SIPILÄ LEIKKAA jaMAMUTTAA ,PASKAT SOININ PÄÄLLE

SIPILÄ on se joka hallituksessa sanoo viimeisen sanan,mutta VASEMMISTOLAISET TOIMiTTAJAT YLEN avustuksella kaatavat KAIKEN vain PERUS-SUOMALAISTEN ja SOININ piikkiin ja näin yrittävät PÖNKITTÄÄ pohja-noteerauksen tehnyttä SDP:tä JA sen harhaanjohtajaa RINNE:ttä !!!
Mutta luuletteko että SDP on pelastuksenne ???? EI TODELLAKAAN !!!! SDP jatkaa leikkauksia samaan tahtiin mutta SAK avustuksella joten vaihtamalla DEMAREIHIN kansa tekee YHTÄ-SUUREN VIRHEEN KUIN TEKI ÄÄNESTÄMÄLLÄ KESKUSTAA JA SIPILÄSTÄ pääministerin !!!! Näin se suomessa menee VAIHTAMALLA PASKAN SAAT PASKAN TILALLE !!!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä nämä väligallupit vaikutti näköjään koko hallitukseen, sen huomasi jo kyselytunnin alussa. Poissa oli muummoassa stubin uhmakkuus, kun puolusteli säästöjä.

Koko hallitus siellä nyt painaa jarrua.

Äänestä

Tollo, miksi luulet Sipilän ottaneen persut hallituksen kusitolpaksi?

Äänestä

Eiköhän SDP ole näyttänyt jo Urpilaisineen ja Lipposineen politiikkaansa tuhannen vuoden edestä.

Tosiaankin Sipilähän se laittoi PS:n alamäkeen. Keskusta on pääministeri puolue. Mutta täytyy sanoa, että ei tuo Soini oikeasti ole tarpeeksi kova tyyppi. On taipuvainen ajamaan aivan toisten puolueiden linjoille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PASKAA_HÄMMENTÄEN kirjoitti:

SIPILÄ on se joka hallituksessa sanoo viimeisen sanan,mutta VASEMMISTOLAISET TOIMiTTAJAT YLEN avustuksella kaatavat KAIKEN vain PERUS-SUOMALAISTEN ja SOININ piikkiin ja näin yrittävät PÖNKITTÄÄ pohja-noteerauksen tehnyttä SDP:tä JA sen harhaanjohtajaa RINNE:ttä !!!
Mutta luuletteko että SDP on pelastuksenne ???? EI TODELLAKAAN !!!! SDP jatkaa leikkauksia samaan tahtiin mutta SAK avustuksella joten vaihtamalla DEMAREIHIN kansa tekee YHTÄ-SUUREN VIRHEEN KUIN TEKI ÄÄNESTÄMÄLLÄ KESKUSTAA JA SIPILÄSTÄ pääministerin !!!! Näin se suomessa menee VAIHTAMALLA PASKAN SAAT PASKAN TILALLE !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu