On kamalaa olla ihminen, jolla on voimakkaat tunteet liittyen rakkauteen. Olisi lottovoitto jos löytäisit samanlaisen ihmisen, jolla olisi vielä samantapaiset arvot ja toiveet elämänkulusta. Eli lähes mahdotonta.. Varsinkaan jos et henkisesti ole niin vahva, että voisit jatkaa sitä ''lottoamista'' aina vaan kun et voita... Loppujen lopuksi kaikella on kenties merkitys vain silloin kun elät. Ehkä olisi helpompi päättää päivänsä tänään, huomenna, kuin kärsiä tässä ja tietää ettet koskaan saa sitä mitä kaipaat.
Minä olen kokenut sen, tiedän millaista on rakastaa toista, tiedän millaista on olla onnellinen kun on rakastamasi ihminen lähellä, viettää hänen kanssaan aikaa jne. Tiedän millaista on, kun maailma romahtaa ja rakastamasi ihmisen, kumppanisi, tunteet sinua kohtaan kuolevat. Hän ei rakastanutkaan sinua niinkuin minä häntä, hän olikin vain samanlainen kuin suurin osa muistakin..kykenemätön tunteeseen, joka kestäisi, lisäksi ilkeä(tunteiden loputtua) luonteeltaan, eli ei aidosti mitään sellaista mihin rakastuin.
Niin nyt tässä on pari vuotta menty kuin elämäni vetelisi viimeisiä hengenvetojaan. Joskus näen hänessä vielä sen saman ihmisen, johon rakastuin, mutta pian se kaikki katoaa ja palaan todellisuuteen. Kuulet hänen arvostelevan ja haukkuvan sinua, kertovan ettei koskaan ole rakastanut sinua. En jaksa enää itkeä, en jaksa enää mitään. En jaksa muuttaa pois tai aloittaa alusta missään, en välitä, en kestä. Lisäksi vihaan sitä, että olen voinut erehtyä niin pahasti, vaikka toisaalta mistä minä olisin voinut tietää, että se mitä toinen tunsi ei ollut aitoa, tai se että toisen kunnollinen luonne ei ollutkaan todellista, vaan kenties näyteltyä tai jotain... Ennen rakkauden kokemista sanoin itselleni, että älä koskaan rakastu. Ihmisten ilkeys, ihmisten luonne on jotain sellaista, mihin et halua sekaantua. Niin, no, rakastuin ja piste. Tässä sitä ollaan, siellä minne pelkäsinkin joutuvani.
Kaikille kaltaisilleni tahdon sanottavan, että älkää koskaan luottako ihmisiin.... jos et usko kestäväsi sitä, että jopa useamman vuoden jälkeen voisi paljastua, ettei mikään muu kuin omat tunteesi ole olleet todellisia. Se repii, raastaa, saa sinut muuttumaan miltei hulluksi. Se ehkä tappaa sinut. Mutta niin, hyvä puoli on, että elämästä voi aina paeta pois jos ei jaksa.
Tsemppiä, ja anteeksi. Toivotan kaikille hyvää elämän pituista matkaa.
Minä olen kokenut sen, tiedän millaista on rakastaa toista, tiedän millaista on olla onnellinen kun on rakastamasi ihminen lähellä, viettää hänen kanssaan aikaa jne. Tiedän millaista on, kun maailma romahtaa ja rakastamasi ihmisen, kumppanisi, tunteet sinua kohtaan kuolevat. Hän ei rakastanutkaan sinua niinkuin minä häntä, hän olikin vain samanlainen kuin suurin osa muistakin..kykenemätön tunteeseen, joka kestäisi, lisäksi ilkeä(tunteiden loputtua) luonteeltaan, eli ei aidosti mitään sellaista mihin rakastuin.
Niin nyt tässä on pari vuotta menty kuin elämäni vetelisi viimeisiä hengenvetojaan. Joskus näen hänessä vielä sen saman ihmisen, johon rakastuin, mutta pian se kaikki katoaa ja palaan todellisuuteen. Kuulet hänen arvostelevan ja haukkuvan sinua, kertovan ettei koskaan ole rakastanut sinua. En jaksa enää itkeä, en jaksa enää mitään. En jaksa muuttaa pois tai aloittaa alusta missään, en välitä, en kestä. Lisäksi vihaan sitä, että olen voinut erehtyä niin pahasti, vaikka toisaalta mistä minä olisin voinut tietää, että se mitä toinen tunsi ei ollut aitoa, tai se että toisen kunnollinen luonne ei ollutkaan todellista, vaan kenties näyteltyä tai jotain... Ennen rakkauden kokemista sanoin itselleni, että älä koskaan rakastu. Ihmisten ilkeys, ihmisten luonne on jotain sellaista, mihin et halua sekaantua. Niin, no, rakastuin ja piste. Tässä sitä ollaan, siellä minne pelkäsinkin joutuvani.
Kaikille kaltaisilleni tahdon sanottavan, että älkää koskaan luottako ihmisiin.... jos et usko kestäväsi sitä, että jopa useamman vuoden jälkeen voisi paljastua, ettei mikään muu kuin omat tunteesi ole olleet todellisia. Se repii, raastaa, saa sinut muuttumaan miltei hulluksi. Se ehkä tappaa sinut. Mutta niin, hyvä puoli on, että elämästä voi aina paeta pois jos ei jaksa.
Tsemppiä, ja anteeksi. Toivotan kaikille hyvää elämän pituista matkaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Moni on tuon kokenut ja moni on myös siitä jotain oppinut......mutta se sitten mitä siitä kehittyy ja kasvaa on sitten ihan yksilökohtaista riippuen monestakin asiasta........alkaen ihan sieltä yksilön "kivijalasta", eli persoonasta/luonteesta, sekä niiden moninaisista eri vivahteista......
P*skassa ja sen hajussa se kedon kaunein/komein kukkakin saa alkunsa ja kasvaa täyteen loistoonsa.........tosin niin kasvaa myös kaikki muutkin kukat, rikkaruohot, piikkipensaat jne...jne........eli kaikki riippuu siitä minkä kasvin/kukan siemen eri muunnoksin siellä p*skassa kehittyy/kasvaa.
On koettu tuo. Se on kyllä jäätävä tunne kun tajuaa, ettei toinen ollutkaan yhtä tosissaan kuin itse olit. Se että olitkin toiselle pelkkää hupia ja ajantappamista, kun itse olit suhteessa ihan kuolemanvakavissasi.
Itselläni nyt 3 vuotta aikaa siitä ja nyt vasta tuntuu että alan toipua. Missään nimessä en halua enää rakastua uudelleen, en varmaan kestäisi samaa pettymystä. Mulla tuli fyysisiäkin ongelmia sydämen kanssa, jouduin sairaalaankin. Nyt on hyvä sydänlääkitys ja hoitotasapaino, mutta en voi enää ottaa riskiä koska mulla on ihan kirjaimellisesti sydän särkynyt.
Toivottavasti jaksat sinäkin toipua rauhassa ja pitää ittes hengissä. Muista ettet todellakaan ole ainut kenelle kävi noin, eikä se ole sinun syysi jos toinen on kylmä ja julma ihminen. Kyllä tähän yksinoloonkin tottuu, se vaan ottaa aikaa.
Itse olen nykyään ihan tyytyväinen elämääni, arpieni kanssa. Maailma on niin kaunis paikka, kuitenkin.
Ja toinenkin antanut pillua jollekin jännälle panomiehelle, joka tarpeeksi pantuaan siirtyi seuraavalle reiälle. Hei, me kunnon miehet täälllä vedämme käteen!
Itse asiassa me ei koskaan edes pantu. Turha kai yrittää edes selittää jotain näin syvällistä täällä, mutta ei kaikilla ihmisillä parisuhteet perustu vain seksiin. Kumppanini oli sillä hetkellä fyysisesti hyvin sairas ja autoin häntä paljon, sen kaiken piti hitsata meitä vain syvemmin yhteen. Omasta mielestäni niin kävikin. Tämä oli aika monimutkainen ja erilainen tarina kaiken kaikkiaan. En oikein voi sitä tarkemmin kertoa kun siitä tunnistaisi heti..
Sen vaan sanon, että rakastin häntä niin paljon, että mulle oli ihan sama vaikkei hän olisi koskaan tullut kuntoon ja kyennyt esim. seksiin. Sitä se oikea rakkaus kaiketi on?
Siis olet antanut pillua jollekin jännälle panomiehelle, joka tarpeeksi pantuaan siirtyi seuraavalle reiälle? Omaa syytäsi, mitäs menit levittämään jännälle etkä kunnon miehelle. Turha ulista kun on mällit pillussa.
Monenkohan nussimia nämä kaksi mällitettyä mahtavat olla? Voin oikein kuvitella, miten panomiehet ovat jännästi ähkineet heidän päällään karvaiset perseet nousten ja laskien, sitten mölähtäneet ja laukaisseet karvakassiensa sisällön.
Ja samaan aikaan toisaalla, kunnon miehet ovat kiroten ja itku kurkussa jälleen kerran joutuneet pettyneinä ottamaan oman munan omaan käteen.
Ettehän te ole mitenkään kunnollisia, vaan henkisesti köyhiä rumia yksilöitä, joille nainen = reikä ja te itse = KULLI KÄDESSÄ. Koska nainen ei halua teitä fyysisesti eikä henkisesti, seksi kanssanne olisi paskinta ikinä. Ja omankin todistuksenne mukaan muuta teissä ei ole, kuin paskin seksi ikinä, joten...
Lobotomia on vastaus....