Demarien mamukansanedustajan johdolla eduskunta keskustelee tänään rasismista, vihapuheesta ja mamutulvan aiheuttamista lieveilmiöistä.
Poliisin mukaan on hyvä ottaa asia esille, koska noita asioita esiintyy kuulemma mamutulvaa vastustavien joukossa? Kuulostaa melkoiselta vääristelyltä!
Nimittäin jokainen tietää, että nimenomaan ns. vastamielenosoittajat ovat olleet aggressiivisempaa porukkaa. Ja anarkistisakki on järjestelmällisesti osoittanut vihaa ja solvauksia rauhallisille mamutulvaa vastustaville mielenosoittajille.
Taas kerran pyritään leimaamaan täysin oikeutettu kansalaisten huoli maastaan yksipuolisesti rasismiksi? Ja oikein korkeimmalla tasolla!
Poliisin mukaan on hyvä ottaa asia esille, koska noita asioita esiintyy kuulemma mamutulvaa vastustavien joukossa? Kuulostaa melkoiselta vääristelyltä!
Nimittäin jokainen tietää, että nimenomaan ns. vastamielenosoittajat ovat olleet aggressiivisempaa porukkaa. Ja anarkistisakki on järjestelmällisesti osoittanut vihaa ja solvauksia rauhallisille mamutulvaa vastustaville mielenosoittajille.
Taas kerran pyritään leimaamaan täysin oikeutettu kansalaisten huoli maastaan yksipuolisesti rasismiksi? Ja oikein korkeimmalla tasolla!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Onhan tuo outoa, että poliisiviranomainen ottaa tuollaisen kanna vastoin HYVIN tietämäänsä totuutta! Onko Orpo taas käskyttänyt poliisijohtoa?
Aina mielenosituksissa poliisit ovat joutuneet turvaamaan mamutulvan vastustajia sen kannattajien väkivaltaiselta ja uhkaavalta käytökseltä. Muodostamalla suojarenkaan ja naamat kohti äärivasurihörhöjä.
On erikoista että poliitikot ja viranomaiset eivät suojele ja kanna huolta omien kansalaisten turvallisuudesta.
Ja toimeentulosta. Se on tosi erikoista. Tälle ylimmälle oikeudelle, joka valvoo myös päättäjiä, olisi nyt todella tarvetta. Paitsi näin pienessä maassa sekin olisi hyvin pian hyvä-veli-systeemissä.
Meidät kriittiset halutaan leimata, koska mehän arvostelemme hallituksen toimia. Mutta sitä minä todella ihmettelen, millä kaikki on vaiennettu, koska yhdeltäkään pienpuolueelta eikä puolueiden riveistä keltään tule yhtään ainoata vastustavaa kannanottoa. Hyvin olette homman hoitaneet.
suurviha, suomalaiset päättäjät vihaavat suomalaisia. Kansaa tykätään kurittaa.
Ihme juttu.Kommunistit ja Kokoomus samaa mieltä.eli nyt jokin mättää ja pahasti
Heitä kutsutaan kuitenkin vielä KANSAN_edustajaksi. Kyllä tuokin nimi tulisi jo muuttaa. He suojelevat paperittomia ja rekisteröimättömiä partalapsia joita ei edes pitäisi maahan tulla schengen sopimuksen mukaan. Matkustajan on kyettävä todistamaan henkilöllisyytensä ja kansalaisuutensa viranomaisille. Miksei juuri näitä pykäliä nyt sitten noudatetakaan! Kansanedustajien nimen voisi muuttaa muukaistenedustajat.
Tuohon löytyy selitys. Molemmat puolueet ovat RKP:n hallinnassa, koska molempia hallitsee svekojohdot. Luulet tämän olevan vitsi tai suurta liioittelua, mutta ei vaan ole! Elämme näet svekokratiassa, emme demokratiassa.
SDP mokaa nyt kybällä. Kansa on hyvin hyvin vihainen.
on rasismia panna suomalaiset miehet, jopa talvipakkasella ja räntäsateessa, rakentamaan asuntoja pakolaisille, ja vielä muslimimiehille
Pitemmän päälle rasismia joutuu kokemaan oman maan kansa. Siihenhän tämä menee. Mutta sehän ei ole rasismia. Miksi ongelmista pitää vaieta. Kuinka hyvä maa tämä suomi on ollut, mutta ei kohta ollenkaan.
On mennyt jo! Suuri osa kansalaisista vastustaa tätä invaasiota, mutta se ei ilmene gallupeissa, koska niin kuin nyt oikein eduskunnan taholta käy ilmi, kantasuomalaisia pidetään rasisteina. Tämänkaltaista suomalaisten kohtelua ei olisi uskonut edes mahdolliseksi.
Suomalaisten pako alkaa
"Kantaväestön muutto vanhoilta asuinalueiltaan maahanmuuton seurauksena voi alkaa paljon varhaisemmassa vaiheessa kuin tähän asti on kuviteltu, kertoo tuore ruotsalaistutkimus. Linné-ylipiston tutkija Emma Neuman havaitsi, että kantaväestö alkaa kartella vanhoja asuinalueita jo siinä vaiheessa, kun alueelle Euroopan ulkopuolelta saapuvien maahanmuuttajien osuus nousee 3–4 prosenttiin. Tähän asti on uskottu, että maahanmuuttajien osuuden pitäisi nousta selvästi suuremmaksi ennen kuin ”valkoinen pako” alkaa.
Emma Neumanin mukaan ilmiön syynä näyttäisi olevan ei-eurooppalaisten maahanmuuttajien karttaminen. Vastaavaa efektiä ei havaittu, kun maahanmuuttajat olivat eurooppalaista syntyperää.
Kantaväestön poismuuton syyksi Neuman luettelee muun muassa huolen asuntohintojen laskusta ja koulujen tason heikentymisestä. Sosiologi Maja Lilja sanoo, että julkisessa puheessa maahanmuuttoa ylistetään Ruotsissa yhä kulttuuria rikastuttavana ilmiönä. Käytännössä ruotsalaisperheet tekevät valintojaan kuitenkin itsekkäämmin. He miettivät tarkkaan esimerkiksi sitä, mihin kouluihin he lapsensa laittavat. Lilja syvähaastatteli väitöskirjaansa 19 ruotsalaista perheenäitiä, ja paljastui, että vanhempien mielestä koulun pitää olla ”riittävän ruotsalainen”, jotta lapsi voi valmistuttuaan päästä osaksi ruotsalaista keskiluokkaa."
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/290692-kipupiste-jo-3-4-prosentissa-uusi-tutkimus-valkoisesta-paosta-hatkahdyttaa
Mahtavaa nyt keskustellaan vihasta jota SDP jauhaa kaikkialla perusuomalaisia kohtaan sekä vihasta joka on ollut aina polittisten puolueiden välillä. Varmasti keskustellaan uskonnon vihasta toista uskontoa kohtaan.
Ja eikös median kirjoitukset ole vihapuhetta persujen kannattajia kohtaan?
On meinaan melko suuri kansanryhmä.
Olen nykyisin täysi rasisti. En halveksi tummempia, en islamisteja enkä maahanmuuttajia. Halveksin poliitikkoja, erityisesti suomalaisia poliitikkoja. Kyseessä on ihmisryhmä, joka pitäisi mielestäni lähettää Afrikkaan. Suomalaiset poliitikot ovat selkärangattomia vätyksiä, joilta puuttuu suhteellisuuden taju täysin. Mitään ei saada aikaiseksi ja kansaa kustaan täysillä tuulilasiin. Omat arvot ja vaalilupaukset hylätään samalla sekunnilla kun sinetit on vaaliuurniin isketty. Saatanan tunarit, toteaisi Kekkonen.
Tämä kusetus on jo loputtava!
Miksi eduskunta luennoi ja pitää puheita olemassa olevasta lainsäädännöstä?
Eikö heillä ole parempaa tekemistä.
Onko nämä kansanedustajia?
Kokoomuksen ja keskustan edustajat rikastuvat pakolaiskeskusbisneksellä. Eivät nämä mitään kansanedustajia ole.
Nyt olisi aika näyttää johtajien ne työpaikat kun vuositolkulla toitotettu työvoima pulaa,olisi aika lunastaa ammattijohtajien korkea palkat siitä ylivoimaisesta osaamisesta jonka perusteella heidät palkattu, taitavat sysätä vastuun yleismaailmalliselle tilanteelle , eli ei niin hyviä taidakkaan olla,hyväveli verkosto on suomen mafia !
Suomessa ei ole eduskuntaa vaan valehtelijoitten klubi. Tyhjän puhujia pahvipäitä ja kieroilijoita. Joille maksetaan vielä kalliita kuukausipalkkoja ym lisiä .
Ei mitään asiaa saada aikaan kun kiistellään , kuten tämä
Pakolais asia!
Päättäjät ja ns. " kansanedustajat" ovat rasisteja meitä Suomalaisia kohtaan!
http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2015/10/rasistin-demonisointi-suvakin-fantastisointi
Tässä kuvaus suvakeista. Mitä kommentteja.
Valtamediat aina sanoo, että kansa on jakautuneempi kuin koskaan surffarien invaasiokysymyksen suhteen.
Tämä ei ole totta. Lähes 90% suomalaisista ei hyväksy nykyhallituksen internationalistis-marxilaista, Neuvostoliitosta perittyä, trotskilais-stalinistista väestönsiirtojen politiikkaa.
Ainoa, joka on jakautunut puoliksi on suvakkien päät, joissa toisella puolella osataan laskea ja toisella puolella ihaillaan surffarien, terroristien ja muiden maahantunkeutujien toiseutta ja nähdään sefantastisessa valossa.
Siis: siinä missä eri rotuja eriarvoisena pitävä henkilö, siis sanakirjamääritelmällisesti rasisti, saattaa demonisoida joitakin ryhmiä, tällä samalla tavalla suvakki fantastisoi vastaavia ryhmiä.
Suvakki siis ei eroa rasistista millään tavalla. Suvakin maailmankuva on aivan yhtä rasistinen kuin rasistin, mutta toisin päin. Suvakille on olemassa vain fantastisia enkelinomaisia ulkomaalaisia, joiden toiseus on kuin magneetti, jota kohti kiiruuhdetaan kuin Jeesuksen toista tulemista.
Suvakismi on uskonto. Se on Neuvostoliiton peruja, Lev Trotskin antirasistisen perinteen läpimätä hedelmä, joka johti Neuvostoliitossa suomensukuisten kansojen kansanmurhiin ja etnisiin puhdistuksiin.
Totuus suvakismista on yksinkertaisesti se, että suvakki on rasisti. Suvakki on rasisti, joka demonisoi oman kansansa ja fantastisoi kehitysmaalaiset, islamistit, synkän Afrikan "sivilisaatiot" ja vihaa omaa kansaansa.
Monet suvakit haluavat täydellisesti tuhota oman kansansa, jatkaa sitä etnisten puhdistusten tietä, jonka Neuvostoliitto ja Lev Trotski heille ja Stalinille viitoitti.
Suvakki haluaa, että sinä teet lapsia mahdollisimman erinäköisen ulkomaalaisen kanssa, jotta sinun lapsesi eivät näyttäisi sinulta. Lapsesi eivät saa näyttää myöskään suomalaisilta tai edes eurooppalaisilta. Nämä kansat on tuhottava, koska suvakki vihaa näitä kansoja.
Totuus suvakeista on viime kädessä se, että he ovat yksiselitteisesti kansanmurhaa hautovia oman kansansa vihollisia, koska suvakkihanke siitä, että meidän kansamme tuhotaan on yksiselitteisesti YK:n kansanmurhan määritelmän täyttävä.