Kuinka voin todistaa pelastuksesta?

Kaikilla kristityillä on perheenjäsen, ystävä, työtoveri tai tuttu, joka ei ole kristitty. Evankeliumin julistaminen heille voi olla vaikeaa ja se voi muodostua vieläkin vaikeammaksi kun kyseessä on henkilö, jonka kanssa sinulla on läheiset välit. Raamatun mukaan evankeliumi pahastuttaa joitakuita (Luuk. 12:51-53). Kuitenkin evankeliumi käskee meitä jakamaan sanoman muiden kanssa, eikä meillä ole mitään tekosyytä sen tekemättä jättämiseen (Matt. 28:19-20; Ap. t. 1:8; 1. Piet. 3:15).

Kuinka siis voimme julistaa evankeliumia perheenjäsenillemme, ystävillemme, työtovereillemme ja tutuillemme? Kaikkein tärkeintä on heidän puolestaan rukoileminen. Rukoile, että Jumala muuttaa heidän sydämensä tilan ja avaa heidän silmänsä (2. Kor. 4:4) evankeliumin totuudelle. Rukoile, että Jumala vakuuttaa heidät rakkaudestaan ja heidän tarpeestaan pelastua Jeesuksen Kristuksen kautta (Joh. 3:16). Rukoile viisautta todistaessasi heille (Jaak. 1:5). Rukoilemisen lisäksi meidän pitää elää nuhteetonta kristillistä elämää heidän edessään niin, että he näkevät Jumalan aikaansaaman muutoksen meidän elämässämme (1. Piet. 3:1-2). Francis Assisialainen sanoi kerran, "Saarnaa evankeliumia aina ja käytä tarvittaessa myös sanoja."
Lopuksi, meidän täytyy olla halukkaita ja rohkeita todistamaan evankeliumia. Julista pelastussanomaa Jeesuksesta Kristuksesta ystävillesi ja perheellesi (Room. 10:9-10). Ole aina valmis puhumaan uskostasi (1. Piet. 3:15) lempeästi ja kunnioituksella. Loppujen lopuksi, meidän on jätettävä rakkaittemme pelastus Jumalan käsiin. Jumalan voima ja armo pelastaa ihmisiä, eivätkä meidän ponnistuksemme. Paras ja suurin teko, jonka me voimme tehdä heidän edestään, on rukoileminen ja todistaminen ja kristillisen elämän eläminen heidän silmiensä edessä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

uyuyy kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu