http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suomen-ydinvoimaosaamista-viedaan-turkkiin-turvallisuusvalvonta-turkkilaisille-ihan-uusi-asia/5370012
Aikaisemmin Suomi vei ydinaosaamistaan Chiileen, Tyynen meren tulirenkaan seismisesti herkimmälle alueelle. Nyt valmistaudutaan Turkin opastamiseen. Turkin ja Rosatomin yhteinen ydinvoimahanke rakennetaan alueelle, jossa maanjäristysriski on kohtalainen.
Suomessa peruskallio huojuu ja rytisee koko ajan, joten juuri suomalaista erityisosaamista tarvitaan alueilla, joihin ei minkään järjen mukaan pitäisi rakentaa ydinvoimaloita. Mutta vaikka pahin sitten toteutuisi, Suomesta on kuitenkin selvät ohjeet ohjeet, kuinka kansallisen säteilysuojeluorganisaation tulee toimia:
-seurataan tarkasti naapurimaiden sanomalehtiä, josko siellä olisi mitattu kohonneita säteilytasoja
-todetaan ihmisille, ettei terveydelle aiheudu välitöntä vaaraa, vitsaillaan huolestuneiden lapsipereheiden vanhempien hädällä
-todetaan, että huoli säteilystä on vaarallisempaa, kuin säteily itsessään
-verrataan säteilyannoksia tupakointiin - yksi rekatorin tuhoutuminen vastaa kolmea poltettua savuketta päivässä kansalaisten keskuudessa
-jne jne

Vastaukset 11
Vanhimmat
K.Late, "-verrataan säteilyannoksia tupakointiin - yksi rekatorin tuhoutuminen vastaa kolmea poltettua savuketta päivässä kansalaisten keskuudessa."
Oikeassa olet. Asian on huomannut myös 15 tohtoria. Siis vielä suurempi tiedemiesryhmä kuin on yhdeksän ydinvoimaa vastustavan professorin joukkio.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015101120504356_uu.shtml
Viisitoista tohtoria lääketieteen, kansanterveystieteen, sosiologian, sosiaalipsykologian, genetiikan ja farmakologian aloilta vaatii hallitusta kiristämään tupakkalakiehdotustaan.
No jos tupakka ja ydinvoima ovat vertailukelpoiset, niin jäämme odottamaan myös ydinvoiman kieltämistä.
Tupakka ei tuota energiaa.
Juu, Suomi on tunnetusti kieltojen maa. Siispä kielletään tupakointi. Kun tupakanpoltto on Suomessa saatu loppumaan, sen jälkeen kielletään ydinvoima.
Sinne tulee uusi Fukushima.
Maailmanlopun lobbareita.
Voima-lehden artikkeli /1/ vudelta 2011 kertoo mistä on kysymys. STUK saa siinä kyytiä:
"Turvaviranomainen vai ydinvoima edistäjä?
Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Jukka Laaksosella on lähes 30 vuoden kokemus ydinlaitosturvallisuudesta. Laaksonen kiertää ympäri maailmaa, tapaa ministereitä ja kansanedustajia ja esitelmöi turvallisemmasta ydinvoimateknologiasta.
Eräässä tapahtumassa vuonna 2006 STUKin pääjohtaja Laaksonen painotti me-muodossa Olkiluodosta ja Teollisuuden Voimasta puhuessaan ”kuinka tärkeää ydinvoimateollisuudelle on, että me onnistumme”.
Kuulosti siltä, että ydinvoiman edistäminen olisi STUKin päämäärä, koska pääjohtaja Laaksonen ei erotellut toistaan ydinvoiman edistämistehtävää ja STUKille kuuluvaa valvontatehtävää.
Laaksonen myönsi kritiikin osuneen myöhemmin: ”On aivan totta, että toisinaan alan virheellisesti puhua me-muodossa suurista kansallisista hankkeista, joita Suomessa toteuttavat voimayhtiöt. Näin ei tietenkään pitäisi tehdä”, Laaksonen myönsi Voimassa 8/2006."
/1/ http://uusi.voima.fi/blog/arkisto-voima/maailmanlopun-lobbarit/
Uutisissa vilahtaneen maakuoren aktiivisuuskartan perusteella tuo on lähellä aktiivisia alueita, mutta suurin piirtein niin kaukana niistä kuin tuolla rannalla on mahdollista olla. Järistyksiin, tsunameihin ja tulviin pitää toki varautua ja suomalaisilla on hyvä kokemus varautumisesta. Ei ehkä juuri noihin uhkiin, mutta noin yleisellä tasolla...
Ihan hyvä, että ollaan siellä valmiita auttamaan, mikäli tuosta nyt mitään tulee. En henkilökohtaisesti luota Turkkilaiseen laatuun ihan yhtä paljoa kuin tähän kotimaiseen...
" En henkilökohtaisesti luota Turkkilaiseen laatuun ihan yhtä paljoa kuin tähän kotimaiseen..."
ehkä en minäkään ydinvoiman turvallisuusasioissa, mutta yleisesti ottaen tuollainen asenne on väärä. Jos kysyy turkkilaiselta, luottaako hän enemmän turkkilaiseen laatuun kuin (hänelle todennäköisesti täysin tuntemattomaan) suomalaiseen laatuun, saa jokseenkin varmasti vastaukseksi ; tietysti turkkilaiseen laatuun.
Yleisesti ottaen, maasta riippumatta, kotimaista laatua pidetään parhaana,
Tämän viestin voi vapaasti poistaa, koska se ei (suoraan) liity palstan aiheeseen.
Enpä tiedä. Jos joku kysyisi, luotanko enemmän vaikkapa sveitsiläiseen laatuun kuin kotimaiseen, niin kyllä minusta sveitsiläinen vie voiton. Toki nämä ovat pitkälti mielikuvia, mutta eiköhän jokainen Suomessa vieraillut turkkilainen pistä suomalaisen laadun turkkilaisen laadun edelle... :)
No jaa. Nämä ovat pitkälti mielikuvia, kuten totesit ja siksipä tuttu kotimainen tuote asetetaan usein etusijalle, jokaisessa maassa
Käypä kysymässä vastaanottokeskuksesta syyrialaiselta maahantulijalta, onko suomalainen ruoka laadukkaampaa kuin syyrialainen ?
Tai kysy suomalaiselta, saksalaiselta, ranskalaiselta jne, luotatko enemmän kotimaiseen kuin ulkomaiseen laatuun. Veikkaan, että joka maassa saat saman vastauksen; kotimainen laatu on luotetuin.
Olen käynyt Sveitsissä, silti en yleisesti ottaen luota sveitsiläiseen laatuun enemmän kuin suomalaiseen.
En muuten usko, että jokainen Suomessa vieraillut turkkilainenkaan pistää yleisesti suomalaisen laadun turkkilaisen laadun edelle. Joidenkin tuotteiden osalta niin saattaa olla, mutta toisten osalta ei.
Tämän viestin voi vapaasti poistaa, koska se ei (suoraan) liity palstan aiheeseen.
> Käypä kysymässä vastaanottokeskuksesta syyrialaiselta maahantulijalta, onko suomalainen ruoka laadukkaampaa kuin syyrialainen ?
Hyvä esimerkki. Minusta syyrialainen ruoka on laadukkaampaa kuin suomalainen. Sama pätee koko lähi-itään, välimeren alueeseen, suureen osaan afrikkaa, eteläistä amerikkaa, jenkkien eteläosia, aasiaa, ...