Helluntailaiset on ahdashenkiä ja kyräileviä!

Helluntailaiset on kyräileviä ja ahdashenkisiä, ainakin ennen. Ei saanut meikata ja pukeutua kauniisti.Syntiä! Kaikkea uutta ovat vastaan.Nyt kyllä heidän joukossaan kyllä meikkaa ja laittaa itseään mm. ent. missi Anne Pohtamo.

Helluntaiherätykseen tulijat on etupäässä kurjista oloista tai "musta menneisyys", mm. alkoholi tai vankilassa olo. He saavat kokouksissaan valtavia orgasmikohtauksia tai hurmoskohtauksia. Kielillä puhumista, joka on käsittämätöntä. Seksuaallisesti kieroon kasvaneita.

Tekevät syntiä ja taasen seurakuntaan pyytämään anteeksi tekojaan eli "puhdistautuvat" lahkopapilla. Omaa seurakuntaansa puolustavat ja ajavat omia etujaan mm. erääseenkin työpaikkaan valittiin aina helluntailaisia.Tavalliset ihmiset ei saaneet työtä lainkaan. Sisäänpäin lämminnyttä! Muita uskontokuntia eivät oikeesti hyväksy mm. lestadiolaiset ja Jehovat ovat aina hampaissa. Mutta nääkin kaksi viimeksi nainittua katsovat helluntailaisia kieroon. Tynnyrissä oloa!, mutta kyllä kehitys menee eteenpäin aina, joten hekin joutuvat tulemaan eteenpäin.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

miksi puhut tuollaista roskaa jossa ei ole sanaakaan totuutta?

etsuinkaan vaan ole kieroon kasvanut!

Äänestä

Joku aloitti helluntalaisuudesta ympäripyöreätä juttuslougania ajankulukseen.
Heh, aivan huvittavaa. Minun vaimo on helluntalainen, joten voin peilata asiaan sitä kautta, itse erosin luterilaisuudesta tässä 4- vuotta sitten, liittymättä mihinkään.
Jaa, katsellaan kirjoitusta pidemmällä sihdillä. Kristillisyydessä yleensä mentäessä takaisinpäin, on jokapuolella ollut erinäköinen moralikäsitys, kuin tänään. Minihameet, ne varmaan herätti läpi Suomen Siionin yleensä hieman pahennusta, koska aiheuttihan se miehissä hieman paljas polvi lämpöä, jota ei niin haluttu, koska se voi viedä ajatusta itse Herran palvelusta johonkin muualle. Samaa se oli Euroopassa. Eihän paljain olkapäin saanut joihinkin kirkkoihin mennä yleensäkään. Eli mittaaminen tänään aivan turhanpäiväistä jorinaa. Yleensä kirkkoihin eri suuntiin, Pelastusarmeijaan jne. ihmiset tulivat vankiloista ja heikoimmista oloista. Mutta, hyvä niin. Ehkä helluntalaisuus on enemmän tällaista "akateemisempaa" joukkoa, mitä sivusta olen seurannut.
Hurmos, se on vanhaa suomalaista kauraa hengellisessä piirissä ja koko helluntalaisuutta ei ole ollut olemassa, eikä tunnettu, kun Suomen siion koki hurmoskokemukset, kielilläpuhumiset ja eritoten se on Lestadiolaisuuden hedelmiä maassamme. ts. 1797 Lapinlahdeltahan se alkoi, sopii aloittajankin asiasta tietää.

Yleensä monet uskovat ovat ahkeria, ja siksi esim. Lestadiolaisuudessa on tämä työpaikka-asiat varmaankin enemmän uskovaisporukan hommaa ja aivan ymmärrettävääkin. Samanmielisinä ja aktiivisina jaetaan se hyvä, mikä on tulossa. Kyllä se työpaikan omistajalla on valtaa jättää vaikka uskomaton rannalle ruikuttamaan.
Meillä omalla työpaikalla oli monen uskomattoman ryyppämisen takia monet ongelmat, pomosta lähtien. Kaveri saattoi unohtaa työpaikkansa vaikka viikoksi. Putki, kuin putki. Eikä se taas siinä porukassa pomon takia ollut ongelma, siksi tämä jako eri työpaikkojen kohdalla suotakoon.

Oman emäntäni olen tuntenut jo kohta 45- vuotta, niin en allekirjoita väitettäsi rajanvetoa eri suuntiin, kuten lestadiolaisuuteen.
Kyllä porukat on pitkälti samanhenkisiä ja tuvassammekin ollut vuosien varrella. Jopa on tainnut jonkun heikomman lestadiolaisen rinnalla kulkea ja välillä leipäpussia kantanut hänelle, siivoten jne.
Siis hieman rotia puheisiin, ettei valhetellen mustamaalata sillä tynnyri saattaa ollakin uskomattomien jutuissa.

Äänestä

No ei nämä kaljaluuserit mitään syvempää tajua kunhan myrkkymieltään jakavat oikealle ja vsemmalle, se on siinä sitten.

eivät suurin osa tiedä yhtään mitään oman kirkkonsa historiasta se riittää kun juoruista kuultuja veivaavat eestaa se on heidän leipänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdas kirjoitti:

Helluntailaiset on kyräileviä ja ahdashenkisiä, ainakin ennen. Ei saanut meikata ja pukeutua kauniisti.Syntiä! Kaikkea uutta ovat vastaan.Nyt kyllä heidän joukossaan kyllä meikkaa ja laittaa itseään mm. ent. missi Anne Pohtamo.

Helluntaiherätykseen tulijat on etupäässä kurjista oloista tai "musta menneisyys", mm. alkoholi tai vankilassa olo. He saavat kokouksissaan valtavia orgasmikohtauksia tai hurmoskohtauksia. Kielillä puhumista, joka on käsittämätöntä. Seksuaallisesti kieroon kasvaneita.

Tekevät syntiä ja taasen seurakuntaan pyytämään anteeksi tekojaan eli "puhdistautuvat" lahkopapilla. Omaa seurakuntaansa puolustavat ja ajavat omia etujaan mm. erääseenkin työpaikkaan valittiin aina helluntailaisia.Tavalliset ihmiset ei saaneet työtä lainkaan. Sisäänpäin lämminnyttä! Muita uskontokuntia eivät oikeesti hyväksy mm. lestadiolaiset ja Jehovat ovat aina hampaissa. Mutta nääkin kaksi viimeksi nainittua katsovat helluntailaisia kieroon. Tynnyrissä oloa!, mutta kyllä kehitys menee eteenpäin aina, joten hekin joutuvat tulemaan eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu