Töissä käyvät joutuu maksamaan köyhien elämisen. Köyhät voitaisiin myydä orjiksi afrikkaan vaikka 10 eurolla niin turha kuluerä saataisiin pois ja työssäkäyvät saisi enemmän palkkaa työstään. Köyhät siis laivaan ja afrikkaan pois kuleksimasta.
Köyhistä on vain haittaa töissä käyville.
veronmaksaja-
1670
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Eikö köyhän nahasta voisi tehdä lampunvarjostimia !
Mä diggaan eniten tästä ehdotuksesta. Elämään sisältyy vähemmän väkivaltaa kuin ap:n esitykseen ja kärsimys päättyy nopeammin. Toivottavasti myös omistava luokka hyötyy, jos saa luujauhon ja lampunvarjostimet kaupaksi vaikka Amerikkaan tai Indonesiaan.
Ja niistä lampunvarjostimista tulee hienoja käsityöläisluokan hyppysissä. Näin sellaisia kerran käsityömuseossa. Muistakaa koristella ne fiinisti hirvenpäillä ja karhunkuvilla, että tulee nätisti etnisiä.
olet oikeilla jäljillä, mutta se mitä et ole tajunnut (koska et ajattele omilla aivoillasi vaan kapitalistien aivopesulla) on se että omistava ja johtava luokka voivat pitää käytännössä kaiken itsellään vain kun tietty määrä väestöstä on työttömiä ja köyhiä.
siksi he luovat työttömyyttä ja köyhyyttä.
pyramidihuijaus on siitä ovela että se laittaa kaltaisesti aivottomat työläiset työttömien kimppuun, sen sijaan että kaikki kävisivät pyramidihuijauksen kimppuun.
se on mitätön summa jonka sinä annat työttömille ja köyhille ja sitäkään he eivät pidä itse vaan antavat omistavalle luokalle vuokrina ja ruokamaksuina.
suurin osa työsi tuottavuudesta menee omistavalle ja johtavalle luokalle.
Haista iso ripulipaska!
Haista kuule ihan ite!mietippäsitä sano just niinku se on!
Joku vajari taas kirjotellu typeryyksiä suoli24 palstoille.
Työssä käydessäkin voi olla köyhä, jos palkka on 1500e kk,- verot, käteen jää n 1200 ja sitten työmatka tuommoisen 150 e /kk, niin lopulla sitten selvitään, ja jopa hyvin. Ja jos sattuu olemaan pätkätyöläinen, niin kesän palkasta säästetään vähän talveksi työttömyyskorvauksen lisäksi. velkaa ei ole eikä asumistukea tule.
Niin ja kun sitten jäät tuolta pieneltä ansiolta eläkkeelle, elintasosi supistuu olemattomiin.
Kun olet kaikkesi antanut yhteiskunnalle niin päättäjämme miettivät kokopäiväisesti kuinka saataisiin sinulta otettua siitä vähästäkin pois ettei vaan heiltä ja heidän kamuiltaan loppuisi yltäkylläisyys.
jessus mikä ääliö ! tulipa tässä mieleen että mikset ite mee afrikkaan ja ota työtätekevät kaveris mukaan? siellä teille reippaille työtätekeville löytyy askarreltavaa yllin kyllin.muista sitte kirjottaa verotietoihin että olet orja niin saat tehdä työtä yötä päivää hymyssäsuin :) oikeen hyvää matkaa teille ja heille !
Ihanaa olla köyhä j kattella kun aherrat siellä hiki hatussa töiden ääressä ienellä palkalla. Täällä mie oottelen taas sossu rahaa jotta pääsen shoppaileen, ethän sie ehi ees tuhlaa sun rahoja kun oot siiellä töissä.. hih...Aattele miten helpolla mie saan rahaa, senkun oon vaan ja ootelen koska kilahtaa rilille, sitten ei kun menoksi.
Mietin että kumpikohan meistä on se fiksumpi, sie vai mie? Sanotaan että tyhmä paljon töitä tekee viisa pääsee vähemmällä.
Tänääkin eräsin puol kaksitoista, ja otin tossa viel päikkärit. Aherra sie vaan, mie täällä kannustan sua henkisesti paiskimaan. Saatko muuten enempi rahaa kun mie jouten? Et vamaan, mie saan sossusta yleensä 800 e kk sitten työtömyyskrovaus ja asumistuki. Taitaa mennä tasoihin tai kenties mulla enempi, kato nääs tulee elrait, jalapsilisät tohon päälle ja kaikki yh korotuksetkin.
Kokoomuspolitiikan hetelmät ei ole vielä kypsyneet! Tänään vapautimme 295 duunaria reserviin SSAB:lta! Ehkä AP:kin on näiden joukossa? Ehdotus oli kyllä mainio! Myymme siis AP:n sielun kybällä afrikkaan ja minä saan sillä kampaviinerikaffit! AP:han suostuu tähän vapaaehtoisesti! Itse oikein ehdotti sitä!
Vähän mä nauran kun työläiset joutuu talvella auraamaan teitä -25 pakkasessa kello 4 aamulla. Itse nukun vielä silloin ja heräilen vasta 10 aikaan. Onneksi olen rikas ettei töihin tarvii mennä. Kohta saan toisen perinnön kun äidillä on syöpä. vois vaikka vuokrata mökin etelästä talveksi.
Sinä se jaksat jauhaa perinnöstä.
Älä sitten pety perunkirjoituksessa
jos sieltä ei tiitäkään perillisillw kuin roposia ahhahhahhahhaa.
No tattis. Olin töissä jo 32 vuotta, ja kohtuu kovapalkkaisessa virassa sen 10 vuotta. Tätyy myöntää että syyllistyin samaan kuin sinä, kunnes sain tuta haukkumaani itse kun koko toimihenkilöpuoli meiltä saneerattiin ulos.
Mikä on oma investointisi tähän yhteiskuntaan? Se että onnettoman palkkatyösi veroillasi maksetaan jonkun työttömän lääkärissä käynti tai sähkö. Vau. Kyllä kannattaakin röyhistellä... Hohoijaa...
Minä olen auraus urakoitsija ja kunta maksaa palkkani. Toivon vaan että lunta tulee talvella paljon että saan työtunteja vaikka se ei siltä näytä kun on luvattu tammikuun loppuun asti olevan melko lämmintä.
Työttömiä köyhiä sairaita vanhuksia eläkeläisiä yksinhuoltajija arvostellaan. heitä on kuitekin n.1.5.miljoonaa suomen kansalaista. ja entäs kun.itse arvostelijat päätyvät työttömiksi? pitäsikö heidätkin jauhaa luujauhoiksi tai lähettää afrikkaan ja alkaa mustamaalaaminen. sekö on tavoitteenne? kyllä siinä kummasti se kaveri piiri muuttuu tuttava piiriksi kunnes kaikkoaan kokonaan köyhyyden myötä.