Takia lääkärille. Aion sitten minäkin pyytää jotain lääkkeitä, koska olen ruma. Näin asiani esitän. Jos ehdottaa terapiaa kysyn että kiistäkö se rumuuteni?!
Että jos sanoisin olevani ruma ja olisin oikeesti komea niin silloin olisin hullu, mutta nyt se on vaan selvä fakta!
Että jos sanoisin olevani ruma ja olisin oikeesti komea niin silloin olisin hullu, mutta nyt se on vaan selvä fakta!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Riittääkö syyksi esimerkiksi diapam reseptiin että on alle 180cm pitkä? Entä ujouteen saako siihen helposti lyricoita joita useat palstan at miehet käyttää ?
Sosiaalisten tilanteiden pelkoon saattaa saada esim. venlafaksiinia.
Ei ole mulle ainakaan vielä tarjottu Lyricoita. Kohta täytyy kehitellä jotain omia coctaileja että saa pään sekasin. Tai sit täytyy vähän liioitella oireita. Syanidikapseliresepti tulis yhteiskunnalle huomattavasti halvemmaksi.
Toivottavasti todella teit noin. Ja jos on yhtään osaava lääkäri, niin ei hän häkelly siitä, että sanot haluavasi lääkkeitä, koska olet ruma. Kelan kustantamaan terapiaan et tule pääsemään, siihen tarvitaan paljon graavimmat perusteet. Lääkkeitäkään et tule tuolla perusteella saamaan, mutta toivon mukaan pääset masennustestiin ja sitten sen mukaisesti saat hoitoa.
Masennukseen auttaa ainoastaan reipas työnteko.
Työnteko kannattaa ottaa toimintaterapiana. Lomalla on liikaa aikaa ajatella ja liika ajattelu vaikeuttaa elämää!
"Lomalla on liikaa aikaa ajatella ja liika ajattelu vaikeuttaa elämää!"
erittäin hyvin kirjotettu.....olen samaa mieltä ja huomannut saman....
En alennu valehtelemaan mitään selkäkipua kun kerron kuten asiat on eli olen ruma!!!
Ootko itsetunnosta kuullut?
Laitapa kuvaa, niin päästään arvioimaan sitä sun rumuuttasi.
Eipä siellä terapiassa yleensäkään opetella kiistämään tosiasioita vaan lähinnä hyväksymään ne ja pärjäämään niiden kanssa.
Minä olen mm, perusluonteeltani ujo ja entinen koulukiusattu. Eivät nuo faktat miksikään muutu, mutta olen silti oppinut käsittelemään ne ja pärjäämään niistä huolimatta.
Ei sinua heti mihinkään terapiaan edes laitettaisi. Yleensä selvitetään ensin oletko masentunut ja jos olet, kokeillaan ainakin 3 eri lääkettä ennen kuin ehdotetaan KELA:n tukemaa terapiaa. Sekin vaatii tietysti hyvät perusteet ja sitä tukevan psykiatrin lausunnon.
En tiedä onko se paikkakuntakohtaista, mutta minä aloitin terapian aiemmin tänä vuonna yhden päivystysreissun myötä ja samalla sain reseptillä rauhoittavia lääkkeitä, vaikka minulla ei ole pitkäaikaista masennuslääkitystä. Tämä siis julkisella sektorilla. En tiedä liittyykö kela tähän mitenkään, mutta maksutonta tämä terapiassa käynti on. Ihan hyvä siellä on käydä juttelemassa, vaikka eihän se tosiasioita mihinkään muuta kuten sanottu.
Helsingissä Kelan korvaamaan terapiaan pääsy edellyttää noin puolen vuoden arviointia ja siinä ajassa vähintään kahta psykiatrin tapaamista. Jos mukana on päihteitä niin hoitoon ohjataan A-klinikalle, terapiaan ei pääse. Kela ei korvaa koko summaa vaan joka tapaamisesta jää muutama kymppi asiakkaan itsensä maksettavaksi.
En usko että käyt terapeutilla ilmaiseksi, luultavasti vain psyk.sh:lla.
Tää voi olla kyllä paikkakuntakohtaista joten ihan varmuudella kenenkään ei pidä laukoman, vai? Tai onhan näissä laki takana osittain mutta käytäntö menee kait kuntakohtaisesti?
Ookko muuten kuullu että rumat ne vaatteilla koreilee! Nyt vaatekauppaan ja uudet kuteet!
Niin, kuinkahan se nyt sitten on, pitääkö ihmisen opetella hyväksymään oma rumuutensa, vai konkreettisesti yrittää hankkiutua rumuudesta eroon? Itse mietin myös terapiaa, mutta eihän mun ulkomuoto siitä miksikään muutu, vaikka istuisin 10 vuotta psykologin pakeilla jauhamassa puutteistani ja epäonnistuneisuudestani.. Maksaako vaivan kun minun ongelma olisi pitkälti korjattavissa leikkauksella.. kuinka pitkälle sitä on lopulta valmis menemään. Onko puutteellinen ulkonäkö ja siitä ahdistuminen aina vaan tekosyy jollekin syvemmälle ongelmalle ihmisessä?
Onko se sun rumuutesi nyt ihan varmasti todellista ja onko siitä jotain konkreettista haittaa sulle, vai häiritseekö se vaan sinua itseäsi? Luulen, että nykyään ulkonäköstandardit on niin korkealla, että tavallisuus helposti tulkitaan rumuudeksi. Harva ihminen on oikeasti todella ruma, useimmiten vain esim. ylipainoinen tai huonosti pukeutunut ja epäsiisti, ylipäätään ulkonäöstään piittaamattoman näköinen.. Noihin kaikkiin voit kyllä itse vaikuttaa.
Aina toisinaan mietin miltäköhän tuntuu olla kaunis, tai tuntea itsensä kauniiksi? Siinäkin on ero. Minua on toisinaan sanottu sieväksi, jopa kauniiksi, mutta itse en ole koskaan osannut nähdä ulkonäössäni mitään hyvää. Todennäköisesti kuitenkin olen ihan tavallisen näköinen, niin kuin suurin osa meistä, ei kaunotar eikä hirviö, vaan hyvien ja huonojen ulkonäköpiirteiden sekamelska. Itsetunto ja oma kokemus itsestä on paljon tärkeämpää, kuin miltä muitten silmissä näyttää.. Rumakin voi tuntea itsensä kauniiksi, tai ainakin täysin riittäväksi.
Ulkonäöllä nyt ei pitäisi olla niin suurta roolia ihmisen elämässä muutenkaan.. Ehkäpä sitä voisi elämässä päteä jollain muullakin kuin miltä näyttää. Ihmisellä pitäsi olla muutakin annettavaa kuin pelkkä tyhjä kaunis kuori. Elämme oksettavan pinnallista aikaa.. Niin, vaikka tämän tietää on silti, vaikeaa olla välittämättä. :/
Ulkonäkö ei terapialla miksikään muutu, mutta saatat oppia hyväksymään sen paremmin. Ja sanotaan että ihminen joka hyväksyy itsensä näyttää myös paremmalta muitten silmissä.
Jos päätät että leikkaus on ainoa vaihtoehto niin en tuomitse. Tärkeintä että itse saat hyvän mielen. Muista kuitenkin että suuri osa miehistä arvostaa luonnollista enemmän joten en nää tuota mitenkään välttämättämänä ratkaisuna.
On kyllä hienoa katsella ihmisiä, jotka eivät näytä kiinnittävän pienintäkään huomiota ulkonäköönsä ja elävät täysipainoista elämää näennöisestä rumuudesta huolimatta. Elämässä on tosiaan niin paljon muutakin. Mutta mistä noin rautaisen itsetunnon löytää on hyvä kysymys. Ihmiset on on yleensä herkkiä arvostelulle ja ulkonäkö on yksi herkimmistä alueista vaikka ei todellakaan pitäisi.
Elämme kyllä tosiaan oksettavan ulkonäkökeskeistä aikaa. Joskus tuntuu että olisi parempi jos sekä miehet että naiset alkaisivat kulkea samannäköiset kaavut päällä niin voitaisiin keskittyä paljon tärkeämpiin asioihin.
Tuo on aivan turhaa sinun ainakaan yksin olla sen vuoks, että on pienet rinnat.
Otan sinusta vakipanon oikein mielellään jos vaan haluat!
Niin, vaikea sanoa mitä seurauksia leikkauksesta olisi. Olisko sitä sitten tyytyväinen ja vois ikään kuin siirtyä elämässä eteenpäin. Vai meniskö asiat jollain karmealla tavalla pieleen.. en nyt haluais mitään visvaa tihkuvia arpisia klönttejäkään riesakseni. Hankala tilanne kyllä, yleinen mielipide tuomitsee pieniritaisuuden, mutta myös silarit. Jättiluomua vaan pitäis olla.. mahdottoman tehtävän edessä ollaan. Terapia, silarit, kuolema, siinäpä vasta bermudan kolmio.
Äläs nyt ala ostamaan sikaa säkissä..
Läheisyyden ja seksin kaipuu on toisinaan liiankin kova ja Itkettää ja sattuu välillä, mutta en usko, että jonkun vakkaripanoksi ryhtyminen toisi helpotusta yksinäisyyteen yms.. En pysty tunteettomaan seksiin, enkä haluakaan pystyä. Kyllä sisällä pitäis tuntua muutakin kuin muna.
Niin no jättiluomuissa taas on se vika että ne alkaa roikkua. Eli teit niin tai näin niin sulla ei ole tuota ongelmaa :)
Kannattaa edetä mieluiten tuossa järjestyksessä mitä kolmiosi ilmoitit. Viimeistä vaihtoehtoa en toki suosittele.
Kerrotko, että mistäpäin sinä olet?
Saattais kiinnostaa ihan tositarkoituksellakin ja pienet rinnat ei ole minulle mikään ongelma ja jos päätyisit silareihin, niin ei ole mitään sitäkään vastaan.
Sitähän voisi vähän ajatella ja katsella, että mitä meistä vois tulla.
Lyrikat ja kodeiinit alkaa loppuu.. Nyt on pakko laittaa pikkuvarvas märän pyyhkeen sisään ja paukauttaa vasaralla ja mennä aamusta lääkäriin ku on turvoksis ku "potkasin yöl vahingos oven pieleen"