Uskonnonopettajamulkero opetti evouskontoa, miksi?

Ussanmaikka sanoi että Jumala loi eläimet evoluutiota käyttäen. Oliko hänellä oikeus sanoa noin?

Ei ollut, sillä hänen olilsi pitänyt muistaa se että luomipäiviä oli kuusi ja seitäs päivä oli lepopäivä eikä sen jälkeen enää mitään luotu.

Joten evoluution olisi pitänyt loppua viimeistään tuolloin kun Eeva oli luotu.

Nyt ussanmaikka kuitenkin esitti että evoluutio jatkuu edelleen. Millä oikeudella hän ussanmaikkana voi puhua näin selvässä asiassa Raamattua vastaan?
30113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

annetaan ihmisen aseman mukaan moneenkin asiaan.

Äänestä
  • paljon räikeämpää kuin Suomessa, kuinka eräillä tahoilla ei olekaan enää ketään ihmis-järjestelmää sitä valvomassa, ja silloin voivat toimia sen mukaan, kuin kokevat parhaaksi, toki aina näennäisesti ainakin voi kaikilla ihmisten järjestelmien tahoilla myös olla se oma esivalta täällä maan päällä, mutta Jumala on varmuudella jokaisen tuomari ajallaan, näin se menee.

    Jokaisen ihmisen hyvä pysyä totuudessa ja sitä edistää ihan kaikissa asioissaan, vaikka saisikin ikäänkuin kärsiä siitä, että yleinen mielipide tai yhteiskunnan koulujärjestelmä hyväksyy toisen teorian kuin mitä Jumala Mooseksen kautta on antanut kaikille ihmisille kaikkeen tähän ihmisen aikaan täällä maan päällä.

    Pyhät pyhittykööt totuudessa ja saastaiset saastukoot valheisiinsa, ja autuas se ihminen, joka Jeesuksessa voittaa maailman ja pääsee valtakuntaansa.

    Äänestä

  • Toki.maailmalla kirjoitti:

    paljon räikeämpää kuin Suomessa, kuinka eräillä tahoilla ei olekaan enää ketään ihmis-järjestelmää sitä valvomassa, ja silloin voivat toimia sen mukaan, kuin kokevat parhaaksi, toki aina näennäisesti ainakin voi kaikilla ihmisten järjestelmien tahoilla myös olla se oma esivalta täällä maan päällä, mutta Jumala on varmuudella jokaisen tuomari ajallaan, näin se menee.

    Jokaisen ihmisen hyvä pysyä totuudessa ja sitä edistää ihan kaikissa asioissaan, vaikka saisikin ikäänkuin kärsiä siitä, että yleinen mielipide tai yhteiskunnan koulujärjestelmä hyväksyy toisen teorian kuin mitä Jumala Mooseksen kautta on antanut kaikille ihmisille kaikkeen tähän ihmisen aikaan täällä maan päällä.

    Pyhät pyhittykööt totuudessa ja saastaiset saastukoot valheisiinsa, ja autuas se ihminen, joka Jeesuksessa voittaa maailman ja pääsee valtakuntaansa.

    "Jumala on varmuudella jokaisen tuomari" No niin, tulihan se sieltä taas. Uskokoon, kuka haluaa, mitään todisteitahan ei ole. Uskovaisillehan pääasia on hekumoida ajatuksella, että kaikki heidän lahkostaan poikkeavalla tavalla ajattelevat (tai ylipäänsä ajattelevat!) ihmiset joutuvat kuoltuaan kaikenlaisiin epämukavuuksiin.

    Koko tekstisi on ihan ihmeellistä siansaksaa ja uskontoliturgiaa eikä oikein tarkoita mitään. Totuuden kanssa sillä on tekemistä vain sen verran, että sinä itse uskot siihen.

    Äänestä

  • Seittämänjakolme kirjoitti:

    "Jumala on varmuudella jokaisen tuomari" No niin, tulihan se sieltä taas. Uskokoon, kuka haluaa, mitään todisteitahan ei ole. Uskovaisillehan pääasia on hekumoida ajatuksella, että kaikki heidän lahkostaan poikkeavalla tavalla ajattelevat (tai ylipäänsä ajattelevat!) ihmiset joutuvat kuoltuaan kaikenlaisiin epämukavuuksiin.

    Koko tekstisi on ihan ihmeellistä siansaksaa ja uskontoliturgiaa eikä oikein tarkoita mitään. Totuuden kanssa sillä on tekemistä vain sen verran, että sinä itse uskot siihen.

    Toki Jumala on oikeutetusti lopullinen tuomari sillä hän antoi Raamatussa täydelliset elämänohjeet joilla vältetään kuppa, tippuri, AIDS ja äpärät sekä avioerot ja abortit sekä melusaaste.

    Aadam hylkäsi nuo elämänohjeet vaikka Jumala oli sanonut hänelle että jos hän ne hylkäisi niin hän kuolisi "sinä päivänä". ja niin siinä kävi että äijä kuoli ennenkuin olli tuhatvuotinen päivä tullut täyteen, mikä taas osoittaa sen että luomispäivien pituuskin saattoi olla ja varmasti olikin ihan jotain muuta kuin kirjjaimellinen päivä.

    Vai onkos Aatamia ja Eevaa näkynyt? Eipäs ole, joten poissaolollaan he todistavat sen että lopullinen tuomari on olemassa.

    Äänestä

  • "Toki Jumala on oikeutetusti lopullinen tuomari sillä hän antoi Raamatussa täydelliset elämänohjeet"

    Sisältävätkö nuo täydelliset elämänohjeet myös ohjeen siitä, että kuinka paljon auton dieselmoottori saa saastuttaa hengitysilmaamme typen oksideilla?

    Äänestä

  • Volkswagen kirjoitti:

    "Toki Jumala on oikeutetusti lopullinen tuomari sillä hän antoi Raamatussa täydelliset elämänohjeet"

    Sisältävätkö nuo täydelliset elämänohjeet myös ohjeen siitä, että kuinka paljon auton dieselmoottori saa saastuttaa hengitysilmaamme typen oksideilla?

    Itse asiassa sisältää ja toleranssi on nolla.

    Kas tässä: Lopun ajan tapahtumia:

    18 Ja kansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat."

    Huomaa, että maan turmelijat saavat palkkansa.


    Oliko muuta?

    Äänestä

  • Jyriopettaa kirjoitti:

    Itse asiassa sisältää ja toleranssi on nolla.

    Kas tässä: Lopun ajan tapahtumia:

    18 Ja kansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat."

    Huomaa, että maan turmelijat saavat palkkansa.


    Oliko muuta?

    Katsopa Jyrbä sieltä Rasmatustasi mikä on valehtelijoiden palkka ja paikka.

    Nimittäin kohtalaisen törkeää valehtelua on esittää olevansa oma poikansa ja kirjoittaa hänen "nimissään".

    Äänestä

  • bg-ope kirjoitti:

    Katsopa Jyrbä sieltä Rasmatustasi mikä on valehtelijoiden palkka ja paikka.

    Nimittäin kohtalaisen törkeää valehtelua on esittää olevansa oma poikansa ja kirjoittaa hänen "nimissään".

    *Raamatustasi

    Äänestä

oikeus työhön ja toisella työttömyys, näin se menee Suomessa 2015.

Äänestä
  • Jokaisella on oikeus perustaa oma firma. Mene Hakaniemien torille ja katso että mitä torimuija siellä myy, ja tee samoin.

    Tämä oli ilmainen neuvo, ole hyvä.

    Äänestä

oikeus ja sen puuttuminen on ihan itsestään selvyyttä monissakin asioissa.

Äänestä
  • rikoksen kohteena, niin ei lainkaan itsestään selvyyttä sen totuuden mukainen käsittely oikeusjärjestelmässä.

    Äänestä

  • syynää ja perii takaisin kaikki epäkohdat perustoimeentulossakin, mutta suurrikolliset talousasioissa voivat olla ikäänkuin valtiovallan erityissuojeluksessa ja tarjotaan mieluusta erilaisia erityiskohteluista, ja samoin sieltä voidaan siirtää työntekijöitä vaikka pakolaisasiaan, mutta tämä köyhien tukeminen on sitten ihan sellaista, että jokainen centti takaisin peritään ja jos löytyy jotain rikettä, niin seuraukset ovat sitä luokkaa mitä on tv:ssä esitetty "kirveellä on töitä".

    Äänestä

  • ohjaa kaikkea Suomessakin ja ovat itse rikkaita.

    Äänestä

oikeusturvaa ei ole ihmisillä enää monissakaan asioissa.

Äänestä

riittää ja kuin siunaamista ilman tekoja tietysti tällaiset.

Äänestä

kannattaa toivonsa asettaa Jeesuksen valtakuntaan, sillä on hyvä ja tulevaisuutta.

Äänestä

Ikään kuin jyrbä ei tietäisi: Suomessa ei ole tunnustuksellista uskonnonopetusta, vaan kaiken koulun antaman opin tulee perustua tieteeseen ja tosiasioihin. Puhumalla luomispäivistä tosina ope olisi tehnyt virkavirheen.

Äänestä
  • Kiitos kommentistasi, noinhan se asia tietenkin on. Edes uskonnon opettajja ei saa opettaa Raamattua vaan ajankohtaisia poliitikkojen päättämiä alativaihtuvia näennäistieteellisiä antifaktoja.

    Äänestä

  • Uskontopoiskoulusta kirjoitti:

    Kiitos kommentistasi, noinhan se asia tietenkin on. Edes uskonnon opettajja ei saa opettaa Raamattua vaan ajankohtaisia poliitikkojen päättämiä alativaihtuvia näennäistieteellisiä antifaktoja.

    Voi jyrbä, tokihan raamattua saa ja pitää opettaa, kunhan ei vaadi uskomaan siihen totena kuten minun kouluaikanani vaadittiin. Raamatun jonkinlainen tunteminen kuuluu suomalaisen yleissivistykseen, onhan se kuitenkin historiaamme ylivoimaisesti eniten vaikuttanut kirja.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Voi jyrbä, tokihan raamattua saa ja pitää opettaa, kunhan ei vaadi uskomaan siihen totena kuten minun kouluaikanani vaadittiin. Raamatun jonkinlainen tunteminen kuuluu suomalaisen yleissivistykseen, onhan se kuitenkin historiaamme ylivoimaisesti eniten vaikuttanut kirja.

    Olen täsmälleen samaa mieltä. Tokihan maailman levinnnein uskonnnollinen kirja ansaitsee tulle tunnetuksi, mutta eihän siihen tietenkään kenenkään uskoa tarvitse. Ei Aadamiakaan pakotettu Jumalaa tottelemaan.

    Eräs Raamatun keskeisiä piirteitä onkin se että ketään ei pakoteta uskovaiseksi.
    Ja tämä tuokin sitten mieleen sen että koska olemmme Jumalan kuvia niin myös Jumalalla on vapaa tahto.

    Se, että hän on rajattomassa viisaudessaan päättänyt rakentaa ihmismaailmalle parhaat ja oikeudenmukaisimmat asumisen ja elämisen rajat, on vain osoitus siitä että kuinka viisas ja hyväntahtoinen hän on ja se että hän pitää kiinni asettamistaan arvoista, myös moraaliarvoista, osoittaa sen että hän oman itsekunnioituksensa vuoksi ei tee koskaan mitään muuta kuin sellaista joka on täydellisesti oikein.

    Kaikki todella korkeasti oppinneet raamatuntuntijjat ovat tästä asiasta yksimielisiä.

    Ihmisillä itsellään on vain tapana tehdä Aadamit ja sössiessään elämäänsä piloille tavalla tai toisella he syyttävät siitä epäreilusti Jumalaa.

    Äänestä

Tuollaisen oikeuden ovat ottaneet ainakin Suomen piispat ja enemmistö kristityistä sekä roomalaiskatolisten paavi. Itsekin pidän siitä kiinni, koska se sopii myös Raamatun sanomaan.

Äänestä
  • Miten se sopii siihen Raamatun sanomaan kun kerran luomispäivät olivat rajallinen tapahtuma joka loppui lepopäivään?????

    Panes tähän nyt oikein kunnon ev.lut.-evokkinnen aivopeiraisu.

    Äänestä

rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiä ja samoin kunnioittaa kaikkia ihmisten erilaisista mielipiteistä huolimatta. Jumala tuomitsee jokaisen ihmisen sitten tämän ruumiin kuoltua Jeesuksessa, ja tästä syystä Jeesukseen uudestisyntyminen ja pyhittyminen totuudessa luomisen suhteen mutta ennenkaikkea evankeliumin suhteen on ihan jokaisen ihmisen oikeus tietysti Jumalassa, vaikka ihmisten maailmassa tästä voidaan ihmistä tuomita väärin arvostelemalla totuudellinen vastaus tässä luominen ja evoluutio asiassa, ja muissakin ihan poliittisesta taloudelliseen ja uskonnollisista yhteiskuntatieteellisiin. Vuonna 2015 kristittyjen vainot ovat aivan todellisuutta, mutta Suomessa ei YLE esimerkiksi niitä esitä juuri yhtään, eikä kaupallisetkaan tiedotusyhtiöt, sillä ei kiinnosta heitä tällaiset vaan oman agendansa ajaminen ja YLE:ssä tässä tietysti monipuolisempaa kuin kaupallisissa yleensä.

Äänestä
  • Valtiokirkkomme toimesta ja aloitteesta se toimii yhtä estottomasti Yleä ja päivälehdistöä käyttäen kuin ryssänkirkko Venäjällä jossa se vainoaa estoitta pienkirkkojja jopa siinä määrin että monet niistä ovat sieltä jo pois lähteneet.

    Kyllä tämä tiedetään.

    Äänestä

uskonnonvapaus ainakin pääpiirteittäin vaikka myös sen suhteen voidaan ihmisiä eriarvoistaa moninaisesti, varsinkin tässä totuudellisessa luomisen esilläpitämisessä ja valheellisen evoluution konfliktissa. Yhteiskunta tukee valheellista teoriaa ja palkkaa tietysti tämän suunnan kannattajia, ja samalla tavalla myös pedon merkki laittomuuden salaituutena tulee ajallaan.

Äänestä

nykymaailmassa on paljolti maiden hallituksilta siirretty ylikansallisille installeille, ja näin velkaisia maita voidaan patistaa sen ylikansallisen tahon tahtoo kuten nähdään selvästi, ja rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy ainakin suhteellisesti, toki perustarpeista vielä ainakin pyritään pitämään huolta, eikä ihan natsien kaltaisessa holokaustissa olla, ja toivon ettei mennäkkään, mutta kun pedon merkki tulee, niin ei voi ostaa eikä myydä, kuin ne, jotka mammonan järjestelmän hyväksyvät, ja valta siirretty kansallisvaltioilta ainakin näennäisen demokratiankin turvin ylikansallisiin tahoihin. Tietysti rikkailla yrityksillä on sitä valtaa todellisuudessa, sillä jokainen taho tahtoo heitä oman vaikutuspiirinsä yhteyteen näin yleisesti, toki Jumalassa ja Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä voimme ihmisinä ymmärtää millaisessa ajassa elämämme ja mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan hyvää Jumalalta ja huonoa tämän maailman laittomuuden ahneudelta ja ihmisten järjestelmien pahuudelta, kuten näitä on nähty viimeisen sadan vuoden aikana jo monia ihmisten järjestelmissä, ja pahin edessä hävityksen kauhistuksena. Saatana osaa valheen ja murha isänä käyttää ihmisten aseita toistensa tuhoamiseen kuten nähdään lähihistoriasta ja ihan nykyisestäkin tilanteesta.

Äänestä

"Ussanmaikka sanoi että Jumala loi eläimet evoluutiota käyttäen. Oliko hänellä oikeus sanoa noin?"

En ole ihan varma, onko hänellä oikeutta sanoa noin. Itse tosin luulen, että jyrbä on keksinyt omasta päästään koko jutun.
Todennäköisesti uskonnonopettaja ei opettaisi kyseistä ajatusta Totuutena, vaan sitä kautta, että "monet uskovat" tai "monet kirkot ovat hyväksyneet" tuon ajatuksen. Silloin opettaja ei ota omaa tunnustuksellista kantaa asiaan, ja juuri sellaisia pitää nykyään välttää oikeasti uskonnonopetuksessa. Mutta mielestäni jos hän on opettanut sekä tunnustuksellisesti että tieteellisenä totuutena, että "Jumala loi evoluutiota käyttäen", niin se on virhe. Nähdäkseni opettajalla ei ole oikeutta vaatia opiskelijoita hyväksymään tuota käsitystä ja esimerkiksi kysyä kokeessa, että kuka loi maailman (evoluutiolla tai ilman).
Tämä noin yleisesti eikä vastauksena jyrbälle. Ei hänen kanssaan voi eikä kannata keskustella, mutta ehkä kysymys kiinnostaa muita.

Äänestä
  • Ihan asiallinen oli kommenttisi, hyväksyn sen, joten ollaan vain kavereita sillä jos muutoinkin kykenet selväjärkiseen analysointiin josta tämä oli´hyvä esimerkki niin meillä saattaa olla paljonkin yhteistä. Pysyttele palstalla niin otetaan tuosta selvää.

    Äänestä

Tämä oli hyvin valaiseva ketju.
Se osoitti sen että valtionkirkon jumala on valtio eikä Luoja sillä se laulaa valtion lauluja eikä Psalmeja.

Aikanaan kun 1980-1990 luvulla aborttikysymys kävi kuumana niin valtio havaitsi että ei-toivotut raskaudet lisääntyivät lisääntymistään evoluutio-pakkosyöttö-kouluopetuksen ansiosta ja se tuli kalliiksi yhteiskunnalle kun piti rahoittaa äpäräyksinhuoltajakoululaisongelmaa, joten se käski johtavien biologien alkaa esittää vakavalla naamalla että sikiöstä tulee ihminen tasan 12 viikkoisena kello 24:00 ja sitä ennen sen saa tappaa vapaasti. Ja niinhän siinä kävi että siitä alkoi sellainen teurastaminen että oksat pois mutta kun se ei oikin miellyttänyt Raamattua lukevia kun siellä oli selkeä abortointikielto, siis raskaana olevan naisen vahingoittaminen tavalla joka aiheutti keskenmenon oli murha, joten valtio käski silloin ramatunkäännösprikaatinsa pikaisesti muuttaa tuo kohta siten että se näyttäisi siltä että jos vain syntymätön lapsi kuoli niin se ei haitannut mutta jos äiti kuoli niin se oli murha.
Ja näillä on ev.lut kirkkokansaa sitten huiputettu murhakierteeseen jolle ei loppua näy ja huijareita olivat ev.lut.pappien oppineisto, mokomat nykyajan raamatunvääristelijä-fariseukset ja kirjanoppineet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jyrkinpoika15v kirjoitti:

Ussanmaikka sanoi että Jumala loi eläimet evoluutiota käyttäen. Oliko hänellä oikeus sanoa noin?

Ei ollut, sillä hänen olilsi pitänyt muistaa se että luomipäiviä oli kuusi ja seitäs päivä oli lepopäivä eikä sen jälkeen enää mitään luotu.

Joten evoluution olisi pitänyt loppua viimeistään tuolloin kun Eeva oli luotu.

Nyt ussanmaikka kuitenkin esitti että evoluutio jatkuu edelleen. Millä oikeudella hän ussanmaikkana voi puhua näin selvässä asiassa Raamattua vastaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu