Sain vaimolta erohakemuksen eteeni yllättäen yli 30 vuoden yhteiselon jälkeen. Sokki iski. Kuitenkin olin mielestäni toteuttanut hänen pyytämiänsä toiveita parhaani mukaan miten rahat riittää. En ryyppää enkä rällästä olen kotona viihtyvää tyyppiä. Olisikohan hän vain kyllästynyt yksinkertaisesti liian rauhalliseen yhteiseloon. Onko tämä kuinka yleistä, että eroa haetaan ilman mitään varsinaista syytä? Olisiko kellään antaa vinkki missä voisin keskustella erosta, jonkun ihmisen kanssa tai ihmisten. Netissä on kyllä kaikenlaista neuvojaa, mutta haluaisin ennemmin keskustelua henkilökohtaisesti. Asun pienehkössä kaupungissa. Siksi ei löydy täältä eroryhmiä niin kuin pääkaupunkiseudulta. Tällä hetkellä ihmettelen muut eron kokeneet ovat selviytyneet. Itselleni tilanne on erittäin rankka, mieliala vaihtelee laidasta laitaan. Toivottavasti ei tule tehtyä mitään tyhmää ja peruuttamatonta. Kiitän neuvoistanne jo etukäteen.
Vaimolta yllätyslahja
Ukkoviisviis
27251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kriisipuhelin, palveleva puhelin - nuo ovat ilmaisia ja noihin voi soittaa ensiavuksi. Niissä vastaa aina eri ihmiset. Tukinettiin voi kirjoittaa. Erokursseja on suuremmissa kaupungeissa, myös pariterapeutin juttusille voi mennä vaikka yksin. Epäilen, että ex-vaimollasi on uusi rakas. Ehkä hän on ilmaissut tyytymättömyyttään, mutta et ole ymmärtänyt. Joillekin tuntuu olevan vaikea kertoa tuntemuksistaan. Yli pääseminen ottaa aikansa, eikä ole helppoa, mutta kyllä se elämä jatkuu. Onko sinulla lapsia? Ystäviä, sukulaisia?
Valitettavasti jouduin vaimon vaatimuksesta alkuaikoina eroon ystävistäni. Piti kuulemma keskittyä vain häneen ja lapseen. Sukulaisten kanssa käynyt sanoin. Ei vaimo oikein tykännyt heistä. Ehkä annoin hänen jatkaa kontrointia liikaa koska ystävät tosi vähissä. Taisi onnistua kasvattamaan minusta tohvelisankarin.
Kamalaa, kun suostuit eroon ystävistäsi, ja sukulaisistasi! Etenkään, kun ei ollut liiaksi asti. Toivottavasti saat ainakin jotain välejä viriteltyä uudelleen.
Kirjoituksestasi päätellen teillä ehkä oli liian rauhallinen, ja etenkin hieman etäinen suhde? "Kuitenkin olin mielestäni toteuttanut hänen pyytämiänsä toiveita parhaani mukaan miten rahat riittää." Tämä oli ainoa miten kommentoit suhdettanne. Ehkä teillä kuitenkin on ollut, ainakin joskus muinoin, jotain muuta? Mutta vaimon mielestä ei enää ollut. Usein naiset kyllästyvät piian rooliin, jos sellaiseen tuntevat liitossaan joutuneensa. Tai siihen, ettei asioista puhuta, tai oikeaa vuorovaikutusta ei ole. Tietysti syynä voi olla toinen mieskin, kuten Syvällä ehdotti. Mitään satavarmaa se ei ole. Ja vaikka noin olisikin käynyt, niin ei sillä käytännössä mitään merkitystä ole. Jos rakastuu toiseen, niin rakastuu. Sellaista sattuu.
Apua löytyy auttavista puhelimista. Sieltä osataan myös neuvoa mistä etsiä apua livenä. Miten olisi kirkon diakoniatyön työntekijät? Ei siellä uskontoa tuputeta, jos sitä pelkäät. Itse kävin melko pitkään kirkon "terapeutilla". Hänellä oli jokin hieno ammattinimeke, jota en enää muista.
Lisäys: jos olo on oikein ahdistunut, kannattaa mennä ihan terveyskeskuslääkärin pakeille. Heillä on velvollisuuskin ohjata sinut tarvittaessa mielenterveyshoitajalle, tai terapiaan.
Kiitos. Olin itsekkin vähän päätynyt tuohon tulokseen, että yhteisestä elämästämme oli tullut liian rutiinin omaista. Ehkä olimme liian tuppisuita emmekä kertoneet toisillemme tuntemuksista, vaan jatkoimme liian kauan hammasta purren.
Seurakunnilla on maksuttomia (useilla myös kirkkoon kuulumattomille) avioliitoneuvojia. Perhetukikeskus tms. Siellä ei puhuta siis uskonnosta, vaan nimenomaan autetaan ihmisiä eteenpäin. Itsellä hyviä kokemuksia.
Sitten itse eroon. Kukaan ei hae eroa ilman syytä. Tietysti vaimoltasi olisi fiksua ja kohteellista sinua kohtaan kertoa ne syyt, miksi hän päätyi tähän ratkaisuun. MOnesti eroa hakeva on pohtinut asiaa pitkään. On kuitenkin hyvä kertoa kiihkottomasti toiselle miksi tällaiseen ratkaisuun päätyi.
Jos vaimosi saat tällaiseen keskustelöuun, niin muista ettet voi silti mitätöidä hänen tuntemuksiaan ja päätöksenteon perusteita vaikka sinä et niitä tunnistaisi. Vaimosi on, eikä vakuutteluilla ja selittelyllä tuo enää muutu. Olisi kuitenkin teille molemmille hyvä että tuon keskustelun voisitte käydä.
Se on ihan oikea ja varteenotettava syy lopettaa liitto jos tunteita ei enää yksinkertaisesti ole puolin taikka toisin.
Koeta jaksaa. Itse olen samassa tilanteessa ja vaikka useita kuukausia jo mennyt, sattuu edelleen. Suunnaton ikävä etenkin lapsia. Ei tätä voi uskoa vieläkään :(
Asiat menee kuin ne laittaa menemään. Vaimosi on niillä suhteenne aikaisilla vaatimuksillaan eli toiveillaan tehnyt sinusta enemmän mieleisen. Ja se ei kuitenkaan ole riittänyt. Toinen kun ei voi toista tehdä onnelliseksi. Jos vaimolla on oma onni vielä haussa. Sisäisen rauhan ja sovun löytäminen koko universumia ajatellen...on hänen jatkettava sitä onnen etsiminen.nyt siis ilman sinua. Harmi. Sinun tehtäväsi on alkaa elää omaa elämää ihan omien toiveidesi suuntaisesti hyväksyen sen että toinen on tehnyt nyt oman ratkaisun. Hyvät, toimivat parisuhteetkin vaativat koko ajan hoitoa. Jos perheen (kenties lapsia) pyörityksessä eläminen hukuttaa kahden välisen suhteen itsestäänselvyydeksi, ei näköpiirissä ole kovin ruusuinen tulevaisuus.
Paras sana kahden-, kuin monenvälisiin suhteisiinkin on kunnioitus. Kunnioititko todella vaimoasi arjen toimissa. Kunnioittiko hän sinua? Myönnytykset eivät ole sitä. Toivottavasti haet ja saat apua jos sitä oikeasti haluat. Avusta ei ole hyötyä jos ei sisäistä omia ongelmiaan.
Nyt tuntuu mustalta, mutta aika parantaa. Niin kuin neuvottiin: mene terapiaan keskustelemaan. Terveyskeskuspsykologilta saat pienellä paikkakunnalla ajan nopeasti.
Jos olet lukumiehiä, kannattaa hankkia Fisherin erokirja.
Usko pois: puolen vuoden jälkeen, kun harkinta-aika loppuu, voit tuntea jopa pientä helpotusta.
Oli vaimosi syyt, mitkä hyvänsä, oli suoraselkäinen teko laittaa avioero vireille. Minullakin oli tyytymätön puoliso, joka ei pystynyt tekemään päätöksiä eikä puhumaan ongelmistaan. Seurauksena hänellä oli kaksi vuotta sivusuhde tuomassa iloa elämään.
Onkohan vmosi narsisti kun sinut niin ominut? No se tieto tuskin auttaa.
Minun mies juuri varasti minulta omat säästöni ja perintökorut, ei juo eikä kulje vieraissa nyt ihmettelee kun haen eroa !! Ei tajua etten voi luottaa
Käyn evlut kirkon työntekijöiden luona puhumassa ja psykiatrilla ja rikoksenuhri ry ssä,
En tiedä miten selviän, 12 v aviossa oltiin ja olen jo 59 v
Voimia kaikille pettyneille
Hei nimimerkki Ukkoviisviis
Olen pahoillani elämäntilanteesta, johon olet joutunut. Elät raskasta vaihetta, joka kestää aikansa, mutta luota siihen, että pikkuhiljaa helpottaa. Nyt tuo asia on kovin tuore ja uusi vielä. Päivä kerrallaan eteenpäin, huolehdi itsestäsi, se on nyt tärkeintä. Ammattiapua minäkin sinulle tarjoilisin, kunnalla tai seurakunnalla on olemassa perheneuvontaa, sinne voi mennä yksinkin juttelemaan ja saa tukea. Kannattaa mennä. Älä syyllistä itseäsi, parisuhde on aina kahden muodostama, molemmilla on vastuu sen sujumisesta. Älä jää yksin.
Kaikkea hyvää, kaikesta huolimatta
Pirkko-pappi
TUHANNESTI KIITOS VASTAAJILLE !
Etsi joku tai joku ryhmä missä voit keskustella asiasta. Älä jää yksin..
Aina on toivoa..
Itse aina rukoilen Jeesusta kun on vaikeita asioita elämässä
Ka
Täältä saat lohdutusta..
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=45613
http://oneway.tv/fi/popular
Voimia sinulle ja muista että toivoa on..
Hei
Luin tosielämän tarinasi ja otan todellakin osaa ja mikäli sinua yhtään lohduttaa ( tiedän kyllä että ei lohduta ) kertomasi oli suoraan kuin omasta elämästäni ja vaikuttaa siltä, että meillä kahdella on ollut kaiken lisäksi kertomasi perustella hyvin saman henkiset vaimot kyseessä. Perheenisänä ja miehenä pyrin aina hoitamaan asiat parhaani mukaan perhettä ajatellen ja perheelle omistautuen, työ ja kotiasiat asiallisesti hoitaen ja usein myös vaimon tahtoon mukautuen, mutta sekään ei riittänyt. Hän on vahvatahtoinen nainen, joka piti perheen narut kaikin osin käsissään. Oman yllätyslahjani sain 51 vuotiaana, 25 avioliittovuoden jälkeen noin 1,5 vuotta sitten. Tämä oli tässä kertoi hän eräänä sunnuntai iltana, mitään ei ole tehtävissä ja tunneside kadonnut. Kolmatta ei kuulemma kuviossa ollut, mutta näin asia ei ikävä kyllä ollutkaan mikä selvisi noin kuukauden päästä tästä "eroilmoituksesta" . Kolmonen ( eronnut mies ) oli pyörinyt kuvioissa varsin lyhyen ajan, mutta jalat oli rouvalta jo lentäneet alta. Meillä ei ollut mitään ns. perinteisiä parisuhdeongelmia, ehkä tilanteeseen vaikutti pesän tyhjentymisvaihe ja mietin myös oliko elämämme ollut liian tasaista, tylsää, turvallista. Kuitenkin matkustelimme, ulkoilimme, kävimme kyläilemässä, teatterissa, mökkeilimme ja yritin huomioida joskus lahjoin ja halauksin. Mutta ? lopputulos oli kuitenkin tässä. Kieltämättä olo pihalla kuin lumiukolla. Vaikka kuinka mielestäsi panostat se ei silti välttämättä riitä toiselle.
Kävin työnantajan kautta psykologin luona juttelemassa ja kun kerron tarinaani oli hän täysin ymmällään vaimoni käyttäytymisestä, ero vaiheessa siihen liittyi myös voimakasta henkistä väkivaltaa mikä meni yli kaiken ymmärrykseni. Yks kaks hän moitti minua eri asioista kuin vierasta sikaa, samoin sukulaisiani, vanhempiani jotka eivät olleet hänelle mitään pahaa tehneet ja mitätöi kaiken menneisyytemme. Mistään emme voineet hänen kanssaan keskustella vaikka yritin käydä keskustelua avoimesti ja rehellisesti. Vastauksia en saanut häneltä. Kävimme psykologin kanssa parisuhdettamme läpi ja hän ohjeisti lukemaan tuon Fischerin kirjan ja samalla pyysi lainaamaan kirjan narsismista. Luin Raimo Mäkelän kirjan " Naamiona terve mieli " ja kirja oli sikäli uskomaton kokemus, että löysin sieltä pitkälti vaimoni toiminta mallin, suosittelen sitä kirjaa sinullekin jos sieltä löytyy avaimet vaimosi käytökseen, toivon tietysti ettei näin käy. Omaa prosessiani käyn edelleen läpi ja hiljalleen alan pääsemään jo kuivalle maalle, mutta koville se ottaa.
Toivotan sinulle voimia eteenpäin, ota yhteyttä ammattiapuun paikkakunnallasi ja jos haluat saada vertaistukea niin voin laittaa sinulle s-postiosoitteeni sinulle.
Miehenkokemaa, kirjoitat kuin minun kynälläni, vaikka olet mies.
Luopuessaan jostakin (miehestään) on heikkojen tehtävä asiasta suuri draama ja viha toimii liukasteena :)
Toivottavasti olet nainen nimimerkin takana, koska olen suuresti ihmetellyt miksi vaimoni käyttäytyy erittäin vihaisesti minua kohtaan kun yritän keskustella hänen kanssaan. Olisiko niin että ero tilanteessa miehien tunteet menevät laidasta laitaan ja naiset purkaavat tunteensa enemmänkin vihana toista kohtaan, vaikka ovat laittaneet eron vireille.
Vaimosi ei halua enää tuossa vaiheessa keskustella. Siksi käyttäytyy vihaisesti, jotta sinäkin tajuaisit olla hiljaa nyt?
On sitä elämää eron jälkeenkin :) x)
Toivossa eläen.
Vaikuttaa siltä että vaimo on saanut miehensä muuttumaan mieleisekseen ja sekään ei ole riittänyt. Hän menee kyynärpäätaktiikalla eteenpäin. "Kasvattamalla" miestä mieleisekseen hän menetti rakkauden ja ei enää arvosta kasvattamaansa.
Myöhäistä, mutta ehkä ap:n olisi pitänyt pistää enemmän hanttiin vaimon toiveissa, ettei vaimosta olisi kasvanut narsistia. Tietenkin hän olisi voinut sittenkin erota ja sanoa että häntä ei kuunnella eikä toiveita täytetä. Hän on tiensä valinnut itse.
Ei tapaamansa uuden miehen muuttaminen mieleisekseen häneltä välttämättä onnistu, maksakoon sitten "onnestaan". Joskus hänenkin täytyy kasvaa kipujen kautta, tuskinpa elämä uudenkaan kanssa aina niin auvoista on.
On naisia jotka saa kestää miehensä huonoja puolia jatkuvasti eivätkä he eroa tai petä miestään. Jokaisella on oma sisäinen vakaumus miten elää arvojensa mukaan ja miten jaksaa parisuhteessa. Tämän ajan erovillitykset ei kaikkiin tehoa.
Monet miehet ovat tyhjän päällä kun kun vaimo muutuu exäksi.He ovat lähinnä tyytyväisiä kun joku laittaa ruokaa ja pesee pyykit yms-se ei riitä naiselle joka kaipaa hellyyttä ja hieman vaihtelua arkeen- Puhumattomuus on surullista.
Sinähän ajattelet hienosti ap, kun sopuisasti eroa lähdet miettimään ja mietit mitä meni pieleen. Minä ollut tässä yhdessä selittelijän kanssa, on yritetty, on haettu apua ja selitetty ja selitetty. Ei pysty korjaamaan asioita ja olisin voinut seistä vaikka päälä, jos se olisi korjannut asioita, mutta kun ei niin ei. Nooh eroa ei halua ja sanoo uskovansa minun olevan niin järkevä etten eroa hae. Tietää, että kärsin ja voin tilanteessa huonosti , että sellaista parasuhderakkutta, ihan parhaimmillaan. Lasten kanssa hän ottaa kovasti yhteen tuon tuosta. Katotaan miten käy, joskus todellakin toivon että pääsisi täältä vaan kauas pois. Joku osuvosti tuossa sanoi, kun lapseni olivat hyvin pieniä ja pienellä ikäerolla ja olin aivan väsyksissä, että nauti nyt tuo on elämäsi parasta aikaa. No, voin todeta, että taisi pitää paikkansa ja enpä tiedä, että mitä sillä muulla elämällä sitten enää on virkaa, kun se paras elämä on jo ollutkin.
Kukaan m itään eroa ilman syytä hae. Ehkä vaimosi tahtoi haluta vielä " elää". Kotona viihtyvä ukko on ilmeisesti ollut aika tylsä.. naiset haluaa joskus mennä muuallekin kun löhötä kotona.
JOTKUT TYKKÄIS OLLA KOTONAKIN.