Maanantaina 28.9.2015 puhuin Helsingin Kristillisessä Mediakeskuksessa aiheesta ”Euroopan pakolaiskriisi ja islamin invaasio: mitä nyt tapahtuu?” Tarkastelin puheessani myös sitä, millä tavalla varsinkin Eurooppaan mutta osaltaan myös Yhdysvaltoihin tällä hetkellä kohdistuva islamilainen massamaahanmuuttoinvaasio liittyy YK-johtoiseen globaaliin ”kestävän kehityksen” ideologiaan ja ohjelmaan, joka tunnetaan Agenda 21 -nimellä. Kyseessä on ohjelmallisen maailmanlaajuinen asialista 21:nnelle vuosisadalle eli 2000-luvun alkupuolen maapallolle ja sen kaikille asukkaille.
Mistä YK:n Agenda 21:ssä on kysymys? Taustoitin tätä ohjelmaa blogissani ”’Kestävän kehityksen’ vihreä valhe” 17.6.2012, joka liittyy YK:n vuonna 2012 pidetyn Agenda 21:ä päivittäneen Rio 20 ilmastokokouksen asiayhteyteen. Alkujaan Agenda 21 lanseerattiin YK:n Earth Summit -ympäristö- ja kehityskokouksessa Brasilian Rio de Janeirossa vuonna 1992. Agenda 21:n tuolloin muotoiltuun sisältöön voi tutustua täällä. Viitatun dokumentin ”Demographic Dynamics and Susteinability” -otsikoitu luku 5 käsittelee väestöpoliittisia kysymyksiä ”kestävän kehityksen” näkökulmasta ja tarkastelee kohdissa 5.33 ja 5.34 myös pakolais- ja maahanmuuttokysymyksiä tässä asiayhteydessä.
Lue lisää..
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/751/maahanmuuttoinvaasio_ja_yk_n_agenda_21
Mistä YK:n Agenda 21:ssä on kysymys? Taustoitin tätä ohjelmaa blogissani ”’Kestävän kehityksen’ vihreä valhe” 17.6.2012, joka liittyy YK:n vuonna 2012 pidetyn Agenda 21:ä päivittäneen Rio 20 ilmastokokouksen asiayhteyteen. Alkujaan Agenda 21 lanseerattiin YK:n Earth Summit -ympäristö- ja kehityskokouksessa Brasilian Rio de Janeirossa vuonna 1992. Agenda 21:n tuolloin muotoiltuun sisältöön voi tutustua täällä. Viitatun dokumentin ”Demographic Dynamics and Susteinability” -otsikoitu luku 5 käsittelee väestöpoliittisia kysymyksiä ”kestävän kehityksen” näkökulmasta ja tarkastelee kohdissa 5.33 ja 5.34 myös pakolais- ja maahanmuuttokysymyksiä tässä asiayhteydessä.
Lue lisää..
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/751/maahanmuuttoinvaasio_ja_yk_n_agenda_21
Vastaukset 30
Vanhimmat
Teol.tri osaa kertoa asiasta.
Miksi muuten Ahviota ei koskaan haluta puhumaan kuin fundiskristillisten tahojen tilaisuuksiin? Meinaan kun on tiedemies ja sellaisena täysin objektiivinen.
Eikun nythän mä muistinkin. Ahvionhan on täällä väkevästi todistettu olevan ehdottoman raamatullinen julistaja. Eipä sellaisia juuri missään muualla tarvitakaan.
Meille uskoville riittää teol.tri, dosentti Ahvio, Pekka Reinikainen, emeritusproffa Leisola ym. sivistyneet persoonat opettajiksi. Emme pakkosyötä ateille. Samaa kunnioitusta toivomme itsellemme.
Pikkasen tuli taas komiikkaa, kun se valtava enemmistö joka ei kuulu omaan pikku piiriinne on taas "atteja". Mutta eipä mitään, viihdettä tämäkin.
Toivotko siis itsellesi samaa kunnioitusta, jota osoitit kysellessäsi mummon pimpin umpeen virkkaamisesta tai vaippaihottumista? Toki sitä saat, ja takaan että se ei lopu.
564546
Totuus ei ole mikään kaunis, nyt olemme astuneet todella pimeään aikaan ja maailma tulee vaan synkkenemään.
Onneksi tälle kaikelle hulluudelle on olemassa vastapainona Jeesus, joka on voittaja nyt jo, vaikka paha saa näennäisesti aikansa mellastaa. Kannattaa liittyä Hänen joukkoihinsa. :)
>olemme astuneet todella pimeään aikaan ja maailma tulee vaan synkkenemään.
Ei suinkaan, tyttö kulta! 1.3.2017 homotkin saavat avioitua, mikä on monelle heistä suuri ilon päivä. Tokihan kristitty iloitsee, kun hänen lähimmäisensäkin iloitsevat.
Ilosi on ennenaikaista.
Jaa minun? Olen kylläkin naimisissa. Oletko itse jo harkinnut avioliittoa? Saisit hiukan muutakin ajattelemista kuin toisten ihmisten suhteet ja tekemiset.
Iteppähän alotit.
Tarkoitin sitä, että ensin maailma sekaisin, yksi keino on tämä maahanmuuttoinvaasio, sitten kolmas maailmansota käyntiin kunnolla ym.
Sodan jälkeen taas valtavat muuttoaallot kun vedet ja maat saastuvat osassa maapalloa. Näin saadaan sen myötä Uusi Maailmanjärjestys maailmaan lanseerattua, joka näennäisesti tarjoaa rauhan, mutta onkin hirmuhallinto hirmuhallitsijoineen.
Ainut hyvä asia on Jeesus joka on todellakin kohta tulossa voittajana. Hän on jo nyt voittaja!
Repelle.
Sitä paitsi, ei tämä ole naimapalsta.
No ei niin. Treffipalsta on erikseen. :)
Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä." (Luuk. 21:28)
- Jeesus sanoi: “Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Hän on Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Kun maailma huokaa näissä synnytystuskissa, saat olla levollisella mielellä, sillä Hän, joka maailman tapahtumia hallitsee, on itse sinun kanssasi ja pitää sinusta huolta. /OneWAyMission
Se että sinulla on ilmeisen pakottava tarve fantasioida suursodalla ei todellakaan tarkoita, että sellainen lähitulevaisuudessa tai edes kaukaisemmassa käytäisiin.
Olette kyllä aika ikäviä ihmisiä. Tässä pitäisi kaikkien koettaa kykyjensä mukaan rakentaa parempaa tulevaisuutta itselleen ja lähimmäisilleen, mutta te ette siihen osallistu vaan hekumoitte maailmanlopulla. No eihän se pakko ole, kun tämä on sekulaari ja vapaa maa.
>Sitä paitsi, ei tämä ole naimapalsta.
Miksi sitten olette tehtailleet palstoille yksin tänä vuonna satoja naima-aiheisia avauksia?
En minä Repe fantasioi. Olen kyllä itsekin aika äimänkäkenä tästä kaikesta kun tämä todellakin nyt lyö vasten kasvoja koko paha maailma. Mutta oikeasti kun asiat oivaltaa oikein, niin tajuaa että ei tämä elämä tähän lopu vaikka tämä nykyinen maailma kaatuu meidän niskaamme.
Kun tajuaa tosiasiat mitä aikaa eletään, sitten voi suunnata katseensa muiden auttamiseen. Ymmärtää myös sen, että me ihmiset ollaan todellakin tiettyjen tahojen pelinappuloita täällä mailmassa. Joskus se riistäminen ja hyväksi käyttäminen loppuu uudessa maailmassa. Nyt on vain koitettava elää mahdollisimman hyvin muita auttaen ja Jeesus mielessä.
Nyt tuli huippujuttu, mutta jatka uneksumista, sillä monokkelisi on käynyt ihan muilla sivustoilla.
Kaikki on Kaikkivaltiaan Herramme käsissä. Hän tietää ajat ja tapahtumat, sekä odottaa kuuliaisuutta omiltaan.
Mitä muslimit voittaa invaasiolla, siis valloittamalla Eurooppa islamille?
Hekin ovat 'pelinappuloita' eliitille, kuten me kaikki tässä ollaan. Heillä on oma roolinsa tässä 'pelissä' kohti Uutta Maailmanjärjestystä.
Tämä laulu ei ole hengellinen, mutta kertoo paljon nykymaailmasta...
Michael Jackson, They Don't Really Care About Us ... He eivät oikeasti välitä meistä...
https://www.youtube.com/watch?v=QNJL6nfu__Q
Jeesus onneksi välittää!
Hyvä niin.
Niin, kuka osaa selittää tarkemmin. Kai se lopullinen tavoite on heillä se islamilainen kalifaatti joka heidän ihanne sharia-lakeineen. En tiedä saavatko sitten lisäpalkkioita paratiisissa vielä uskontonsa mukaan.
Ajattelen kuitenkin, että eliittikin heitä lopulta käyttää hyväkseen omiin tarkoituksiinsa, että ei tässä pelissä ole voittajia lopulta, ei edes eliitti. Paha tulee saamaan palkkansa joku päivä. Jeesuksen seuraajat saavat ikuisen elämän.
Tähän taas hyvä muistutus tämä Raamatunkohta: http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ef.6.html
Kirje efesolaisille 6
12. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
13. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15. ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17. ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
Juuri noin on tapahtunut,ja tapahtuu.
Kaaosta lisäävät tarjkoituksella,ja yhä röyhkeämmin.
En ole vaan saanut varmuutta siitä,onko tulevan maailman diktaattorin hallinta-alue maailmanlaajuinen,vai käsittääkö se vanha rooman ajan rajat.
Jos se on maailmanlaajuinen,voi olla vaikea löytää pakopaikkaa kun vainot alkavat totaalisesti,ainakin eu suomessa ja maissa.
Toisaalta,millä täältä edes lähtisi.
Koko homma on Jumalan käsissä . Ei ole muita voittajia kuin hän. Se on sitten ihan varma asia. Siinä saa jokainen palkkansa, kukin ansionsa mukaan.
"Onneksi tälle kaikelle hulluudelle on olemassa vastapainona Jeesus, joka on voittaja nyt jo, vaikka paha saa näennäisesti aikansa mellastaa. Kannattaa liittyä Hänen joukkoihinsa. :)"
Voittoja ?
ja palkinto on sielut?
eli miten ojalan laskuoppi sanoo tästä!
eli se kummalla on enemmän sieluja korissa, on voittaja?
jos näin on saatana on ylivoimainen voittaja, ja jumala on todella surkea kilpailija eli ei voittoa.
Siinä lienee kyse heidän lähetyskäskystään islam ja sharia usko koko maailmaan viemisestä.
He ovat jo vallanneet poliittisen järjestelmän usassa,ja myös suomessa.
Islam on poliittinen uskonto.
Olisiko kyse myös se,että kun Kristus on selkeästi hylätty,on tilalle tullut islam.
Ootte itse arabeja babyloniasta ja sodomasta
Eipäs solvata.