koululaiset orjiksi maahantunkeutujille

Tekniikka&talous: "Koulun päätös on saanut oppilaiden vanhemmat raivostumaan sosiaalisessa mediassa. Aluksi yhden äidin käsiinsä saaman ja sosiaalisessa mediassa jakaman koulun tiedotteen aitous jopa kyseenalaistettiin, mutta paikallinen sanomalehti vahvisti viranomaisilta suunnitelmien todella pitävän paikkansa.
Kuva tiedotteesta nousi nopeasti suosituksi ja sai yli 2000 jakoa ja satoja kommentteja. Suurin osa kommentoijista ihmetteli RT:n mukaan sitä, miksi pakolaiset eivät voi huolehtia itse tehtävistä, jotka on annettu koululaisten hoidettaviksi.
13–14-vuotiaat koulun oppilaat ovat tästä viikosta lähtien muun muassa vaihtaneet puhtaita lakanoita pakolaisten sänkyihin, auttaneet keittiössä ja järjestelleet pakolaisille kerättyjä vaatteita.
Koululaisten työpäivät ovat kestäneet aamun puoli yhdeksästä puoli kahteen iltapäivällä."
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kiitos unohtui kertoa maa. Oli kai Saksa? Mikähän alue ja koulu siellä?

Äänestä

Siivous ja petaaminen itse ei kuulu missään päin maailmaa all-inclusive -pakettiin.

Äänestä
  • "siivous on naisten hommaa", sanoisi irakilainen maahantunkeutuja

    Äänestä

13–14-vuotiaat ei voi kiristää aikuisten köriläitten sänkyihin edes ruuvia. niissähän voi olla esim spermaa

Äänestä

Tätähän päättäjät haluaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kulttuuririkastui kirjoitti:

Tekniikka&talous: "Koulun päätös on saanut oppilaiden vanhemmat raivostumaan sosiaalisessa mediassa. Aluksi yhden äidin käsiinsä saaman ja sosiaalisessa mediassa jakaman koulun tiedotteen aitous jopa kyseenalaistettiin, mutta paikallinen sanomalehti vahvisti viranomaisilta suunnitelmien todella pitävän paikkansa.
Kuva tiedotteesta nousi nopeasti suosituksi ja sai yli 2000 jakoa ja satoja kommentteja. Suurin osa kommentoijista ihmetteli RT:n mukaan sitä, miksi pakolaiset eivät voi huolehtia itse tehtävistä, jotka on annettu koululaisten hoidettaviksi.
13–14-vuotiaat koulun oppilaat ovat tästä viikosta lähtien muun muassa vaihtaneet puhtaita lakanoita pakolaisten sänkyihin, auttaneet keittiössä ja järjestelleet pakolaisille kerättyjä vaatteita.
Koululaisten työpäivät ovat kestäneet aamun puoli yhdeksästä puoli kahteen iltapäivällä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu