Grim Sleeper.

Anerikkalainen dokumentti Grim Sleeper on kuin isku päin naamaa niille monikulttuurisuutta ihannoiville haihattelijoille ja utopistelle jotka ihan vakavissaan väittävät, että vain monikulttuurisuudesta voi syntyä ihanne yhdtskunta.
Tosiasia on ettei sellaista yhdyskuntaa ole onnistuttu rakentamaan missään päin maailmaa, vaikka jossain yritetty jo 500 vuoden ajan.
Malli esimerkki tällaisesta epäonnistumisesta on itse Yhdysvallat. Se on maa jossa kaikki on muodollisesti okei, mutta käytännössä ihon väri, etninen tausta, koulutus, sosiaalinen status erottaa ihmiset näkymättömän muurin tavoin.
Onko se pelkästään amerikkalainen ilmiö? Ei ole, sama ilmiö esiintyy kaikissa monikulttuurisissa maissa. Toisissa avoimemmin, toisissa peitetymmin.
992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Syytkin ovat selkeät, vaikkakin vaikeasti myönnettäviä. Ihmiset, niin kuin eläimetkin viihtyvät parhaiten itsensä kaltaisten parissa.

Äänestä
  • Sarjamurhaaja viihtyy yleensä samanrotuisten parissa, joten ...cool story ....but what s is your point exactly?

    Äänestä

vieläkö tämä jore4v pikkuapina kyhjöttää palstaa kytäten? Aikoi muuttaa ulkomaille pakoon ulkkiksia hihihihihihihihii

Äänestä

Aijot varmaan laittaa aporginaalisten kansojen murhat, tummien orjuuttaminen, Afrikan jakaminen, ja atomi pommien pudottaminen Japaaniin, Vietnam sodan raiskausuhrien piinaavat hetket, Maailan sodat, UK:n skandaalit sekä myös intohimo murhat tummien piikkiin myös....jokaikinen rikos laitatte tänne ikään kuin nautitte siitä kun keräätte tapauksia....ihan kun nautitte toisten ihmisten tuskasta ja samalla kun mainitsette näitä rikoksia haluatte lietoa vihaa ja rasismia. Ihan kuin teidän yhteisöissä ei löydy JOITAKIN suomalaisia rikollisia. Hitlerinkin aikaan monet olivat juutalaisia vastaan, ja olivat aika rasisteja heitä kohtaan...olivatko massamielipiteet oikeassa tuolloin?.....ei tosiaankaan olleet...kaikki alkaa mielipiteistä, jotka johtavat vihaa lietsontaan, ja jonka jälkeen keskitysleireihin . Te, jotka lietsotte vihaa tekstaamalla tänne, te ette eroa natseista.

Äänestä
  • samaa mieltä, olet oikeassa

    Äänestä

ja se pikkuinen selvä fakta vielä, että Jenkeissä musta saa rikostuomion vaikka marihuanan hallussapidosta kun valkoisia ei edes kytätä tässä asiassa, joten mistäköhän se johtuu että mustilla on kovemmat rikostilastot

Äänestä
  • Noniin tietysti, mustan miehen menestymättömyys on valkoisen miehen taakka, on se nikn väärin. Kuule lökäpöksy wannabe ghetto gangsta olisikohan aika alkaa aikuisten oikeasti kantamaan vastuusi, eikä laittaa omat mokailusi muiden piikkiin, jos ahdistaa niin siellä on savannia missä käyskennellä muiden brothien kanssa.

    Äänestä

  • Kyllähän ne kyttää valkosiaki..

    Mustat vaan alkaa siellä itkeen kun poliisi tulee pidättään..

    Heidän mielestään se on aina väärin kun valkoinen poliisi tulee ja pidättää.. Tai ampuu aseistautuneen mustan.

    Luitteko uutisista kun musta mies jossakin päin jenkkilää ampu toimittajan ja kameramiehen suorassa lähetyksessä?
    No ne vittupää viher vassarit jenkeissä nosti äläkän siitä kun tämä musta mies oli joutunut poliisin ampumaksi...

    Ne nosti äläkän ennekuin ees ties mitään... Kaivoivat ittelleen haudan samalla..

    "white guilt" viher vassarit jenkkilässä uskoo että neeggeri ei voi tehä mitään väärää..

    Äänestä

Ymmärtää niitä jenkkilän poliiseja..

Rupeaa se lökäpöksyily ja mustien jengi väkivalta jo vituttaan.

Mustat poliisitki mielellään losauttaa mustan lökäpöksyn.. Neki on kyllästyny.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jore4 kirjoitti:

Anerikkalainen dokumentti Grim Sleeper on kuin isku päin naamaa niille monikulttuurisuutta ihannoiville haihattelijoille ja utopistelle jotka ihan vakavissaan väittävät, että vain monikulttuurisuudesta voi syntyä ihanne yhdtskunta.
Tosiasia on ettei sellaista yhdyskuntaa ole onnistuttu rakentamaan missään päin maailmaa, vaikka jossain yritetty jo 500 vuoden ajan.
Malli esimerkki tällaisesta epäonnistumisesta on itse Yhdysvallat. Se on maa jossa kaikki on muodollisesti okei, mutta käytännössä ihon väri, etninen tausta, koulutus, sosiaalinen status erottaa ihmiset näkymättömän muurin tavoin.
Onko se pelkästään amerikkalainen ilmiö? Ei ole, sama ilmiö esiintyy kaikissa monikulttuurisissa maissa. Toisissa avoimemmin, toisissa peitetymmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu