Kokoomuksen puheenjohtaja ministeri Stubb oli täysin hiljaa mamutulvasta ja -kriisistä ensimmäiset pari viikkoa. Sitten kun väistämättä alkoi tapahtua levottomuuksia, niin Stubb riensi oppositiojohtajien tavoin tuomitseman ne!
Eli keskittyi tekopyhästi syiden sijaan oireisiin.
Kokoomus on perinteinen konservatiivinen, isänmaallinen ja suomenmielinen puolue. Kataisen ja Stubbin voimin puoluejohto on kuitenkin muuttanut sen päinvastaiseksi aatteiltaan ja ennen kaikkea toiminnaltaan.
PS vastustaa mamutulvaa, Keskusta on neutraali, MUTTA Kokoomus on selvästi mamutulvan puolella oppositiopuolueiden tapaan. Kiitos kuuluu Stubbille ja hänen kätyreilleen kuten Orpolle.
Kokoomusjohdon rooli on ollut ratkaiseva, kun mamutulvaa ei ole onnistuttu lopettamaan. Se on hajottanut hallitusrintaman.
Eli keskittyi tekopyhästi syiden sijaan oireisiin.
Kokoomus on perinteinen konservatiivinen, isänmaallinen ja suomenmielinen puolue. Kataisen ja Stubbin voimin puoluejohto on kuitenkin muuttanut sen päinvastaiseksi aatteiltaan ja ennen kaikkea toiminnaltaan.
PS vastustaa mamutulvaa, Keskusta on neutraali, MUTTA Kokoomus on selvästi mamutulvan puolella oppositiopuolueiden tapaan. Kiitos kuuluu Stubbille ja hänen kätyreilleen kuten Orpolle.
Kokoomusjohdon rooli on ollut ratkaiseva, kun mamutulvaa ei ole onnistuttu lopettamaan. Se on hajottanut hallitusrintaman.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Stubb on monesti ilmoittanut ajavansa RKP:n agendaa hallituksessa ja muutenkin. Siksi RKP vastoin kaikkia opposition tapoja on usein antanut tukensa hallitukselle.
RKP:llä on Stubbissa oma bulvaaninsa hallituksessa. Ja jokainen tietää, että ruotsinkielinen eliitti on kovimpia mamuttajia.Turhaan ei Kokoomusta kutsuta KokoomusRKP:ksi.
PS on yhtä kuin Soini ja viimeisten lehtitietojen mukaan se on haalimassa tänne lisää somaleja ja irakeja Euroopasta.
Taas äärivasuri tuli trollaamaan. Luuletko tosiaan, että kukaan ottaa sinun juttujasi todesta?
Kokoomus haluaa tänne suuren joukon ihmisiä, jotka ovat halpatyövoimaa. Pääomasijoittajat rikastuvat. Palkat alas on heillä tavoittena.
Meillä ei ole tarpeeksi työtä omalle kansallekaan, mutta silti kokoomus puhuu työvoimapulasta. Siis mikä työvoimapula? Tämä maa ei kestä tätä maahanmuuttotulvaa.
Suomestahan pitäisi Kokoomuksen siilitukkien mielestä tehdä Viro, heidän esi-isiensä loistava maa. Ja katso, se on tapahtumassa. Suomi alkaa kohta olla yhtä köyhä ja kouluttamaton kuin eteläinen paratiisi.
Tottakai se on hiljaa. Hänhän jo totesi että "ei mulla muuta".
Stubb on pitänyt jo viime vuosikymmenillä puheita, joissa hän julistaa, että kansallisvaltioiden aika on ohi ja rajoja ei tarvita.
Kummasti nämä eliitin jätkät kuitenkin aina rajaavat oman elämänsä pois tästä mainostamastaan rikkaudesta. Ei asu Stubb perheineen Itiksessä, vaikka siellä on Stubbin mielestä niin mahtavaa.
Stubb on pelkkä maanpetturi. Lisäksi hänkin on unohtanut ministerinvalansa. Jopa usemapaan otteeseen.
Allkaa todellakin näyttää siltä että Stubb ja kokoomustoverit ovat pahimpia Suomen pettureita. Kokoomus oli ennen isänmaallinen puolue, nyt lähinnä oman edun tavoittelijoiden puolue. Björn Wahlroos lienee Stubbin esikuva. Maa täyteen halpatyövoimaa että voidaan polkea palkat ja työehdot alas. Velkaannutetaan maa niin että voidaan purkaa pohjoismainen hyvinvointivaltio ja sosiaaliturva. Kultapojun hymy on hyytynyt irvistykseksi.
'Kummasti nämä eliitin jätkät kuitenkin aina rajaavat oman elämänsä pois tästä mainostamastaan rikkaudesta. Ei asu Stubb perheineen Itiksessä, vaikka siellä on Stubbin mielestä niin mahtavaa.'
Tuolla porukalla rajat kulkevat valtioiden sisällä, eivät välissä. Asutaan peloissaan muurien takana, oikeaa unelmaelämää kai sekin.
Tämä on lähes koko euroopassa vallitseva konsensus-ajattelu. Suomi toteuttaa tätä ajattelua etunenässä. Päämäärä on saada kaikkiin eu-maihin ns halpatyövoimamarkkinat, Suomi mukaanluettuna. Toisinsanoen keskituloiset hävitetään pois, suurin osa tippuu työmarkkinoiden ulkopuolelle, koska jäljelle jääviä eliittityöpaikkoja ei riitä kuin murto-osalle.
Kansa on ikäänkuin bensaa tai polttoainetta. Kantasuomalainen alkaa olla "bensana" turhan kallista, halvempaa "bensaa" saa maahanmuuttajista. Ja se halvempi "bensa" on melkein yhtä tehokasta. Tosin kuljetettavan lastin määrä lisääntyy, joten bensankulutus lisääntyy merkittävästi. Tähänkin on keino, heitetään turhaa lastia pois, jotta päästään suotuisaan hyötysuhteeseen.
Tähän maailma on tällä hetkellä menossa. Nykyään kaikki asiat tapahtuu hirvittävän nopeasti. Ei tähän kehitykseen montaa vuotta tarvita. Se on yks kaks, ja naps, Suomessa on halpatyömarkkinat. Oikeastaan kaikki suorittava työ voidaan tehdä maahanmuuttajilla. Siivousalalla yms tämä on ollut arkipäivää jo pitkään. Kohta sama ilmiö laajenee sairaaloihin, kauppoihin, kuljetusalalle, kouluihin, päiväkoteihin, tehtaisiin, jne.
Päätavoite on ottaa ihmisbensasta kaikki irti. Ennen hyöty meni valtiolla ja sen kautta kansalle, ainakin jossain määrin. Nykyinen tie on sitä, että hyöty maksimoidaan, ja rahat siirtyy eliitin piireihin veroparatiiseihin turvaan. Miettikää nyt, melkein jokaisella kansanedustajalla on joku eturyhmä, jonka lakeija hän on. Lisäksi monella on kaksoisrooli, Matti Vanhasen nuorisosäätiöt ja kehittyvän suomen säätiöt, sitten nämä kevat, ja nyt vielä pakolaisbisnes. Kaikissa valtion rahaa jaetaan omalle etupiirille, ja omaan taskuun.
Tämä on kuulkaa lopun alkua. Suomea ajetaan alas. Siitä revitään joka sentti irti, mitä vielä ehditään saamaan. Ennen lopullista infrastruktuurin romahtamista ja sekasortoa. Sen jälkeen tänne voidaan masinoida sota.
Follow the money, seuraa rahaa, sanoi aikanaan joku viisas ameriikassa. Nythän on käynnissä satojen miljoonien ja aikaa päälle miljardiluokan rahansiirto valtion verokirstuista erilaisille mamuteollisuuden toimijoille. Ei tällaisia varallisuuden uusjaon mahdollisuuksia puissa kasva eikä tätä suinkaan ole kaikilla intresseissä mihinkään lopettaa.
Näin se menee, edellinen rahansiirto tapahtui 90-luvun laman aikana. Mamutusfirmat tulisi kansallistaa.
Valtio sanoo maksavansa 40e pvä/ mamu. Jos joku firma ottaa 2000 mamua majoittaakseen, niin se on 80 000e pvä ja siis 2 400 000e kk. On toki firmoille kulujakin, jotta ei siiitä ihan hirveesti jää käteen.
Ei stubistakaan uskoisi että on kommunistinen tausta. Kokoomus ei uskalla tunnustaa, vaikenevat hiljaa ja odottavat että saadaan palkat äkkiä alas ja halpatyövoimaa. Se on niiden agenda pelkästään, ei mikään muu.
Ei mulla muuta, sano kommari.
muutama suoraselkäinen kansanedustaja, jotka vaikuttavat aidosti vastustavan tätä järjetöntä ja suomen kannalta tuhoisaa mamutusta. Päätuhnu T.Sioni ei kuulu näihin, vaan on yrittänyt hiljentää nämä em. kriitikot. Samoin T.Sioni on jatkanut populistista paskanjauhantaansa ja esittänyt muka kritiikkiä mamutusta vastaan, vaikka on samaan aikaan haalimassa lisää elättejä tänne. Täysin läpimätä poliitikko siis, kuten kokkien Stupidokin ja niin monet muut.
Mielenkiintoista olisi tietää, mitä Soini ja Sipilä keskenään sopivat hallitusneuvotteluissa. Saneliko Sipilä Soinille, että lähdet heti hallituksesta, jos inahdatkaan, ja Soini suostui ehtoihin..
Nyt taas joku natsipelle haukkuu pesuja!? Vaikka PS on ainoa mamutusta vastustava puolue koko hemmetin eduskunnassa.
On surkuhupaisaa, kun äärivasurit ja äärioikeisto ovat yhtenä rintamana perussuomalaisia vastaan!?
Mistä se kertoo? No tietysti siitä, että PS on oikeassa, kun puolustaa Suomen ja suomenkielisen pääväestön etuja.
Ei keskusta ole neutraali. Ei ainakaan pääministeri Sipilä kaikkine tervetuloa vouhotuksineen. Hän ei tajua todellista tilannetta vieläkään. Suorastaan vaarallinen maallemme. Samoin on kokoomuksenkin toimet.
Olet paljolti oikeassa. Kuitenkin Sipilä uskalsi heti alussa puheessaan kutsua mamutulvaa kriisiksi ja tuomitsi MYÖS mamuttajien ääripään.
Olen varma, että Sipilä katuu asuntotempaustaan. Mutta ei tietenkään sitä myönnä julkisesti.
Stubb on Stubb. Kiva nähdä milloin maa alkaapolttamaan jalkojen alla niin paljon , että pitääkasata kamppeet ja muuttaa rikkauttajaksi ulkomaille.TOIVOTTAVASTI aika pian, sillä sen verran paljon on aiheuttanut Suomelle vahinkoa Orpo Petteri-raasun kanssa!
Nyt löytyi sylttytehdas!
Kokoomuksen kansanedustaja mukana turvapaikkabisneksessä
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1444534330506.html
Soinihan juuri ehdotti että suomi voisi alkaa hakea pakolaisia suoraan näiltä miljoonaleireiltä.
Myös keskustan Lomayhtymä turvapaikkabisneksessä
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1444627637469.html
Putkonen varmaan käy soittamassa poskea täällä, kun viestit katoaa?
42 euroa lärvi, jolla on katettava aivan kaikki kulut sapuskoista lähtien mukaanlukien pakolaisavustus. Ja tuolla rahalla on palkattava myös koko henkilökunta.
En kyllä lähtisi tuohon businekseen, 5 euron hostellillakin tienaisi paremmin.
Ei tuo mikään kultakaivos ole, korkeintaan hieman helpottaa avittamaan tyhjien kiinteistön omistajien juoksevia kuluja.
Hirvee riski, sopparin jatkostakaan ei anneta mitään takeita.