SIPILÄ SUURIN SYY IRAKILAISTEN MASSAINVAASIOON

Irakista oli selkeästi tultu todella vähäisin tiedoin. Useat kertoivat tehneensä lähtöpäätöksen Suomeen, kun olivat kuulleet pääministeri Juha Sipilän (kesk) tarjonneen Kempeleen kotiaan turvapaikanhakijoille. Eurooppaan oli joidenkin mukaan houkutellut myös Saksan pääministerin Angela Merkelin tervetulotoivotukset pakolaisille.HS.Tänään
KIITOS TÄSTÄ,ja Merkkelille myös
953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sipilä puhuu, että meidän pitää kantaa vastuu pakolaisista. Miten niin MEIDÄN?
Kantakoot Sipilä vastuun kutsumistaan maamme miehittäjistä!

Äänestä

Pitäisikö tehdä johtopäätökset ja ottaa vastuu?

Äänestä

Sipilän pitäisi majoittaa kaikki 50 000 vuodessa tulevaa.

Äänestä

Oliko tämä se kuuluisa loikka?

Äänestä

Irakilaiset haisevat kuranaamat

Äänestä

Lestadiolainen pääministeri oli suurin erhe. Haluaa pakolaiset suomeen ja sädekehän uskovaisen untamoisen päänsä päälle.

Äänestä

Eiköhän siellä monta muutakin syyllisiä on Tarjaa, Biudeeta ja Astriidia ym.
Että silleen.

Äänestä
  • Ja persut

    Äänestä

Sipilä toteuttaan uskonlahkonsa määräystä, missä juutalaiset(valittukansa) kehoittaa ottamaan muslimeita suomeen, niin paljon kuin mahdollista, ennen kuin kansa ennättää väliin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


waler- kirjoitti:

Irakista oli selkeästi tultu todella vähäisin tiedoin. Useat kertoivat tehneensä lähtöpäätöksen Suomeen, kun olivat kuulleet pääministeri Juha Sipilän (kesk) tarjonneen Kempeleen kotiaan turvapaikanhakijoille. Eurooppaan oli joidenkin mukaan houkutellut myös Saksan pääministerin Angela Merkelin tervetulotoivotukset pakolaisille.HS.Tänään
KIITOS TÄSTÄ,ja Merkkelille myös

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu