Nyt voi alkaa eskatologia vakavasti

http://yle.fi/uutiset/valko-venaja_putinin_tukikohtatarjouksesta_ei_kiinnosta/8360163

Tietenkään en Jeesukseen uskovana tahdo lietsoa uhkakuvia, mutta samalla tahdon olla valona ja suolana Israelille ja juutalaisille ensin, ja samoin kaikille muillekin sen mukaan, kuin vain itse sitä tahtovat vastaanottaa Jeesuksen nimessä ja Hengessä.

Aikoinani näin ydinpilven Minskissä, ja tästä myös kirjoitin Suomi24-palstalle, ja tietysi ihmisenä osin ihmettelin, mutta tiedän, että jos oli Jumalalta tuo ilmestys, voin vain sen ilmoittaa, enkä vain epäillä mitään. Näin myös toimin, ja myös nyt tahdon toimia ja sen uudelleen esittää.

Nähtävästi, jos ydinsota alkaa, niin Euroopan alueella Minskissa sitten voi ensimmäisenä se räjähtää, ja kehotan kaikkia Jeesukseen uskovia myös sieltä pois muuttamaan ja anomaan Isältä Jeesuksen nimessä sitä uutta osoitetta.
1162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

että nykyisellä teknologialla, tämä uutinen voidaan lukea kaikilla maailman kielillä.

Äänestä

Kyllä pitää olla ihmisparka sekaisin, kuten nyt tämäkin aloittaja.

Äänestä
  • toki aloituksen sanat eivät varmasti hyvää suomenkieltä mutta asia on tässä se tärkeä ja jokaisen ihmisen hyvä osaltaan anoa Jumalan siunausta ja ohjausta näissä asioissa, jos jotenkin koskettaa aihepiiri häntä, ja kyllä Raamatun eskatologia jokaista ihmistä varmasti koskettaa vaikka toki tämä linkki uutinen voi kuulostaa kaukaiselta, mutta ei se sitä ole siinä mielessä, että Venäjän sotakalustoa on Syyriassa, ihan Israelin naapurimaassa, ja edes rauhaa ei ole Israelilla ja Syyrialla vaan ainoastaan tulitauko, näin olen ymmärtänyt tämän.

    Tietysti tämä aloitus-asia on julkaistu siitä syystä, että jos Minskissä on Jumalan tahtoa etsiviä ja sen toteutumista tahtovia, niin voivat rukouksin ja anomuksin Jeesuksen nimessä pyytää tässä asiassa apua Jumalalta, ja siten saada myös sitä apua ja ymmärrystä, miten toimia tulevaisuudessa.

    Suinkaan ei ole sekaisin olemista se, että julkaistaan Jumalan antamia ilmestyksiä, ja tietysti tulkinnat ihmisillä voivat olla moninaisia, ja siitä syystä jokaisen ihmisen hyvä pitää Jumalaan hyvät suhteet ja nimensä elämänkirjassa, ja jos ei sitä vielä ole siinä, niin sitten kannattaa uudestisyntyä Jeesuksessa.

    Äänestä

ihan hereillä ollessani päivällä. Kaupungin yllä oli suuri sienipilvi kuten atomiaseesta sellainen syntyy. Sitten kuulin sydämessäni hyvin selvästi yhden sanan "Minsk". Toin tämän esille profetiat palstalla, ja joku vastasi siihen aloitukseen myös että on matkalla sinne ja ystävyyskaupunki se oli hänelle. Tietenkään en voi tietää tuosta vastaajasta mitään totuudellisesti. Sinänsä tuo ilmestys ja sana olivat lyhyet, mutta hyvin selvät, enkä itse tiennyt, miksi sen olin saanut, mutta jos aito kirjoittaja oli se vastaaja, niin juuri siksi se ilmestys Jumalan armolahjana annettiin. Tästä taitaa nyt olla jo vuosia, ja löytyisi varmaan se viestini sieltä profetia palstalta, jos etsisi.

Äänestä

erityisesti Minskissä asuvien kannalta, ja siitä syystä ja muutenkin kannattaa jokaisen ihmisen aina turvata Jumalaan ensisijaisesti, ja toki ei voi tietää edes kukaan ihminen, miten pitkään yleensä voi elää ja nauttia tämän maailman asioista Jumalassa.

Äänestä

Isässä Jumalassa ja Juutalaisten Kuningas Jeesuksessa ja Totuuden Hengessä. Paavali opettaa niistä hyvin juutalaisena ja kehottaa anomaan runsaasti ja virittämään palaviksi jo saadut armolahjat, ja ilmestys on yksi ja profetoiminen toinen ja monia muitakin on ihmisille annettu Jumalalta.

Myös unien kautta voi Jumala puhua ihmisille, ja siksi Raamatussa on kehotus kertomaan myös ne toisille, sillä voivat sisältää ihan tärkeää asiaa, kuten myös armolahjat samoin, ja Raamatussa on paljon näistä ja sinänsä profetia-kirjat ovat niiden kautta saatuja kokonaan niiden profetioiden suhteen.

Raamatussa opetetaan ettei Jumalan armolahjoa eikä niiden esilletuojia tule halveksia, ja tarkoittaa tietysti myös sitä että kunnioitetaan kaikkia ihmisiä, ja valitettavasti tässä ajassa on paljon lähimmäistensä halveksijoita ja panettelijoita, ja vitsit myös monesti voivat sisältää vahingoniloa ja pahasta.

Äänestä

ihmisen tuntea Raamatussa annetut Jumalan profetiat Herran päivästä eli Jeesuksen takaisintulemiseen liittyvistä asioista, ja seistsemästä vuodesta ennen Herran päivää on kerrottu hyvinkin tarkkaan Ilmestyskirjassa, ja Raamatun lopussa täydellinen hyvä profetia Isältä Pojalle, ja enkelin kautta edelleen Johannekselle, ja apostoli kirjoitti sen ja käännetty suomeksi ja tutkittavaksemme. Autuaat sen lukevat ja anovat hyvää ymmärrystä ja pelastuvat Jeesuksessa nimensä elämänkirjassa ja pääsevät Uuteen Jerusalemiin, timanttimuurikaupunkiin jossa kultaiset kadut ja perustukset kahdestatoista jalokivestä, ja helmiportit ja elävän veden virta Jeesuksen pyhyydestä.

Äänestä
  • Raamatun Ilmestyskirja ja Jumalan valtakunta.

    Äänestä

ensin juutalaisille ja Israelin sukukuntien jälkeläisille ja kaikille ihmisille se hyvä tulevaisuuden osoite, kun Jeesus tulee ja alas taivaasta laskeutuu se pyhä kaupunki, ja siihen kootaan kaikki Jumalan lapset joiden nimet ovat elämänkirjassa Jeesuksessa, eikä muussa nimessä voi päästäkkään Uuteen Jerusalemiin.

Äänestä

siitä, että kun alkavat ne seitsemän vuotta ennen Herran Jeesuksen tulemusta, niin hyvin nopeasti ne myös menevät, sillä tapahtuu niin paljon niin lyhyessä ajassa, ja siitä mitä tulee tapahtumaan on Jumalan profetia Ilmestyskirjassa, ja jokaisen kannattaa se tuntea ja samoin myös Jumalan Hengen voitelu ja anteeksiantamus ja ennenkaikkea profetian armolahja on tärkeä Jeesuksessa jokaiselle uudestisyntyneelle.

Tietysti ihmisinä Ilmestyskirjasta ja muistakin Raamatun profetioista syntyy ihmiselle tulkintaa sen mukaan missä Hengessä vai ihmisjärjelläkö vain niitä pyrkii ymmärtämään. Hyvin erilaisia tulkintoja on esimerkiksi ensimmäisen sinetin valkoisesta hevosesta, ja jopa hyvin erilaiset, ja toiset pitävät sitä Jumalan hyvänä asiana ja toiset tulkitsevat sen Jumalan vastustajana.

Näinhän Jeesuksenkin suhteen toiset seurasivat Israelin Messiasta, ja toiset erottivat juutalaisesta synagoogasta jokaisen Jeesuksen tunnustavan juutalaisen. Totuuden voimme ymmärtää tietysti siitä, miten Jerusalemin temppelille kävi, ja Jeesus oli sen profetoinut ja viikunapuu myös kuivettui, ja edeltä oli tämä kaikki myös heprealaisissa Raamatun profetioissa, ja maanpakolaisuus se viimeinen ja pahin vitsaus, kun ei Israelin kansa rakasta Israelin Herraa, toki pakanakansojen saavuttaminen evankeliumilla, oli syy tässä ilmeisesti myös, joten ihmisinä ei kannata tehdä liian voimakkaita tulkintoja ja juutalaisten takaisin omaan maahansa palaamisesta on profetoitu myös ja tapahtunut, sillä Jeesus on hyvä paimen juutalaisille, toki Jumala on pyhä ja rakastaa totuutta eikä hyväksy valheita ja pilkkajat menevät omaan paikkaansa tuomiolta.

Äänestä

maan päällä ja taivaassa: "ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YLEN_uutisista kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/valko-venaja_putinin_tukikohtatarjouksesta_ei_kiinnosta/8360163

Tietenkään en Jeesukseen uskovana tahdo lietsoa uhkakuvia, mutta samalla tahdon olla valona ja suolana Israelille ja juutalaisille ensin, ja samoin kaikille muillekin sen mukaan, kuin vain itse sitä tahtovat vastaanottaa Jeesuksen nimessä ja Hengessä.

Aikoinani näin ydinpilven Minskissä, ja tästä myös kirjoitin Suomi24-palstalle, ja tietysi ihmisenä osin ihmettelin, mutta tiedän, että jos oli Jumalalta tuo ilmestys, voin vain sen ilmoittaa, enkä vain epäillä mitään. Näin myös toimin, ja myös nyt tahdon toimia ja sen uudelleen esittää.

Nähtävästi, jos ydinsota alkaa, niin Euroopan alueella Minskissa sitten voi ensimmäisenä se räjähtää, ja kehotan kaikkia Jeesukseen uskovia myös sieltä pois muuttamaan ja anomaan Isältä Jeesuksen nimessä sitä uutta osoitetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu