Rasisti haluaisi hallita maailmaa

Sanovat että 2000 luku on valkokaalin aikaa, sillä kyseinen rotu - Pleyads - on keksinyt teknologian. Katso Maitreya sivut, jossa buddistit lupasivat vapahtajan syntyvän Lännessä ja oikeastaan hän jo syntyi ja oleskelee Lontoossa.

Itse en näe, että teknologia olisi tärkein asia maailmassa ja ajattelen, että kehitysmailla on tärkeämpää sanomaa, vaikka toki teknokraatti voi istuttaa minua koneeseen ja viedä helvetin kauas.

Mitä suomalaiseen Rasistiin tulee, niin ei hänellä ole suuria agendoja kuin takapajulassa oluella istua ja kehittää vihoja. Itse en erityisemmin pidä tästä - vihan kasvattamisesta ja lörväilemisestä. En vain jaksaisi. Siksi minä syöksyn päin tulta kuin villi nuori ori, kohti Rakkauden täyttymystä! Minä en pelkää kuolemaa, minä haluan elää. Pitää sanoa myös, että minä en pelkää Elämää. Ken elämää ei pelkää - ja ehkä pelkäämme juuri vapauden tunnetta, Elämää kaikista eniten, niin hän ei myös pelkää mitään mm. kuolemaa.

Rasistit katsovat liikaa historiaan mm. Hr. Hitleriä, sillä siihen liitetään kiinteästi kyseiset kasvot pienillä viiksillä, mutta eihän kunnon oikea Rasismi ole rodusta ja ajasta kiinni! Hei, commo'n! Sehän on universaalista ihmisestä ja sukupuolesta ja yhteiskuntaasemasta ja iästä riippumatta! Eikös? Ja sehän on ihan Rainbowta. Eli vapautta.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

se näköjään jaksaa trollata usealla palstalla yhtäaikaa ja aina yhtä järjetöntä juttua. Mitäpä, jos ihan alkajaisiksi ottaisit sen pääsi pois perseestäsi ja hankkisit elämän tai ainakin hoitaisit lääkityksesi kohdalleen, niin ehkä se olosi siitä alkaa helpottamaan.

Äänestä
  • olet sä rasisti klo "14.10.2015 14:28"

    juot olutta? paljon?

    mutta teksistä ei paistaa mitään uutta, mutta hyvin opittua vanhaa. oulustako tuut?

    juuri nyt minä en jaksa olla sinulle Rasisti, vaikka puhutaan aiheesta. Joten en kirjoita sen enempää. Kiitos.

    Äänestä

  • yhtään enempää tuollaista paskaa. Mihinkään. Ikinä. Kiitos. Ps. yksikään arvauksistasi ei osunut kohdalleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ArjaValkoinen kirjoitti:

Sanovat että 2000 luku on valkokaalin aikaa, sillä kyseinen rotu - Pleyads - on keksinyt teknologian. Katso Maitreya sivut, jossa buddistit lupasivat vapahtajan syntyvän Lännessä ja oikeastaan hän jo syntyi ja oleskelee Lontoossa.

Itse en näe, että teknologia olisi tärkein asia maailmassa ja ajattelen, että kehitysmailla on tärkeämpää sanomaa, vaikka toki teknokraatti voi istuttaa minua koneeseen ja viedä helvetin kauas.

Mitä suomalaiseen Rasistiin tulee, niin ei hänellä ole suuria agendoja kuin takapajulassa oluella istua ja kehittää vihoja. Itse en erityisemmin pidä tästä - vihan kasvattamisesta ja lörväilemisestä. En vain jaksaisi. Siksi minä syöksyn päin tulta kuin villi nuori ori, kohti Rakkauden täyttymystä! Minä en pelkää kuolemaa, minä haluan elää. Pitää sanoa myös, että minä en pelkää Elämää. Ken elämää ei pelkää - ja ehkä pelkäämme juuri vapauden tunnetta, Elämää kaikista eniten, niin hän ei myös pelkää mitään mm. kuolemaa.

Rasistit katsovat liikaa historiaan mm. Hr. Hitleriä, sillä siihen liitetään kiinteästi kyseiset kasvot pienillä viiksillä, mutta eihän kunnon oikea Rasismi ole rodusta ja ajasta kiinni! Hei, commo'n! Sehän on universaalista ihmisestä ja sukupuolesta ja yhteiskuntaasemasta ja iästä riippumatta! Eikös? Ja sehän on ihan Rainbowta. Eli vapautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu