Anteeksi vp

Olit elämäni.
Olit se joka ymmärsi minua.
olit se jonka saatoin puhua kaikista asioista, mutta yhtä asiaa en voinut kertoa...
Olisin vain halunnut kertoa sinulle rakastavani sinua.
Olin hölmö, tuhosin ystävyytemme teoillani ja sanoillani joista on jo kuukausia, mutta joka päivän kadun tekojani ja sanoja, sillä kaipaan sinua elämääni. Kaipaan ääntäsi ja läsnäoloasi.
Olit tärkein ihminen elämässäni pitkään aikaan, mutta nyt en voi edes katsoa sinua silmiin. Voin vain kävellä ohitsesi ja tuntea sydämessäni kuinka kaipaan sinua.
Olen niin hölmö, että en uskalla tulla pyytämään sinulta anteeksi. Voin vain istua penkillä, ja tuijottaa auringonlaskua ja miettiä kaikkia niitä asiota joita olen tehnyt minulle.
Olet kuitenkin sydämessäni aina ja ikuisesti, mutta en enää koskaan voi kuulla ääntäsi lähelläni...
Anteeksi
51201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ota nyt yhteyttä häneen. Parasta on että selvität erimielisyydet. Se vaatii tavattomasti rohkeutta, mutta olosi helpottuu sen myötä. Aina kannattaa tehdä jotain, eikä jäädä kitumaan. Älä syytä itseäsi loputtomiin. Herää. Joulu on hyvää aikaa selvittää, koska jouluna jokainen on ainakin vähäsen joulumielellä. Ehkä sinua ei syödä elävältä sen takia, että on Joulu. Muussa tapauksessa riski on suuri. Ja joudut ehkä odottamaan ensi Jouluun!!!

Äänestä

...mutta sydämeni olet jo särkenyt.

Äänestä
  • kiitoksia viestistä!

    Ensirakkaus säilyy mielessä koko loppuelämän (ainakin tuntuu siltä)

    harmikun oltiin niin erilaiset että pelkkä rakkaus ei riittänyt.

    Hyvät jatkot T:Ensilumi

    Äänestä

Ihminen rakentaa itselleen kummallisia muureja joita se vain itse näkee.Kannattais kattella itteensä vähän niinkuin ulkopuolelta.Siitä vois avautua uusi maailma.

Äänestä

Näköisesi kirjoitus,kaunis.Kiitos.
Yritin unohtaa sinut,en pysytnyt.Enkä pysty.Enää en edes halua.
Meidän pitää tavata kahdenkesken.Ilmoittele vaikka spost

VP

Äänestä

Kommentoi aloitusta


somebody kirjoitti:

Olit elämäni.
Olit se joka ymmärsi minua.
olit se jonka saatoin puhua kaikista asioista, mutta yhtä asiaa en voinut kertoa...
Olisin vain halunnut kertoa sinulle rakastavani sinua.
Olin hölmö, tuhosin ystävyytemme teoillani ja sanoillani joista on jo kuukausia, mutta joka päivän kadun tekojani ja sanoja, sillä kaipaan sinua elämääni. Kaipaan ääntäsi ja läsnäoloasi.
Olit tärkein ihminen elämässäni pitkään aikaan, mutta nyt en voi edes katsoa sinua silmiin. Voin vain kävellä ohitsesi ja tuntea sydämessäni kuinka kaipaan sinua.
Olen niin hölmö, että en uskalla tulla pyytämään sinulta anteeksi. Voin vain istua penkillä, ja tuijottaa auringonlaskua ja miettiä kaikkia niitä asiota joita olen tehnyt minulle.
Olet kuitenkin sydämessäni aina ja ikuisesti, mutta en enää koskaan voi kuulla ääntäsi lähelläni...
Anteeksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu