STT: Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Nelonen Mediasta ja aikakauslehdistä lähtee 200 työpaikkaa. Loput tukitoimista.
STT:n Twitteriin lähettämien tietojen mukaan pääosa vähennyksistä kohdistuu toimituksiin. Kaikkia vähennyksiä ei hoideta irtisanomisin.
Irtisanomiskeskustelut alkavat tänään ja päättyvät 21.10. mennessä. Vielä elokuussa yt-neuvottelujen arvioitiin johtavan enimmillään 280 työntekijän vähentämiseen.
Yhtiö tukee työpaikkansa menettäviä muutosturvaohjelmalla ja työllistymistä edistävällä valmennuksella.
Mediatalo Sanoma käynnisti Sanoma Media Finlandin muutosohjelman elokuussa. Tavoite on löytää noin 50 miljoonan euron säästöt. Suurin osa säästöistä pitäisi realisoitua ensi vuoden loppuun mennessä.
Henkilöstövähennysten lisäksi säästöjä haetaan jakelusta ja painotoiminnasta sekä sisällöntuotannon, markkinoinnin ja myynnin tehostamisesta.
Lisäksi suunnitellaan konsernin yhteisten tukitoimintojen keventämistä rakenteiden yksinkertaistamiseksi ja ketteryyden lisäämiseksi.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Sääli vain että muutkin työntekijät joutuvat kärsimään vääristyneestä toimituspolitiikasta
Sitä ei tiedä, vaikka maahanmuuttohalaajat jäävätkin toimitukseen.
Ainakin Muraja sai lähteä jo aikaisemmalla junalla. Naurattaa vieläkin se että MV-lehden päätoimittaja olikin liian iso pala HS:n tähtireportterille.
Lähdenkin tästä heti kauppaan ja ostan uutisen kunniaksi leivoksen ja juon leivoskahvit.
Tällä menolla tiedotusjohtajana on kohta Puolijohde.
Lopettaisivat väsyttävän trendikkään ja niin turhan "nuoriso"paskansa eli NYT:in. Ohjelmatiedot ja menovinkit itse lehden väliin, siinä se. Montakohan hipsteriä siellä lienee rillejään ja partojaan ja pipojaan ja fiksejään ja kahvinsa cremaa vertailemassa, aikamoinen säästö.
Lopetin lehden tilaamisen parisen vuotta sitten. Syynä tähän oli mm. mamujen hyysäys ja viherideologian levittäminen.
Itse lopetin tänä syksynä samasta syystä ja taitaa niitä olla aika paljon muitakin jotka ovat samaan päätyneet.
Vielä kun saataisiin verorahoilla riehuva YLE:n mamutustalo ruotuun niin olisi juhlan paikka!
Eiköhän kaikille näille viherpunikki- toimittajille ole jo järjestetty suojatyöpaikat YLElle.
Siellä sitä voivat jatkaa paskantoimittamistaan oikein meidän veronmaksajien piikkiin.
Todennäköisesti tämä johtaa siihen, että Sanoman toimituksiin jää ainoastaan ne kaikkein puhdasoppisimmat ja kiihkeimmät vihervasurit. Tämä puolestaan nopeuttaa Sanoman romahdusta entisestään.
TUO SELITTÄNEE; MIKSI KAIKEN KARVAISET SEKOLÖÖPIT OVAT LISÄÄNTYNEET VARSINKIN ILTA-SANOMISSA. PANIIKISSA PASKAN KIRJOITTAJAT YRITTÄVÄT EROTTUA JOUKOSTA TYÖPAIKKANSA PUOLESTA. JA EROTTUUHAN NUO SEKOPÄÄT.