olen itse siinä tilanteessa, että mietin uskallanko enää antaa itseni rakastua häneen ja voisiko suhde enää toimia.

Kävi miten kävi, selvisin erosta. Se oli elämäni suurin koulu. Opin valtavasti asioita ja tunnen itseni nyt vahvemmaksi. On hieno olo kun tietää, että on selvinnyt aallonpohjalta ja elämä paistaa taas.

Ja näin tulee käymään myös sinulle. Tänäkin iltana tuuli pauhaa myrskyn voimin ulkona, mutta huomenna tai viimeistään ylihuomenna se jo hellittää. Ei suru ja tuskakaan ikuisesti kestä!

Paljon voimia Sinulle!