kolme hyvää syytä vastustaa maahanmuuttoa

1. Rikkaat länsimaat kuluttavat tällä hetkellä leijonanosan maapallon
rajallisista luonnonvaroista. Väestön väheneminen länsimaissa johtaa
samalla kulutuksen vähenemiseen, joka on hyvä asia. Väestön kasvattaminen
sen sijaan johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.

2. Länsimaiseen kulttuuriin liittyvät positiiviset piirteet, kuten sukupuolten
tasa-arvo ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen eivät ole tällä hetkellä universaaliarvoja,
joita noudatettaisiin suuressa mittakaavassa oman kulttuuripiirimme ulkopuolella.
Jos maahanmuuton seurauksena ei ole länsimaisen kulttuurin omaksuminen, vaan rinnakkaisten
kulttuurien synnyttäminen länsimaihin, nuo oman kulttuurimme positiiviset piirteet ovat
pian historiaa.

3. Hyvinvointiyhteiskunnissa kuten Suomessa suuri maahanmuutto yhdistettynä korkeaan
työttymyyteen rasittaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusta, ja suuntaa
paineita sen purkamiseen. Tämä on tilanne nyky-Suomessa.
2364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asun "rikkaassa" sveitsissä, jossa valtion velka on noin 200 miljardia, se merkitsee jokaiselle asukkaale melkein 40 tuhannen velkoja.Koko eurooppa on täysin yliasutettu, on liikaa ihmisiä pienellä alalla, ja uudessa markkinataloudessa ei eurooppa pärjää, koska sosiaalisysteemi on niin kallis.Se tullaan ajamaan alas. Eurooppalainen taso ja vaatimukset ovat korkeita ja kalliita. Työvoimaa ei tarvita, koska työ viedään halpapalkkamaihin.Ei ole mitään järkeä ottaa vastaan maahanmuuttajia.

Äänestä

Jos ei olisi maahanmuuttoa, ei silloin myöskään olisi rasismia. Maailma olisi taas parempi paikka

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ttkj kirjoitti:

1. Rikkaat länsimaat kuluttavat tällä hetkellä leijonanosan maapallon
rajallisista luonnonvaroista. Väestön väheneminen länsimaissa johtaa
samalla kulutuksen vähenemiseen, joka on hyvä asia. Väestön kasvattaminen
sen sijaan johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.

2. Länsimaiseen kulttuuriin liittyvät positiiviset piirteet, kuten sukupuolten
tasa-arvo ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen eivät ole tällä hetkellä universaaliarvoja,
joita noudatettaisiin suuressa mittakaavassa oman kulttuuripiirimme ulkopuolella.
Jos maahanmuuton seurauksena ei ole länsimaisen kulttuurin omaksuminen, vaan rinnakkaisten
kulttuurien synnyttäminen länsimaihin, nuo oman kulttuurimme positiiviset piirteet ovat
pian historiaa.

3. Hyvinvointiyhteiskunnissa kuten Suomessa suuri maahanmuutto yhdistettynä korkeaan
työttymyyteen rasittaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusta, ja suuntaa
paineita sen purkamiseen. Tämä on tilanne nyky-Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu