avioliitossa

Naimisissa pohjois-afrikkalaisen miehen kanssa kohta vuoden...kovasti on muuttunut siitä kun tavattiin:kontrolloi menojani tarkkaan,väittää että tapailen muita vaikka totuus on että en todellakaantätä samaa asiaa jankuttaa päivästä toiseen,joka päivä riitaa ja sanomista.Voisiko olla, että valmistelee lähtöä tästä liitosta ja sen takia etsii syytä minusta vaikka väkisin.. nyt kun alkaa kaikki asiat järjestymään Suomessa vakituista asumista varten?Voiko todella olla näin? Kenelläkään kokemuksia ?
17451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Miksi roikut kiinni tuollaisessa suhteessa?

Yleensä ihmisillä on parempaakin tekemistä.

Äänestä

"Voiko todella olla näin?"
Kuule pidä kynsin hampain kiinni siitä kultakimpaleesta, olet löytänyt itsellesi täydellisesti matsaavan sielunkumppanin.

Äänestä

On kokemusta. Mieheni on käyttäytynyt samoin jo vuosia. Etsinyt syytä lähtöön ja löytääkin niitä jatkuvasti mutta ei vain lähde. Kauankohan vielä jaksan. En tiedä. En paljon puhu hänelle enkä tee mitään hänen kanssaan. Kunhan asumme saman katon alla. Avioeroprosessi tuntuu vain niin haastavalta kun minulla ei olisi aikaa ja voimia sellaiseen.

Äänestä
  • Mitä joriset? Avioero on helppoa kuin heinän teko, tai itseasiassa helpompaa. Menet käräjäoikeuteen ja täytät hakemuksen joka annetaan tiedoksi miehelle. Kuuden kuukauden päästä teet jatko hakemuksen ja se on siinä. Avioero tulee kuin manulle illallinen halusi muslimi sitä tai ei. Siltä ei kysytä. Vähän se maksaa mutta jätät yhden baarireissun tekemättä ja se on siinä.
    Tietysti ongelmana tulee olemaan turvallisuutesi sillä saatuaan selville että olet hakenut eroa ei hengelläsi ole mitään arvoa.

    Äänestä

  • Täällä kans kokemusta yli 4 vuoden ajalta. Alussa olin hänen mielestä niin ihana,mutta nykyään mäkättää joka päivä jostakin. Oon käskenyt häipymään mutta tuossapa tuo vielä on. Ei ole varmaan ihan tarpeelliset avioliitovuodet kasassa että saa pysyvän luvan. Joka helvetin asiasta pitää vääntää, en jaksa enää.
    Mitään tajua avioliitosta ja kaikki pitää mennä niinkuin hän sanoo. Mulla ei saa olla mitään mielipiteitä, ne o kuitenkin kaikki väärin..

    Äänestä

ei vaan se alkaa kohta alistaa sinua enemmänkin, jossakin vaiheessa kaverit ja miehesi joukkopainavat sinua koska sinä halusit niin

Äänestä

Kyllä on kokemusta algerialaisen kanssa. Avioliittoa 1,5 vuotta takana ja elämä on helvettiä. Jatkuvaa haukkumista ja mollaamista. Haukkumista esim. ulkomuodosta, joka ei ole pahimmasta päästä. Väkivaltakaan ei ole kaukana. En vaan osaa tehdä ratkaisua.....

Äänestä
  • Onko sinulla sähköpostiosoitetta, josta sinua ei tunnisteta. Olisi mukava kuulla enempi ajatuksiasi. Itse kyllä tässä vakavasti harkitsen avioeroprosessin aloittamista. Surullista kun kaikki olisi periaatteessa hyvin mutta mies ei ole mihinkään tyytyväinen. Kai perimmäinen syy on kuitenkin uskonto. Uskon tämän olevan se varsinainen syy, joka jatkuvasti hiertää joiden miesten sisuksia ja on esteenä syvälle kunnioittavalle rakkaudelle. Uskoisin mieheni olevan aivan erilainen aviomies omaa uskontoaan edustavan vaimon rinnalla.

    Äänestä

  • Kannattaisi seurustella pidempään, kyllä kahdessa vuodessa jo tietää suunnilleen millainen ihminen oikeasti on.
    Nykyisin mennään aivan liian nopeasti naimisiin, kihlaus unohtuu ja sillä on ollut jokin merkitys vanhoina aikoina. Kihlauksen aikana pari sitoutuu olemaan yhdessä ilman kolmansia puolia.
    Jos olisi mennyt naimisiin "huonon ihmisen" kanssa siitä ei kannattaisi pitää kovin suurta ääntä. Valinnan on tehnyt henkilö itse ja voidaan kai sanoa harkitsemattomasti?

    Seksillä ja erilaisuudella ei pitkälle pötkitä. Nuo ovat muuttuvia ominaisuuksia. Uusia tulee vastaan ja ihminen joka "vain noista asioista elää" ei pysty sitoutumaan.

    Äänestä

  • kokemusta_on kirjoitti:

    Onko sinulla sähköpostiosoitetta, josta sinua ei tunnisteta. Olisi mukava kuulla enempi ajatuksiasi. Itse kyllä tässä vakavasti harkitsen avioeroprosessin aloittamista. Surullista kun kaikki olisi periaatteessa hyvin mutta mies ei ole mihinkään tyytyväinen. Kai perimmäinen syy on kuitenkin uskonto. Uskon tämän olevan se varsinainen syy, joka jatkuvasti hiertää joiden miesten sisuksia ja on esteenä syvälle kunnioittavalle rakkaudelle. Uskoisin mieheni olevan aivan erilainen aviomies omaa uskontoaan edustavan vaimon rinnalla.

    Laita sinä sp-osoitteesi, niin otan yhteyttä.

    Hei,Tässä liitossa uskonto ei merkkaa mitään.Hän tosin muslimi,mutta ei harjoita omaa uskontoaan mitenkään.Mustasukkaisuus on isoin ongelma ja tietynlainen kontrolloiminen, joka välillä menee todella "överiksi".Mutta ikinä ei ole väkivaltainen ollut minua kohtaan.

    Äänestä

  • kurjaelämä kirjoitti:

    Onko sinulla sähköpostiosoitetta, josta sinua ei tunnisteta. Olisi mukava kuulla enempi ajatuksiasi. Itse kyllä tässä vakavasti harkitsen avioeroprosessin aloittamista. Surullista kun kaikki olisi periaatteessa hyvin mutta mies ei ole mihinkään tyytyväinen. Kai perimmäinen syy on kuitenkin uskonto. Uskon tämän olevan se varsinainen syy, joka jatkuvasti hiertää joiden miesten sisuksia ja on esteenä syvälle kunnioittavalle rakkaudelle. Uskoisin mieheni olevan aivan erilainen aviomies omaa uskontoaan edustavan vaimon rinnalla.

    Laita sinä sp-osoitteesi, niin otan yhteyttä.

    Hei, kurjaelämä!

    Eroa. Tiedät itsekin, että liitostanne ei enää onni repeä. Onhan teillä avioehto? Huolehdi ehkäisystä!

    Äänestä

Laita mulle sähköpostiosoitteesi, jos haluat.

Äänestä

Minulla lähes 20v avioliito Pohjois-Afrikkalaisen miehen kanssa ja eipä tuo ole muuttunut lainakaan jollei vanhenemista oteta huomioon?

Äänestä

juuri näin. itse seurustelin puolivuotta marokkolaisen miehen kanssa ,hän oli aivan ihana ja osasi niin täydellisesti huomioida minut ,tunsin olevani hyvin rakastettu.mies halusi heti naimisiin.kertoi suvulleen että on löytänyt vaimon. kului puoli vuotta ja yhtäkkiä mies muuttui alkoi kontrolloida minua oli sairaalloisen mustasukkainen,väitti minun haluavan kaikki miehet. kahvilassa hän määräsi missä istun,eli seinään päin etten voi katsoa ketään.ym...ym... nyt viimeistään tajusin etten voisi koskaan mennä naimisiin hänen kanssa. islamin kulttuuri on heidän identiteetti se ei muutu vaikka asuisi euroopassa ,kuten hän aluksi kuvaili itseään täysin eurooppalaiseksi ja moderniksi islam uskovaiseksi.nyt olen jo uskaltanut ilmoittaa hänelle että emme voi jatkaa.tiedän myös että hänellä oli muita naisia seurusteluaikanamme ,sekin selvisi onneksi ajoissa.itse ajattelen niin että he pitävät suomalaisia onnekkaina mutta tyhminä ,joita voi hyödyntää kaikin tavoin.

Äänestä

Olette löytäneet tuollaisia huolehtivia ,koulutettuja ,tempperamenttisia kaikin puolin edustuskelpoisia miehiä joita voitte esitellä lapsuuden ystäville ,sukulaisille , työpaikoilla voitte tuoda kahvipöydässä hänen niin huvittavia ,älykkäitä ja kiehtovia juttujaan kateellisten työtoverien kuultavaksi. Elätte rikkaan ,henkisesti suurenmoisen elämän rikkaan kulttuurin maasta tulevalla varakkaalla henkisellä pääomalla .Sinun ja kaltaistesi vanhempien ,veljien sivittymättömyys on tietysti ikävä asia ,mutta häpeä on haihtuva ominaisuus.

Äänestä

Ongelma eivät ole nämä miehet. Ongelma olette te itse, hyvät niaset. Kärsitte sellaisesta ongelmasta kuin läheisriippuvuus. Kukaan ei anna kohdella itseään noin. Alkaka arvostamaan itseänne. Näin minä tein. http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/coinfor.html

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Rituska111 kirjoitti:

Naimisissa pohjois-afrikkalaisen miehen kanssa kohta vuoden...kovasti on muuttunut siitä kun tavattiin:kontrolloi menojani tarkkaan,väittää että tapailen muita vaikka totuus on että en todellakaantätä samaa asiaa jankuttaa päivästä toiseen,joka päivä riitaa ja sanomista.Voisiko olla, että valmistelee lähtöä tästä liitosta ja sen takia etsii syytä minusta vaikka väkisin.. nyt kun alkaa kaikki asiat järjestymään Suomessa vakituista asumista varten?Voiko todella olla näin? Kenelläkään kokemuksia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu