Kokemuksia netissä ihastumisesta/rakastumisesta ....

Nykyisin moni kohtaa elämänsä naisen/miehen internetin kautta: sinkkusivuilta tai chatista.
Niin pääsi käymään minullekin, yksin elävälle sinkkumiehelle.

Tutustuin netin kautta mukavaan naiseen. Sähköpostilla jutellessa huomasimme puhumisen olevan hyvin helppoa, hyvin monista asioista ajattelemme samalla tavalla (Kaikesta ei tarvitsekaan ajatella : )). Vielä ei ole kohdalle osunut aihetta, josta emme olisi voineet vapaasti jutella. Puolin tai toisin.

Nykyisin viestittelemme ahkerasti myös tekstiviestein, joskus hyvinkin monesti päivän aikana. Olemme myös puhelimessa jutelleet. Se vain varmisti asian, jonka jo tiesin: pidän tuosta naisesta todella !!!

Puolin ja toisin tunteet toisiamme kohtaan ovat muuttuneet koko ajan vakavammiksi. Tunteet ovat jo näkyvästi mukana jutellessamme tavalla tai toisella. Tähänastisen kanssakäymisen perusteella olen taipuvainen uskomaan, että voin tuohon naiseen todella rakastua hänet elävässä elämässä nähdessäni .... Samansuuntaista on hänenkin puoleltaan ollut havaittavissa.
Ilmassa on rakastumisen oireita ...

Näemme toisemme parin viikon kuluttua hänen tullessaan Suomeen. Hän on ulkomaalainen, mutta ei kovin kaukaa Suomesta. Hyvin isoja kulttuurieroja kansojemme välillä ei ole.
Olen itsekin asunut ulkomailla, eivätkä hänen kotimaansa tavat ole minulle ihan vieraita. Yhteinen puhekieli meillä on, olemme kuitenkin molemmat opetelleet myös toistemme kieltä. Omaksi iloksi enimmäkseen. Mutta on mielestäni kyllä mukavaa, jos kumpikin voi puhua omaa kieltään edes joskus ja tietää toisen ymmärtävän ainakin jonkin verran.

En usko olevani ainoa tämmöistä kokenut ihminen. Olisi ihan mielenkiinnosta mukava lukea toisten kokemuksia samanlaisesta asiasta.
Kuinka ensimmäinen elävässä elämässä näkeminen onnistui ? Oliko näkeminen mukava ja entisestään tunteita vahvistava kokemus vai jonkinlainen pettymys ? Kestikö suhde pidemmän päälle/kauanko se on jo kestänyt ? Sukulaisten suhtautuminen, molempien puolelta ? Kaikenlaisista kokemuksista lukeminen kiinnostaa. Yhteiseloon kun mahtuu monenlaista kahden ihmisen yhteiselossa.

Kohdalleni osunut nainen on ulkomaalainen, mutta se ei tarkoita suomalaisnaisten syrjimistä. Joku siitä kuitenkin jossain huomauttaa. Vaikka toisaalta, totta puhuen, kokemukseni suomalaisnaisten kanssa ovat aina olleet pettymys. Ei vain ole oikeaa osunut vastaan. Kohdalleni vain sattui mukava nainen, joka sattuu ulkomaalainen olemaan.
92387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tapasin oman poikaystäväni&kihlattuni chatissa.. Yhteydessä olimme tekstarein,sähköpostein ja tietenkin juttelimme chatissa&puhelimessa.. Aloitimme sellaisina sättiystävinä, mutta tunteet sitten syvenivät. Eli vuoden 2003 alusta olimme niitä sättiystäviä heinäkuuhun, jolloin seurustelumme alkoi, vaikkakin aluksi vain netin kautta, koska lomat olivat ohi, mutta päätimme että menisin hänen luokseen 2003 syyslomalla, jolloin meninkin. Voisin kertoa ensitapaamisestamme, joka syvensi tunteita toisiamme kohtaan.
Ensitapaaminen;olin saapunut juna-asemalle, menin tietysti 'väärästä' kohtaan sisään(eli ihan siitä ovesta, mies odotti hieman kauempana, koska semmoisen tunnelin pää oli etäämpänä, josta hän oletti minun tulevan mutta juna tulikin 1 raiteelle, eli ei sitä tunnelia tarvinnut käyttää)..Eli tulipahan siellä ihan uunona käveleskeltyä etsien tätä miestä, jonka sitten havaitsinkin(vaikkakin hieman huonosti, kun rilleissäni oli huono 'vahvuus')lehteä lukemassa penkillä(lehti oli väärinpäin ;D).. Aloinkin siinä sitten kävelemään kohti ja silloin hän huomasi minut, hermostuneesti laittoi lehden pois ja tuli luokseni ja samantien halasikin. Omista tunnelmistani voisin kertoa että taju meinasi mennä,koska mies oli paljon komeampi luonnossa ja jotenkin mystisesti lumosi minut äänellään. Sainpahan ensisuudelmanikin sillä syysloma reissulla, ihanempaa kokemusta ei ole vastaan tullut ;)..
Rakastamme toisiamme yhä ja sunnuntaina pääsen taasen hänen luokseen ja koen ties kuinka monennen kerran samoja tunteita yms. kuin ensitapaamisen aikana :)..
Sukulaiset eivät ole rakkauttamme vastaan, eivätkä vanhemmatkaan.
Vaikkei rakkaani olekkaan ulkomaalainen, niin toivottavasti kertomukseni sinulle kelpasi.
Toivotan sinulle onnea ulkomaalaisen naisesi kanssa! Hyvää joulua!

Äänestä

Loppupeleissä kaiken ratkaisee kuitenkin ne "kemiat" ja miten ne toimii yksiin. Vaikka kuinka luulee tuntevansa sen toisen ihmisen, se on kuitenkin se oma mielikuva, jonka on toisesta luonut ja mihin on ehkä ihastunut. Tavatessa se "kupla" rikkoutuu ja tilalle tulee todellisuus. Harvoin tuo mielikuva ja todellisuus vastaavat toisiaan.
Joskus tapaaminen tuottaa iloa ja joskus pettymystä.. sen tietää vasta sitten kun on tavannut. "Katsastus" kannattaa kuitenkin tehdä, että tietää ettei kävele onnensa ohi.

Äänestä

Itsekin kohtasin poikaystäväni chatissa.

Juttelin chatissa jonkun tytön kanssa ja nykyinen mieheni otti osaa keskusteluun. Ennenpitkää päädyimme juttelemaan yksityisesti, sitten messingeriin ja numeroiden vaihtoon.

Ystäväni on harrastanut nettitreffailua ja usein ihastunutkin netin välityksellä. Itse koin tuollaisen aina hyvin vieraaksi, ennen kuin sattui omalle kohdalle :)

Luulen, että olimme puolin ja toisin hieman ihastuneet toisiimme ennen tapaamista. Noista asioista emme kuitenkaan juuri puhuneet. En oikein muista millä mielellä sovimme tapaamisen. En kuitenkaan halunnut pitää juttua vain netissä ja sillä tavoin ihastua ehkä vääriin mielikuviin. Halusin itsekin tavata aika nopeasti, koska sittenhän vasta näkisin miten homma toimisi ja millainen mies olisi, jne. Loppujen lopuksi kuitenkin mies jäi luokseni yöksi ja tuli toistekin.

Aloimme seurustelemaan vasta kuukausi sitten, vaikka tapasimme ensimmäistä kertaa jo syyskuussa. Kaukosuhteen aloittaminen tuntui minusta hieman epäilyttävältä. Olen ollut ennenkin kaukosuhteessa ja tiedän, mikä siinä ei itselleni sovi. Toistaiseksi meidän suhteemme on sujunut hyvin, jopa ilman niitä ongelmia, joita aikaisemmassa kaukosuhteessani koin.

Toivotan sinulle (teille) onnea!

Äänestä

En uskonut internetistä löytyvän muita kuin, ystäviä kunnes kohdalleni tuli mies joka alun jälkeen vetäisi jalat alta. Kulttuuriero meillä on, mutta ei mitenkään iso koska hän on eurooppalainen ja sivistynyt mies, ei siis muslimi tms.

Olemme jutelleet web-kameran ja mikrofonin välityksellä tunteja, toisinaan vielä soitelleet ja lähettäneet tekstiviestejä. Vaikka olemme vasta noin kaksi kuukautta tunteneet, niin tilanne on välillämme paisunut niihin mittasuhteisiin, että ensi kuussa lähden hänen luonaan käymään.

Itselleni ei ole mitään väliä, vaikka kyseessä onkin ulkomaalainen mies, se mikä on ihmisen sisällä on tärkeämpää kuin se onko henkilö suomalainen, saksalainen, ranskalainen, norjalainen, puolalainen vai mistä kotoisin.

Se kun kolahtaa, niin se kolahtaa…ei siinä ole silloin vastaan pyristelemistä.

Onnea sinulle ja hänelle, käytännön asiat ovat pieniä kun tosi on kyseessä.

Äänestä

Tutustuin poikaystävääni chatissa ja chattailimme melkein kuukauden ajan n. kolme kertaa viikossa. Pidimme toisistamme heti,vaikka olemme todella erilaisia.Sitten tapasimme ja eihän siitä sitten eroon enää päässyt. Ensimmäinen tapaaminen jännitti älyttömästi mutta se meni hyvin ja mies oli tosiaan sellainen kuin oli antanut netissäkin ymmärtää. Olemme olleet paljon erossa poikaystäväni inttivuoden takia ja myös kesän vietimme erillämme. Suhteemme on edennyt suht hitaasti, mikä on ainoastaan hyvä. On ollut aikaa tutustua enkä enää oikeastaan muista miten olemme tavanneet. Olemme tunteneet jo yli vuoden eikä suhteelle näytä ainakaan vielä olevan loppua. Ongelmia on tietysti niin kuin missä tahansa parisuhteessa mutta olemme päässeet niistä yli puhumalla. Kaukosuhde kyllä rasittaa suhdetta ja erossa ollessa olo on paljon epävarmempi mutta tavatessa ikävä&epävarmuus katoavat.
Aika iso muutos tapahtuu ensi kuun alussa, kun armeija loppuu ja asumme lähempänä toisiamme. Molemmilla on kuitenkin opiskelut ja harrastukset, joten en tiedä kuinka raivaamme aikaa toisillemme.
En ole puhunut perheelleni miten olemme tavanneet,koska se hieman nolottaa ja sillä ei ole nykyään mitään merkitystä parisuhteemme kannalta.
Vanhempani eivät ole tavanneet poikaystävääni, koska he asuvat hieman kauempana mutta poikaystäni puolelta olen saanut hyvän vastaanoton.
Toivon teille kaikkea hyvää! Rakastan poikaystävääni ja suhteemme kyllä jatkuu, jos vain molemmat jaksavat panostaa siihen. Välillä iskee väsymys ikävään ja siihen että tapaamisen eteen pitää välillä nähdä oikein vaivaa. Vaikka olemme olleet paljon erossa täytyy sanoa, että tekisin kaiken uudestaan, niin paljon olen saanut.

Äänestä

niin, että suomalaisnaiset ovat pettyneet sinuun?
Et ole sytyttänyt heitä?

Mutta ei hätää. Suurimmalle osalle maailman naisista olet

Äänestä
  • "niin, että suomalaisnaiset ovat pettyneet sinuun? Et ole sytyttänyt heitä?"

    Se on hyvinkin mahdollista. Todennäköistä suorastaan, kun ei ole onnistanut tuolla rintamalla : ))
    Enhän minä täydellinen ole. Enkä taatusti kaikkien silmissä sytyttävä ! Siksi sanoinkin, ettei sopivaa ole kohdalle osunut. Kaikki aiemmin kohdalleni osuneet naiset ovat olleet suomalaisia. En taatusti halua ketään "syyllistää" tai kehua. Kohtalon oikusta kohdalleni sattunut ja minut "hyväksynyt" nainen on ulkomailta. En väitä, etteikö suomalaisissakin olisi sopivia. Löytäminen on ollut se ongelma !

    " Suurimmalle osalle maailman naisista olet ..."
    Tiedän. Yhtä tyhjän kanssa ! Naljaileva lauseesi meni perille : )))
    Minulle kuitenkin riittää kaikkien noiden joukosta tuo yksi nainen. Enempää en tarvitse : )))
    Olen muuten yllättynyt tähänastisista suhteellisen myönteisistä vastauksista. Kiitän niistä !

    Äänestä

sätissä ollessani erääseen henkilöön, juteltiin ensin eräässä tietyssä huoneessa aina kun ehdittiin, sitten siirryttiin sähköpostittelemaan, jonka jälkeen vaihdettiin jo puh.numeroita!! ilmassa oli myös ihastumista, ellei peräti rakastumista!!! tuntui kuin oisi löytänyt vihdoin ja viimein jonkun jonka kanssa voi jutella kaikesta taivaan ja maan väliltä!!! mutta mutta...eräänä päivänä hän ilmoitti että kaikki oli ollut vain leikkiä siltä puolelta!!! aikaa on kulunut nyt muutama kuukausi, enkä ole vieläkään pystynyt unohtamaan hänta!!!:( mutta silti olen iloinen että oltiin edes vähän aikaa ystäviä!!

Äänestä
  • Kyllä nettistä löytää ihastumisen kohteen, mulle kävi niin,,
    Chattailtiin melkein jokapäivä,, ihania sanoja ja juttelut sujui helposti ja luotto toiseen senkun lisääntyi.
    Suhde oli tulista ja tunteellista, molemminpuolin.
    Tavattiin ja suhde jatkui, oli liitävä kevyt rakastunut olo,, uskoin molemmilla.
    Siinä tekstailtiin , soiteltiin ,, vannottiin aitoa rakkautta.
    Kunnes tää kaukosuhde sitten sai käänteen,, ennen ei matka ollut ja merkinnyt mitään, äkkiä tuli väliimme tämä pitkä matka.
    Uskon että en ollutkaan se ainoa, hän etsi uutta ja uutta kohdetta,, oli todella ihana kirjoittaja,, oikein sanaseppä.
    Pahinta on rakastua ja jäädä hylätyksi,,, hylätyn osa on aina se ankeampi osa...
    Toisella on uusikohde ja ajatukset ja tunteet siellä.
    Meille kävi näin.... Mutta monella voi olla onnellisempi loppu. Niin toivon.
    Muistan silti hänet aina rakkaudella, enkä koskaan tule tätä kokemusta unohtamaan.
    Oli suloista ja ihanaa sen ajan kun oli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyselenkö ihan hölmöjä ? kirjoitti:

Nykyisin moni kohtaa elämänsä naisen/miehen internetin kautta: sinkkusivuilta tai chatista.
Niin pääsi käymään minullekin, yksin elävälle sinkkumiehelle.

Tutustuin netin kautta mukavaan naiseen. Sähköpostilla jutellessa huomasimme puhumisen olevan hyvin helppoa, hyvin monista asioista ajattelemme samalla tavalla (Kaikesta ei tarvitsekaan ajatella : )). Vielä ei ole kohdalle osunut aihetta, josta emme olisi voineet vapaasti jutella. Puolin tai toisin.

Nykyisin viestittelemme ahkerasti myös tekstiviestein, joskus hyvinkin monesti päivän aikana. Olemme myös puhelimessa jutelleet. Se vain varmisti asian, jonka jo tiesin: pidän tuosta naisesta todella !!!

Puolin ja toisin tunteet toisiamme kohtaan ovat muuttuneet koko ajan vakavammiksi. Tunteet ovat jo näkyvästi mukana jutellessamme tavalla tai toisella. Tähänastisen kanssakäymisen perusteella olen taipuvainen uskomaan, että voin tuohon naiseen todella rakastua hänet elävässä elämässä nähdessäni .... Samansuuntaista on hänenkin puoleltaan ollut havaittavissa.
Ilmassa on rakastumisen oireita ...

Näemme toisemme parin viikon kuluttua hänen tullessaan Suomeen. Hän on ulkomaalainen, mutta ei kovin kaukaa Suomesta. Hyvin isoja kulttuurieroja kansojemme välillä ei ole.
Olen itsekin asunut ulkomailla, eivätkä hänen kotimaansa tavat ole minulle ihan vieraita. Yhteinen puhekieli meillä on, olemme kuitenkin molemmat opetelleet myös toistemme kieltä. Omaksi iloksi enimmäkseen. Mutta on mielestäni kyllä mukavaa, jos kumpikin voi puhua omaa kieltään edes joskus ja tietää toisen ymmärtävän ainakin jonkin verran.

En usko olevani ainoa tämmöistä kokenut ihminen. Olisi ihan mielenkiinnosta mukava lukea toisten kokemuksia samanlaisesta asiasta.
Kuinka ensimmäinen elävässä elämässä näkeminen onnistui ? Oliko näkeminen mukava ja entisestään tunteita vahvistava kokemus vai jonkinlainen pettymys ? Kestikö suhde pidemmän päälle/kauanko se on jo kestänyt ? Sukulaisten suhtautuminen, molempien puolelta ? Kaikenlaisista kokemuksista lukeminen kiinnostaa. Yhteiseloon kun mahtuu monenlaista kahden ihmisen yhteiselossa.

Kohdalleni osunut nainen on ulkomaalainen, mutta se ei tarkoita suomalaisnaisten syrjimistä. Joku siitä kuitenkin jossain huomauttaa. Vaikka toisaalta, totta puhuen, kokemukseni suomalaisnaisten kanssa ovat aina olleet pettymys. Ei vain ole oikeaa osunut vastaan. Kohdalleni vain sattui mukava nainen, joka sattuu ulkomaalainen olemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu