On se kumma ja ristiriitanen juttu ! Pari kertaa oon nyt sinkkuna olon aikana tavannut todella mukavan, kauniin, fiksun, kultaisen naisen jollainen järjellisesti ja teoriassa ajateltuna olisi unelmakumppani ! Mutta silti vaan "se jokin" puuttuu. Se jokin tunne, sydämen jyskytys, kunnon ihastuminen.
Vaadinkohan liikoja ? Elänkö haavemaailmassa odottaen sitä mahtavaa tunnetta? Toisaalta se tunne ei voi olla valetta koska sen on joskus joidenkin kohdalla kuitenkin tuntenut. Harmi vaan kun sellaiset sitten ovat joko jättäneet ja menneet tai sitten eivät ole kiinnostuneet minusta. Niin se vaan yleensä menee.
Mutta ei kai mitään järkeä tyytyä järkisyistäkään suhteeseen ? Kyllä se tunne on tärkein.
Mutta toisaalta jos se tunne kuitenkin haalistuu vuosien ja vuosien arjen jälkeen. Kannattaako sitä alkuhuuman takia etsiä ?
Vai kannattaako sitä juuuri sentakia etsiäkin, että kun sen OIKEAN löytää, niin se ihastumisen ja rakkauden tunne kestää sitten läpi elämän.
Vaadinkohan liikoja ? Elänkö haavemaailmassa odottaen sitä mahtavaa tunnetta? Toisaalta se tunne ei voi olla valetta koska sen on joskus joidenkin kohdalla kuitenkin tuntenut. Harmi vaan kun sellaiset sitten ovat joko jättäneet ja menneet tai sitten eivät ole kiinnostuneet minusta. Niin se vaan yleensä menee.
Mutta ei kai mitään järkeä tyytyä järkisyistäkään suhteeseen ? Kyllä se tunne on tärkein.
Mutta toisaalta jos se tunne kuitenkin haalistuu vuosien ja vuosien arjen jälkeen. Kannattaako sitä alkuhuuman takia etsiä ?
Vai kannattaako sitä juuuri sentakia etsiäkin, että kun sen OIKEAN löytää, niin se ihastumisen ja rakkauden tunne kestää sitten läpi elämän.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos sä nyt lähdet järjen johdattamana vakavampaan suhteeseen jonkun kanssa, niin miten käy kun ne tunteet jonain päivänä syttyy johonkin ihan eri ihmiseen? Kyllä tunteita pitää kuunnella, vaikkei järjen käyttökään kiellettyä ole!
Älä jää odottamaan "sitä jotain", koska näiden intuitioiden pohjalta aloitetut suhteet harvoin kestävät yli 6kk. Jos otat kumppanin joka tuntuu järkevältä ja hyvältä, niin rakkaus kyllä herää aikanaan vaikkei ihastuminen olisikaan ollut tulista...
kanssasi. Musta tuntuu et sellainen tulinen ihastuminenon jokseenki ylikorostettu juttu, jota esiintyy lähinnä saippuasarjoissa ja leffoissa. Tietty niinkin voi käydä ja käykin, mutta ainakin omalla kohdallani olen huomannut näiden tulisten tunteiden hiipuvan vähintään yhtä nopeasti kun ne ovat tulleet. taas sellainen hitaampi ihastuminen ja ajan kanssa rakastuminen on yleenä ollut kestävämpää laatua.
Siis tunteella voi tehdä jonkun sellaisen päätöksen, että ostaisko vanilja- vai suklaajäätelöä.
Mutta kun on kyse tärkeistä asioista, niin kannattaa ehkä käyttää järkeä?
Kun mies ostaa stereot, hän lukee 10 kiloa erilaisia hifi-lehtiä ja testituloksia. Analysoi, vertailee, pohtii ja pähkäilee.
Mutta sitten kun pitäisi valita nainen, niin otetaan ensimmäinen, joka laukaisee jonkin hemmetin testoteroni-dopamiini-systeemin aivoissa. Ei sillä niin väliä, onko se nainen ilkeä, tyhmä tai muuten vain surkea. Pakko saada kun mielihyvähormoonit sanoo niin.
"Se jokin" on ainakin mun mielestä tärkein juttu. Ikinä en ole seurustellut pelkän seurustelun takia vaan aina ollut tunteita ja pientä hullaantumista mukana. Mikäs siinä kun on valinnanvaraa ollut. Mieluummin olisin vaikka yksin kuin alkaisin jotain suhdetta pelkistä järkisyistä.
Mäkin oon tässä sinkkuillessani tavannu monia kaikin puolin ok miehiä, mutta sama juttu, se jokin puuttuu!!! Ja mä tarvitsen sen tunteen mikä tulee kun ihastuu oikeen kunnolla! Eihän siinä muuten mitään järkee oo, mies tuntuu enemmän kaverilta jos ei tuu sitä tunnetta!
Mä odotan sitä tunnetta. En halua tapailla miestä ja vaan odotella että millon alkaisin tuntemaan jotain ihanaa. Ja kyllä se tunne on ihan mahdollinen kun kuiteki joskus myös kokenu sen, =)
Itse olen nyt tapaillut miestä, joka on kaikinpuolin järkevä, fiksu jne., mutta se jokin vaan puuttuu. Ei herätä intohimoja, joita edellinen puoliso herätti heti alussa. Mutta jotenkin tuntuu, että haluan vielä katsoa mihin tämä vie, jos vaikka jotain mullistavaa tapahtuisi.
Sinkkuna tässä nyt itsekin, tapasin mukavan, fiksun, vapaan, sporttisen, hyvin toimeentulevan kaverin jonka kanssa tultiin hyvin juttuun...hän olisi halunnut suhdetta, mutta kun Se Jokin vaan puuttui, en voinut kuvitellakaan alkavani "väkisin" suhteeseen, JOS tästä vaikka myöhemmin minunkin puoleltani kehittyisi jotain kiihkeitä tunteita. Kyllä sen tietää heti jos natsaa!
Mäkin olen törmänny tyttöihin/naisiin jotka on ollu kaikinpuolin ok, mut sydämessä ei ole tuntunu mitään. Ossa niistä on ollu tyyppejä jotka tulee taatusti menestymään siinä mitä tekevät, osasta varmasti ois tullu aivan mahtavia äitejä. Mut eipä tullu sit edes yritettyä seurustelua vaikka toinen kuinka olis ihastunu ja ehdottais vakavampaa suhdetta.
Järjellä ostetaan stereoita, tietokoneita ja autoja. Ne ovat helposti ominaisuuksiltaan vertailtavissa ja jos tulee parempi malli markkinoille niin sen voi vaihtaa ilman sen kummempia omantunnon tuskia. Niiden ominaisuudet ovat numeroita ja muuttumattomia arvoja. Löytyyks naisistakin manuaali josta näkyy kaikki siitä tarvittavat tiedota ja ominaisuudet. Itseasiassa nolottaa jo ajatuskin verrata tulevaa tyttökaveria stereoihin.
Itse ainakin olen seurannut ihmissuhde asioissa aina tunnetta. Joka kerta tosin on tullut lunta tupaan oikein olantakaa mut siitä huolimatta täytyy vaan yrittää. Miks ihmeessä sit edes yrittää seurustella jos ei tee sitä rakkaudesta?
Minusta on alkanut tuntua siltä, että vaihtoehdot ovat nämä: joko alan suhteeseen järkisyistä tai sitten olen yksin. Onko siinäkään mitään mieltä odottaa jotain mieletöntä hullaantumista, jos sellaista ei vain ikinä tule? Minä olen ehkä jo niin kyyninen ja huonosti kohdeltu, etten taidan enää kovin tulisesti ihastua kehenkään. Jos en madalla onnelliselle parisuhteelle asettamiani kriteerejä, niin olen todennäköisesti loppuelämäni yksin. En minä sitäkään halua. Ehkei se parisuhde sittenkään ole sellaista kuin elokuvissa. Ehkä jotkut vain eivät koskaan koe mitään suuria tunteita. Niitä odotellessa voi elämä mennä hukkaan.
Mulle riittää että pidän naisesta, vaikka ei olisi mitään ihmeen mielipuolista rakkauden tunnetta. Tämän takia voi sitten etsiä itselleen todella sopivan luonteen niin ei tarvi sitten kärvistellä paska suhteessa. Vaikka en mitään rakkaussuhdetta hae, minun suhteeni kyllä tulee olemaan erittäin hyvä, pidän hyvän huolen suhteestani ja odotan sitä myös kumppanilta.
niinpä niin, samaa dilemmaa olen itsekin miettinyt.
Tosin kyllähän minä välillä ihastun, tulisestikin. Olen sinkkuillut kaikkiaan 5v viimeisen 8 vuoden sisään, ja sanoisin että keskimäärin ihastun oikein kunnolla pari kertaa vuodessa, vaikka törmään mukaviin, kunnollisiin miehiin kaiken aikaa. harmi vain että mikään näistä ihastuksistani ei ole kantanut pidemmälle, milloin mistäkin syystä. Mutta itse en ole kertaakaan sellaista suhdetta lopettanut, aina on mies halunnut minusta eroon, vaikka ensin on ollutkin niin tulisesti ihastunut. Haluaisinkin tietää että voiko minullekin silti käydä niin että tunteet haalistuvat, vaikka näiden kokemusten mukaan se on ne miehet joiden tunteet eivät kestä.
Ja vielä voisin huomauttaa että tähän "tilastoon" en laske sellaisia ihastuksia joissa en ole saanut vastakaikua toiselta osapuolelta. Yleensä en itse kunnolla ihastu ennen kuin olen huomannut toisenkin olevan todella kiinnnostunut.
Itse taas torjun kyllä miehiä vähän väliä, välillä jopa useita kuukaudessa. Mutta teen sen jo ennen ekoja treffejä taikka niiden jälkeen, jos minulla ei ole mitään fiiliksiä jatkaa, eikä pienintäkään ihastuksen värettä tunnu. Eli vaikuttaa siltä että miehet ihastuvat vähän joka naiseen joka vastaan tulee, mutta itse ihastun vain harvoihin ja valikoituihin, ja nämäkin minuun, mutta vain vähäksi aikaa....
Eli siis, kaiken tämän pohdinnan jälkeen, vaikka ottaisinkin "järkisyistä" jonkun miehen johon ei todellisia tunteita syty, eikö olisi hyvinkin todennäköistä että hänkin minut jättäisi aika pian... ;)
Jos aloittaja odottaa rakastuvansa/ihastuvansa ensi silmäyksellä niin sanoisin että vaadit liikaa. Minulle ei koskaan ole käynyt niin (sitten ylä-asteiän...).
Mutta jos parin kuukauden tapailun jälkeenkään vastapuoli ei herätä minkäänlaisia romanttisia tunteita niin sellaiseen suhteeseen on turha enempää panostaa. Eli valitse vaan järjellä ja katso syttyvätkö tunteet. Jos eivät niin jatka etsimistä.
Kyllä se mielestäni on sydän, jota näissä asioissa pitää kuunnella. Itse olen mieluummin yksin kuin ihmisen kanssa, joka järjen mukaan tuntuu järkevältä puolisolta. Miten ihminen ylipäätään tuntee elävänsä, jos elää puolisonsa kanssa jota ei rakasta ? Ihmetyttää että tuollaisia ylipäätään kukaan edes miettii.
Ei sen välttämättä tarvitse mitään saippuasarjamaista "ensi silmäys rakastumista" olla, vaan siinä pitää olla sitä jotain ja juuri se jokin on sitten se mitä kasvatetaan ja hoivataan yhdessä niin, että syvä rakkaus alkaa. Mikäpäs muu se paria yhdessä pitäisi, kuin juuri tuo niiii-in ihana rakkaus.
Jokaisellahan tästäkin tietysti on omat mielipiteensä ja hyvä niin, mutta kyllä se paras pitkä suhde muodostuu siitä että järki sanoo ei ja SYDÄN KYLLÄ ;-)
Tapasin viitisen vuotta sitten mieheni eikä se todellakaan ollut mitään rakkautta ensisilmäyksellä huumaa (sekin on joskus koettu). Mutta hänellä tuntui olevan "korvien välissä" niin paljon, että se sai kiinnostukseni heräämään. Tapailimme jonkun aikaa, ilman
"suurempia" tunteita, kunnes joka kerran jälkeen vaan huomasin kiintyväni häneen enemmän ja enemmän ja sitten eräänä päivänä huomasin sen, että rakastan tätä miestä enkä halua päästää irti ikinä. Ja sama tunne on jatkunut koko ajan ja voin sanoa että tämä on PALJON suurempaa rakkautta kuin nämä äkkirakastumiset mitä olen kokenut. Joten ei sitä aina voi etukäteen tietää mitä mikäkin suhde tuo tullessaan.
Hei!
Itse olen pitkäaikaisessa suhteessa ja mua vaivaa se et mun avopuoliso on se turvallinen, hellä ja rakastava ym. Mut silti näin pitkän suhteen aikana aina välillä ihastun uuteen ihmiseen! En petä tai mitenkää etene ihastuksessa. Ja AINA nämä ihastukset ovat juuri näitä renttuja!! Pahoja poikia.....
Luulen, et tää johtuu just siitä, et valitsin tutun ja turvallisen enkä sitä, joka sai perhoset rallaamaan vatsassa.....
Onneksi nää ihastukset kestää n. 2 viikoa max. Mut sen kaks viikkoa oon iha sekasi.......
Itsekin olen kokenut sen rakkautta ensisilmäyksellä-fiiliksen ja ihana kokemushan se oli. Hedelmänä suhteesta (6v) kaksi ihanaa lasta. Mutta, suhde oli jatkuvaa riitelyä,mustasukkaisuutta,toisen alistamista jne. molempien puolelta. Erokaan ei mikään kovin "nätti" ollut, nyt jo hyvät välit. Pari vuotta sen jälkeen tapasin nykyisen puolisoni (netistä :) ) ja hän tuntui heti tosi mukavalta mieheltä, mutta ei sen kummempaa huumaa. Mutta luottamus, tasavertaisuus, kunnioitus toista kohtaan on aivan eri luokkaa kuin aikaisemmassa suhteessa. On rauhassa tutustuttu toisiimme ja rakastuttu pikkuhiljaa. Tämä suhde todellakin tuntuu siltä oikealta ja tässä on hyvä olla. Ja tietenkin rakastan miestäni, jos sitä joku epäili. :)
Ehkä rakastut ajan kanssa. Mutta tulee mieleeni, että mitä jos tuollainen järjellä valittu unelmakumppani muuttuu? Tulee hetkellisten vaikeuksiensa vuoksi välillä kärttyisäksi, ei olekaan kovin kaunis esim. ollessaan raskaana? Jaksatko silti olla hänen kanssaan?
Entä toisen tunteet? Nainenkin kyllä huomaa, rakastatko häntä todella vai et ja tiedän kokemuksesta, että tuntuu pahalta olla yksin tunteittensa kanssa vielä monen kuukauden yhdessäolon jälkeen.
Minun mielestäni se alkuhuuma on tärkeä. Vaikka se haalistuukin, niin eikö se anna aikaa löytää niitä asioita, jotka todella yhdistävät, yhteisen tavan elää? Ei se huuma tietenkään kestä läpi elämän, mutta sitä huumaa voi olla hauska sitten muistella yhdessä.