Kerronko totuuden, kun en halua satuttaa, enkä muuttaa olevaa?
Eli suhteemme on ollut vakaa ja antoisa, kunnes ulkopuoliset vastoin käymiset saapuivat. Ja sitten minä tein virheen. Olimme tavallaan poikaystäväni kanssa katkolla ja menin tapaamaan entistä heilaani ja puks kuinkas siinä kävikään. Kaduin, itkin ja tunsin itseni niin "halvaksi".
Halusimme poikaystäväni kanssa jatkaa suhdetta, mutta en voinut kertoa, että olen tavannut exäni sen kerran. Luulen, että se särkisi kaiken lopullisesti. Kuitenkin exäni tapaaminen herätti minut ja tajuan kuinka paljon rakastan nykyistä poikaystävääni, enkä halua mitään muuta.
Onko väärin olla kertomatta? Vai onko parempi satuttaa ja saada myös itse rangaistus? En haluaisi satuttaa häntä enää ja itse olen rangaistuksen saanut. Itkua on paljon takana. Mutta kuitenkin piinaa rehellisyys.....
Eli suhteemme on ollut vakaa ja antoisa, kunnes ulkopuoliset vastoin käymiset saapuivat. Ja sitten minä tein virheen. Olimme tavallaan poikaystäväni kanssa katkolla ja menin tapaamaan entistä heilaani ja puks kuinkas siinä kävikään. Kaduin, itkin ja tunsin itseni niin "halvaksi".
Halusimme poikaystäväni kanssa jatkaa suhdetta, mutta en voinut kertoa, että olen tavannut exäni sen kerran. Luulen, että se särkisi kaiken lopullisesti. Kuitenkin exäni tapaaminen herätti minut ja tajuan kuinka paljon rakastan nykyistä poikaystävääni, enkä halua mitään muuta.
Onko väärin olla kertomatta? Vai onko parempi satuttaa ja saada myös itse rangaistus? En haluaisi satuttaa häntä enää ja itse olen rangaistuksen saanut. Itkua on paljon takana. Mutta kuitenkin piinaa rehellisyys.....
Vastaukset 14
Vanhimmat
Totuus satuttaa, mutta toisaalta the truth will set you free.
"olitte tavallaan katkolla", joten et siis ole edes pettänyt poikaystävääsi.
Jos minun poikaystäväni sanoisi olleensa sängyssä exänsä kanssa meidän ollessa jonkunnäköisellä tauolla, ja toteaisi perään -kuten sinä totesit - että se herätti hänet tajuamaan, kuinka paljon hän minua rakastaa, eikä halua mitään muuta, niin loppujen lopuksi olisin ihan tyytyväinen. Tottakai se satuttaisi, mutta lopputulos kuitenkin merkitsisi enemmän. Kuten myös rehellisyys.
Joten, kerro pois! En tietenkään voi sanoa, kuinka poikaystäväsi asian ottaa, mutta sinuna ottaisin riskin. Luulen, että teistä tulee entistä lähempiä sen jälkeen.
Onnea matkaan!
Ootte te naiset kans melkoisia nykypäivänä. Vai että oikein "rehellisyys piinaa". Heh.
Se,että tunnet syyllisyyttä on tavallaan hyvä,mutta koska tapahtunut on selvittänyt tunteesi,niin en missään tapauksessa kertoisi varsinkin jos kiinnijäämisen pelkoa ei muuten ole.
Tiedän tapauksen,jossa kertominen sai miehen täysin sekaisin ja sitä on kestänyt monta kuukautta.
Ole tyytyväinen siitä,että omat tunteesi on selvinnyt ja anna se kaikki hyvä miehellesi,mitä häntä kohtaan tunnet.
Sitä juuri pelkään, että hän unohtaa kuulemansa jälkeen sen oikean sisällön eli kuinka tämä exän kohtaaminen vahvisti suhdetta nykyiseen poikaystävään. Niin henkisessä kuin fyysisessäkin puolessa.
Tajusin kuinka hyvin meillä asiat on myös rakastelun suhteen. Hän on ainut joka suo minulle oikean nautinnon. Exäni (joka ei ole edes kunnon EX, vaan hyvin kevyt suhde) kanssa siitä ei tullut kuin paha olo, nautinto oli kaukana. Ehkä siinä vaikeassa tilanteessa, kun kaikki tuntui olevan menetetty, hain lohtua. Ja tiesin, että ex ei takerru, koska elää ihan omanlaista elämää. Sellaista johon en ole halunnut, enkä halua kuulua!!!!!!
Nyt minulla on poikaystävä, jonka kanssa haluan kulkea käsikädessä elämän polkua eteenpäin. Tiedän, että kertominen olisi liikaa ja hän ei voisi enää nähdä asioita niin. Hänen luonteellaan asia kuitenkin takertuu tiukkaan ja hän kääntyy sisäänpäin. Olemme puhuneet huonoista puolistamme nyt ja luulen, että voimme vielä kasvaa yhdessä. Mutta nyt en vielä ole valmis laittamaan liian isoa taakkaa.
"Tiedän tapauksen,jossa kertominen sai miehen täysin sekaisin ja sitä on kestänyt monta kuukautta."
Luulen, että tässä voisi käydä näin.
Sain fudut suhteesta pari viikkoa sitten. Se meni (mielestäni) näin:
Tapasimme (vasta) pari kuukautta sitten, tapailimme, ihastuin, menimme yhteen, huomasin, että hänellä oli maton alle tuupattuja asioita (siis ex), jotka vain paistoivat sieltä kuin vaikkapa Naantalin aurinko. Otin asian puheeksi ja valmistauduin keskustelemaan asiasta, en mielelläni, mutta -muutaman suhteen menneisyyteni takia menettäneenä- ajattelin, että parempi puhua asioista rehelliseti. No. toinen kielsi kaiken ja oli niin vakuuttava, että uskoin vaikka merkit olivat selviä ja aloin epäillä omaa suhdettani maailmaan. Sitten se kävi tapaamassa exäänsä ja naps poikki (mun piti sekin siltä pumpata kun ei se saanu sanottua). Ja vittu kun sattuu se valehtelu. Ei mua edes kiinnosta mitä ne tekivät, sen verran hyvä miehinen? itsetuntoni on, että en koe itseäni huonommaksi kuin se toinen. Mutta se valehtelu!
Tilanteesi on toki toinen. Tarkoitan tällä kirjoituksella vain sitä, että vaikka et asiasta mitään puhuisi, niin kumppanisi saattaa aistia sen jonkun nimeämättömän energian, joka ympäröi tapausta. Se saattaa muodostua ajan kanssa suuremmaksi ongelmaksi kuin totuuden kertominen nyt. Ja jos tilanne on se mitä kirjoitit, niin kyllähän se pitäisi kestää. Tai toki minä ensin suuttuisin, mutta jos teillä todellakin menee rehellisesti hyvin, niin kyllähän siitä pitäisi yli päästä. Me miehet(kin) olemme tälläisiä mököttäjiä ja sen aiheuttaa ylpeys ja pelko.
Isäni lörpötteli alahuultani pienenä , kun mökötin. Se nauratti. Ja se taas sitten vitutti. Mökötyskierteen katkaisu on vaikeaa. Huumori ja itseironia auttanee.
Se ei auta ketään, ehkä helpottaa sinun oloasi, muttei ainakaan poikaystäväsi oloa. Luottamus voi olla sen jälkeen pelkkä korulause.
Anna ajan kulua ja nuole haavasi yksin, omassa rauhassa. Kyllä se aika parantaa nuokin itkut.
Nimim. kokemuksen ääni
Sinuna en todellakaan kertoisi. Olin pitkässä suhteessa, vuosia kestäneessä. Petin kerran, tajusin ettei tämä ikinä anna minulle edes murto-osaa siitä mitä oma naiseni antaa. En kertonut. Sen kanssa oppii elämään. Sain kuitenkin oppitunnin siitä millä on oikeasti merkitystä.
Elä kerro
WE WERE ON A BREAK!!
Miksi kaikki omat mokat pitäisi maksattaa muilla? Kertominen vain huojentaisi omaa syyllisyyttäsi - silkkaa itsekkyyttä.
Toisen loukkaaminen rehellisyyden nimissä ei ole rakkautta! Jos todella rakastat miestäsi, älä kerro.
Tämän edellisen viestin perustelut ovat sen verran ihmeellisiä, että laitanpa vastauksen tähän. En oikein ymmärrä, miten parisuhteen kannalta varsin olennaisten tietojen jakaminen olisi itsekkyyttä, ja mitä loukkaamiseen tulee, niin se on jo tapahtunut, ei asian pimittäminen sitä miksikään muuta.
Usein tuntuu, että juuri edellisen viestin kaltaisia perusteluja käytetään silkkana itsekusetuksena peittämään sitä tosiasiaa, että kertomisen esteenä on oikeasti pelko kumppanin reaktiosta, pelko suhteen päättymisestä tai se, että ei yksinkertaisesti ole kanttia tehdä tiliä tekemisistään.
Parisuhteessa toisen osapuolen on kohtuudella tiedettävä missä mennään. Jos kantamasi tieto ei mielestäsi ratkaisevasti vaikuta toisen käsitykseen parisuhteestanne, niin älä haaskaa energiaa tuomalla sitä esille, vaan unohda koko juttu itsekin. Jos taas vaikuttaa, sinun on pystyttävä käsittelemään asia suhteen sisällä.
Mitä teetkin, tomi päättäväisesti, äläkä ryhdy säälimään itseäsi tai kumppaniasi tai pitämään väkisin suhdettanne kasassa hinnalla millä hyvänsä. Tsemppiä.
Jos kerrot, niin kerro harkiten, mieti kuin myyntipuhetta, miten kerrot ja milloin. Älä romuta häntä ja hänen uskoaan itseensä. Tee myös selväksi, että kaduttaa ja tämän avulla ymmärsit suhteenne tärkeyden.
Petetty tuntee kysymyksen takovan sisällään: MIKSI? Anna siihen vastaus siinä muodossa, kuin luulet hänen olevan helpoin tietää.
Oma liittoni kaatui vaimon uskottomuteen. Itselleni ei ollut mikään ongelma ns. satunaispanot, vaan lopuksi selkeä seurustelusuhde, joka oli muuta kuin kännisen yksi pano.
Yleensä pettäminen tuo mukanaan valehtelua, salailua, joiden kautta katoaa luottamus. Mikä suhde voisi elää ilman luottamusta?
...ja sit vielä ihmetellään, miksei suomalaiset naiset kiinnosta miehiä vaan ne painelee hulluna venäjälle viroon ja thaimaahan? ja loppupeleissä sormi osoittaa taas miehiin...
ohhoijakkaa...
Älä kerro.
Kokemusta on molemmin puolin. On parempi olla tietämättä. Vaikka itse vapautuisit syyllisyydestä, miten luulet sen vaikuttavan suhteeseenne myöhemmin? Omalla kohdalla ei ainakaan positiivisesti. Itse kun sain tietää toisen "pettäneen" tauon aikana, sitä miettii nykyään aina, jos on jotain ongelmaa tai muuten vaan kaikki ei mene aina putkeen... että jos se vaikka pettää. Ei ole kiva elää koko loppu elämää toista epäillen. Eikä kysymys ole siitä, etteikö rakkautta riittäisi. Tiedän, että olen löytänyt sen "oikean", mutta aina kaiken takana on epäilys, että jos se kuitenkin pettää.
Itse olen tosin myös pettänyt, mutta ei tulisi pieneen mieleenkään kertoa asiasta. Tiedän, että se satuttaisi toista aivan liikaa. Eikä hän sitä ansaitse!
Älä kerro. Jos todella olitte tauolla, tapahtunut on oma asiasi. Ilmeisesti ette kuitenkaan oikeasti olleet tauolla, joten vielä pahempi. Kertominen vain järkyttäisi kumppaniasi. Kaikkea ei tarvitse tietää. Mieti vielä tarkasti, onko kyseessä rakkaus vai menettämisen pelko - jos rakkkaus, niin rakasta.
Parisuhteen mystiseen dynamiikkaan kuuluu, että jos kumppaneista toinen pettää ja suhde kuitenkin jatkuu, niin jossain vaiheessa tilanne kääntyy päälaelleen ja petetty osapuoli pettää (ja vielä oikeutetusti omasta mielestään). Näin tasapaino on saavutettu. Suhde voi alkaa, todennäköisesti se kuitenkin loppuu.