Mikä on suhtautumisesi uskoon ja uskontoihin?

Onkko ok? Saa perustella vapaasti :).

Itse pyrin selvittämään Raamatun sanomaa aina kun on ylimääräistä aikaa, eikä ole muut hullutukset mielessä.

Jonkin verran tulee silloin tällöin tutkiskeltua muitakin uskontoja, kyseisen uskontoa harjoittavan kansan uskonnon filosofiaa, kulttuuria, tapoja ja uskonnon historiaa tietenkin.

Kannattaa tosin olla vahva omassa uskossaan, joka meille kristityille on tietenkin kristinusko ja Raamattu; ennen kuin alkaa syvällisemmin perehtymään muihin uskontoihin, itselläni olleet lähinnä pintaraapaisuja.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lyhykäisyydessään tämä.
Usko tulee Jumalalta ja vaikuttaa meissä Pyhän Hengen kautta. Se yhdistää uskovia ja puhdistaa meidän sydämemme. Se antaa rauhan ja hyvän omantunnon. Se antaa levon. Se vaikuttaa meissä tekoja Rakkauden kautta. Se ei etsi omaansa, vaan Jumalan kunniaa. Uskovien joukkoon sä voit tulla ja kokea heti olevasi kuin kotonasi. Sulle tulee heti tunne, että sä kuulut tänne, ilman mitään vaatimuksia.

Uskonto tulee taas lihasta. Se jakaa erilaisiin ryhmiin, kirkkoihin ja opinsuuntiin ym. Uskonnossa sydän ei puhdistu, vaan liha. Liha puhdistetaan erinäisillä teoilla ja rituaaleilla, joita pitää toistaa toistamistaan, jotta ns hyvä omatunto pysyisi. Jokaisella suunnalla on omat ns lakinsa ja vaatimuksensa, jotka pitää täyttää, ennenkuin sut hyväksytään joukkoon. Uskontoja on kymmeniä. Ehkä satoja?

Mutta uskoa ei ole kuin yksi. Usko, jonka Jeesus lahjoittaa.

Äänestä
  • "Usko tulee Jumalalta ja vaikuttaa meissä Pyhän Hengen kautta."

    Heh, tuo on kaunisteltu ilmaisu sille, että kasvatuksen kautta se uskonto on lähes aina istutettu lasten ja nuorten mieliin. Tuo kun on selvää indoktrinaatiota on sille tietenkin kiva olla joku sievempi ilmaisu...

    Se että nykyään yhä harvempi lapsi/nuori uskoo, on mm. seuraus siitä että uskonnollinen kasvatus on vähentynyt 50-luvulta saakka.

    Äänestä

Uskonto, kristinusko, on Jumalan luoma hengellinen järjestys, jonka auktoriteetteina on UT:n evankeliumi ja sitä opettava, Jumalan säätämä, korkeasti koulutettu, kirkollinen papisto.

Jumala on säätänyt esivallan, niin maallisen kuin hengellisenkin, eikä siihen sisälly lupa yksilöiden anarkismiin, eli vapaamuotoiseen uskontulkintaan, joka on harhaoppia ja jota mm. helluntailaisuus kokonaisena uskontona harjoittaa ja opettaa.

Kristinoppia on ainoastaan yksi oikea oppi. Se on suoraviivainen oppi, joka löytyy Raamatusta ja jonka Jumala on säätänyt papistonsa opiskella ja sitä opettaa. Jo juutalaisuus oli uskonto, jota pojat alkoivat opiskella jeshiva-kouluissa jo 3-vuotiaina, käyden sitä pitkälle aikuisiälle asti. Jeesus oli koulutettu rabbi.

Helluntailaiset mielellään muokkaavat mielikuvia Jeesuksen 12 opetuslapsesta, apostoleista muka "oppimattomina kalastajina", sillä länsimaailmassa entisajan kalastajat olivat yleensä oppimattomia miehiä. Näin ei kuitenkaan ole ollut juutalaisuudessa. Tällä valheellaan helluntailaiset perustelevat sitä, että kuka tahansa heidän uskoonsa tullut on heti valmis opettamaan uskonasioita mikrofoonin takaa, sen mukaan kuin hänen mielikuvituksensa hänelle "opetusta" antaa. Tällä ylpeydellään he opettavat myös internetissä selkeää Raamatun apostolista oppia vastaan, esiintyen muka hyvinkin tietävinä, herjaten kristinuskoisia, erityisesti kirkon papistoa, jonka tietämyksen edessä he itse paljastuvat pelkiksi, säälittäviksi puoskareiksi.

Äänestä
  • Ööö,tota,wat sei juu..???

    Äänestä

Minä olen luterilainen ja kuulun vapaamieliseen körttiläisyyteen. Uskonnot ovat ihmisten perustamia. Kaikissa uskonnoissa ovat jotakin positiivista... joissakin enemmän ja joissakin vähemmän. Mutta käsite "usko" on hieman vaikeampi. Lutherin mukaisesti ihminen ei tiedä uskoansa.

Äänestä
  • " Lutherin mukaisesti ihminen ei tiedä uskoansa."

    Luther oli omaksunut augustiinolaisen käsityksen predestinaatiosta, jonka mukaan Taivaan Isä tietää ne , jotka ovat Hänen omiaan.

    Tämä oppi on kotoisin babyloniasta, uskontojen sylttytehtaalta. Muinoin perheenisällä oli valta valita vastasyntyneen kohtalosta, saiko tämä jäädä eloon, tai annettiinko lapsi polttouhriksiuhriksi Moolokille. Ideaalitasolla hommaa hoitaa nykyisin "Taivaan" Iskä.

    Äänestä

  • pstt kirjoitti:

    " Lutherin mukaisesti ihminen ei tiedä uskoansa."

    Luther oli omaksunut augustiinolaisen käsityksen predestinaatiosta, jonka mukaan Taivaan Isä tietää ne , jotka ovat Hänen omiaan.

    Tämä oppi on kotoisin babyloniasta, uskontojen sylttytehtaalta. Muinoin perheenisällä oli valta valita vastasyntyneen kohtalosta, saiko tämä jäädä eloon, tai annettiinko lapsi polttouhriksiuhriksi Moolokille. Ideaalitasolla hommaa hoitaa nykyisin "Taivaan" Iskä.

    polttouhriksiuhriksi tietenkin muodossa polttouhriksi.

    Pahoittelen kämmiä.

    Äänestä

Olen pahoillani saamistasi vastauksista. Voin vain todeta ettei tänä päivänä ole olemassa enää ainuttakaan oikeaa uskoa.. Kuvittele että oikea usko ja tieto olisi yksi kuva täydellisyydestä. Yksi kuva..joka olisi pirstoutunut maailmaan. Erillisiksi uskoiksi. .ja ne uskon sirpaleita olisivat vain 1% Jumalasta.

Äänestä
  • Tänä päivänä, niin kuin on ollut ennenkin, on vain yksi ainoa oikea usko. Se on Jeesuksen usko. Usko, jolla Raamatun mukaan meidän sydämemme puhdistetaan. Kaikki muu usko on omaa uskoa, eli uskonnollisuutta, jolla ei ole mitään arvoa Jumalan silmissä. Vain Jeesuksen usko pelastaa, ei oma usko.

    Ja Jeesuksen usko on sataprosenttisesti puhdasta uskoa. Sitä ei voi puhdistaa. Siksi jo termi "uskonpuhdistaja" on täysin väärä. Jos joku yrittää puhdistaa uskoa, niin hän on uskonnollinen, omauskoinen tai järkiuskoinen. Usko ei ole järjessä, vaan se on sydämessä. Sinne se ensin tulee.

    Kaikenkaikkiaan voi sanoa, että oma usko on seurakunnan hajottaja. Kun taas Jeesuksen usko on surakunnan yhdistäjä. Jos ja kun Jeesus saa puhdistaa meidän sydämemme uskolla, niin silloin me näemme ihmeitä. Sellaisia kuin mitä Raamatusta saamme lukea. Ja enemmänkin. Mutta Jumala ei puhdista seurakuntaansa väkisin. Se on vapaaehtoista. Pitää olla vähän väkivaltainen itselleen, niinkuin Raamattu sanoo. Luopua omista mielipiteistä. Omasta opista. Järkiuskosta jne.

    Kehoitan kaikkia teitä, jotka Jumalaa rakastatte. Lähtekää pois kaikesta uskonnollisuudesta. Monessa ns uskonsuunnassa on kautta aikain ollut herätystä. Niin luterilaisuudessa, kuin helluntailaisuudessa ym, mutta totta on, että kun jossain alkaa palaa, niin sammuttajatkin on jo pian paikalla. Sammuttajat on nää samat uskonsuunnat, kirkot ja herätysliikkeet. Uskonnollisuuden henki vastustaa Pyhää Henkeä.

    Ei Raamattu turhaan sano, että lähtekää sieltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hauki_on_kala_ kirjoitti:

Onkko ok? Saa perustella vapaasti :).

Itse pyrin selvittämään Raamatun sanomaa aina kun on ylimääräistä aikaa, eikä ole muut hullutukset mielessä.

Jonkin verran tulee silloin tällöin tutkiskeltua muitakin uskontoja, kyseisen uskontoa harjoittavan kansan uskonnon filosofiaa, kulttuuria, tapoja ja uskonnon historiaa tietenkin.

Kannattaa tosin olla vahva omassa uskossaan, joka meille kristityille on tietenkin kristinusko ja Raamattu; ennen kuin alkaa syvällisemmin perehtymään muihin uskontoihin, itselläni olleet lähinnä pintaraapaisuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu