Ero pelottaa

Samojen ongelmien kanssa painiskelen. Puolitoista vuotta suhdetta takana ja jonkinlainen ratkaisu olisi tehtävä. Rakastan kyllä naistani, mutta jotkin tietyt samat ongelmat toistuu säännöllisesti. En tunne olevani enää onnellinen, ja haluaisin saada jonkinlaisen mielenrauhan. Suurimmat ongelmat on mielestäni avokin heilahtelevat mielialat ja erolla uhkailu, kun tulee pienikin ongelma. Silti hän haluaisi naimisiin, itse asiassa on antanut vuoden loppuun asti aikaa mennä naimisiin kanssaan, tai ei voi olla yhdessä ollenkaan. Arveluttaa vaan kovasti naimisiin meno, kun yksi epäonnistunut avioliitto jo takana ja tässäkin suhteessa on ongelmia riittänyt.
Viime keväänä yritin erota, kun en vaan jaksanut sitä tunteiden vuoristorataa. Meni viikko ja sain jonkinlaisen hermoromahduksen. En pystynyt nukkumaan, enkö syömään. Tuli rytmihäiriöitä ja paniikkikohtauksia. Piti hakeutua lääkäriin, sain mielialalääkityksen, beetasalpaajia ja rauhoittavia. Ei silti olo kohentunut yhtään. Voimakkaita fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Anelin naista takaisin, mutta ei tullut, kunnes neljän viikon päästä otti itse yhteyttä ja palasimme pikkuhiljaa yhteen. Tiesin sisimmässäni, ettei siitä hyvä seuraa, mutta en vaan ollut tarpeeksi vahva. Vihaan itseäni heikkouteni takia, etten pääse tästä suhteesta eroon. Nainen on 10 vuotta nuorempi ja hyvin kaunis ja seksikäs. Ja hän osaa käyttää sitä hyväkseen, koska tietää, että olen heikko. Pelkään yksin jäämistä ja että romahdan taas totaalisesti, jos päätän suhteen. Mutta en pysty kuvittelemaan, että olisimme loppuelämän yhdessä. Siksi en haluaisi avioon, silloin se eroaminen olisi vielä katkerampaa.

Tiedän kyllä, ettei pitäisi ajatella niin paljon jalkavälillä asioita. Mutta kyse ei ole yksin siitä tai seksistä. Saan kyllä paljon rakkautta, ehkä välillä liikkaakin tältä naiselta. Välillä jopa liian paljon ja siitä tulee ongelma, koska hän ei ymmärrä, että haluaisin antaa aikaa myös tyttärelleni. Pitäisi antaa vaan aikaa ja rakkautta hänelle ja hänen lapsilleen, mutta aina kun annan aikaa omalle lapselleni hän loukkaantuu. Onko kaikki naiset tosiaan sellaisia, että tuntee itsensä loukatuksi tai vähemmän tärkeäksi, jos haluaa antaa aikaa omalle lapselle? Onhan lapseni jo toki 11 vuotias, mutta silti tarvitsee isäänsä ja minä häntä.
En usko, että meidän ongelmat johtuu rakkauden puutteesta vaan muista asioista. Ymmärrän myös toisaalta hänen halunsa mennä naimisiin, koska pelkää jätetyksi tulemista, koska kerran jo hänet jätin.
En itse ole mikään täydellinen ja pystyn myöntämään omat virheeni ja vikani. Mutta mitä tehdä, jos toinen ei koskaan pysty näkemään itsessään mitään vikaa. Jos riitaa tulee niin vika on aina minussa, hänen mielestään. Olen pyrkinyt keskustelemaan ja sanomaan, että jos ei pidä jostakin tekemisistäni tai sanomisistani, niin kertoo minulle ja hyväksyn sen ja yritän muuttua. Mutta hän ei itse kestä tai pysty vastaanottamaan minkäänlaista kritiikkiä mistään asiasta. Sitten tilanne on johtanut siihen, että koko ajan joutuu olemaan varpaillaan ja pyrkiä miellyttämään häntä, ettei vedä pultteja.
Ei tällä suhteella varmasti ole tulevaisuutta, kun järjellä ajattelee, mutta rakastan häntä kuitenkin kovasti, enkä pysty ajatteleen, että tuntisin näin jotain toista naista kohtaan enää. Eli jos tämä suhde nyt todennäköisesti tulee päätökseen, joudun elämään loppuelämän yksin.

Hyvin kuvaa omaakin suhdetta tuo lause "tunneyhteys on kadonnut, mutta seksi sujuu". Silti aivan käsittämättömän vetovoima on vielä toisella, enkä usko että on pelkästään seksistä kyse. Nyt kun taas kerran riitelyn tuloksena avokki otti ja lähti ja sanoi ettei palaa enää, niin ihmeellisesti sitä kaipaa ja haluaa takaisin. On taas valmis vaikka minkälaisiin myönnytyksiin, että saisi hänet takaisin vaikka järki sanoo, että tämä sama kierre vaan jatkuu. Ihmiset ei pysty niin paljon muuttumaan, että asiat saataisiin toimimaan. Jatkuvasti tulee jotain vääntöä ja sitä vaan pelkää ja odottaa sitä seuraavaa konfliktia. Parhaimmillaan pari viikkoa menee hyvin ja ollaan tosi onnellisia, kunnes taas tulee romahdus. Äärimmäisen kuluttavaa tällainen elämä. Tunnen kuitenkin itseni niin hyvin, että jos nainen tulee takaisin, ei ole voimia sitä vastustaa. Itse kuitenkin sain nyt sen verran aikaiseksi, että poistin kaikki yhteystiedot, etten heikkona hetkenä ala sitä takaisin anelemaan.

Menisit perheasiainkeskukseen tai muualle selvittelemään asioita asiantuntijan kanssa. Jos jatkat nykyisessä suhteessa, tarvitsette ilmiselvästi apua pelisääntöjen ym elämänasioiden sopimiseen. Jos haluat eroa, tarvitset myös sen asian käsittelemiseen apua. Tottakai tyttären kuuluu saada isän aikaa. Minusta 11-vuotias on täysi lapsi ja kaipaa hyväksyntää ja yhdessä oloa. Ellei avokkisi hyväksy lastasi ja hänelle annettua aikaa, on hänellä itsellään jokin tunne elämän heikkous jonka työstämiseen tarvitsee apua. Uusioperhe vaatii paljon työtä, puhumista ja työstöä onnistuakseen. Sinun täytyy selvittää mitä haluat ja mitä olet valmis tekemään asian eteen.