olemme seurustelleet n. 1½ vuotta, noin viimeiset 4kk asuttu yhdessä. Kaikki meni erinomaisesti kunnes n. 3 viikkoa sitten ongelma alkoi. Mieheni ei enää kertonut rakastavansa
minua, ei suudellut eikä edes koskenut. Ei toivottanut hyvää yötä nukkumaan mennessä. Ongelma eteni siihen että kaikki mitä tein oli huonoa ja jos jotain puhuimme se oli pinnallista ja myös piikittely tuli mukaan. Eräänä aamuna sanoin hänelle että haluan puhua asioista illalla kun hän tulee kotiin. Muutaman tunnin päästä hän lähetti viestin
jossa kertoi miettineensä asioita ja ettei hänestä tunnu enää samalta kuin ennen. Samassa viestissä hän kertoi että muuttaa ehkä vanhempiensa yhteen vuokra-asuntoon. Illalla vielä puhuimme asioista ja kysyin mikä on mennyt vikaan, hän sanoi ettei tiedä.
Minä en ole tehnyt mitään väärin eikä hänellä ole toista. Hän vain haluaa aikaa ja olla yksin. Hän vakuutti että minä olen juuri sellainen
mistä hän on aina haaveillut eikä kukaan voisi/osaisi olla samanlainen. Kertoi että jo viikkokin voi riittää
(huom. emme ole sellainen pari joka on
koko ajan vain kahdestaan tai yhdessä. Molemmilla on omaa aikaa niin paljon
kuin haluaa).
Sanoin että voin odottaa jos vain tietäisin etten menetä häntä. Minä todella rakastan häntä ja hänkin kertoi rakastavansa edelleen minua, hän ei vain tällä hetkellä tiedä mitä haluaa.
Lähdin viikoksi ystäväni luo osloon, ajattelin että mieheni saa kaipaamaansa aikaa etukäteen ja pienenä taka-ajatuksenani oli että jos hän tuntisi ikävää niin asiat voisivat suttaantua kuin itsestään. Ja tietenkin myös minä saisin muuta ajateltavaa enkä keskittyisi vain murehtimiseen. Mieheltäni tietenkin varmistin
moneen kertaan ettei hänellä ole mitään reissuani vastaan. Kuitenkin palattuani takaisin Suomeen ja kotiini sain huomata että hän oli jo lähtenyt. Ei siis mikään herkku
kotiin paluu. Olemme edelleen puheväleissä, mutta vältän pitämästä häneen yhteyttä siksi että hän saisi omaa aikaansa.
Reissun aikana ja sen jälkeen minulle on tullut todella epävarma olo itseni suhteen. En enää itsekään tiedä mitä haluan, tuntuu että
vaikka selviäisimme tästä "kriisistä" niin en välttämättä enää itse halua tämän suhteen jatkuvan. Pystyisinkö enää luottamaan mieheeni samalla tavalla, voihan olla että hän tekee
tämän saman myöhemmin uudelleen! Tämä on minulle niin raskasta ja tuntuu ettei hän edes ymmärrä sitä. Olen yrittänyt saada häntä puhumaan
asioista kanssani, esimerkiksi siitä kannattaako tätä suhdetta enää jatkaa. Vai onko sitten niin että olen liian malttamaton? Onko kenelläkään samantapaista kokemusta josta voisi antaa neuvoja minulle?
minua, ei suudellut eikä edes koskenut. Ei toivottanut hyvää yötä nukkumaan mennessä. Ongelma eteni siihen että kaikki mitä tein oli huonoa ja jos jotain puhuimme se oli pinnallista ja myös piikittely tuli mukaan. Eräänä aamuna sanoin hänelle että haluan puhua asioista illalla kun hän tulee kotiin. Muutaman tunnin päästä hän lähetti viestin
jossa kertoi miettineensä asioita ja ettei hänestä tunnu enää samalta kuin ennen. Samassa viestissä hän kertoi että muuttaa ehkä vanhempiensa yhteen vuokra-asuntoon. Illalla vielä puhuimme asioista ja kysyin mikä on mennyt vikaan, hän sanoi ettei tiedä.
Minä en ole tehnyt mitään väärin eikä hänellä ole toista. Hän vain haluaa aikaa ja olla yksin. Hän vakuutti että minä olen juuri sellainen
mistä hän on aina haaveillut eikä kukaan voisi/osaisi olla samanlainen. Kertoi että jo viikkokin voi riittää
(huom. emme ole sellainen pari joka on
koko ajan vain kahdestaan tai yhdessä. Molemmilla on omaa aikaa niin paljon
kuin haluaa).
Sanoin että voin odottaa jos vain tietäisin etten menetä häntä. Minä todella rakastan häntä ja hänkin kertoi rakastavansa edelleen minua, hän ei vain tällä hetkellä tiedä mitä haluaa.
Lähdin viikoksi ystäväni luo osloon, ajattelin että mieheni saa kaipaamaansa aikaa etukäteen ja pienenä taka-ajatuksenani oli että jos hän tuntisi ikävää niin asiat voisivat suttaantua kuin itsestään. Ja tietenkin myös minä saisin muuta ajateltavaa enkä keskittyisi vain murehtimiseen. Mieheltäni tietenkin varmistin
moneen kertaan ettei hänellä ole mitään reissuani vastaan. Kuitenkin palattuani takaisin Suomeen ja kotiini sain huomata että hän oli jo lähtenyt. Ei siis mikään herkku
kotiin paluu. Olemme edelleen puheväleissä, mutta vältän pitämästä häneen yhteyttä siksi että hän saisi omaa aikaansa.
Reissun aikana ja sen jälkeen minulle on tullut todella epävarma olo itseni suhteen. En enää itsekään tiedä mitä haluan, tuntuu että
vaikka selviäisimme tästä "kriisistä" niin en välttämättä enää itse halua tämän suhteen jatkuvan. Pystyisinkö enää luottamaan mieheeni samalla tavalla, voihan olla että hän tekee
tämän saman myöhemmin uudelleen! Tämä on minulle niin raskasta ja tuntuu ettei hän edes ymmärrä sitä. Olen yrittänyt saada häntä puhumaan
asioista kanssani, esimerkiksi siitä kannattaako tätä suhdetta enää jatkaa. Vai onko sitten niin että olen liian malttamaton? Onko kenelläkään samantapaista kokemusta josta voisi antaa neuvoja minulle?
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuossa tilanteessa onneksi hän sanoi että hän ei oikein itsekään tiedä mitä tahtoo. tarkoitan vaan että kyllä hän sinua rakastaa jos haluaa selvittää asioita.. ehkä tuo on hänen tapansa miettiä asioita ja selventää päätään.
olen ollut joskus vastaavan laisessa tilanteessa itsekin joskus, ja silloin tuntui tuona 'miettimisaikana', että haluankohan minä itsekään enää tuota suhdetta jatkaa.. koska meillä oli sitten loppujen lopuksi halua jatkaa, niin päätettiin yrittää. ja se onkin onnistunut hyvin.
mitä jos hän ajatteleekin ettet halua itse häntä enää, koska vältät pitämästä yhteyttä häneen.. se oli tietysti vain minun ajatus.
toisaalta tekisi mieli sanoa että yritä ajatella muita asioita ja toisaalta että yritä ajatella mitä itse haluat.. mutta väkisinkin sitä varmaan ajattelee ensiksi että mitä se 'hän' haluaa..
koeta jaksaa, ja hyvää joulua sulle.
ja se on nyt miehesi ohittanut- ei hänestä ole suhteeseen jossa on arki- anna tuulihatun mennä!
luepas tuo "rikkinäiset miehet" keskusteluryhmä.
Ja aivan avoimin mielin. Itse olosuhteesi tiedät ja tunnet ja ratkaisusi joudut tekemään, mutta siellä on aihetta liippaavia kirjoituksia. Otan osaa tilanteeseesi ja kaikkea hyvää.
Itse olen rikkinäinen mies.