Minusta Juha Sipilän pitäisi maksaa omasta pussista valtiolle aiheuttamansa kulut
harkisemattomalla puheillaan.Pelkästään Sipilän puheilla antaa kotinsa pakolaisille
suomelle on tullut noin 300 miljonan lasku.Noin 35-40% elintasopakolaisista on
nähnyt uutisen jossa hän antaa asuntonsa pakolaisille ja toivottaa tervetulleeksi
suomeen.On todella typerää että suomen pääministeri lausuu tuollaista suustaan.
Vaikka me palauttasimme 60% näistä niin kutsutuista hätää kärivistä,se tekisi
kuitenkin 3-6 kertaisen määrän ihmisiä kun perheen yhdistäminen aloitetaan.
Meidän oikeasti pitäisi auttaa meidän omia vanhuksia jotka tämän maan on rakentanut meille.Eikö me olla se heille velkaa,minusta olemme.Olisin valmis
antamaan turvapaikan niitä oikeasti tarvitseville en näille elintasopakolaisille.
Kenellä suomalaisella työttömällä on varaa lähteä kymmeniä tuhansia maksavalle
matkalle.Onko meidän työttömillä kaikilla älypuhelimet ja tapletit,eipä taida olla.
Ruoka jonot kasvavat ja pakolaisille tarjoillaan ruokaa joka ei kelpaa.Kelpaisiko
ruokajonojen asiakkaille 4 ilmaisruokaa päivässä,kyllä varmasti kelpaisi.
Herätkää ihmiset ja KIITOS JUHA SIPILÄ.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.