YLEn tavoite monikulttuuristaminen

http://www.saarakkala.fi/blogi/2012/05/03/246

YLEn toimintaa säästelevässä yleisradiolaissa on YLEn tehtäväksi asetettu mokuttaminen.

Nyt sitten jotkun näyttävät ihmettelevän, että toimittajat ovat puolueellisia matu- ja mokuasioissa. Tottakait ovat. Jos toimittaja ei olisi puolueellinen mokuttaja, hänet voitaisiin potkia pois tuon lain perusteella. Se on sitten äänestäjistäkin vähän kiinni, että saadaanko tuohon lakiin vaihdettua monikulttuuristamisen tilalle suomalaistaminen.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
Aloittaja

Taas näkyy valitettavan, että YLE mokuttaa. Sehän on sen tehtävä! Eikäpä näytä kukaan saaneen lakiin muutosta, tuskin edes ehdotusta aikaiseksi.

Äänestä
  • Eipä ole juuri järkeä syyttää vasemmistoa YLEn mamutukseen. Kokoomuslainen Atte Jääskeläinen on ollut YLE:n Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja vuodesta 2007 lähtien. Bilderberg-kokouksissa kulkeva juippi on ollut n. kahdeksan vuotta päävastuussa siitä, että YLE on mamuttanut, lietsonut venäjävihaa, mamuttanut, lietsonut.., mamuttanut....

    Lisäksi vasemmistopuolueet ovat opositiossa ja Hallitus on 100 % oikeistolainen. Ja ihan viime aikoina mamutus on muuttunut kiivammaksi kuin koskaan.

    Millä ihmeen perusteella voit väittää vasemmistoa vallankäyttäjäksi ja päätöksentekijäksi YLE:ssä? Fakta on se, etttei sillä ole mitään valtaa YLEssä, eikä sen enempää valtaa maan Hallituksessakaan.

    Äänestä

Mitä ihmeen monikulttuuria on sompanssien ja irakkien tarhaaminen ja ruokkiminen ???
Se on puhdasta monikulttuuripaskaa !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

http://www.saarakkala.fi/blogi/2012/05/03/246

YLEn toimintaa säästelevässä yleisradiolaissa on YLEn tehtäväksi asetettu mokuttaminen.

Nyt sitten jotkun näyttävät ihmettelevän, että toimittajat ovat puolueellisia matu- ja mokuasioissa. Tottakait ovat. Jos toimittaja ei olisi puolueellinen mokuttaja, hänet voitaisiin potkia pois tuon lain perusteella. Se on sitten äänestäjistäkin vähän kiinni, että saadaanko tuohon lakiin vaihdettua monikulttuuristamisen tilalle suomalaistaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu