Hyvä Timo Soini ,järkevää puhetta ykkösaamussa.

Hallitus ja etenkin perussuomalaiset ovat saaneet kovasti pyyhkeitä pakolaisongelman vuoksi.Muistuttaisin ,että Suomessa suurin valta on pääministerillä sen jälkeen kun presidentin valtaoikeuksia kavennettiin. Sipilän höveli ja varomaton lausunto oli kuin seireenin kutsu irakilaispojille.
21114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Soini on viisas mies, kun vaan muutkin huomais ei Soini voi yksin tehdä päätöksiä .Suurin valta on pääministeri Sipilällä. Sipilä on tehnyt elämänsä pahimman virheen antamalla kotinsa pakolaisille . Oli selvä viesti tulkaa tänne täällä teitä palvellaan ja saatte kaikki edut tekemättä mitään.
Miten Sipilä voi toimia noin edesvastuuttomasti????
Päättävässä asemassa olevan täytyy tehdä päätöksiä järjellä, ei tunteilla kun maan etu on kyseessä!!!

Äänestä
  • Soini on viisas mies. Euroopan union on lepsuillut turvapaikan hakijoiden suhteen. Ensin puhutaan syyrialaisista perheistä pakolaisista. Sitten tuleekin Irakista nuoria miehiä. Nyt oli Ruotsiin tullut kiintiöpakolaisia. Eritrealaisia nuoria miehiä. Hei haloo. Missä on todellista turvapaikkaa hakevia syyrialaiset perheitä. Kaikki muut voi lähettää takaisin. Euroopassa einosata hoitaa asioita oikein. Tästähän tulee taloudellinen katastrofi. Pieni köyhä suomi on jo pulassa.

    Äänestä

  • Onneksi rikollinen ei ole eduskunnassa. Miksi Tarja Miina liittyi kirkkoon?

    Tuli Seta uskoon, seta häpäisi ISÄN ja Äidin kodin Suomen Vapaussodan?

    Kaikki tiede ja kirjallisuus opetti vain PYHINTÄ Suomen Vapaussotaa 1918!

    Muutamien rikollisten halu murhata työläisten ja talonpoikien kansan oma

    Suojeluskunnat korostaa Suomen Vapaussotaa 1918. Murhaaja Lenin Stop!

    .

    Teurastaja murhaaja pyöveli Tarja Halonen lopetti Venäjän ja tuli saatanan

    valtakunta niskalaukaus. P:kele miehitti puolta Eurooppa 50 vuotta tappaen.

    Kokonaiset kansat Tarja Halonen on kommunisti siirrettiin paikasta toiseen.

    Kaikki on varastettua ja Moskova on täynnä mätäneviä asuntoja köyhyyttä!

    Varastetut taulut on viety Suomen Pietariin Eremitaasi. Pietari on Suomen!!!

    Pietari on Inkeri Tasavallan pääkaupunki. Inkeriläiset ovat aitoja suomalaisia.

    Suomi ja Saksa olivat jo vapauttamassa PIETARIA. Suomalaiset on muurattu

    metron seiniin ja jyrätty maantien pinnoitteeksi. Kaikki paha on vain "venäjä".

    Hyvä maailma piirittää saatanan valtakuntaa rus. Se on rikos meitä kohtaan.

    Äänestä

  • SIPILÄN taustavoimat (MTK) ratkaisevat: Tyhjiin navetoihin irakilainen sunnilauma. Se lypsää kultaa verorahoista toisin kuin EU-pennosilla märehtivät suomalaiskantturat.

    Äänestä

Soinin puheet ja teot ovat räikeässä ristiriidassa! Se paistaa jo kaus joka hetki.
Mies ei ole sanojensa mittainen, niin se vain on. Soini-uskovaisuus on niin lujassa joissakin, että se ei lähde millään ja sille ei mitään voi - se on sokeaa fanaattisuutta ja suuren johtajan sisäisen kaipuun tarvetta. Sillä samalla syyllä Hitler ponkaisi suuren Saksan johtajaksi. Ihmiset uskoivat ja luottivat sokeasti häneen.
Fanaattisuus, sokeus ja järjen käyttämättömyys ovat kohtalokkaan paha yhdistelmä poliittisessa ajattelussa.
Poliittisia asioita ei pidä nähdä ja ratkoa tunneasioina eikä asenneasioina, vaan ne tulee nähdä järkiperäisinä, syy- ja tekoseuraussuhteineen.

Äänestä

Kierolle Pelille vastaan,eikö meillä kaikilla ole suuren johtajan tarve? Kyllä Soini on sanansa mittainen ,mutta ei hän yksin voi mitään kaiken maailman ääliöille.Muuten olet kyllä oikeassa noissa muissa asioissa.

Äänestä

Möhömahalla on kova tuska puolustaa etujaan, puoluetuet pienenee mikäli tulee takkiin seuraavissa vaaleissa.

Äänestä

Yritä ottaa asioista selvä ennekuin syytät aiheettomasti , idiootti. Soini on viisas mies joka osaa katsoa asioita laajemmaltikin kantilta. Ei Soini ole jumala joka vois ykskaks vaan muuttaa EU Ja pääministerin päätöksiä pakolaistulvan suhteen !!!!

Äänestä
  • Eli se kauan odotettu ns. "ISO JYTKY" tulee vielä sieltä jostain vai?

    Äänestä

Soini on mies paikallaan. Koneisto toimii hitaasti, mutta olen tosi tyytyväinen, että persut on päättämässä. Katastrofin ainekset toki on silti. Eiköhän ensi vuonna ole pakolais portti suljettu. Hyviä päätöksiä lakivalmisteluissa.

Äänestä

On naurettavaa kansan älyn väheksymistä sanoa:
Iraki suhtautuu myötämielisesti palautuksiin.
Tällainen uskonnon ja korruption mädättämä maa
ei ymmärrä kuin lahjontaa ja pakkoa tehdäkseen
kirjallisen sopimuksen. Jos edes sekään on minkään
arvoinen.

Äänestä

Puheet on nyt pidetty, olisi toiminnan aika. Mitä sinne hallitukseen mennä ollenkaan jossei pysty edes normaalia rajavalvontaa saamaan aikaiseksi??
Ei kukaan ole sitä asiaa kiistänyt etteikö soini osaisi puheita pitää.

Äänestä

Eduskunta säätää lakeja. Ei anna työmääräyksiä. Hidasta hommaa, mutta hyvä tuosta vielä tulee. Toivottavasti.

Äänestä

Kiitos Timo Soinille ykkösaamussa esiintymisestä ! Valtiomiesmäistä puhetta .
Toivottavasti ei näänny työtakkansa alle . Antakaamme tukemme hänelle ja koko puolueelle .

Äänestä
  • haista ****** persu!
    kuullostaa ihan kun joltain pohjoiskorean puheilta tuo. *******nan petturit ja valehtelijat.

    Äänestä

Hyvä esiintyminen, mutta erityisen asiallinen oli toimittaja, näitäkin harvoja ammattitaitoisia asiaan keskittyviä henkilöitä vielä onneksi löytyy.

Äänestä

Niin,toimittaja oli kyllä täyttä rautaa.Tällaisia keskusteluja kaipaisi enemmän,älykkäitä ,rauhallisia,asiallisia. Valitettavasti kaikki toimittajat ja juontajat eivät siihen kykene.

Äänestä

PS ei nyt vaan ole hallituksessa yksin, tekee mitä pystyy.

Äänestä

Aivan 17,7% kannatuksella persut ei voi hallita maata valitettavasti. Toivotaan että pystyvät hillitsemään mahdollisimman paljon tätä afrikan ja lähi-idän ahdasmielisten kehitysmaa muslimien pakolaistulvaa. Koska kaikki rahat jotka siihen tuhlataan on kaikilta suomalaisilta pois. On hienoa että demareiden kannatus nousi ja tähän asiaan niiden ratkaisu on että heillä on unelma ja rakennetaan suurmoskeija helsinkiin.

Äänestä

käynyt jo ykkösaamussakin piereskelemässä

Äänestä

Ulkoministerinä persu, puolustusministerinä persu! Eikä mitään saada aikaiseksi. Eiköhän ne Soinin paskapuheet jo riittäisi. Puheet ihan samaa kuin iso l...ski maha. Ai että viisas mies.....kyllä kaikilta kolmelta S:ltä on nyt viisaus hukassa. Soini ja Stub voisivat kans majoittaa velkaisiin assuntoihinsa muutaman matun. Ja antaa vaimonsakkin niiden käyttöön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valtioolemmeme kirjoitti:

Hallitus ja etenkin perussuomalaiset ovat saaneet kovasti pyyhkeitä pakolaisongelman vuoksi.Muistuttaisin ,että Suomessa suurin valta on pääministerillä sen jälkeen kun presidentin valtaoikeuksia kavennettiin. Sipilän höveli ja varomaton lausunto oli kuin seireenin kutsu irakilaispojille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu