Minulla on ollut pitkin syksyä vaikeuksia keskittyä töihini ja tuottavuuteni onkin hieman laskenut. Jotenkin ei vaan jaksa. Ajatukset seilaavat ns. tuuliajaolla ja keskittymisestä ei tule mitään. Uusia töitä tulee jatkuvasti jonoon ja niitä olen koittanut tehdä vähän sieltä toista täältä, mutta nyt tilanne on sekaisin kuin Jokisen eväät. Ajattelin ottaa asian puheeksi esimiehelleni. Mitenköhän ongelma kannattaa ilmaista, sanomalla suoraan vai kaunistelemalla?
Miten asia kannattaa ilmaista?
umpisolmussa
11195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos työmääräsi tai työtehtäväsi ei ole muuttunut tai lisääntynyt ja ennen olet jaksanut hoitaa työsi voi kyseessä olla stressiä tai uupumusta. Kannattaa ottaa asia heti puheeksi työnantajan tai työterveyshoitajan kanssa. Onko yksityiselämässäsi tapahtunut jotakin joka voi vaikuttaa työhön?
Työmääräni pysyi pitkään samana, mutta nyt kuluvan vuoden aikana työmäärääni on ruvettu (jostain syystä) pikkuhiljaa lisäämään. Työmäärästäni ei siis olla käyty mitään keskusteluja, sitä vaan ruvettiin lisäämään. Stressiä se kyllä nostattaa. Yksityiselmäni puolestaan samaa tappavan tasaista, joka varmaan osaltaan myös vaikuttaa motivaatioon. Ei vaan tahdo jaksaa.
Vaikuttaa siltä, että koet elämäsi todella merkityksettömänä. Koeta pikkaisen ravistella itseäsi ja löytää uusia mielenkiinnon ja tekemisen aiheita. Ainakaan sohvan ja TV:n viereen ei kannata jumittua. Sitä vaan typertyy lisää ja syvemmälle suohon. Syötkö oikein? Liikutko? Käy verikokeissa. Koeta uudistua !
Varmsti joku murroskausi on nyt menossa, kun tosiaan tuntuu ettei mikään kiinnosta tai motivoi! Kaikki mitä teen niin töissä kuin vapaa-aikanakin, ei tunnu miltään. En ymmärrä, että mistä moinen asenne. Mielestäni syön oikein ja koska liikun myös paljon, ruokavaliokin on sen mukaista. Liikunta on oikeastaan ainoa harrastus tällä hetkellä, ja liikunkin niin raskaasti, että vielä seuraavana päivänäkin väsyttää. Liikuntatuokiot ovatkin miltei ainoita hetkiä viikossa, kun vietän aikaa ihmisten ilmoilla. En oikein osaa ryhtyä uudistumaan, kun en tiedä miten, koska mikään ei tahdo kiinnostaa.
Wau, mulla sama tilanne. 37v, parisuhde tuntuu seisovan paikoillaan, avovaimon kanssa ollaan kuin hyviä kämppiksiä, muttei enää ole kipinää. Kaikki on "ihan okei" ja pelkään ajatusta eroamisesta, koska välitän hänestä todella ja hän minusta, emme vain ole intohimoisia enää. Välillä menen konserttiin parin hyvän kaverin kanssa, mutta ne piristävät vain sen illan. Sitten palaan taas harmaaseen arkeen. Tulen töihin ja teen rutiineita kunnes on lounasaika, sitten palaan töihin ja lähden kotiin kun saa lähteä. ...
Luulen, että kaikki johtuu siitä, etten näe tämänhetkisellä suunnallani tulevaisuutta. Minulla ei ole mitään, mihin pyrkiä. Olen elossa, mutten elä.
Olen myös miettinyt, pitäisikö esimiehelle sanoa jotain, etten ole pystynyt keskittymään töihini, että tarvitsisin apua hommien jakamisessa. Ellei esimies ole todella taitava ihmisjohtaja, tuo homma leviää siten, että muutkin tajuaa, että "jahas, nyt Peten hommia haetaan, mikähän ongelma sillä on." Itse olen päättänyt, etten kerro kuin jotain minimiä. Sun kannattaa miettiä, tarkkaan, miten asian esität esimiehellesi. Jos puhut ongelmista kotona, niiden pitää olla tilapäisiä ongelmia, kuten "vaimoni sai keskenmenon" ja "olen juuri pahassa perintöriidassa". jos puhut ongelmista, jotka ovat tulleet jäädäkseen, kuten "olen usein ahdistunut", se pelottaa työnantajaa.
"Tyytymättömyydestä kannattaa pyrkiä eroon – olisiko hyvinvointisi kannalta parasta vaihtaa työpaikkaa ?"
http://www.hs.fi/ura/a1445221053508
Olisi, ajattelen tätä asiaa päivittäin ja viime aikoina tunne on vain voimistunut. Jotain sen tapaista muutosta kaipailisin, mutta sen uuden työn löytäminen on aika haastavaa.
Testin mukaan olen muuten väärässä työpaikassa. Kun vaan tietäisi, mikä sitten on se minun työpaikkani tai alani. Noh, ikää on vasta 32, joten eikai sitä vielä voi tietääkään.
Ai ihanaa, ihan samankaltaisia tuntemuksia ja ikääkin samanverran :) Mä olen jo miettinyt myöhästynyttä kolmenkympin kriisiä. Itse kokeilin tuota esimiehelle puhumista, heitti pallon takaisin "mitä voisit itse tehdä asialle". Juupajuu ja niimpä niin. Sitähän tässä mietitään sitten. Eikai se auta kun muita töitä alkaa etsimään ihan tosissaan ettei vaan pala loppuun ihan pelkästä vitutuksesta arkeen. Olispahan ainakin hetken jotain uutta..
Pitää kait etsiä vanha CV ja päivittää se ajantasalle. Eihän se työnhakeminen mitään maksa, kunhan vaan muistaa pitää pään kylmänä. Uuden alan opiskelukaan ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta kyllä sitä vielä haluaisi antaa omalle alalle ainakin yhden mahdollisuuden. Aika paljon se työpaikkakin vaikuttaa motivaatioon.