Yle vähättelee, jopa välttelee ulkomaalaistaustaisten ihmisoikeusrikkomuksia kuten raiskauksia ja ryöstöjä.
Kantaväestö on ollut jo tuhansissa tapauksissa uhrina, lähes aina afrikan taikka lähi-idän tulijoiden vuoksi. Ja se on suhteettoman paljon maahanmuuttoväestömäärään suhteutettuna. Asuntomurroissa Baltit ovat kunnostautuneet.
Miksi suurta ongelmaa ja suomalaisten joutumista rasismin kohteeksi vältellään !?
Se kertoo, että meillä ei ole oikea väki hallinnoimassa medioita !

Vastaukset 5
Vanhimmat
Siksi, koska ulkomaalaisuus on olevinaan jotain myyttisen hienoa ja rikastuttavaa. Uhanalaista ulkomaalaisuutta pitää vaalia, vahvistaa ja suojata suomalaisilta vaikutteilta. Suomalaisten pitää sopeutua ja muokkautua ulkomaalaisten kulttuuriin silläkin uhalla, että sen jälkeen suomalaisesta kulttuurista ei ole mitään jäljellä.
Minusta Yle käyttäytyy kuin rikollisjärjestö puolustellessaan haittaväkeä ja kertoessaan, että kaikki kulttuurit ovat hyvästä=monikulttuuri.
Jokainen tervepäinen kansalainen tietää, että afrikassa ja islamin maissa on ankeaa ja siellä rikotaan ihmisoikeuksia, ei opita ja kehitytä.
Yle on vitsi.
Yle ollut jo vuosia boikotissani.
Niin, MIKSI YLE? MIKSI?