Vimpelin viha/kauna alajärveä kohtaan on sopimaton

Pöyristyttävää kuunnella aikuisten vimeliläisten suusta solvauksia ja haukkumisia. Ei tahdo uskoa mutta kun omin korvin kuuntelee niin uskottava se on. Hämmennys ja myötähäpeä on voimakasta sitä kuunnellessa. Hävetkää ja katsokaa missä maailma menee. Jotain aivan käsittämätöntä on kaunanne. Elämme 2015 ja tähän aikaan ei tuommoinen käytös aikuisilta ihmisiltä ole alkuunkaan sopivaa. Herätkää nyt perkele!
58294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Tuo MYÖTÄHÄPEÄ on tosiasia kun vaikkapa tietää toimintatapojen ja tiettyjen HENKILÖIDEN tavan toimia omaan palkkapussiin nimenomaan ALAJÄRVEllä.
Jo v. 2016 tulee olemaan tosi paha taloudellisesti Alajärvelle.
Muuttoni paikkakunnalta tulee olemaan enemmänkuin fakta...

Äänestä
  • "Tuo MYÖTÄHÄPEÄ on tosiasia kun vaikkapa tietää toimintatapojen ja tiettyjen HENKILÖIDEN tavan toimia omaan palkkapussiin nimenomaan ALAJÄRVEllä.
    Jo v. 2016 tulee olemaan tosi paha taloudellisesti Alajärvelle.
    Muuttoni paikkakunnalta tulee olemaan enemmänkuin fakta..."

    No heti se alkoi tuo ikuinen kaunanpito! KOETA KATSOA ETEENPÄIN!
    Juuri noin se menee.

    Poismuuttosi on muuten hyvä idea! negatiivisia ihmisiä emme kaipaa järviseudulle.

    Äänestä

Olemma vakavan paikan edessä Vimpelissä, jotkut haikailee vanhan kunnan itsenäisyyden puolesta, joudumme Kuntaliitokseen sehän täysin tosi asia, kaikki muuttuu Erkkiseni, hyväksymme tai emme. Kunnantalous on nyt rapakunnossa ei sillä paljon potkita aidan yli.

Kunnantulevaisuus on eri kunnista muodostettu kunta-yhtymä, jolloin saamme valtion vaaditun väestöpohjan, minivaatimus on 20000 henkilöä, se vaatii vähintään 4 Järviseudun kunnan yhteen saattamista, tiedän kyllä miten ikävä on tilanne, muuten emme pysty Järviseudulla takaamaan vanhus hoivapalveluita, sekä terveyspalveluita kuntalaisille, mitä hyötyä on kuntaliitoksesta, no niitähän on todella paljon, pääsemme eroon vuosikymmeniä rasittavista suojatyöpaikoista, turhista konttorirotista, sekä valtuustoista, hallituksista, sekä kunnanjohtajista, silloin pärjäämme yhdellä hallituksella johon valitaan demokraattiseti valtuusto, nämä äsken mainitsemat säästöt tuovat valtavat menojen säästöt, joilla voidaan edellä mainitut palvelut tuottaa.

Nime ehdotukseni tälle tulevalle kunta-yhtymälle, jonka varmaan kaikki hyväksyy olisi vaikka JÄRVISEUDUN KAUPUNKI, tällöin vanhat painolastit eivät kuntien omat nimet olisi vaivaksi. Jos uutta informaatiota kyllä siitä tiedotan välittömästi, jolla merkitystä kunnanihmisille, pärjäämme kyllä tulevaisuudessa

kuhan ymmärrämme uudistua kuntaliitoksenkin suhteen. PAKKO KOPSATA HYVÄ KIRJOITUS

Äänestä
  • On ollut vuosikymmeniä aikaa muodostaa Järviseudun kunta.
    Menneen talven lumia. Ei ole onnistunut eikä tule onnistumaan, sillä Alajärvi haluaa kaikki palvelut, toimistot yms.

    Äänestä

  • Ei kaikkien palvelujen olisi pakko olla Alajärven taajamassa. Esimerkiksi Tuusulassa on kolme elinvoimaista taajamaa: Hyrylä, Tuusulan kirkonkylän ja Jokela. Kirkonkylä näistä pienin, siellä palvelut kuitenkin pelaavat eikä kukaan valita. Mutta esimerkiksi täällä etenkin vimpeliläisille on vain periaatteessa vastenmielistä mennä Alajärvelle palveltavaksi, silti vimpeläisiä näkyy suut hymyssä Maxin kauppakeskuksessa ja Halpa-Hallissa joka päivä joukoittain ostoksilla. Täällä on semmoinen valittamisen ja tyytymättömyyden kulttuuri muodostunut jo elämänmuodoksi. Mikään ei kelpaa. Valtio kuitenkin tappaa pienet kunnat pakkokeinoin, siinä ei tahtotilat auta mitään. Järviseudusta yksi kunta nyt heti, jos johonkin muuhun ratkaisuun kuntajakoselvityksissä päädytään, niin viiden vuoden sisällä on taas uusi kuntien yhdistämisruljanssi edessä. Eikä tosiaan vastaa nykyisenä atk-aikana enää tarkoitustaan, että 3000 asukkaan koko ajan kuihtuvalla kunnalla edes olisi oma kunnallishallinto. Siinä ei ole mitään järkeä, jos ihan rehellisesti ajatellaan ja jätetään oma napa syrjään.

    Äänestä

  • Eiköhän ole realistista suunnata jo tässä vaiheessa Seinäjokea kohti.

    Äänestä

  • Joo mutta yhteisenä Järviseutuna, ei niin että pikkuvimpeli sieltä välistä vaan ryömisi Seinäjoen syliin.

    Äänestä

  • Älkää olko niin katkeria,meillä ei ole mitään hätää täällä Vimpelissä.Meillä on täällä Vimpelissä tämä yhteistyökykyinen Haloo kyllä han hoitaa asiat kuntoon, eli päin pers.....

    Äänestä

  • Maakuntakeskukseen kirjoitti:

    Eiköhän ole realistista suunnata jo tässä vaiheessa Seinäjokea kohti.

    Ei minullakaa ole mitään hinkua mennä Vimpeliin palveltavaksi, On varmaa 20v kun olen käynyt Vimpelissä viimeksi.

    Äänestä

Vimpeli pakkoliitetään alajärveen!

Äänestä
  • No siinä tapausessakin yhdyn aloittajaan: uuden isännän ja sen asukkaiden haukkuminen olisi lopetettava, joskus vaan ylpeys on nieltävä, jotta tilanne saadaan normaaliksi ja fiksujen ihmisten yhteiselo sujumaan.

    Äänestä

Turha on tuosta kuntaliitoksesta jankuttaa.Vimpeli voi suunnata minne päin haluaa kunhan ei tule tänne Alajärven suuntaa velkojaan maksattamaan.Vimpelissä alkaa kunnan lainatakuut laueta lähiaikoina. nämä tulee kunnan kymmenien miljoonien lainojen lisäksi, tietoa on.

Alajärvi on lehtimäen pelastanut, eikö se riitä , veronmakasjana tiedän että se vaikuttaa vielläkin alajärven taloutteen.

Äänestä

Niin-Alajärvihän tulee heti kriisikunnaksi jos Vimpeli tulee mukaan.
Ja ME veronmaksajat sen maksamme-

Äänestä

Turhaa meuhkaamista..mitään kuntaa tällä alueella ei pakosta liitetä mihinkään.Ulkopaikkakuntalaiset trollit täällä operoi toisten kuntien sivuilla että turha käkättää mistään vimpeläisten solvaamisista ja möyrytautisia löytyy joka kunnasta.

