Kaipaan sinua

Kaipaan sinua niin kovasti. Ja enemmän kaipaan henkistä läheisyyttä kuin fyysistä. Kaipaan nauruasi, kaipaan sitä että sait minut nauramaan. Rakastin huumorintajuasi ja rakastin niitä pitkiä keskusteluja joita meillä oli.

Olin typerä, kun en jaksanut keskellä yötä sinua kuunnella, tosin olisin toivonut sinultakin hieman ymmärrystä että 1 aikaan yöllä ei ole paras aika jutella syvällisistä asioista.

Kuitenkin, olit minulle enemmän. Olit myös paras kaverini. Sinun seurassasi en ollut koskaan yksin, ja minulla voi olla yksinäinen olo isossakin porukassa. Sain olla oma itseni, ilman naamiota. Ei tarvinnut esittää, sain hassutella ja olla oma itseni. Ja sainkin sinut useasti nauramaan...

Meillä oli vain typeriä, turha riitoja pienistä typeristä asioista. Emme koskaan jutelleet. Aina kun halusin jutella niin sanoit vaan "et osaa jutella, et kuitenkaan kuuntele".

Olin hölmö. Haluan vaan sinut takaisin.

En ikinä valehdellut kun sanon etten ollut koskaan ennen kokenut mitään sellaista. En ollutkaan. Joka aamu kun heräsin viereltäsi, katsoin sinua, hymyilin ja ajattelin "olen maailman onnekkain mies". Annoin myös joka aamu suukon poskellesi.

Kaipaan sitä tyynyn tömähdystä huoneeni oveen. Heitit aina tyynyllä kun halusit että tulen vierellesi jos olin jo ehtinyt nousta.

Rakastan sinua. Kaikkea sinussa.