RAISKATTUJEN perheenjäsenet, oletteko tyytyväisiä

Oletteko saaneet suvaitsevaisuudesta sen mitä läksitte siitä hakemaan.
.
Kertokaa Suomen kansalle, miltä nyt tuntuu.
.
Suomen kansa haluaa kuulla teidän kokemuksianne hyyräröinnin ihanuuksista, sillä viranomaisilta emme tule koskaan saamaa, muutakuin salattua ja valikoitua tietoa.
.
Olkaa edes te, raiskattujen omaiset ja raiskatut oikeina tiedonlähteinä.
966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Toivottavasti raiskauksia sattuu vain rikkaiden perheiden jäsenille, kun köyhillä ei ole varaa kunnolliseen lakiapuun. Ja kulut jäävät ainakin osittain uhrin itsensä maksettavaksi. Mahdollisesti määrättyjä vahingonkorvauksia hän ei tule saamaan.
Raiskaaja-mamu sen sijaan saa huippujuristit eikä se maksa hänelle lanttiakaan. Kaikki tehdään ilmaiseksi ja mamun ei tarvitse muuta kuin olla löydettävissä oikeuden istuntopäivänä, taksilla hänet haetaan sieltä missä hän sattuu silloin olemaan, vaikka satojen kilometrien päästä.
Korvauksia mamu ei niin ikään maksa eikä sakkoja, ja jos tuomio on ehdonalainen, hän ei käytännössä saa mitään rangaistusta. Henen loppuelämänsä Suomessa on turvattu, mitä väliä rikosrekisterimerkinnästä.

Äänestä

Raiskaajamamu karkotetaan maasta, siis hänelle ei tule minkäänlaista rangaistusta.
Mamu voi hakeutua toisiin maihin "pakolaisena" ja alkaa toteuttamaan muslimi-uskonnon sallimaa kuffarin hyväksi käyttämistä.

Äänestä

Tyttäreni raiskattiin somalin toimesta vuona 2004. Vein raiskaajalle kukkia ja suklaata.

Äänestä
  • Tyttäresi oli näköjään ohilaukaus, huti, rakkautesi häneen osoittaa sen todeksi.

    Äänestä

Viimeinen ilmitullut raiskaaja pedofiili oli supisuomalainen nuorn uhri 6v

Äänestä

koulussa jo opetetaan käärmeitä ei tarvitse pelätä mutta pisti leikki puiston ulkopuolella.

Äänestä

Kiitos kysymästä. Ei ole tuntunut hyvältä tyttäreni raiskauksen jälkeen. Harmi vain, että Suomen kansa ilmeisesti ei edelleen ole kiinnostunut ainakaan sinun viestisi pohjalta, koska sekoitat asiaan rasismiasi. Tyttäreni raiskaaja oli kantasuomalainen, joten ilmeisesti vain hyssyttelyn aihe edelleen. Niistähän ei saa puhua, kun pitää huomata vain maahanmuuttajien tekemät raiskaukset.

Harmi, että te rasistit ulkomaalaisvihassanne ette ajattele hetkeäkään, millaista paskaa suollatte ulos ja miltä se tuntuu ihan kotimaisen hepun raiskaamista tai heidän omaisistaan. Maassa, jossa raiskauksesta syyllistetään uhria ja raiskaajia silitellään päähän ja ymmärretään. Tekin vain viette huomion ihan muualle kuin olemattomiin rangaistuksiin. Liekö tarkoituskin.

Äänestä

Irakilaisten nuorten miesten sulkeminen ulos Suomesta rajat sulkemalla on kiireellinen eikä se ole mikään sukupuolitasa-arvoinen diplomatiakeskustelu, jota kansanedustajarouva maikkarissa tarjosi aamulla. Juho Eerola, ETTE TE NIITÄ ENÄÄ TÄÄLTÄ POIS SAA, viimeisenä konstinaan ne piilottelevat, vastustelevat ja perustavat perheen ja alkavat käydä vielä oikeutta veronmaksajien laskuun https://www.suomenuutiset.fi/oppositiolla-puurot-vellit-sekaisin-eerola-korjasi-turvapaikanhakijoita-kotouteta/

PS:ssä on hyviä tyyppejä kuten Sampo Terho ja Jussi Halla-aho ja muita, ettekö te millään pystyisi pitämään huolta siitä, että PS pysyy nuorekkaana, luovana puolueena Tynkkysen tyyliin. Olisi ehkä maailmanennätys, jos PS ensi kertaa hallituksessa ollessaan vaipuisi SDP-ikämiesten virkakerhoksi. Demareilla meni sentään vuosikausia rämettyä lähes vain omia etujaan ajavaksi viranhakupuolueeksi

Kyllähän EU:ssa äänestäjiä harmittaa, kun EU-johtajat naureskelevat keskenään kavereina, vaikka ovat ideologialtaan eri puolueista, kuten Merkel ja Hollande. OMASSA MAASSAAN HE USUTTAVAT KANNATTAJIAAN TOISIA KANSALAISIA VASTAAN, Merkel lyö sosialisteja ja Hollande porvareita, mutta EU:ssa molemmat lyövät kansaa naureskellen keskenään

Stronger together -porvari Merkel ja -sosialisti Hollande yhteisessä rintamassa kurittamassa kansaa, "ette voi Hollande, jatkuvasti seurata Merkeliä, kun vastuuton Merkel ottaa mamuja, te Hollande taputtatte, samoin Schengenille ... Hollande on Merkelin varakansleri ... jne." Le Pen parlamentissa https://www.youtube.com/watch?v=HIHzeNT64yQ

Äänestä

Itse ainakin kostan x 10 mahdollisen teon. Taposta tapan 10, raiskauksesta x 5 yms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Törky-Pete kirjoitti:

Oletteko saaneet suvaitsevaisuudesta sen mitä läksitte siitä hakemaan.
.
Kertokaa Suomen kansalle, miltä nyt tuntuu.
.
Suomen kansa haluaa kuulla teidän kokemuksianne hyyräröinnin ihanuuksista, sillä viranomaisilta emme tule koskaan saamaa, muutakuin salattua ja valikoitua tietoa.
.
Olkaa edes te, raiskattujen omaiset ja raiskatut oikeina tiedonlähteinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu