Riitely raastaa

Tuulia-

Olemme tavanneet miehen kanssa vajaa 2 vuotta sitten. Etenemme hyvin hitaasti (olin itse hyvin epävarma) ja aloimme vasta virallisesti seurustella 6kk tapailun jälkeen.

Kun olimme alkaneet seurustella koin, ettei mies ollut täysin mukana. Koin usein, ettei hän huomioinut minua. Tuntui, ettei hän oikein osannut ottaa minua elämäänsä mukaan, enkä kokenut että olisimme olleet "me".

Tällaiset kaikki huomiotta jättämiset ja minun epäilyt suhteesta aiheuttivat paljon riitoja meidän välille. Mies ei kestänyt riitelyä alkuunkaan, hän kertoi että lapsuudesta on huonoja muistoja ja ettei riitoja ole oikein muissa suhteissa tullut.

Pian riidat alkoivat saada sellaisen käänteen, että mies otti aina ero-kortin esille. Olin sanallisesti ehkä kokeneempi ja koin, että kun mies koki olevansa alakynnessä hän puolustautui ja hiljensi minut erouhkauksella. Yhden kerran sitten pieni riita johti eroon.

Olimme puoli vuotta erossa. Alussa mies kyllä halusi edelleen nähdä ja hetken aikaa juttu muistutti seurustelua. En kuitenkaan jaksanut sitä, kun ei kerran kuitenkaan oltu mitään ja laitoin välit poikki.

Viime kesänä päädyimme kuitenkin taas näkemään ja tuntui kuin jotain olisi ratkennut meidän väliltä. Mies oli taas vähän haluton määrittelemään suhdetta, mutta päädyimme kuitenkin seurustelemaan.

Nyt huomaan, että välillemme on tullut taas pieniä tyhmiä riitoja. Emme enää riitele niin rajusti kuin aiemmin, mutta huomaan pahottavani mieleni usein. Tuntuu, ettei mies huomioisi niin kuin parisuhteessa pitäisi. Joudun myös usein kyseenalaistamaan välittääkö hän minusta.

Jos huomautan miehelle, että jostain asiasta jäi huono mieli, hän ei osaa ottaa net.palautetta vastaan. Hän kertoo kokevansa että syytän häntä ka että hän on kelpaamaton. Mies on alkanut taas puhua erosta. Hän sanoo, että ei tiedä onko meillä tulevaisuutta.

Tämä on mulle raskasta. En voi tällä hetkellä luottaa suhteeseen ja se raastaa. Näen meissä potentiaalia, sillä monella kohtaa meillä synkkaa hyvin.

Mies on kertonut lapsuudessa monen asian mennään pieleen. Häntä ei ole osattu rakastaa tarpeeksi ja se mielestäni nyt näkyy sitoutumiskammoa. Mies ei päästä lähelle ja on usein etäinen. Hän on kertonut myös aikaisemmista suhteistaan, että hän ei ole osannut päästää lähelle ja ettei ole osannut rakastaa.

En osaa kuitenkaan erotakaan, vaikka usein se on mielessä. Onkohan mitään keinoa saada suhdetta toimimaan?

1

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei Tuulia-

      Kerrot suhteestanne, jossa olette seurustelleet ja olleet erossa ja nyt taas seurustelette, mutta se ei suju vaan riitelette ja mietit eroa, josta mieskin puhuu. Tuollainen ees-taas, ollaan eikä olla, on varmasti raskasta. Sanot, että riitanne alkavat usein pienistä jutusta, se on tavallista. Olet sitä mieltä, että mies ei uskalla sitoutua, sekin voi hyvin olla aivan totta. Mitäs, jos menisitte yhdessä jonkun ammatti-ihmisen luokse, ei siitä ainakaan haittaa olisi. Ajattelen, että se kannattaisi tehdä, kokeilla. Ellei mies suostu lähtemään, voit hyvin mennä yksin, sekin auttaa. Jos tahdot vielä yrittää yhteiselämäänne, kannattaa kaikki keinot käyttää. Teillä on kuitenkin jo sen verran yhteistä historiaa ja tunnette toisenne melko hyvin, ilmeisesti myös viihdyttekin yhdessä,

      Ystävällisesti,
      Pirkko-pappi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      92
      1489
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1033
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      391
      885
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      160
      870
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe