Satkar Playboy

Elokuva oli niin hyvä, että nukahdin kesken kaiken. Osaksi tämä johtunee hieman uuvahtaneesta lookistani, osaksi punaisen pehmeän istuimen suloista.
Heräsin Satkarissa menu kädessäni, ja tutkin sen ylitse polttariporukkaa, jonka osallistujilla kaikilla oli päässään vaaleanpunaiset pupukorvat. He kaikki olivat niin nuoria kauniita, että minulla oli vaikeuksia pysyä pöytäkeskustelussamme mukana. Nepalissa pöly oli laskeutunut ja haudat jäähtyneet, kyyneleet kuivuneet. Kanit juoooksentelivat ravintoloissa drinksutarjottimet välkkyen ja tuikkien.

(Naurua)
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tässä on minua kiinnostava asetelma, joka ei avaudu oikein yleisölle ilman tekstitulvaa, jota en jaksa paukuttaa. Mielenkiintoinen aihe tai sommitelma vaatii jonkun sortin perversion pitääkseen otteessaan.

Ravintolassa on täyttä. Pöydät on varattava viikonloppuisin hyvissä ajoin etukäteen. Pupujoukkoa tarkkaileva nainen on ollut nuoruudessaan erittäin kaunis. Hän on sitä yhä. Hänellä on suora nenä, esteettiset ja kauniisti kaartuvat huulet ja silmät, jotka näkivät pimeässä. Hän oli jollain tapaa klassikko olematta nukke. Kuitenkin jonkinlainen poissa olevuus antoi naisesta ensivaikutelman, että hän ei jollain tasolla jaksanut ihmisiä. Hänet voisi kuvitella sohvannurkkaan pehmeän viltin alle lukemaan kirjaa maailmankaikkeuden mysteereistä. Hän oli suurten ja aineettomien mittakaavojen nainen.

(Reps)

Äänestä

Hän on kuin täydellisen tekstin ainoa kirjoitusvirhe. Virhe aiheuttaa lähes tuskaa katsojassa.

(Naurua)

Äänestä

Jonnekin itsensä unohtanut nainen oli kuin jäänyt vangiksi heiluviin vaaleanpunaisiin korviin. Hän tunsi olevansa lähes alaston luoviessaan pyöreiden ja mustien ravintolapöytien väleissä tarjottimensa kanssa. Setelit tuntuivat epämukavilta rintaliiveissä ja alushousuissa. Tipeillä eli suhteellisen leveästi ja kielen oppi nopeasti. Tulot olivat sen mukaiset minkä näköinen pakkaus olit. Käsiä sieti johonkin rajaan asti, sitten ovimiehet hoitivat loput halut ulos, poikkeus oli henkilö, jolla oli niin paljon massia, että kaikki kumartelivat ja nöykyttelivät päätään. Jos antoi käden mennä hameen alle, niin seuraavana päivänä saattoi ostaa moottoripyörän. Illat olivat pitkiä. Vuoro loppui kuudelta aamulla, ja silloin jalat olivat lähes käyttökelvottomat. Hän käveli asunnolleen pitkin viileää rantaa. Se oli upeaa.

(Reps)

Äänestä
  • Syödessään tulista lammasta, koipiblondimme joutui halloween-ilmiön pyörteeseen. Hän päätti hetkessä asunsa kokonaisilmeen sekä kevyeksi että trapeuttiseksi. Oli kohdattava itsensä, suunnattava syvemmälle.

    (Hihitystä)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luolamadonna kirjoitti:

Elokuva oli niin hyvä, että nukahdin kesken kaiken. Osaksi tämä johtunee hieman uuvahtaneesta lookistani, osaksi punaisen pehmeän istuimen suloista.
Heräsin Satkarissa menu kädessäni, ja tutkin sen ylitse polttariporukkaa, jonka osallistujilla kaikilla oli päässään vaaleanpunaiset pupukorvat. He kaikki olivat niin nuoria kauniita, että minulla oli vaikeuksia pysyä pöytäkeskustelussamme mukana. Nepalissa pöly oli laskeutunut ja haudat jäähtyneet, kyyneleet kuivuneet. Kanit juoooksentelivat ravintoloissa drinksutarjottimet välkkyen ja tuikkien.

(Naurua)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu