Äitiys ei ole mikään syy antaa kropan lösähtää!!

Monet naiset käyttävät äitiyttä tekosyynä läskiydelleen ja roikkuville paikoilleen varsinkin jos vielä käyvät töissä.

Tuossa ketjussa missä oli noita oksettavan näköisiä selluliittilaardiperseitä, joita ei pystyisi panemaan sikakaan, joku nainen taisi tarjota äitiyttä tekosyyksi siihen, että päästää itsensä tuohon kuntoon.

YTM kaverini nainenkin on äiti ja käy töissä, mutta ei päästä korppaansa pilaantumaan vaan on hakenut pt:ltä sali ja kotitreeniohjelman ruokavalioineen ja aloittanut työt kropan saamiseksi timmiin kuntoon. Kyllä se jo nytkin on miljoona kertaa paremman näköinen kuin noilla em. emakoilla, pikkaisen vatsakumpua on kertynyt ja perse lievästi leventynyt. Hän siis pitää itsensä pantavan näköisenä miestään varten kuten naisen kuuluukin ja pyysi minuakin samalle salille treenaamaan. Miehelleenkin hän mainitsi, että tämäkin voisi tulla mukaan, mutta heteromiehenä häntä ei kiinnosta lähetä sikspäkkiä höyläämään vaan hän harrastaa miehekkäästi moottoriurheilua ja ylipainoa on myös kertynyt miehekkään ruokavalion ja kaljan seurauksena. Nainen ei tosin ole syntyjään suomalainen vaan on aikoinaan muuttanut maasta, jossa naiset ovat kauniita ja naisellisia ja tajuavat, että heidän tehtävä on miellyttää miehen silmää ja miehet ovat siellä rumia, ei venäjältä kuitenkaan eikä ole mikään tuontivaimo aasiasta
3890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Siis mikä siinä on, että sä et vaan opi tekemään kunnon provoja? Ajattelet ilmeisesti, että kaikki on yhtä vajaaälyisiä kuin sinäkin? Pitää ihan alleviivata_että Mies on sitten se kaljamaha_... Kai sä nyt edes sen ymmärrät, että porukka KYLLÄSTYY tuohon samaan huonoon jargoniin?

Äänestä
  • Koska mies on se kaljamaha ja saa ollakkin. Naisen kuuluu miellyttää miehen silmää ei toisinpäin. Tiedän yhden parin jossa tuo ero on vielä huomattavasti räikeämpi, mies on reippaasti yli satakiloinen läski ja nainen harrastaa fintestä

    Äänestä

Mikä syy on miehillä heidän pallovatsoihin?
Naisten "vaatima" elintasoko ;)?

Äänestä
  • Vanhemmat (35 ) naiset pitävät nallekarhumaisista miehistä. Ei auta kun lihoa jos haluaa seurustella tuon ikäisenä.

    Äänestä

  • Saa tietty olla mistä kiinni ottaa mutta joku raja.
    10- 15 kg ylimääräistä on ihan ok. Tämä mun oma mielipide, ei kaikkien yli 35v naisten. Itse olen bmi:n mukaan normaalipainoinen.
    Usea tuntemani vapaa nainen/ äiti on itse normaalipainoinen tai hoikka ja toivovat mieheltä samaa.

    Äänestä

  • Naishenkilö kirjoitti:

    Saa tietty olla mistä kiinni ottaa mutta joku raja.
    10- 15 kg ylimääräistä on ihan ok. Tämä mun oma mielipide, ei kaikkien yli 35v naisten. Itse olen bmi:n mukaan normaalipainoinen.
    Usea tuntemani vapaa nainen/ äiti on itse normaalipainoinen tai hoikka ja toivovat mieheltä samaa.

    Tuo vähän riippuu.

    Noin vähän yleistäen on vain kolme miesvartalotyyppiä joista naiset pitävät:
    1. atleettinen ja raamikas mies (tästä pitävät erityisesti 20-35v naiset)
    2. iskävartaloinen ja raamikas nallekarhumies (35 naisten suosima)
    3. pitkä ja hoikka mies (tästä pitävät pääasiassa alle 18v naiset)

    Biologia selittää. 1 = vahva metsästäjä 3 = nopea metsästäjä 2 = hyvässä asemassa oleva mies, koska ruokaa on riittänyt.

    Minä kuulun luokkaan lyhyt ja hoikka, eli miestyyppi josta käytännössä yksikään nainen ei pidä. Tämän lisäksi geenit ovat sellaiset että jo 10 lisäkiloa tarkoittaisi että olisin muuten yhtä laiha kuin nyt, paitsi että minulla olisi pallovatsa.

    Eli käytännössä sali on ainoa vaihtoehto. Vaatii todella rankkaa treeniä että se näkyisi, ja sittenkään naiset eivät huomaa eroa vaatteet päällä. Size matters, niin se ikävä kyllä on.

    Äänestä

Laihduttaminen on varsin helppoa mutta laiskat naiset ei jaksa käydä salilla ja siksi lihovat kun syövät eines ruokia

Äänestä
  • Kaikki ylimääräinen vaa'assa näkyvä ei aina ole ruoalla ja liikkumattomuudella tehtyä.

    Äänestä

  • Laihduttaminen ei ole helppoa, mutta miehille se on alhaisemman rasvaprosentin takia helppoa.
    Itse olen timmi ja hyvässä kunnossa oleva nainen, peppuani kehutaan paljon, mutta ei tämä kroppa ilmaiseksi tule.
    Mitä aloitukseen tulee, siitä olen samaa mieltä, että monet luulevat että voivat vetää ruokaa jopa kolmen edestä kun ollaan paksuna. No siskolleni ainakin riitti ihan normaali terveellinen ruokavalio, lapsi oli silti isokokoinen ja kasvoi ja kehittyi normaalisti.

    Äänestä

  • Fitnessmuija kirjoitti:

    Laihduttaminen ei ole helppoa, mutta miehille se on alhaisemman rasvaprosentin takia helppoa.
    Itse olen timmi ja hyvässä kunnossa oleva nainen, peppuani kehutaan paljon, mutta ei tämä kroppa ilmaiseksi tule.
    Mitä aloitukseen tulee, siitä olen samaa mieltä, että monet luulevat että voivat vetää ruokaa jopa kolmen edestä kun ollaan paksuna. No siskolleni ainakin riitti ihan normaali terveellinen ruokavalio, lapsi oli silti isokokoinen ja kasvoi ja kehittyi normaalisti.

    "Laihduttaminen ei ole helppoa, mutta miehille se on alhaisemman rasvaprosentin takia helppoa."

    Mutua. Tälle väitteelle ei ole tieteellisiä perusteita.

    Äänestä

  • 1212 kirjoitti:

    "Laihduttaminen ei ole helppoa, mutta miehille se on alhaisemman rasvaprosentin takia helppoa."

    Mutua. Tälle väitteelle ei ole tieteellisiä perusteita.

    Muistan kyllä lukeneeni jonkun tutkimuksen, jossa juurikin oli selvinnyt ylipainoon liittyvä eroavaisuus sukupuolten väliltä.
    Laittaisin linkin jos tietäisin mistä etsiä.
    Ei ollut mutu- tutkimus.
    Fitnessmuija tuossa kirjoittikin ettei raskaana ollessa tarvitse syödä kuin itseään varten monipuolisesti. Vauva kyllä ottaa tarvitsemansa ravinnon. Jotkut ylipainoiset jopa laihtuvat odotusaikana ja sekään ei ole terveydelle pahaksi.

    "Muistan kyllä lukeneeni jonkun tutkimuksen, jossa juurikin oli selvinnyt ylipainoon liittyvä eroavaisuus sukupuolten väliltä. Laittaisin linkin jos tietäisin mistä etsiä. Ei ollut mutu- tutkimus."

    Muistat lukeneesi, mutta et tiedä missä tutkimus on :D Ei tietenkään mutu-tutkimus, ei tietenkään :D

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2015010918991795_lh.shtml
    Ei nyt mikään tutkimus, mutta onhan tuo yleisessä tiedossa.

    Äänestä

  • miesten.etu kirjoitti:

    http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2015010918991795_lh.shtml
    Ei nyt mikään tutkimus, mutta onhan tuo yleisessä tiedossa.

    "Painon pudottaminen on miehelle helpompaa, kiitos lihasmassan."

    Tuo pätee minuun.

    Toimittaja: MARIANNE ZITTING

    Ei mikään ihme, että feministi puolustelee naisten "oikeutta" lihavuuteen.

    Äänestä

  • Tuon asian voi jo maalaisjärjellä ajatella. Jos on enemmän lihasta kropassa suhteessa rasvaan, tietenkin laihdutus on helpompaa. Naisella kehossa on luonnostaan enemmän rasvaa kuin miehellä. Siis oletteko te oikeesti tyhmiä vai mitä? :D
    Itse oikeasti joudun tekemään paljon tän alle 10 rasvaprossan takia mut esim samasta lähtenyt mies kehittyy paljon nopeemmin ja lihas kertyy helpommin.

    Äänestä

  • Ja olennainen sitaatti artikkelista:

    "1,2 miljoonaa ihmistä kattaneen tutkimuksin mukana miehet laihtuivat keskimäärin 6,1 prosenttia painostaan 12 ensimmäisen dieettiviikon aikana. Naiset karistivat samassa ajassa 4,6 prosenttia painostaan. Ero kuitenkin hupenee ajan myötä: puolen vuoden jälkeen tulokset olivat samanlaisia."

    Äänestä

  • Kyllä varmasti sitten kun sitä painoa on lähtenyt, niin se laihtuminen on tasaisempaa ja jos meinaa vaan muutaman kilon tiputtaa se varmasti on sekä miehelle että naiselle vaikeaa. Totuus kumminkin on se että se laihdutus on suhteessa miehille helpompaa, siksi en ymmärrä lihavia miehiä.
    Piti lisätä vielä, että se laihtuminen pitää tehdä itsensä ja terveytensä takia ei miellyttääkseen miestä/ naista.

    Äänestä

Kyllä äitiys muuttaa kroppaa, ei se ole mikään tekosyy. Onhan näitä onnekkaita, jotka noin vain palautuvat sen näköisiksi kuin eivät mitään lasta olisi koskaan saaneetkaan. He ovat kuitenkin pieni ja onnekas vähemmistö. Vaikka itsekin pidän painoni kurissa ja liikun paljon, kyllä vatsani on kuin kynsillä raadeltu. Raskausarvet ovat ja pysyvät. Tosin voisi nousta pientä suurempi sota kotona jos mies kehtaisi valittaa raskausarvista, jotka olen saanut kantamalla hänen lapsiaan.

Äänestä

Niin....Toisilla se näkyy ja toisilla ei.
Siskoni pääsee hetkessä kuntoon useammankin raskauden jälkeen.
Päätyy liiankin hoikkaan kuosiin, ei puhettakaan, että näkisi koskaan raskaana olleenkaan kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen.

Äänestä

Ei olekaan, mutta luontaista pyöreyttä jää vanhemmiten varmaan kaikille. Pariskunnan on puolin ja toisin kunnioitettava toisiaan huolehtimalla itsestään.

Nainen pyöristyy luonnollisesti ja ottaa oman aikansa palautua edes lähelle ennen raskautta oleviin mittoihin ja miehen pitää vastaavasti huolehtia itsestään, jotta sopu säilyy.

Ei se mies mitään synnytä, joten ei tarvetta hommata kumpua väkisin.
Hoitakaa se kroppanne kuntoon molemmin puolin, niin vilkuilut vieraisiin vähenee ja jopa loppuu. Vanhenemiselle ei voi mitään, vaikutuksia voi minimoida.

Äänestä

joo samaa sinne.Tutut kertoneet että jootain pitäs tehä ja äkkiä..

Äänestä

Jälleen erinomainen avaus hyvältä ystävältäni Nallilta.

Näinhän se menee, että naiset hakevat aina niitä tekosyitä pulskistumisilleen, mutta faktahan on, että kyseessä on pitkälti se, miten paljon hän kumppaniaan arvostaa.

Jos arvostaa, niin ei liho, mutta jos ei arvosta, niin lihoo.

Tiedän kanssa vuoden takaa erään 27 vuotiaan muijan, josta sittemmin luovuin kun huomasin että sillä on turhan paljon lutkatendenssejä, mutta jok tavatessa oli tankoatanssia harrastava ja hoikka, siinä missä nykyisin (suhteessa) on valtavan kokoinen. Tuli tunne, että nyt väistettiin luoti.

Äänestä
  • Pelkät ehkäisypillerit saattavat aiheuttaa ylipainon.
    Miehellä on kaksi vaihtoehtoa parisuhteessa, pillerit naisella tai ei pillereitä/ ehkäisyä. Kumman sä valitsisit?

    Äänestä

  • Naishenkilö kirjoitti:

    Pelkät ehkäisypillerit saattavat aiheuttaa ylipainon.
    Miehellä on kaksi vaihtoehtoa parisuhteessa, pillerit naisella tai ei pillereitä/ ehkäisyä. Kumman sä valitsisit?

    Ja pelkkä lenkkeily voi kumota ehkäisypillereiden vaikutukset painoon.

    Äänestä

  • Naishenkilö kirjoitti:

    Pelkät ehkäisypillerit saattavat aiheuttaa ylipainon.
    Miehellä on kaksi vaihtoehtoa parisuhteessa, pillerit naisella tai ei pillereitä/ ehkäisyä. Kumman sä valitsisit?

    Ei ole. Nuo ovat pelkkiä lihavien ämmien tekosyitä.

    Äänestä

Pillerit ovat vain vaihtoehto ja todellakin lihottavat, mutta ei ainoa ehkäisykeino ja voi sitä mieskin ottaa vastuuta varsinkin jos vakiosuhteessa on.

Jos arvostaa toista ja haluaa läheisyyttä on hyvin suotavaa huolehtia itsestään miellyttääkseen niin itseään kuin puolisoaankin, täten tulet itsevarmemmaksi ja itsevarmuus on myös sexyä. Ylpeys on asia erikseen ja se paistaa läpi.

Äänestä

Minä en kaipaa yhdeltäkään naiselta syytä, enkä perusteita miksi hän on lihava. Ei kiinnosta. Saavat kuolla sydän- ja verisuonitauteihin ennen eläkeikää.

Naisen lihavuuteen liittyvä hypergamia on väärin. Usein läski nainen vaatii että miehen pitää olla Miehen kokoinen. Sillä nainen ei tarkoita lihavaa miestä, vaan isoa, rotevaa ja lihaksikasta. Sellaista on naisten käsitys realistisista vaatimuksista ja tasa-arvosta. Läski nainen kutsuu itseään usein muodokkaaksi.

Jos seurustelisin ja suhteen vakiinnuttua tai naimisiin mentyä nainen alkaisi paisua kuin pullataikina, niin jättäisin hänet. Yleensä tuossa tilanteessa nainen kysyy mieheltä etteikö rakkaus ole tärkeintä. Ihan niin kuin nainen vaatii mieheltä rahaa ja jos ei sitä saa niin kysyy että onko raha tärkeintä, eikö rakkaus merkitse mitään.

Naisten taktiikka on sinkkuina urheilla itsensä hyvään kuntoon, pukeutua hyvin ja meikata. Aisurin löydettyään kynivät hiuksensa lyhyiksi, pukeutuvat ulkoilupukuun, lihovat ja muuttuvat luonteiltaan huonoiksi.

Äänestä
  • Minä urheilen päivittäin ja pidän itseni timminä. Mies puolestaan on hankkinut vuosien mittaan elintasovatsan. Ei tulisi mieleenkään hylätä rakasta puolisoa vatsan vuoksi. Hän on mukavuudenhaluinen ja se siitä. Ei hänen tarvitse väkisin kuntoilla minua varten. Minä arvostan häntä läskeineen kaikkineen.

    Äänestä

  • rakkaudesta.sokea kirjoitti:

    Minä urheilen päivittäin ja pidän itseni timminä. Mies puolestaan on hankkinut vuosien mittaan elintasovatsan. Ei tulisi mieleenkään hylätä rakasta puolisoa vatsan vuoksi. Hän on mukavuudenhaluinen ja se siitä. Ei hänen tarvitse väkisin kuntoilla minua varten. Minä arvostan häntä läskeineen kaikkineen.

    Onko hänellä paremmat tulot kuin sinulla? Maksatteko yhteiset menot puoliksi?

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Onko hänellä paremmat tulot kuin sinulla? Maksatteko yhteiset menot puoliksi?

    Sama tuloluokka, yhteiset menot maksetaan puoliksi ja miehellä on käyttöoikeus pankkitiliini.

    Äänestä

  • rakkaudesta.sokea kirjoitti:

    Minä urheilen päivittäin ja pidän itseni timminä. Mies puolestaan on hankkinut vuosien mittaan elintasovatsan. Ei tulisi mieleenkään hylätä rakasta puolisoa vatsan vuoksi. Hän on mukavuudenhaluinen ja se siitä. Ei hänen tarvitse väkisin kuntoilla minua varten. Minä arvostan häntä läskeineen kaikkineen.

    Oletko hyvä kokki?:) Rikas mies, vai pelkäätkö jätetyksi tulemista?
    Tai onko hänellä makuusi sopiva luonne? Haluatko tehdä lapsia hänen kanssaan ja perustaa perheen? Ottaa vuosien lainat? Sukuloida häpeämättä häntä?

    Veikkaukseni on, hän on sikarikas tai vähintään Ron Jeremynin kaltainen seksipeto ja jos sillä saralla on kaikki kunnossa ollaan toki voiton puolella. Lopuksi treenatko itseäsi vai puolisoasi varten? Sillä on suuri ero.

    Äänestä

  • OleAitoItsesi kirjoitti:

    Ikävä kyllä olen hyvä kokki. Mies siitä valittaakin välillä. Sanoo, että vaikea noita sapuskoita on olla syömättä liikaa. Minun pitäisi varmaan opetella tekemään vähemmän ruokaa, ettei jäisi santsausvaraa.
    Mies ei ole rikas, mutta hän on ihana ja makkarissa hän on kyllä kiitoksen arvoinen. Itse treenaan koska siitä tulee mahtava fiilis, mutta ilahdun kyllä mieheni ihailustakin, joten win-win tilanne minun kannaltani.

    Äänestä

  • rakkaudesta.sokea kirjoitti:

    Sama tuloluokka, yhteiset menot maksetaan puoliksi ja miehellä on käyttöoikeus pankkitiliini.

    Kannattaisi huomauttaa möhömahalle, että alkaa laihduttamaan.

    Äänestä

  • rakkaudesta.sokea kirjoitti:

    Ikävä kyllä olen hyvä kokki. Mies siitä valittaakin välillä. Sanoo, että vaikea noita sapuskoita on olla syömättä liikaa. Minun pitäisi varmaan opetella tekemään vähemmän ruokaa, ettei jäisi santsausvaraa.
    Mies ei ole rikas, mutta hän on ihana ja makkarissa hän on kyllä kiitoksen arvoinen. Itse treenaan koska siitä tulee mahtava fiilis, mutta ilahdun kyllä mieheni ihailustakin, joten win-win tilanne minun kannaltani.

    Hieno homma, kaikki tyytyväisiä.) Onnea.

    Äänestä

Ihana että mulla on läskit. Ei kiusaa suomalaiset eikä ulkomaalaiset sovinistit eikä raiskaajat. Multa sais muuten hyvää seksiä. Miehet aina kinuaa sitä eronkin jälkeen, mutta en anna sitten enää. Jos ei ulkonäkö kelpaa, en tipu muutakaan.

Äänestä
  • Ai että sulta sais hyvää seksiä muka...Tapaa vain käytännössä mennä niin, että seksi on tasan niin hyvää kuin mitä mies siitä tekee ja minkälaisiin suorituksiin kykenee.

    Äänestä

Mitäpä sitä samaa usealle vastaanväittäjälle kirjoittamaan erikseen eli tässä yhteisesti.
Olisiko fiksua sanoa lihaville miehille "paskamaha hyi, laihduta"? Ei todellakaan olisi.
Mä pidän luonteen kieroutta pahimpana asiana. Laihdutus on vain leikkiä asennevamman rinnalla.

Äänestä

Syy tai ei, jokainen saa olla sellainen kuin on. Saa olla lösähtänyt tai kireä. Ainakaan mulle ei ole sillä merkitystä, vaan ihan muilla asioilla. Tai no ehkä ihan ääripäät saa miettimään, onko niillä jotain isompia mt-ongelmia ja muita sairauksia. Mulle on tärkeämpää se mitä pään sisällä tapahtuu. Elämänkumppaneistani löytyy sekä ylipainoista isukkia että mm-tason urheilijaa, ei sillä kropan mallilla ole väliä kunhan toimii ;).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Naisasialooseri1 kirjoitti:

Monet naiset käyttävät äitiyttä tekosyynä läskiydelleen ja roikkuville paikoilleen varsinkin jos vielä käyvät töissä.

Tuossa ketjussa missä oli noita oksettavan näköisiä selluliittilaardiperseitä, joita ei pystyisi panemaan sikakaan, joku nainen taisi tarjota äitiyttä tekosyyksi siihen, että päästää itsensä tuohon kuntoon.

YTM kaverini nainenkin on äiti ja käy töissä, mutta ei päästä korppaansa pilaantumaan vaan on hakenut pt:ltä sali ja kotitreeniohjelman ruokavalioineen ja aloittanut työt kropan saamiseksi timmiin kuntoon. Kyllä se jo nytkin on miljoona kertaa paremman näköinen kuin noilla em. emakoilla, pikkaisen vatsakumpua on kertynyt ja perse lievästi leventynyt. Hän siis pitää itsensä pantavan näköisenä miestään varten kuten naisen kuuluukin ja pyysi minuakin samalle salille treenaamaan. Miehelleenkin hän mainitsi, että tämäkin voisi tulla mukaan, mutta heteromiehenä häntä ei kiinnosta lähetä sikspäkkiä höyläämään vaan hän harrastaa miehekkäästi moottoriurheilua ja ylipainoa on myös kertynyt miehekkään ruokavalion ja kaljan seurauksena. Nainen ei tosin ole syntyjään suomalainen vaan on aikoinaan muuttanut maasta, jossa naiset ovat kauniita ja naisellisia ja tajuavat, että heidän tehtävä on miellyttää miehen silmää ja miehet ovat siellä rumia, ei venäjältä kuitenkaan eikä ole mikään tuontivaimo aasiasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu