Olen 21-vuotias kasvava nainen ja olen yksinäinen koska mulla on henkisiä ongelmia itseni kanssa.
Nuoruuteni olen viettänyt kotona neljän seinän sisällä eristäytyneenä sosiaalisesta elämästä ja muista ulkomaailman menoista ja se taitaa olla suurin syy miksi nykypäivänä olen tällainen kuin olen. Eipä nykyäänkään siis juuri ole vapaa-ajalla mitään menoja tai sosiaalista elämää muuten kuin töissä ja sielläkin koen usein sosiaaliset tilanteet erittäin ahdistaviksi.
Suurimmat ongelmani ovat heikko itsetunto ja epäkunnioitus itseäni kohtaan. Mielestäni en ole lainkaan kiinnostava ja tästä johtuen en usko että kukaan haluaisi ikinä oikeasti tutustua minuun. Välillä tuntuu että mulla ei ole mitään tarkoitusta tässä maailmassa.
Olen viimeisten vuosien aikana yrittänyt parantaa asiaa ja ajatella positiivisesti mutta en vain onnistu. Ja jos en saa parannettua henkistä puolta itsestäni niin tulen aina olemaan yksin. Jos joku yrittäisi tehdä lähempää tuttavuutta kanssani niin siitä ei tulisi mitään.
Jos ei kunnioita itseään tai pidä itseään yhtään kiinnostavana niin miten kukaan muukaan voisi?
Toisinaan asiat tuntuvat menevän paremmin mutta se kestää hetken ja taas "romahdan".
Tänne päätin kirjoittaa vain jos täältä sattuisi löytymään samassa tilanteessa olevia ja voisi jakaa ajatuksia.
Henkisesti vajaa
45
1233
Vastaukset
20-vuotias mies täällä. Mullakin taisi yksinäisyys lähteä siitä, kun eristäydyin muiden lasten ja nuorten menoista silloin yläasteelta alkaen. Ei ollut mitään puheenaiheita tai yhteistä tekemistä muiden kanssa, en tuntenut mitään yhteenkuuluvuutta muiden nuorten kanssa. Aika meni lähinnä koneella istuessa ja opiskellessa, ja omia ajatuksia vatvoessa.
Toisinaan tuntuu kanssa siltä, ettei mussa ole mitään kiinnostavaa muiden silmissä, ei mitään annettavaa toisin sanoen. Juurikin koska ei ole yhteisiä menoja tai juurikaan puheenaiheita, enkä ole erityisen hyvä tyhjänhöpöttäjäkään. Tuntuu, että elän nyt vain itselleni, enkä tiedä, miten saisin muihin pysyvää kontaktia, kun se tuntuu niin hankalalta ja teennäiseltä.
Viime vuosina olen sentään saanut ajatukseni hallintaan, eikä yksinäisyys aktiivisesti vaivaa mieltäni, vaikka välillä elämä tuntuu tyhjältä. Harrastukset auttaa, vaikkakaan minulla niihin ei juuri liity sosiaalisuutta. Onnistuin sentään lukion jälkeen hankkimaan huippuluokan opiskelupaikan, joten muu elämä ja ura on turvattu. Mutta ei yksinäisyys kadonnut minnekään opiskelujenkaan myötä, kun oma-aloitteisuuteni ihmisten kanssa on olematonta.
Sosiaalinen ahdistus on myös parantunut varsinkin nyt jatko-opinnoissa, eikä enää ole esiintymisjännitystä ,tai muuta ahdistusta ihmisten ilmoilla liikkuessa, kuten pahimmillaan oli. Sentään kävelen pää pystyssä, vaikkei tähän parantuneeseen ahdistukseen liitykään parantunut sosiaalisuus.- ehkä.vielä.joskus
17-vuotias lukiolainen poika jolla sama ongelma. Aika kuluu 4 seinän sisällä yksin jo yläasteelta alkaen ja jatkuu varmaan läpi loppu elämän sellasena kun muihin ihmisiin ei yhteyttä saa tai uskalla ottaa.
Sosiaaliset tilanteet jo lukion käytävillä tuntuvat erittäin vaikeilta tai ahdistavilta lähes kaikkien kanssa.
Aika siis kuluu koneella koska opiskeluun ei ole motivaatiota ja muutakaan tekemistä ei ole.
Toivon että joskus saan "otettua itseä niskasta kiinni" ja korjattua asian.
Kiitos ja hei... - janna922
Hei. Mä olen 22 vuatias ja olen kans yksinäinen. Käyn koulus ja töis, mut tuntuu etten saa kenestäkään ystävää itselle. Tämä syö itsetuntoa ja tänään olen miettinyt elämääni ja rohmahtanut täysin. Ainoa asia joka pitää mut täällä on avomieheni. Ilman häntä olisin hukassa.
- Hihukki
Voi vattu! Avomies sulla, ja muka yksin, sinun "ongelmaasi" ei valitettavasti uskonut nyt se "kuuluisa Erkkikään", älä trollaa tolleen - please.
- eteenpäinvain
Itse olen 20:nen paremmalla puolella oleva mies ja minä olen ollut yksinäinen lähestulkoon koko elämäni. Itse olin hyvin pelokas lapsena enkä uskaltanut paljoa edes huoneestani tulla ulos koska perheväkivalta ja vastaavanlainen oli niin jokapäiväistä, aina sai pelätä aletaanko tappelemaan tai jotain? Myös perheeni muilla läheisillä oli vastaavanlaisia ongelmia enkä oikein luottanut kehenkään koska pelkäsin suurinta osaa perheestäni ja lähisuvustani.
En myöskään koskaan ole ollut hyvä saamaan ystäviä. Peruskoulusta lähtien olen tehnyt lähes kaikki ryhmätyöt ja esitelmät yksin. Liikuntatunneilla olin hyvin usein viimeinen joka valittiin joukkueisiin. Välitunnit olin taas aina yksin, en muista edes sellaista että olisi ollut joskus välitunneilla seuraa.
Jotenkin onnistuin kahden kanssa ystävystymään ja olimme hyvissä väleissä aina siihen asti kunnes armeijaan lähtö koitti ja lähdimme omille teillemme. Koulut ja työt olen kuitenkin aina hoitanut niin hyvin kuin olen pystynyt ja kaikki muukin minulla onkin varsin hyvin elämässä. Taloudellisesti olen tukevalla maalla, täysin terve olen ja kun kotona käyn, olen nykyään jäljellä olevien kanssa tosi hyvissä väleissä nykyisin. En pelkää esimerkiksi enää äitiäni vaan on kivaa nähdä häntä aina kun lähden käymään hänen luonaan täältä kämpiltäni.
Kuitenkaan minulla ei ole paljon ollenkaan sosiaalista elämää takana ja se näkyy nykyisessä elämässäni. Olen kuitenkin normaalin näköinen ja jos puhun toisille ihmisille, he usein pitävät minua omalaatuisena mutta myös paljon positiivisempana kuin monia muita, ainakin se käsitys minulla itselläni on.
Olen kuitenkin onnistunut saamaan pidettyä itseni sen verran positiivisena etten ole alakuloinen suurimmaksi osaksi aikaa. Olen pyrkinyt ajattelemaan että maailmassa monella on ongelmia, en minä ole mikään poikkeus ja omasta itsestään se hyvä olo on vain kyettävä löytämään.
Voisi olla tosi mukavaa vaihtaa ajatuksia jos vain kelpaisi? Jonkinlaista vastausta niin minulle sopisi kyllä. :) Tässä siis "eteenpäinvain", sama kuin tuossa yläpuolella. En ole varma tuleeko tämä tarpeelliseksi minun laittaa tähän suomi24-tiliäni mutta tässä se on tosiaan jos haluat vaihtaa ajatuksia. Ainahan voi yrittää kuitenkin vaikkei vastausta vielä tietäisikään.
- nuorikaunisjayksin
Olen 25w nainen. Itselläni ei tällähetkellä yhtään ystävää. Käyn töissä mutta kukaan ei koskaan kysy minulta mitään, vaikka itse olen suht puhelias, iloinenkin. Kyselen muilta aina kuulumiset mutta ei mua oteta mukaan porukkaan. Se syö itsetuntoa aika pahasti. Avomies mulla on, mutta hänellä on omat menonsa. Vapaa-ajat shoppailen yksin ja koitan täyttää tyhjän oloni kauniilla ulkokuorella ja vaatteilla. Surullista.
- minäyksin91
Hei,täysin sama asia ku mulla mut olen 24 ja työtön :( olisi kiva jutella sinulle. Jos omistat kik:in niin laittaisitko viestiä, senjiss91
- Adieu
Olen kohta 40 ja tunnen olevani vieläkin tarpeeton. Se johtuu lapsuuden eristämisestä ja siitä, että koin etten oikeastaan saisi olla edes olemassa. Lapsena en uskaltanut esimerkiksi yskiä, kun olin kipeä. Kaipaan lämpöä ja läheisyyttä, mutta olen ollut ilman niitä jo vuosikausia. Nykyään olen jo niin stressaantunut ettei kauppamatkoistakaan meinaa tulla mitään.
- Syyssurumielinen
Hei Adieu. Harvoin kirjoittelen näille palstoille mutta nyt oli aivan pakko kun huomasin että meillä on ollut lapsuudessa ihan samoja juttuja.Ääntä ei saanut pitää jos sodassa hermonsa menettänyt ukki oli paikalla.Asuimme siis äitini kanssa mummolassa kun olin lapsi n.11 vuotiaaksi saakka.Nyt olen 39 - vuotias nainen mutta yli en ole päässyt noista kaikista asioista mitä olen joutunut kokemaan ja tuskin pääsen lopullisesti koskaan. Olisiko mahdoton vaihtaa ajatuksia mun kanssa vaikka sähköpostin välityksellä? [email protected]
- Vajakkii
Ihanaa lukea ja huomata että en ole ainut!
- 27vmies
27v mies. Yritän välttää kaikkia sosiaalisia tilanteita. En tiedä olenko ujo vai mitä. Punastun myös hyvin helposti ja se nolottaa. Bussissa kulkeminen ahdistaa ja kaupassa käyntikin on välttämätön paha.
Paras paikka on olla kotona ja yksin.
En minä kaverien puutteesta valita, en edes haluaisi tavata kavereita. Käyn töissä ja menen suoraan kotiin ja sitten illalla nukkumaan ja aamulla taas töihin.
Näin on ihan hyvä minulle. Vai onko tässä jotain vikaa?
Mullakin vähän samanlaista. oon 31v sinkkumies, kerran seurustellut. ei kavereita, enkä oikeen osaa olla ihmisten kanssa niinkuin muut. uskallan kyllä hyvin lähteä tapaamaan mukavan oloista naista netistä johonkin. mutta täydet baarit ja sellaiset ahdistaa
Tässä 21-vuotias pitkään yksinäisyydestä kärsinyt mies. Lueskellessani pystyn täysin samaistumaan kyseisiin olotiloihin ja ongelmiin. Yläasteelta asti olen viettänyt vapaa-aikani yksin, tietysti koneen äärellä koska siitä sai pientä helpotusta huomattuani että kukaan ei koskaan lähetynyt minua sen erityisemmin enkä itse siihen ujona pystynyt. Tuntuu että nuoruus on mennyt täysin hukkaan ja sosiaaliset taidot aivan pirstaleina. Työpaikalla ei tunnu kuuluvansa joukkoon kun ei juurikaan osaa rupetella muiden kanssa, paitsi silloin jos joku sattuu jotain kysymään. Ihmissuhteita en osaa pitää yllä, ja olenkin jo luopunut toivosta yrittää muodostaa sitä ihan jonkun ns. tavallisen, normaalin elämän eläneen kanssa. Jos täältä löytyis samahenkistä seuraa jotka ymmärtää niin olis hienoa jakaa näitä kokemuksia. Saa laittaa viestiä.
- 27vmies
Itsellä myös tuo ongelma että ei osaa puhua mitään esim työkavereille. On puhelahjat niin surkeat. Sitten kun näkee kuinka työkaverit puhuvat ja ovat porukassa ja itse jää ulkopuolelle niin tulee hyvin ulkopuolinen olo ja haluaisi vaan lähteä vetämään sieltä. En vaan itse osaa olla yhtään porukassa ja jutella.
Silmiin katsominen toista ihmistä on kiusallista. Yritän aina välttää katsetta, niin töissä, kaupassa ja bussissa.
Olenko henkisesti sairas ihminen?? Lääkitystä ei ole. - Hihukki
Lopunaikoina henkiset vamma ovat vain lisääntymään päin, ja pahin ongelma tulee olemaan Rahan Kanssa, joka "Kaiken Pahan alku ja juuri". Näin apostolit opettivat, että lopunaikoina ihmiset rakastavat vain rahaa, rahalla ostamiaan nautintoja ja itseään, mutta se mikä siitä pelastaa, ettei ole pakko rakastaa vain MINÄIHTEÄÄN? Sitten kun oppii tekemään rahaa minälleen, niin saa läjäpäin ystäviä, antamalla kenellle hyvänsä niistä rahoistaan, tämähän on nuorisolle tuttua, mutta valitettavasti nuoriskon liikaa valikoi sitä, kenelle antavat, ja syy ei ole yleensä hyvä. Ette te etukäteen tiedä, kenestä saisitte uskollisimman kaverinne, se ei ole aina se Iloisin äijä porukasta, joka osaisi olla "paras kaveri"; vaan vakavemmin ja surumielisemmin elämään suhtautuva, koska Hän on tiettävästi viisaampi, kuin liikaa ihmisillä ja muillakin asioilla leikkivä idiootti.
- valivalivali
27vmies kirjoitti:
Itsellä myös tuo ongelma että ei osaa puhua mitään esim työkavereille. On puhelahjat niin surkeat. Sitten kun näkee kuinka työkaverit puhuvat ja ovat porukassa ja itse jää ulkopuolelle niin tulee hyvin ulkopuolinen olo ja haluaisi vaan lähteä vetämään sieltä. En vaan itse osaa olla yhtään porukassa ja jutella.
Silmiin katsominen toista ihmistä on kiusallista. Yritän aina välttää katsetta, niin töissä, kaupassa ja bussissa.
Olenko henkisesti sairas ihminen?? Lääkitystä ei ole.Aika monella tämän palstan kirjoittajalla ongelma vaikuttaa olevan siinä, että vertailee itseään muihin ja KUVITTELEE muiden olevan parempia seuraihmisiä ja että heillä on kaikki asiat paremmin. Uskokaa jokaisella meistä on omat ristimme ja uskomattoman moni vetää roolia esim. työpaikalla.
Mies 27V sinulla on työpaikka. Se on jotain mikä pitää ihmisen kasassa. Yritä keskittyä niihin asioihin jotka ovat HYVIN. Ehkä siitä voisi aueta positiivinen kierre.
Olen nuoren miehen omainen ja häneltä on mennyt fyysinen ja henkinen terveys, ystävistä tai työpaikasta ei tietoakaan. Hän joutuu kamppailemaan fyysisen huonon olon kanssa päivittäin ja SAIRAANHOIDON ja SOSIAALITOIMEN tuki tässä tilanteessa on täysi 0. Hänellä ei ole henkisiä resursseja surra yksinäisyyttään.
Asiasi voisivat olla siis vieläkin huonommin.
- VajakkiVeikkoAki
Jos ei kunnioita "Itseään"? Ymmärrä nyt että ei saa kunnioitusta, jo ei itse aloita kunnioittamaan muita! Olitko pinko? Henkiset kykysi on mainiot, älä trollaa enää tolleen - please.
- ooooooooooooa
kuulin joskus jonkun sanovan että ala rakastamaan itseäsi. ihan pimeetä puhetta, ei ihminen voi itseään rakastaa
- ööööööööööööööööööööö
Ei itseään voikaan "alkaa rakastaa", vaan ensin on tajuttava, mitä itsensä rakastaminen tarkoittaa. Itse et ole vielä saavuttanut sitä pistettä. Jotkut asiat kypsyvät hitaasti. Ehkä parinkymmen vuoden kuluttua jo tiedät?
Itsensä rakastaminen voi olla vaikkapa sitä, että rakastelee vain sen ihmisen kanssa, jonka haluaa, ja käyttää kondomia. Eli ei vahingoita itseään sukupuolitaudeilla ja ei-toivotuilla raskauksilla tai epätasapanoisilla suhteilla. Tarjoaa itselleen riittävästi unta ja ravintoa. Ei toimi täysin vasten itseään (esim. valitse vanhempien valitsemaa uraa). Ei ole kohtuuton (ylensyönti, juopottelu tai muut riippuvuudet, joista tulee morkkis). Tekee sopivassa määrin nautintoa ja hyvää oloa tarjoavia asioita, omien mieltymysten ja resurssien mukaan (esim. käy hieronnassa, opettelee uutta harrastusta).
Jos on ihan pihalla rakastamisen kanssa, niin asiaa voi harjoitella lemmikin kanssa. Aika monella karvainen pieni lemmikkieläin herättää hellyyden tunteita, sitä silittelee, mistä saa itsekin mielihyvää (omissa käsissä on paljon tuntoreseptoreita, eli silittely herättää mielihyvää eniten silittäjässä itsessään). Kuinka moni voi oikeasti tuntea olonsa kurjaksi koko ajan, kuten vaikka hellyttävää kissanpentua paijatessa? Väittäisin, että harva.
- grheh
Rakasta itseäsi, hyväksy itsesi sellaisena kuin olet ja anna itsellesi anteeksi ( päivittäin) T: 51 -vuotias mies.
- Vajakkii
Onko teillä muilla usein sellaista tunnetta että kukaan ei oikeasti edes pidä teistä ja teitä ei arvosteta?
Musta tuntuu usein että mulle ollaan mukavia vain "säälistä". Ja monet tilanteet saavat minut tuntemaan itseni todella erilaiseksi ja oudoksi ja silloin häpeän itseäni, ulkonäköäni ja luonnettani. Vaikka siihen ei olisi mitään syytä.
Ja joskus jos mua ystävällisesti neuvotaan töissä että jokin asia kannattaa tehdä toisin niin ajattelen heti että olen huono enkä osaa tehdä töitäni oikein vaikka hetki sitten vielä luulin että olen työssäni ihan hyvä.
Tänään oli juuri tuollainen päivä ja täytyy sanoa että oli lähes koko päivän ajan itkussa pidättelemistä. Kun pääsin kotiin niin alakuloisuus jatkui mutta kahvit juotuani olo helpotti kun sai olla taas rauhassa yksin turvallisessa ympäristössä.Kyllä, juuri se on yksi syy mikä aiheuttaa itsessänikin lamaantumista. Viimeisten 8 vuoden aikana en tunne juurikaan saavani arvostusta millään tasolla. Ja kaikki tämä tietenkin siksi että en kykene tavalliseen rentoon rupatteluun ihmisten kanssa. Ihmisethän tietenkin yrittää olla aluksi mukavia mutta ajan mittaan he hoksaavat että tämä kaveri on oudon hiljainen, ja silloin heidän suupielet ikäänkuin taipuvat alaspäin. Ulkonäköäni en häpeä vaan päinvastoin, olen siitä ollut miehenä varsin ylpeä. Eli jos joku lausuu kliseitä että ulkonäöllä menestytään elämässä niin saanen olla elävä todiste siitä ettei näin ole.
Koen itse olevani vähän sellainen että tarvitsen uusiin asioihin tarkat ohjeet miten homma hoituu eli en pahastu opastuksesta. Toki sellaisissa tapauksissa joissa luulee itse osaavansa jonkun asian jota on tehnyt jo pitkään ja toinen tulee sörkkimään niin voi olla vähän kettuuntunut fiilis.
Niin, koti on se minne ei ympäristön odotukset yllä. Saa olla kaikessa rauhassa omillaan omalla tavallaan. Koneella se aika palaa täälläpäin kun ei sitä yksin jaksa mitään muutakaan tehdä. Olis tietty hienoa jos löytys samanlaisia ihmisiä joiden kanssa vois keksiä jotain ja olla oma itsensä niin ettei toinen kiusaantuis siitä. Sosiaalinen kehitys kun ei tapahdu yksin, ei se pelkän positiivisuuden voimalla onnistu. Siihen tarvitaan se toinen osapuoli.
Heippa, tässä siis tuo ”eteenpäinvain”.
Onhan sellaista tunnetta ollut, etenkin lapsena sellainen tunne oli lähes jokapäiväistä ettei kukaan oikeasti arvosta minua. Muttettuani armeijan jälkeen omilleni se tunne alkoi katoamaan mutta oltuani nyt monta vuotta täysin yksin, ilman yhtäkään ”siviiliystävää”, minusta alkaa tuntumaan melko tyhjältä. Pyrin ajattelemaan että kaikki on minulla suhtkoht hyvin mutta minua pelottaa alkaa ajattelemaan tätä tilannettani syvällisemmin nykyään.
Olen omilleni muuton jälkeen pyrkinyt ajattelemaan positiivisesti tai ainakin neutraalisti, että rohkeasti eteenpäin vain ja kaikki tulee menemään ihan hyvin. ;) Ja niinhän on mennytkin, koulu, työ ja muut jotkin tapahtumat mutta ketään en ole saanut seuraksi kaikkena tänä aikana.
Minullahan on myös tuo tunne että jos minä teen jonkin virheen, tulen siitä niin alakuloiseksi ja vähän vihaiseksikin itselleni ja alan toitottamaan itselleni että mikä vaivaa ja miksi en osaa tehdä asiaa oikein?! Minulla on korkea velvollisuudentunne ja siksihän pyrinkin tekemään kaikki asiat niin hyvin kuin vain pystyn. Tämä piirre minulla on ollut lapsesta asti, ehkäpä se on vähän rauhoittunut nykyyän mutta edelleenkään en voisi kuvitellakaan että tekisin vapaaehtoisesti jotain väärin vaan se on tehtävä oikein jos mitenkään mahdollisesti pystyn siihen.
Kun olen kotini ulkopuolella, pyrin olemaan sellainen ihminen kun maailma odottaa minun olevan tai ainakin luulisin oletavan? Mutta kun pääsen takaisin kotiini, yksinäisyys alkaa ja olen jotenkin helpottunut mutta myös alakuloinen joskus vaikka yritänkin usein ajatella positiivisesti että kaikki minulla siis ihan hyvin suurimmaksi osaksi elämäsäni.- Vajakkii
Olen myös haaveillut muuttamisesta omilleni (tällähetkellä asun vielä vanhempieni kanssa) mutta en tiedä pitäisikö vielä kuitenkin odottaa että työpaikka olisi varmasti taattu.
Ehkä se itsenäistyminen saattaisi jollakin tavalla (toivon ainakin) auttaa tilanteeseeni kun silloin viimeistään mun on pakko ottaa täysvastuu omasta elämisestäni ja rohkenisin ehkä tekemään niitä asioita joita olen aina halunnut tehdä ja kaikkia uusia asioita mukavuusalueeni ulkopuolella. Omilleen muuttamisessahan on tosiaan se että jotenkin asuminen pitäisi maksaa. Siksi työpaikka, säästöt tai jokin muu rahanlähde olisi hyvä olla. Eihän vanhempien kanssa asuminen toki mikään paha asia ole, etenkin jos asut taloudellisista syistä kunnes saat työpaikan. :) Mutta tuo omilleen muutto olisi hyvä jos jokin rahanlähde tosiaan ensin olisi varmempaa, kuten esim. tuo varma työpaikka.
Itsenäistyminen alkaisi varmasti omilleen muuton jälkeen, onhan se silloin vähän pakko. Ellei sitten koti-ikävä pääse iskemään jos yksin joutuu olemaan paljon tai tulisi taloudellisia vaikeuksia?
Minähän olen pärjännyt ihan hyvin omillani mutta tosiaan tuo yksinoleminen ei ole vielä tänäänkään päättynyt. Olenhan saanut nyt joitakin isompia hankintoja joita olen halunnut mutta yksinolemiseeni ei ole tullut muutosta. Se kai kun en oikein osaa saada yhteyttä ihmisiin, en ole kai sitä taitoa oikein koskaan osannut?
Mutta jos omilleen muutosta haaveilet, kannattaa toki yrittää. ;) Kiva että vastasit muuten, mukavaa kirjoittaa kun voi kommentoida takaisin päinkin. :)- Vajakkiii
Noh tällähetkellä olen ollut pian 2 vuotta määräaikaisena työntekijänä eikä työnantaja tunnu lopettavan työsuhdettani kun kokoajan antaa ymmärtää että kyllä mulla työsuhde aina vaan jatkuu ja jatkuu. Niinkuin on tähänkin asti jatkunut. Että tässä sitä nyt odotellaan kuumeisesti josko vakituiset paperit saisi allekirjoittaa vaikka jo tämänhetkisen sopimuksen loputtua ;D Mutta onhan mulla jo tietty säästöjäkin jonkun verran kun kotona olen asunut eikä siis hirveästi ole ollut rahanmenoa.
Nyt keväällä aion mitä todennäköisimmin kyllä etsiskellä sopivan kämpän ja edes kokeilla miltä se omillaan asuminen tuntuu. Aina sitä voi varmasti takaisin kotiinkin mennä jos siltä tuntuu.
Niin on kiva kirjoitella toiselle vähän kuin näin henkilökohtaisesti vaikka tämä siis yleinen keskustelupalsta onkin. :) Sinulla on kuitenkin jo pitkäaikainen määräaikainen takana? Se on hyvä se. Etenkin jos sinulle on ehtinyt kertyä säästöjäkin tänä aikana. Eli ihan hyvä syy asua kotosalla sen aikaa että on ehtinyt säästöjä kertymään. ;)
Tästä syystä voikin olla ihan hyvä ajankohta alkaa katsomaan sopivaa kämppää, johon voi muuttaa omilleen. Ja jos hyvissä väleissä olet kotiväkeesi, varmasti voit tulla takaisinkin tarvittaessa jos siltä alkaa vaikuttamaan. ;) Minä itse olenkin ja on sanottu sieltä päin että kotiin voi aina tulla takaisin jos sille päälle tulen.
Minullakin on ollut määräaikaisia työsuhteita. Huono puoli niissä se tietysti että työsopimusta ei mahdollisesti ehkä jatketa enää, vaikka olisikin ylitöitä reilusti tarjolla tiettyinä ajankohtina. Mutta jos hyvä työntekijä on, kyllä sitä tietääkseni edelleen yhä näinä päivinä arvostetaan paljon työpaikoilla. ;)
Onhan tarkempiin henkilökohtaisuuksiin vähän epäilyttävää mennä näin yleisellä palstalla ollessa. Täällä onkin tapana kirjoitella henkilökohtaisuuksista enimmäkseen vain yleisessä muodossa mutta jos haluat tarkempiin, voithan toki halutessasi kirjoitella myös minulle päin. :) Varmasti olisi kiva kirjoitella enemmänkin mutta ei toki ole mikään pakko jos et ole varma siitä vielä. :)- Vajakkii
Ei sulla sattuisi olemaan muuta viestintävälinettä kuin sähköposti?
Kuulostaa varmaan tyhmältä mutta itse en oikein tykkää sähköpostilla kirjoitella. Onhan minulla toki. ;)
Suomi24 tilin ja Hotmail tilin lisäksi minulla on myös puhelin ja siihen minulla on asennettuna WhatsApp ja Imo. Oma nettiyhteys minulla on näihin myös.Se vain etten tietenkään ala puhelinnumeroitani tai henkilökohtaisia sähköpostejani mielelläni yleisellä palstalla kirjoittelemaan. Että jos kirjoittaisit ennemminkin ensin suomi24 tililleni ja sen jälkeen voisin antaa muita yhteystietojani jos sopisi?
- sweadoip
Kukaan ei huoli sinua läski!
- aikuinenainen
Olet naurettava. Häpeä.
- Eitäydellistäihmistäole
Eiköhän jokaisella ole ulkonäössä ja sisustassa jotain vikaa.En tunne yhtään täydellistä ihmistä.Vaikka olen ikäloppu,ei ole eteen sattunu.Ja hyvä niin.Että vinkiks vaan arvostelijoille.
Koti on täälläkin vähän kaksipiippuinen paikka. Yliopistolla ollessa sitä aina haluaa kotiin "turvaan", mutta sitten kun kotiin pääsee, niin alkaa taas miettimään elämän tyhjyyttä ja yksinäisyyttään, ja harmittaa se, ettei ole muutakaan tekemistä kuin istua kotona. Masentaa se, että aika vain kuluu, enkä minä tunnu pääsevän opiskeluja lukunottamatta missään eteenpäin, vaan joka päivä toistuu sama kuvio: raahautuminen opintojen pariin, sieltä poispääsy helpottuneena ja sitten loppupäivä omissa oloissa sisällä tai ulkona, yksinäisyyden lisäksi lähinnä opiskelu- tai lukemisstressi mielessä.
Asun tosin vanhemmilla, eli ihan yksin en ole. Vaikkakin tuo kotona asuminenkin tuntuu vain korostavan sitä, että kaikki vain junnaa paikallaan. Ristiriitaisesti sitä haluaisi muuttaa omaan kämppään, vaikka tiedänkin että siten yksinäisyys vain lisääntyisi.- suosittelen.muuttoa
Ihan samat fiilikset on olleet itselläkin eli aina koulusta tai töistä halusi kotiin mutta kotona vain tylsistyi eli kummassakaan ei viihdy ja tulee tapettua aikaa. Itse muutin 28v omilleni ihan samalla fiiliksellä että sitten sitä tulee oltua enemmän yksin mutta tilanne parani vähän. Huomasin nimittäin sen että kun olet siellä kotona yksin niin se pakottaa sinua hankkimaan elämän. Itse aloin heti aktiivisesti etsimään naista itselleni ja aktiivisuus palkittiin. Sain naisseuraa kämpilleni enkä enää tukeutunut vanhempiini sosialisoinnin suhteen, itsenäistyin..
- Vajakkiii
Nimimerkki "suosittelen.muuttoa" kiitos paljon että jaoit kokemuksesi.
Tuo kaikki oli erittäin hyvin sanottu ja juuri tuota toivoisin itsenikin kohdalle kun muutan omilleni.
Olen minäkin yksin vaikka minulla on ukko ja 5 lasta. Ongelma on etten nyt ole pystynyt menemään ihmisten ilmoille. Ahdistaa koen jatkuvaa kipua (henkisesti) kohdata ulkopuolisia. Toinen on kun pääsen liikkeelle koen huonoa omaa tuntoa jos en ota kaikkia lapsia mukaan.
Kun mennää lasten kanssa pihalle etin sellaisen paikan mieluusti missä ei ole ihmisiä.
Muiden lapset ahdistaa jos ne ei käyttäydy kuin kuuluu. Olen ihminen joka haluu pysyä pois näkyviltä ja nyt jatkuvien sairastumisien myötä tämä on pahentunut mutta kun vähän piristyn kun koen taas onnistuvani.
Minua ei kannata kadehtia stressi siirtyy kun muut ihmiset tuottaa stressiä,ettei tule ylistressaamista.
Sitten kun pääsen stressistä kääntyy mun kelkka niin että höpisen ihmisten kanssa vähän liian innokkaasti kyselen koska hehkun positiivisuutta.- fgfhkhöjkläöjklä
Jonkinasteista kaksisuuntaista mielialahäiriötä? Meinaan tuota ajatusta stressistä -> positiivisuuden hehkuun. Joka tapauksessa parisuhdeyksinäisyys liene yleistä. Äärimmäisen yksinäisyyden ruikuttajat eivät vaan sitä tajua. Itse olen onnellisesti eronnut, ja mieluummin yksin omassa rauhassa kuin lahnankylmässä parisuhteessa.
fgfhkhöjkläöjklä kirjoitti:
Jonkinasteista kaksisuuntaista mielialahäiriötä? Meinaan tuota ajatusta stressistä -> positiivisuuden hehkuun. Joka tapauksessa parisuhdeyksinäisyys liene yleistä. Äärimmäisen yksinäisyyden ruikuttajat eivät vaan sitä tajua. Itse olen onnellisesti eronnut, ja mieluummin yksin omassa rauhassa kuin lahnankylmässä parisuhteessa.
Epävakaa on nuoruudessa todettu. Vaikka taustalla himoa, iskee vähän mihin kellon aikoihin iskee. Luulen että se on tapa pyrkiä vaan nautintoa hakea. Ukkokin nyfnomaaniksi minua nimitellyt mutta kuitenkin pidän järjen päässä ja kidun hiljaa. Mutta itsekin epäilin kaksisuuntaista.ei meillä ero ole ratkaisun
Sinullakin kuulosti olevan vaikeata elämä. Mutta eikö niitä ryppyjä rakkauteen tule.
- dfhghdgfjdgfkjfdkj
Kaltaisiasi/kaltaisiamme on paljon. Olet tietyssä mielessä vielä keskenkasvuinen, eli älä huolehdi! Käyt työssä, olet yhteiskunnan täysipainoinen jäsen. Se on jo kova juttu. Et ole syrjäytynyt keski-ikäinen nainen, kuten itse olen. Nuoruus on valtava valtti. Nauti siitä! Ymmärrät asian vasta jälkijunassa (nimim. kokemusta on).
Koetan tehdä asioita, joista oikeasti tykkäät ja joista nautit. Välttämättä ne eivät vie edes hillittömästi aikaa. Mene vaikka kurssille opettelemaan jonkin soittimen soitto, laulua, maalausta tai tanssia. Onnistuu työn ohessakin. Esim. musiikki on synkkinä hetkinä suuri lohdutus, ja sitä voi oppia tekemään/ymmärtämään missä iässä tahansa.
Jokainen katsoo elämää enemmän tai vähemmän valikoitujen linssien läpi. Eli et näe totuutta, et tiedä, mitä ihmiset sinusta ajattelevat. Todennäköisesti joku "arvosteleva" katse onkin todellisuudessa ihailua tai halua lähestyä. Joku varmasti kokee sieluntoveruutta kohtaasi.
Epävarmuus ja itseinho näkyy. Sekin voi karkoittaa ihmisiä pois. Jos elämässäsi ei tule isoja takapakkeja, saat todennäköisesti ajan myötä itseluottamusta ja hehkua. On minullakin omat ihailijani, vaikka olen jo vanha ja elämässäni huonosti pärjännyt. Et siis ole toivoton tapaus.
Kirjoita kirje omalle itsellesi vaikka 5, 10 ja 15 vuoden päähän. Avaa kirjeet määräpäivinä ja arvoi sitten 5, 10 ja 15 vuoden takaista itseäsi. Tulevaisuudessa näet menneisyyden itsesi eri tavoin kuin nyt. Ei se niin kurja tapaus ollutkaan, ei vaan osannut hyödyntää vahvuuksiaan.
Toivottavasti teet itseäsi kunnioittavia valintoja elämässäsi. Sinulla on täydet mahdollisuudet kehittyä mitä upeimmaksi ihmiseksi!!! - ongelmiaongelmia
Juu ette ole yksin. Täällä 6 vuotta eristäytynyt moniongelmainen parikymppinen nainen. Tässäkin keskustelussa tunnen olevani se pahin tapaus. Ehkä olenkin. Itseinho on kova, olisi kiva kirjoitella jonkun kanssa jos uskaltaisi... Töissä en käy eikä koulutusta ole. Pitäkää niistä kiinni. Pää hajoaa aika hyvin kun ei käy yhtään missään.
Vaikka tuntisikin itsensä yksinäiseksi, ei pidä missään tapauksessa jäädä yksin. Mitäs alueen järjestöt, mahdolliset lähiöasemat, kirkon, liikuntakeskuksen tai hoitotahon järjestämä toiminta, edes FB-ryhmät? Niistä kaikista voi löytyä jotain tekemistä. Onhan mahdollista tuntea itseään yksinäiseksi ryhmässäkin, mutta siksi olisi just hyvä, jos ryhmässä olevilla ihmisillä olisi jonkinlainen yhteinen elämäntilanne/ominaisuus.
- Kauankojaksaa
Voi miten helpottavaa lukea näitä kommentteja, ja huomata ettei ole yksin. Täällä 22-vuotias nainen, joka töistä tullessaan menee suoraan kotiin eikä juuri tapaa ketään. Jotkut kai tykkää, minua tämä syö.
Olo on kuin olisi oman elämänsä vankina. Heippa kaikille!
Mullekin saa laitella viestiä. Oon 25-vuotias nainen ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, jonka takia sosiaalinen verkosto vain tuntuu kapenevan jatkuvasti. Osoite on [email protected]
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 921683
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1741320En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1051118Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll161108- 87946
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?46895- 68881
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K65850Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289773Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107758