Suomalaisen uskovan naisen aviomiehenä

nyt tämä avioliitto.
12231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

edes vähän tässä että Jeesuksen tie juutalaisen vaimon kanssa ei ole hääppöinen ollut myöskään, kenties jopa huonompi kuin omani, mutta näin se menee tässä maailmassa missä pahimmat syyttäjät ovat ihan lämimpiä omia.

Äänestä

Olin vähällä joutua voimakkaasti hihhulinaisen kanssa avioon. Onneksi puolihutsu nainen sai minut muuttamaan mieleni.
- ekk sää ny nää, mihihin silmukkaan olet päätäsi pistämässä, sanoi. Se tiukkapipo hihhulinainen tapasi meidät yhdessä ja poisti minut listaltaan.

Äänestä

todellisuudessa noita vaikeita lyhyitä ajanjaksoja on todella vähän tietenkin, kenties 1%, eikä sitäkään. Suurin osa ihan keskinkertaista, ja hyvääkin enemmän kuin huonoa.

Äänestä

elämässä voi odottaakkaan avioliitossa, että koko ajan olisi elämä kuin "ruusuilla tanssimista" ja tietysti noilla kukan lehdillä eikä varsilla.

Äänestä

hyvin on mennyt tietysti, mutta ihmisen sydän on sellainen kuin voimme sitä tuntea omalta kohdalta, ja helposti ei suhteellisuuden tajua oikein ole, kun vain oman elämänsä kautta asioita peilataan vaikka kuullaan myös toisten esityksiä.

Ehdottomasti olen sitä mieltä Jeesukseen uskovana, että avioliitossa tärkeää molempien olla uskossa ja palavassa rakkaudessa Jeesusta kohtaan, ja toki tämäkin ideaalista tilannetta jokaiselle ihmiselle, ja samoin lähimmäisten rakastaminen on se toinen suuri asia jokaiselle Jeesukseen uskovalle, ja toki kaikille myös, ja tähän Jumalassa olemme kutsutut.

Tässä ajassa ihmisinä saamme paljon erilaista informaatiota, ja tärkein Raamatussa ja Jumalan elävässä sanassa ja hyvässä Jeesuksessa, kuten voimme elää Pyhän Hengen opetuksessa ja johdatuksessa ja hyvän hedelmän tuottamisessa. Runsaasti asukoon Jumalan hyvät armolahjat ja Hengen vaikutukset jokaisen ihmisen elämässä.

Äänestä

monista asioista elämässäni, ja lasten terveydestä ja huolenpidosta ihan kaikissa asioissa Jeesuksen nimessä, ja pyydän myös että osaisin paremmin erottaa sen, mitkä asiat Jumalasta ja mitkä vastustajastaan tässä maailmassa ja myös omassa elämässä, sillä koen että tämä on todella haastava asia.

Nyt tahdon myös ymmärtää paremmin Jumalan vertauskuvia tärkeimmistä asioista, ja jokainen saamme niihin tutustua ja anoa hyvää Jumalan Hengen armosiunausta, ja varmuudella sitä tarvitsemme, samoin toistemme kanssa hyvää rukousta ja keskustelua Pyhän Hengen armolahjojen toimiessa, näin uskon ja olen myös kokenut, kiitos Isälle Jeesuksen nimessä.

Äänestä

vaimoni hakee avioeroa ja haluaa uutta lasta kanssani, mitä tässä sitten ajatella tilanteesta, ja edellisessä yhdynnässä tahtoi siemeni, ja tiedossa on, ettei ehkäisyä ole. Näin se menee ihmisen elämässä helposti, ristiriitaista.

Äänestä
  • Se hakee sinusta eroa koska olet sekavapäinen fundamentalistiuskovainen.

    Äänestä

jokaisen ihmisen elämässä Isän Jumalan tahto Jeesuksessa, näin se menee.

Äänestä

on sanoin kuvaamatonta kaikessa, samoin viisautensa, mutta samalla sen oman ihmisen mahdottomuus.

Äänestä

Tietysti lohduttaa;Ainoa kommentti joka oli järkevä,muut oli sitä ,mitä oli.

Äänestä

En ihmettele ollenkaan jos nainen ei kestä tuollaista fundamentalistioudokkia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täyttä.helvettiä kirjoitti:

nyt tämä avioliitto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu