Miten asia kannattaa ilmaista?

Työmääräni pysyi pitkään samana, mutta nyt kuluvan vuoden aikana työmäärääni on ruvettu (jostain syystä) pikkuhiljaa lisäämään. Työmäärästäni ei siis olla käyty mitään keskusteluja, sitä vaan ruvettiin lisäämään. Stressiä se kyllä nostattaa. Yksityiselmäni puolestaan samaa tappavan tasaista, joka varmaan osaltaan myös vaikuttaa motivaatioon. Ei vaan tahdo jaksaa.

Varmsti joku murroskausi on nyt menossa, kun tosiaan tuntuu ettei mikään kiinnosta tai motivoi! Kaikki mitä teen niin töissä kuin vapaa-aikanakin, ei tunnu miltään. En ymmärrä, että mistä moinen asenne. Mielestäni syön oikein ja koska liikun myös paljon, ruokavaliokin on sen mukaista. Liikunta on oikeastaan ainoa harrastus tällä hetkellä, ja liikunkin niin raskaasti, että vielä seuraavana päivänäkin väsyttää. Liikuntatuokiot ovatkin miltei ainoita hetkiä viikossa, kun vietän aikaa ihmisten ilmoilla. En oikein osaa ryhtyä uudistumaan, kun en tiedä miten, koska mikään ei tahdo kiinnostaa.

Wau, mulla sama tilanne. 37v, parisuhde tuntuu seisovan paikoillaan, avovaimon kanssa ollaan kuin hyviä kämppiksiä, muttei enää ole kipinää. Kaikki on "ihan okei" ja pelkään ajatusta eroamisesta, koska välitän hänestä todella ja hän minusta, emme vain ole intohimoisia enää. Välillä menen konserttiin parin hyvän kaverin kanssa, mutta ne piristävät vain sen illan. Sitten palaan taas harmaaseen arkeen. Tulen töihin ja teen rutiineita kunnes on lounasaika, sitten palaan töihin ja lähden kotiin kun saa lähteä. ...

Luulen, että kaikki johtuu siitä, etten näe tämänhetkisellä suunnallani tulevaisuutta. Minulla ei ole mitään, mihin pyrkiä. Olen elossa, mutten elä.

Olen myös miettinyt, pitäisikö esimiehelle sanoa jotain, etten ole pystynyt keskittymään töihini, että tarvitsisin apua hommien jakamisessa. Ellei esimies ole todella taitava ihmisjohtaja, tuo homma leviää siten, että muutkin tajuaa, että "jahas, nyt Peten hommia haetaan, mikähän ongelma sillä on." Itse olen päättänyt, etten kerro kuin jotain minimiä. Sun kannattaa miettiä, tarkkaan, miten asian esität esimiehellesi. Jos puhut ongelmista kotona, niiden pitää olla tilapäisiä ongelmia, kuten "vaimoni sai keskenmenon" ja "olen juuri pahassa perintöriidassa". jos puhut ongelmista, jotka ovat tulleet jäädäkseen, kuten "olen usein ahdistunut", se pelottaa työnantajaa.

Olisi, ajattelen tätä asiaa päivittäin ja viime aikoina tunne on vain voimistunut. Jotain sen tapaista muutosta kaipailisin, mutta sen uuden työn löytäminen on aika haastavaa.

Testin mukaan olen muuten väärässä työpaikassa. Kun vaan tietäisi, mikä sitten on se minun työpaikkani tai alani. Noh, ikää on vasta 32, joten eikai sitä vielä voi tietääkään.

Pitää kait etsiä vanha CV ja päivittää se ajantasalle. Eihän se työnhakeminen mitään maksa, kunhan vaan muistaa pitää pään kylmänä. Uuden alan opiskelukaan ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta kyllä sitä vielä haluaisi antaa omalle alalle ainakin yhden mahdollisuuden. Aika paljon se työpaikkakin vaikuttaa motivaatioon.