Sexpo pitäisi kieltää.

Sexpo yllyttää suoraan 13-16 vuotiaita lapsia harrastamaan ryhmäseksiä ja ottamaan osaa seksirinkeihin. Mitä muuta tämä on kuin yllyttämistä Sexpolta kun se ei hyväksy että lapsia kiellettäisiin osallistumasta tällaisiin sikailuihin. Eikö sexpolaisten omaatuntoa kolkuta ollenkaan kun hyvin monet lapset ovat jo kyllästyneitä seksiin ja hakeutuvat ahdistuksissaan hoitoon kun seksi ei enää kiinnosta". Ei seksi kuulu lapsille vaan aikuisille aikuisillekin lähinmä avioliittoon tai vakituoseen seurustelusuhteeseen. Meillä on jo tarpeeksi nuoria yh teiniäitejä työntämässä vaunuja asunnon ja fattan väliä. Meillä on jo liikaa lasittunein silmin muumiomaisesti katselevia teinejä joita ei kiinnosta enää mikään. Miksi meillä on niin vähän niitä ihmisiä jotka ohjaisivat lapsiamme hyvyyteen elämään kiltisti, säästämään itseään. Miksi Suomikin on niin yliseksualisoitunut että joka paikasta pukataan seksiä jo lasten kasvoille. Mitä tekee evlut kirkko, sen pinnallisimmat papit hakevat nuorison hyväksyntää nuorison elämän kustannuksella. Telkkarista joutaisi iso osa ohjelmista pois. Turhien julkkisten palvonta pois. Meidän kannattaisi satsata oikein lapsiin sillä heissä on tulevaisuus, ainakin pitäisi olla.
17302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Viinakin pitäisi kai sallia lapsille koska aikuisetkin saavat juoda

Äänestä

Asiaa kirjoitit,siis suomen laissahan on alle 16v ns(sakkolihaa) luin sieltätäältä tuota sexpo asiaa,siksi tuo prutaali ilmaisu tuli mainittua,on jo peruuttamanto nuorten pelastus,ellei siittäjät pidä siitoksistaan huolta niin kenelle se sitten kuuluisi.Tv mainostaa teiniäidit ohjelmassaan kuinka helppoa ja ihanaa on oma vauva ja sossu maksaa ja ihastelee kuinka reippaita nää pikkurouvvat onkaan,vaikka siittäjästä ei ole edes tietoa. Teiniemon vanhemmat ihailee kuinka kehittyneitä heidän 15-17 vuotijaat peruskoulun keskeyttäneet prinsessat ovatkaan ja samoin niiden kollien vanhemmat hykertelee,jotta eipä meidän prinssi onneksi jäänyt kiinni,kun neitokainen on yleisen maineessa. Kun menee puoli--parivuotta niin tämä teiniemo alkaa kyllästyä tenavaan kun se häiritsee biletyselämää ja kitisee ja paskoo ja huutaa yötäpäivää .no nyt astuu remmiin tenavan huostaanotto,sehän kuuluu veronmaksajien velvollisuuksiin ja sama toistuu taas vuoden-parin jälkeen ,näin se vaan menee rupusakki ei paistamalla parane,vanhaa sanontaa lainaten.Ps evlut ei ole kiinnostunut kuin matujen sijoituksesta sanoi tää lut,n pääpiru kari mäkinen tv kyselyssä.

Äänestä

Kyllä kaikki jo kuudentoista ikäisinä köyrii, joten miksi sitä kieltämään, kun ovat jo täysiä koneita.

Äänestä
  • Ketä hyödyttää jos jo 13-16 vuotiaita lapsia yllytetään harrastamaan ryhmäseksiä ja ottamaan osaa seksirinkeihin joissa esimerkiksi yhtä tyttöä käydään yön aikana "panemassa"useiden poikien voimin

    Äänestä

  • Vanha legenda stadissa kertoo että Kolmen Sepän äijät alkaa takomaan heti kun yli 15 vuotias impi kulkee ohi. Ei ole vielä alasin kilahtanut.

    Äänestä

  • vankilaanyllyttäjät kirjoitti:

    Ketä hyödyttää jos jo 13-16 vuotiaita lapsia yllytetään harrastamaan ryhmäseksiä ja ottamaan osaa seksirinkeihin joissa esimerkiksi yhtä tyttöä käydään yön aikana "panemassa"useiden poikien voimin

    Ei ole kukaan yllyttänyt. Rouva taas liioittelee.

    Äänestä

Heitä koulutetaan islamisti miehiä varten. Mitä nuorempi tyttö, mieluummin 8-9 v. sitä terhakkammin ählämsähläm ukon pikku gigu jöpöttää. Ohjeet ovat suoraan koraanista. Toimintaa kannattaa Kallion viherpunikki hinttarit ry.

Äänestä
  • Sulle se fjoosa on vain pikseleinä näytöllä:))))))))))))

    Äänestä

  • velttoonveltto kirjoitti:

    Sulle se fjoosa on vain pikseleinä näytöllä:))))))))))))

    Sä oot nähnyt vaan mutsis fjontan. Mutta lampaiden nussiminen ja raiskaaminen on sulle jokapäiväinen paratiisi :0). Viikin pelloillahan sä viihdyt.

    Äänestä

  • kurvinkundi1 kirjoitti:

    Sä oot nähnyt vaan mutsis fjontan. Mutta lampaiden nussiminen ja raiskaaminen on sulle jokapäiväinen paratiisi :0). Viikin pelloillahan sä viihdyt.

    Alan mies tsennaa mestat:))))

    Äänestä

  • muista_stiflat kirjoitti:

    Alan mies tsennaa mestat:))))

    Sulle buutsit, ettei paskaliete kastele. :0)

    Äänestä

Pervo-Paalanen toteuttaa omia fantasioitaan, joissa kaikki on sallittua. Tästäkin paskasta kuuluu iso kiitos punikkilehmä tawja haloselle, joka on yksi kaikenlaisen pervoilun vapauttamisen esitaistelija suomessa. Eikä se vieläkään ymmärrä tukkia turpaansa, vaan jatkaa samaa saatanan sössötystään.

Äänestä

Kyllä on seksuaalikielteinen ilmapiiri.

Ei ole koskaan ollut niin suvaitsematonta kuin nykyään.

Äänestä

Seksi kuuluu kahden ihmisen väliseen suhteeseen, kahdenkeskiseen. Ryhmäseksi ja panoringit ei ole kenellekään hyväksi.

Äänestä
  • Eikö se mene niin"että jos alle 15v.on neitsyt,niin hävetköön,ja jos ei alle 15v. kestä
    niin revetköön"toisin sanoen kyllä Hesasta saa hakea alle 15v.neisyttä hakemalla.
    Kyllä kaikki on korkattu ennen kun täyttää 15vuotta.Sanokoon laki mitä lystää.
    Vanhemmat jopa ihmettelee onko lapsessa jotain vikaa,jos ei ole 15vuotiaana
    vielä harrastanut seksiä.

    Äänestä

Sexpo tosiaan yllyttää pikkukersoja seksiin ja neuvoo 12 vuotiaita kakaroita kondomin käytössä ja näin...Kuinkakoha idioottei sielki häärää, seksi ei oo minust terveellist tollaselle alle 16v,...

Äänestä

Anna Kontula pitäisi viedä pakkohoitoon, kun haluaa sukulaisten naivan toisiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvinhuolestunut kirjoitti:

Sexpo yllyttää suoraan 13-16 vuotiaita lapsia harrastamaan ryhmäseksiä ja ottamaan osaa seksirinkeihin. Mitä muuta tämä on kuin yllyttämistä Sexpolta kun se ei hyväksy että lapsia kiellettäisiin osallistumasta tällaisiin sikailuihin. Eikö sexpolaisten omaatuntoa kolkuta ollenkaan kun hyvin monet lapset ovat jo kyllästyneitä seksiin ja hakeutuvat ahdistuksissaan hoitoon kun seksi ei enää kiinnosta". Ei seksi kuulu lapsille vaan aikuisille aikuisillekin lähinmä avioliittoon tai vakituoseen seurustelusuhteeseen. Meillä on jo tarpeeksi nuoria yh teiniäitejä työntämässä vaunuja asunnon ja fattan väliä. Meillä on jo liikaa lasittunein silmin muumiomaisesti katselevia teinejä joita ei kiinnosta enää mikään. Miksi meillä on niin vähän niitä ihmisiä jotka ohjaisivat lapsiamme hyvyyteen elämään kiltisti, säästämään itseään. Miksi Suomikin on niin yliseksualisoitunut että joka paikasta pukataan seksiä jo lasten kasvoille. Mitä tekee evlut kirkko, sen pinnallisimmat papit hakevat nuorison hyväksyntää nuorison elämän kustannuksella. Telkkarista joutaisi iso osa ohjelmista pois. Turhien julkkisten palvonta pois. Meidän kannattaisi satsata oikein lapsiin sillä heissä on tulevaisuus, ainakin pitäisi olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu