Mallia Stalinilta:Venäjän kansa sotavalmiuteen

Nyt pannaan Venäjä kuntoon. Presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut lain, jolla maa ottaa käyttöön patrioottisen urheiluohjelman.

Vladimir Putinin hyväksymän lakimuutoksen avulla Venäjä palaa niin sanottuun GTO-ohjelmaan, joka oli voimassa Neuvostoliitossa vuodesta 1931 alkaen aina maan romahtamiseen asti 1991. GTO on lyhenne iskulauseesta: ”Valmiina työhön ja puolustukseen”. Kyse on isänmaallisesta kunto-ohjelmasta, jossa väestön ”fyysisen valmiuden tasoa” pyritään nostamaan ja testaamaan.

Josif Stalinin aikana käyttöön otettu kunto-ohjelma oli Neuvostoliitossa yksi merkki siitä, että maa valmistautui mahdolliseen sotaan jo 1930-luvun alusta alkaen.

– Patrioottinen päämäärätietoisuus ja GTO-ohjelman sisältö joutuivatkin ankaraan testiin suuren isänmaallisen sodan taisteluissa, tutkija Oksana Dementjeva luonnehtii GTO:n historiaa käsittelevässä artikkelissaan.


Suunnattu 6–70-vuotiaille
Venäjän uusi GTO-ohjelma on suunnattu kaikille 6-70-vuotiaille venäläisille. Kuntokuurin tarkoituksena on nostaa yleisesti väestön hyvinvointia ja työkykyä, mutta myöskään sotilaallista ulottuvuutta ei salata.

– Olemme päättäneet säästää myös ohjelman vanhan nimen: ”Valmiina työhön ja puolustukseen!” Se tekee kunniaa kansallisen historiamme traditioille, Putin perusteli lakiesitystä Gazeta.ru-lehden mukaan.

Kunto-ohjelma otetaan käyttöön jo ensi vuoden alussa kaikissa Venäjän peruskouluissa. Vuonna 2017 siihen liittyvät opiskelijat ja nuoret työtekijät, ja vuodesta 2018 alkaen ohjelma koskee koko väestöä.


Suunnitteilla bonuksia ja palkintoja
GTO-ohjelmalle on tarkoitus laatia myös kolme erillistä suoritusluokkaa, joiden avulla ihmisten yleiskuntoa arvioidaan varta vasten perustetavissa testikeskuksissa. Venäjän urheiluministeriön on määrä laatia nyt yleiset normit sille, kuinka kansalaisten kuntoa testataan ja mitä tuloksia eri suoritusluokat vaativat missäkin ikäluokassa.

Venäjällä on myös mietitty jo erilaisia bonuksia ja palkintoja, joilla hyväkuntoisia kansalaisia aiotaan kiittää. Mahdollista on esimerkiksi se, että työntekijät saavat hyvin suoritetuista kuntotesteistä ylimääräisiä lomia ja hyväkuntoisia koululaisia palkitaan lisäpisteillä korkeakouluihin pyrittäessä.

Venäjän valtio on varannut tässä vaiheessa ohjelman toteuttamiseen 1,2 miljardia ruplaa eli noin 16 miljoonaa euroa. Jatkossa Venäjän hallituksen on määrä antaa presidentille myös vuosittainen lausunto siitä, miten GTO on edennyt ja millainen on väestön ”fyysinen valmius”.

Gazeta.ru-lehden mukaan uusi laki on jälleen yksi osoitus siitä, että Venäjä on palaamassa kohti Neuvostoliittoa.

– Meillä on jälleen vastakkainasettelu lännen kanssa, olemme jo lähellä ruokatarvikepulaa ja elämme käytännössä peittelemättömän TV-propagandan oloissa. GTO-ohjelman paluu on jälleen yksi oire neuvostoaikojen paluusta, toimittaja Artur Gromov kirjoittaa.

Vladimir Putin näytti reipasta esimerkkiä esiintymällä taannoin kuntosalilla. Video yllä.

Arja Paananen
553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hieno homma Suomeen myös -kannatan

Äänestä

Niinhän Hitlerkin aikanaan valmisteli Saksan kansaa sotaan.

Putin otti Krimin valloituksessa oppia Hitleriltä ja hyvin meni.

Äänestä

Menikö? Muistaakseni Hitler ampui itsensä Berliinin raunioissa toukokuussa 1945? Sellaistako ennustat Putinille?

Äänestä
  • Ennuste Putinille on suhteellisen huono.
    (Stalin kuoli vainoharhaisena kusilammikkoonsa)

    Äänestä

selviää propgandahumalasta, niin Putinia viedään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NotPutin kirjoitti:

Nyt pannaan Venäjä kuntoon. Presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut lain, jolla maa ottaa käyttöön patrioottisen urheiluohjelman.

Vladimir Putinin hyväksymän lakimuutoksen avulla Venäjä palaa niin sanottuun GTO-ohjelmaan, joka oli voimassa Neuvostoliitossa vuodesta 1931 alkaen aina maan romahtamiseen asti 1991. GTO on lyhenne iskulauseesta: ”Valmiina työhön ja puolustukseen”. Kyse on isänmaallisesta kunto-ohjelmasta, jossa väestön ”fyysisen valmiuden tasoa” pyritään nostamaan ja testaamaan.

Josif Stalinin aikana käyttöön otettu kunto-ohjelma oli Neuvostoliitossa yksi merkki siitä, että maa valmistautui mahdolliseen sotaan jo 1930-luvun alusta alkaen.

– Patrioottinen päämäärätietoisuus ja GTO-ohjelman sisältö joutuivatkin ankaraan testiin suuren isänmaallisen sodan taisteluissa, tutkija Oksana Dementjeva luonnehtii GTO:n historiaa käsittelevässä artikkelissaan.


Suunnattu 6–70-vuotiaille
Venäjän uusi GTO-ohjelma on suunnattu kaikille 6-70-vuotiaille venäläisille. Kuntokuurin tarkoituksena on nostaa yleisesti väestön hyvinvointia ja työkykyä, mutta myöskään sotilaallista ulottuvuutta ei salata.

– Olemme päättäneet säästää myös ohjelman vanhan nimen: ”Valmiina työhön ja puolustukseen!” Se tekee kunniaa kansallisen historiamme traditioille, Putin perusteli lakiesitystä Gazeta.ru-lehden mukaan.

Kunto-ohjelma otetaan käyttöön jo ensi vuoden alussa kaikissa Venäjän peruskouluissa. Vuonna 2017 siihen liittyvät opiskelijat ja nuoret työtekijät, ja vuodesta 2018 alkaen ohjelma koskee koko väestöä.


Suunnitteilla bonuksia ja palkintoja
GTO-ohjelmalle on tarkoitus laatia myös kolme erillistä suoritusluokkaa, joiden avulla ihmisten yleiskuntoa arvioidaan varta vasten perustetavissa testikeskuksissa. Venäjän urheiluministeriön on määrä laatia nyt yleiset normit sille, kuinka kansalaisten kuntoa testataan ja mitä tuloksia eri suoritusluokat vaativat missäkin ikäluokassa.

Venäjällä on myös mietitty jo erilaisia bonuksia ja palkintoja, joilla hyväkuntoisia kansalaisia aiotaan kiittää. Mahdollista on esimerkiksi se, että työntekijät saavat hyvin suoritetuista kuntotesteistä ylimääräisiä lomia ja hyväkuntoisia koululaisia palkitaan lisäpisteillä korkeakouluihin pyrittäessä.

Venäjän valtio on varannut tässä vaiheessa ohjelman toteuttamiseen 1,2 miljardia ruplaa eli noin 16 miljoonaa euroa. Jatkossa Venäjän hallituksen on määrä antaa presidentille myös vuosittainen lausunto siitä, miten GTO on edennyt ja millainen on väestön ”fyysinen valmius”.

Gazeta.ru-lehden mukaan uusi laki on jälleen yksi osoitus siitä, että Venäjä on palaamassa kohti Neuvostoliittoa.

– Meillä on jälleen vastakkainasettelu lännen kanssa, olemme jo lähellä ruokatarvikepulaa ja elämme käytännössä peittelemättömän TV-propagandan oloissa. GTO-ohjelman paluu on jälleen yksi oire neuvostoaikojen paluusta, toimittaja Artur Gromov kirjoittaa.

Vladimir Putin näytti reipasta esimerkkiä esiintymällä taannoin kuntosalilla. Video yllä.

Arja Paananen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu