TV on täynnä turhia julkkiksia. Mistä näitä marjahintikoita oikein tulee? Räpätädit toisensa jälkeen syttyvät ja sammuvat kuin saunalamput. Valtavan ennakkomainonnan takia räpätädit leikkivät hetken suurta tähteä, mutta eivät vahingossakaan kerro, että taustajoukot ovat tehneet "tähden" puolesta kaiken työn. Tähden ei tarvitse kuin aukoa suutaan ja möläytellä jotakin mahdollisimman tyhmää.
Miten telkkariin eksyvät kaikki turhat julkkikset?
taaltapesee
765
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyseinen juonto-ihme oli radion puolella yle-x ohjelmassa joka tosiaan profiloituu sillä että juontajat ylvästelevät tietämättömyydellään ja kilpailevat tyhmyydessä. Ja sitten laitetaan taas joku biisi soimaan.
Ylivertaisena sieltä Hintikka löydettiin television puolelle jossa silmien pyörittely ja vilkuilu tulevat hyödynnetyksi paremmin kuin ääniradion puolella jossa ne aiheuttivat puhevirran outoa pätkiminstä.
Televisiossa keekoilu onkin sujunut huomattavan suosiollisesti (ohjelmajohdon suosiollisella tuella) ja nyt tämä ajatusten valovirta suoltaa luonteenomaisen itsekritiikin puutteen sallimuksella shokkiohjelmaa jota on tuotu esiin teemalla "Marja Hintikan seksikoulu".
Samaa taattua yle-laatua maailman kalleimpaan hintaan - hintaan josta ei leikata.
ei ole julkkis vaan toimittaja
Kyllä Ylessä olisi paljon karsittavaa, ja sen seurauksena ohjelmien taso paranisi.
No miten se ohjelmien taso paranisi?
Ylen laajaan tuotantoon ja ohjelmamassaan tulee jo pakosta mukaan joitain laadukkaita ohjelmia. Kun kokonaismäärää pienennetään näistä pahinta kuraa edustavista tuotoksista niin jäljelle jäävän ohjelman laatu on keskimäärin parempi.
Yksittäisten ohjelmien laatu ei sinänsä muuttuisi.
No tietysti siksi, kun jokainen ei ole hirviniemi.
Vappu Pimiä on yksi maamme suurimmista turhista julkiksista, aina jossain ohjelmassa käkättämässä...