Suomessa sovellettavien keinojen pitää sopia oikeusvaltion periaatteisiin, sanoo ulkoministeri.
Toistaiseksi Suomi käyttää omia konstejaan.
- Muun muassa sosiaaliturvan kiristys, palautussopimusten tutkiminen ja käsittelyaikojen lyhentäminen ovat tällaisia tapoja, hän sanoo.
Norjassa hallitus suunnittelee muuttavansa turvapaikkaoikeudet määräaikaisiksi.
Saksassa vastaava on jo käytössä.
Norjassa turvapaikkaoikeuden määräaikaisuus tulee maan parlamentin käsittelyyn noin jouluun mennessä. Palautus koskisi myös perheiden yhdistämisen kautta maahan tulleita perheitä.
- Jos Syyrian sota loppuu tai olosuhteet Irakissa paranevat, turvapaikan saaneet joutuvat valmistautumaan kotiinpaluuseen, sanoi Norjan oikeistopopulistisen Edistyspuolueen oikeusministeri Jøran Kallmyr Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle edellisviikolla.
Saksassa on jo käytössä menettely, jossa Syyrian kansalainen tai eräisiin Irakin vähemmistöihin kuuluva turvapaikanhakija saa, niin halutessaan, normaalia kevyemmän menettelyn kautta kolmen vuoden turvapaikkaoikeuden. Lupa uusitaan tai perutaan kolmen vuoden määräajan jälkeen.
Maahanmuuttovirasto julkaisee tänään kello 14 uudet turvapaikkakriteerinsä. Iltalehti lähettää lehdistötilaisuuden suorana.
MARI SCHILDT
IL-MEDIA.FI

Vastaukset 2
Vanhimmat
Saksassa on jo käytössä kolmen vuoden turvapaikkaoikeuden saanti kevyemmin !
Lupa uusitaan tai perutaan kolmen vuoden määräajan jälkeen.
Kuulostaa järjellisemmältä kuin nykyinen hallitsematon tunku.