Äänestä

Kyllä Alajärveltä vaan ne palvelut löytyy ja siitä kade/vihapuheet kumpuaa!

Äänestä

Teillä Vimpelissä ja Alajärvellä vuosi 2016 on varattu "kihlajaisajaksi". Sitten pakkoavioliitto alkaa v. 2017 alusta. Älkää ottako oppia Kurikan ja Jalasjärven kihlajaisajasta. Nehän ovat riidelleet jo koko kihlajaisajan.

Äänestä

Sehän se täällä ollaan kuin kusisukassa, eivät hiisku sanakaan kuntaliitoksesta, joka tulee joka tapauksessa, kyllä suurin osa tietää, mutta nämä suojatyöpaikkojensa suojelijat eivät halua, että siitä kirjoitetaan.
Kuntaliitos tulee näillä mitä tämä edellien kirjoittaja kirjoitti, siinä on totuus , kun ei vapaaehtoinen tie kelpaa VALTIONVIRKAMIES parhaillaan selvittää , tätä KUNTALIITOSSELVITYSTÄ, eri kuntien välillä, itsenäisen kunnanmatka, ei voi jatkua jos valtavat kassavajeet, vähentyvien verotulojen työttömyyden kasvaessa
lisääntyvät, onhan täällä käsitykset, että kunta voi itsenäisesti hoitaa terveyden, hoitopalvelut, lääkäripalvelut, nämä tulevaisuudessa hoitaa SOTE-joista jaetaan
kuntien kesken, nyt luullaan että sama hurjameno jatkuu valtiontukien muodossa, minä sanon tämä valtiontukien nauttiminen on kunnalta loppu, on poistuva luonnonvara. Yksinäinen kunta ei voi missään oloissa pärjätä omilla verotuloilla, ja kustantaa ne valtion määräämät kuntapalvelut, Vimpelin kunnan osalta veroäyri pitää korottaa yli 30 prosentin ja kiinteistöveroa hurjasti, ja näin suuret korotukset mahdoton asia.
Jopa tulossa, tasavero pois progressiivinen vero tilalle, joka nostaa kuntaveroa rajusti, jopa laskin olisi jotain 25-27 prosenttinen.

Äänestä

No olipas tyhmä kirjoitelma.

Äänestä

Tosiasiaa

Äänestä

Oli tosiasiaa kaverilla nykyhetken tiedot, on lähellä jotain tahoa

Äänestä

alajärveläisillä virtaa virtsa korvien kautta päästä.

Äänestä
  • Vimpeliläisel se pää kumisee tyhjyyttään

    Äänestä

Tuohiperänmaisterilla on tiedot hallussa, olen täysin samaa mieltä näistä veroäyreistä , näin tulee käymään. Olispa kiva tietää onko maisteri kummasta pitäjästä.

Äänestä

Monella Alajärveläisellä on Vimpeliläinen kaveri ja Monella Vimpeliläisellä on Alajärveläinen kaveri... Miten ihmeessä ne tulee toimeen?kysyn vaan. sotakirveet on haudattava. hävettää moinen vihanpito.

Äänestä

Koitetaan vaan alistua kuntaliitokseen, tässä enään muukaan auta

Äänestä
  • Ei ikinä, taistellaan viimeiseen mieheen - ja naiseen itsenäisyyden puolesta.

    Äänestä

Ei alajärvi meitä edes huoli! Tämä on kuultua ja en ihmettele.

Äänestä

Kuuleppas sääsken taneli, sitähän asiaa ei kysytä meiltä, mehän ollaan kriisikunta, joka johtuu huonoista päättäjistä, valtionvirkamiehet päättää meidän puolesta

Äänestä

Minua kyllä enempikin ihmetyttää nämä vimpeliläiset jotka kaikenaikaa mollaavat täällä Vimpeliä.

Äänestä

Mitä vitun väliä kuntien pärjäämisellä on, kun vaan me ihmiset pärjäämme keskenämme ja itsemme kanssa. Kylläpähän valtio pitää huolen kunnistaan, kun on ne kerran ahdinkoon ajanutkin.

Äänestä

Kaunat johtuu yksittäisten valtuutettujen henkilökohtaisista katkeruuksista! Seuranneena näin on! Nimii ei tarvii sanoo

Äänestä

Kyllä nimet tiedetään valitettavasti

Äänestä
  • Poistetaan se isopäinen Baskeri Herra asioiden hoidosta tavalla tai toisella. Alkais asiat rullaamaan paljon paremmin.

    Äänestä

Kyllä siellä istuu noita junttura akkojakin

Äänestä

Vimpeliläisten kirjoittelun perusteella on niitä kaunoja näköjään vimpeliläistenkin kesken.

Äänestä
  • Niitähän vasta onkin ja ne kaunat ovat pitkänaikainen PERUSSYY siihen, että Vimpeli nyt liitetään Alajärveen. Muut syyt ovat vain seurausilmiöitä noista kaunoista.

    Äänestä

Vimpelin pakkoliitos alajärveen on parasta mitä tavalliselle vimpeliläiselle voi tapahtua! Päästään eroon suojatyöpaikoista, asioita ruvetaan hoitamaan kuntalaisten etua ajatellen, ehkä nuo pahimmat möykärit jää rannalle..

Äänestä
  • Ilman empimisiä totuus on juuri tuo, keskustaajama Alajärvi on meistä vain 20 km päässä ja valmis palvelurakenne jo olemassa. Moni muu liitoskunta on ollut paljon pahemmassa tilanteessa liitettäessä kuin me. Alajärven ja Vimpelin liitoksen järjestelykustannukset ovat minimaalisen vähäiset verrattuna moneen muuhun vastaavan, vaikkapa Kortesjärven ja Härmäin siirtymiseen Kauhavan vaakunan alle. Erona vain se, että nuo älysivät liittyä vapaaehtoisesti ja saivat siten äänensä vielä kuuluville. Vimpelille tehdään pakkoliitos ja juntturan ääntä ei valtio enää kuuntele. Jo nyt Vimpeliä johtaa käytännössä kuntajakoselvittäjä, valtion konkurssipesällemme määräämä pesänhoitaja.

    Äänestä

Ompa täällä vimpelissä muitakin kuntatalous viisaita (vimpelinkyläläinen), olen sen kyllä tiennytkin, nämä junttura suojapaikanomistajat istuvat kuin tatti tuolillaan, eivät milään meinaa uskoa, että, kunnansuojatyöpaikat on loppusuoralla. Pakkoliitosta on jo valtionvirkamiehen toimesta aloitettu, joka saatetaan loppuun saakka. Vimpelin kaltaisella pienellä pitäjäällä ei ole mitään mahdollisuuksia hoitaa asioita itsenäisesti, sehän tullut jo monesti selväksi , turha sitä on muuksi muuttaa. Väki vähenee rajua vauhtia , kunnan elinehto on työpaikat ja veronmaksajat sen myötä, edessä päin ei ole kuin työpaikkojen vähennys.

Äänestä
  • Varrotaan ihan rauhassa, Senäjoen kannalta Alajärvi on vain pikkusen synkempi persreikä kun Vimpeli, ei yhtään mitään muuta.

    Meillä tulee kunnassa olla terveyshuolto ihan lakisääteisesti opiskelijoille, samoin hammashuolto joten terveyskeskus jonkinlaisena tulee säilymään, päivystystähän ei taida Alajärvellä olla vaan Seinäjoelle menevät sieltäkin.

    Jotta mitä me Alajärven velkoja maksamaan välivaiheen ajaksi kun siellä palveluhinnatkin ihan poskettomia???

    Äänestä

  • Vimpeli ei voi maksaa Alajärven velkoja, kun ei ole kerran pystynyt maksamaan omia velkojaankaan. Siksihän juuri vireillä oleva pakkoliitos on nyt tehtävä, ei Laesterä turhanpäiten täällä ole huseeraamassa.

    Äänestä

  • Onkohan velkaa kertyny maksettaessa Alajärven kiskurihintoja=olemme jo maksaneet Alajärven velkoja...

    Äänestä

  • Tää pitää 100% paikkansa. Vimpelin oma vikahan kriisikunnanksi ajautuminen on, kun on väkisin roikuttu mukana Järvi-Pohjanmaassa, vaikka olisi pitänyt hakea edullisempaa vaihtoehtoa.

    Äänestä

  • sotesotkua kirjoitti:

    Tää pitää 100% paikkansa. Vimpelin oma vikahan kriisikunnanksi ajautuminen on, kun on väkisin roikuttu mukana Järvi-Pohjanmaassa, vaikka olisi pitänyt hakea edullisempaa vaihtoehtoa.

    Ympäristökunnat on joutunu pönkittää Alajärveä niin että ovat itse joutuneet vaikeuksiin ja eräät jumaloi Alajärven kokonaisvaltaiseksi orjaksi päätymistä...

    Äänestä

  • Konkurssikunta kirjoitti:

    Vimpeli ei voi maksaa Alajärven velkoja, kun ei ole kerran pystynyt maksamaan omia velkojaankaan. Siksihän juuri vireillä oleva pakkoliitos on nyt tehtävä, ei Laesterä turhanpäiten täällä ole huseeraamassa.

    Ja nyt tullaan siihen että ME Alajärviset tulemme olemaan jatkossa maksumiehiä kunnes kykymme toimia itsenäisesti katsotaan päättyneeksi ja meidät pakkoliitetään johonkin suurempaan yksikköön.
    Tätäkö me veronmaksajat haluamme tosissaan?
    Miksi ihmeessä ottaa velkataakkaa lisää kun ei tällähetkelläkään ole 100 % kykyä selvitä nykyisistä?

    Äänestä

  • Sotesotesoppaa kirjoitti:

    Varrotaan ihan rauhassa, Senäjoen kannalta Alajärvi on vain pikkusen synkempi persreikä kun Vimpeli, ei yhtään mitään muuta.

    Meillä tulee kunnassa olla terveyshuolto ihan lakisääteisesti opiskelijoille, samoin hammashuolto joten terveyskeskus jonkinlaisena tulee säilymään, päivystystähän ei taida Alajärvellä olla vaan Seinäjoelle menevät sieltäkin.

    Jotta mitä me Alajärven velkoja maksamaan välivaiheen ajaksi kun siellä palveluhinnatkin ihan poskettomia???

    Ettehän te saa maksettua edes omia velkojanne vai miksi olette kriisikunta???

    Äänestä

pärjäämme kuhan pääsemme näistä kuntaa rasittavista suojatyöpaikoista eroon, nekin vapautuvat eurot voimme käyttää terveys, vanhus, ja muihin sosiaalipalveluihin.
Kuntaliitoksen jälkeen on isommat hartiat näitä asioita kustantamaan.

Äänestä

Tuohimaisteri kirjoittaa.. "Vimpelin kaltaisella pienellä pitäjällä ei ole mitään mahdollisuutta hoitaa asioita itsenäisesti" Paskapuhetta,paljon pienemmätkin pitäjät hoitavat itse omat asiansa ja jopa pienemmällä verokertymällä per asukas.Päättäjiltä on puuttunut näkemystä ja rohkeutta välttämättömiin rakenteellisiin muutoksiin.Ei sellainen yhtälö toimi että kunnan menojen jatkuvasti kasvaessa palkkojen ym. kustannusten takia ja samaan aikaan veroja maksavan väestön määrä vähenee niin silti eletään kuin mitään ongelmaa ei olisi..sokea reettakin sen näkee että loppuhan tästä tulee tällä menolla.

Äänestä

Koko Vimpelin kunnallispolitiikka on ollutkin vain täyttä teatteria; tehdyillä toimilla on tahallisesti juuri tähdätty kuntaliitoksen toteutumiseen.

Äänestä

sanos muuta kuntapäättäjät toimineet vastuuttomasti monia vuosia, turhaan enään papattaa, kuntaliitosta on tulossa, ei auta mitkään narinat, voi perkele kaikkia tumpeloita sitä on pitänyt äänestää, veivät kunnan perikatoon, ja vääriä valintoja
kunnajohtajiksi, voi vittu sentään

Äänestä

Nyt se liitos pian alajärveen kiitos!

Äänestä

Muistakaa nyt,että enemmistö on aina ollut aina vastustamassa eroa tästä tuhoon vievästä yhteistyöstä!
Esim vasemmistoliitto on iät ajajat halunnut Kepulta yksin kertaisen enemmistön pois,mutta miten sitten kävikään kun se saavutettiin heti KEPUN kainaloon ja sama ralli jatkui ja tässä tulos!
Kiitos Lehdolle ja Rannanpäälle?

Äänestä

Lehto tuki aina kunnanjohtajan esityksiä oli ne sitten kuinka tuhoon tuomittuja tahansa. Rannanpää taas on ottanut omat päätöksensä itse kaiken järjettömän äidiltä, Anne Niemeltä.

Äänestä

Kyllä se näin on mennyt, sitä tuettu mikä tuoksunut parhaiten. siinä tehty väärät tuetut asiat ,kunnanjohtajan aikaisemman merkonomi taustaiset ajatukset ideat (päättömät hölmöläis esitykset), näitä mennyt perusvimpeliläiset tukemaan surkeimpia esityksiä mitä voi olla kuntalaisten kannalta, miten tämä ollut mahdollista. Olisko siinä ollut vaan hienoa tukemisen iloa, vaikka nähty kuinka mennään perse edeltä puuhun. Tulos nyt tässä kunnan tilanne on katasrofi eli kriisikunta sen väärien päätösten johdosta, vastuunkantajat nyt vaan vaihtuneet ja jätetty kunta
valtionvirkamiehen hoteisiin, joka hoitaa kunnan parhaaksi tehtävää kuntaliitosta siinä pieni mahdollisuus onnistua kuhan saamme lisää hartioita ja viisautta hoitaa kunnan parhaaksi liitos loppuun.

Äänestä
  • Eikös "Maisteri"yo-merkonomin tutkinto ole kelpo tutkinto, varsinkin kun gradu jää tekemättä?

    Äänestä

Kuinka monta kunnanjohtajaa vimpelissä on ollut 25 v aikana,onko tullut niitä äkkilähtöjäkin. Alajärvellä vain kaksi,nämkin lähteneet rauhallisesti eläkeelle. Mistä tämä kertoo.

Äänestä
  • Kyllä se kertoo suoraan siitä, että alajärviset päättäjät ovat paljon paljon yhteistyökykyisempiä kuin itserakkaat vimpeliset kollegansa.

    Äänestä

Paskat täsä mitään kaunaa ole vaan eri mielipiteitä joista nuo VIISAAT urpot tekevät trolleja tänne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Häpeäläsnä kirjoitti:

Pöyristyttävää kuunnella aikuisten vimeliläisten suusta solvauksia ja haukkumisia. Ei tahdo uskoa mutta kun omin korvin kuuntelee niin uskottava se on. Hämmennys ja myötähäpeä on voimakasta sitä kuunnellessa. Hävetkää ja katsokaa missä maailma menee. Jotain aivan käsittämätöntä on kaunanne. Elämme 2015 ja tähän aikaan ei tuommoinen käytös aikuisilta ihmisiltä ole alkuunkaan sopivaa. Herätkää nyt perkele!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu