30+v. nainen epäonnekseen ihastunut parikymppiseen

Silti_onnellinen

Olen epäonnekseni ihastunut nuoreen mieheen, joka on yli kymmenen vuotta nuorempi. Parhaan arvioni mukaan hän on kuitenkin yli 20. Varsinainen ihastuminen tapahtui jo reilu vuosi sitten harrastusten parissa.

Olen aistinut, että kiinnostus on molemminpuolinen. Hän on ujo, mutta hakeutuu samaan seuraan, hakenut tilanteita koskettaa ja on koskettanut, kääntää katseen nopeasti kun huomaan hänen katsovan... uskoisin, ettei hän ole tietoinen meidän ikäerosta. Olen kuullut useasti, ettei minua ikinä uskoisi yli kolmekymppiseksi.

Ja mikä on jutun juju? Järki sanoo että en voi tehdä aloitetta tällä ikäerolla. Sydän sanoo toista ja ajatukset pyörivät hänen ympärillään vaikka kuukaudet kuluvat. Olen kyllä pyytänyt miehiä ulos, mutta tämän tapauksen kohdalla ajattelin, että ikäerosta johtuen hänen pitäisi tehdä aloite, jotta tämä juttu voisi edetä. Mutta ujouden takia en luottaisi siihen.

Olen oikeasti ja tahtomattani ihastunut, eikä se tunne lähde pois. Ihastun tooodella harvoin. Parille ystävälle olen puhunut, ja he ovat patistaneet pyytämään nuorukaista ulos. En ole pystynyt, en tämän henkilön kohdalla.

Mitäs luulette, että miekkonen mahtaisi ajatella, jos joskus kun näemme, tekisin selväksi oman kiinnostukseni? Tai mitä miettisit lähinnä siinä, kun ikäero käy ilmi? Lähtisitkö karkuun? Tuleeko molemminpuolinen vetovoima tärkeämmäksi kuin ikä?

Jos tuohon tilanteeseen tultaisiin: olen ajatellut sellaista, että esittäisin ikäeron tulevan minullekin yllätyksenä... kai tällainen valkoinen valhe sallittaisiin?

...sanotaan vielä, että olen vapaa (hänkin on) eikä ole enkä halua lapsia. Ja toki tiedostan, että harvoin tällaisista tulee vuosisadan rakkaustarinoita, koska eri elämänvaiheet ja blaa blaa..

125

2326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei_sallita

      ei mitään valkoisia tai muitakaan valheita ja itsekin tiedostat eri elämänvaiheet yms. Eli ei kannata, ei todellakaan. Unohda. Vetovoimalla ei ole mitään merkitystä, vain ikä ratkaisee. Biologinen oikea ikä.

      • Silti_onnellinen

        Juu ehkä niin on parempi. Multa tulee niin hirveen hajusia paskojakin että... joku päivä se ne haistais :(


      • Silti_onnellinen
        Silti_onnellinen kirjoitti:

        Juu ehkä niin on parempi. Multa tulee niin hirveen hajusia paskojakin että... joku päivä se ne haistais :(

        Nice one, huumorimiehiä.
        Myös asialliset viestit tervetulleita.


      • provo

        Täältä saa parhaat vastaukset.
        Kysykää lisää ja jakakkaa vain oikeita vastauksia,
        kaikki uskoo.

        Siis lähes............


    • NääOnNäitä

      Sitä se vauvakuume teettää. Toivottavasti mies huomaa tämän.

      • Silti_onnellinen

        Ei ole vauvakuumetta, en ole koskaan halunnut lapsia. Totta puhuen ajatus lapsesta aiheuttaa vähän inhotusta.


      • JepulistaJee_

        ;) juu


      • Hyi_stana

        Näin on. Törkeä yritys käyttää nuorta miestä hyväksi lapsiprojektin maksajana.


    • annamennävaan

      Anna nyt ainakin sille. Sitä molemmat haluatte. Jätkän itsetunto kasvaa 100% ja ei varmasti kadu tapahtuu mitä tahansa. Eli sen takii ei kannata jättää pyytämättä ulos että luulet jotenki suojelevas nuorta ujoa miestä :) Vai pelkäätkö itse saavas lemput?

      • Silti_onnellinen

        Kiitos kommentista. Kyllä hänessä sen verran miestä on, ettei suojelua tarvitse. Näen muutenkin meidät sillä tavalla samanarvoisina, että ei hänen nuoruus tai minun suurempi ikä tee kummastakaan huonompia.

        Pakkeja en pelkää. Olen aika varma, että kiinnostus on molemminpuolista. Todennäköisesti mies lähtisi kahville jos pyytäisin, sitä en epäile hetkeäkään. Eri asia on, miten tilanne kehittyy siitä, kun ikäero alkaa hahmottua. En ole ikääni mitenkään peitellyt, ja toki hän on nähnyt minua pääasiassa omanikäisten seurassa mm. turnauksissa. Tai mistä minä tiedän, ehkä hän on oivaltanut, etten ole nuorin typy pelikentällä.

        Ja totta puhuen kesällä jo vakuutin itselleni, että tämä homma on taputeltu, mutta en pääse irti. Kyllä te tiedätte, kun tuntuu ettei ajatuksissa liiku mitään muuta kuin se toinen.


      • Silti_onnellinen kirjoitti:

        Kiitos kommentista. Kyllä hänessä sen verran miestä on, ettei suojelua tarvitse. Näen muutenkin meidät sillä tavalla samanarvoisina, että ei hänen nuoruus tai minun suurempi ikä tee kummastakaan huonompia.

        Pakkeja en pelkää. Olen aika varma, että kiinnostus on molemminpuolista. Todennäköisesti mies lähtisi kahville jos pyytäisin, sitä en epäile hetkeäkään. Eri asia on, miten tilanne kehittyy siitä, kun ikäero alkaa hahmottua. En ole ikääni mitenkään peitellyt, ja toki hän on nähnyt minua pääasiassa omanikäisten seurassa mm. turnauksissa. Tai mistä minä tiedän, ehkä hän on oivaltanut, etten ole nuorin typy pelikentällä.

        Ja totta puhuen kesällä jo vakuutin itselleni, että tämä homma on taputeltu, mutta en pääse irti. Kyllä te tiedätte, kun tuntuu ettei ajatuksissa liiku mitään muuta kuin se toinen.

        ;))) "Silti_onnellinen, minun mielestäni Sinun ei kannata ottaa vakavasti noita negatiivisia vastauksia vaan tee uuri niinkuin sydämessäsi tunnet ;)))
        Ei se reilun kymmenen vuoden ikäero ole mitään sillä minulla on itseäni 38 vuotta nuorempi naisystävä ja hyvin menee ;)))


    • määmy

      Sun kandeis tehdä aloite & pelkäl kahvifiiliksel.
      Huono puoli siin, jos toine pelästyy, ni lopettaa harrastuksen.

      O myös hyvä muistaa, et toine voi olla vanhempi, miltä ulkoisesti näyttää.

      • Silti_onnellinen

        Kiitos, tässä oli hyviä huomioita. Kahvit tai muu "tekeminen" olisi kyllä hyvä saada jollain verukkeella järjestymään, vähän kuin sivulauseessa. Olen lähestynyt asiaa väärällä fiiliksellä joka on nostanut kynnystä, se oli hyvä huomio sinulta.

        Harmillisesti tämä tapaus on nuorempi, kuin minkä käsityksen hänestä alkuun sain. Eihän hän vanhaltakaan näytä, mutta ikäarvio tapahtui tilanteessa, jossa hän oli hyvin itsevarma. Se itsevarmuus johti minua harhaan - ja teki myös vaikutuksen. Taisin vähän järkyttyä, kun tajusin missä ikänumeroissa liikutaan. Löin jarrut päälle.


    • kiljusieppo

      Itse olisin 16-17v ollut valmis naikka mihin opettajattaren kanssa. Hän taisi olla 36-38v. Ei olisi aitannut pätkääkään, eikä hävettänyt.
      Tahtoo sanoa, ettei tuo ikäero mikään suuri ole, vain kymmenisen vuotta.
      Ehkei kannata ihan suoraan kysyä, "aletaax olee", mutta kysy vaikka baariin mukaan. Samalla selviää, onko väkivaltainen, kun vähän ärsytät sitä sillai kuitenkin, ettet kauheasti v**tuile. No, selvinnee ilman kiusaamistakin tuo.
      Tai kahville tms. "viatonta". Ystävättären muuttokeikka! Siinä se oli, muuton jälkeen vähän simaa tai jotain kolmistaan ja keskustelua yömyöhään. Kyllä se sieltä tulee, tärkeintä on, ettet jätä hyväksikäyttämättä sitä tyyppiä, koska se harmittaa loppuelämäsi ja saattaa pilata tulevia suhteita, kun haikailee toisen perään.
      Iske kiinni, ennen kuin muut ehtivät, töpinää!

      • kiljusieppo

        Lukihäiriö.


      • Silti_onnellinen

        Ei haittaa mitään. Siinä oli osuvia kommentteja. Tunnen kaveria sen verran harrastuksista, että hän on ihan asiallinen tapaus. Muuttoja ei valitettavasti ole tiedossa, mutta joku vastaava hengailu olisi optimaalisin tilanne. Että voi vain olla.

        Tekemättä jättäminen harmittaa aina enemmän kuin se, että tilanne johtaisi ei-toivottuun lopputulokseen. Historiassa on yksi iso tykkääminen vuosien takaa, jonka onnistuin ryssimään. Taisin tajuta ihastumiseni liian myöhään, sitten joku muu ehti hänet napata.

        Alan vasta itsekin oivaltaa, kuinka vakavaa tämä ihastuminen on. Olen vain itsepäisesti taistellut tunnetta vastaan ikäerosta johtuen. Käyn harvoin yöelämässä, ja taannoin käytiin sinkkutyttöjen kesken katsomassa tarjontaa. Ainoa ajatus illan aikana oli, että se ei voi olla kukaan muu, kuin tämä kyseinen nuorimies.

        En yhtään tiedä, milloin seuravaaksi nähdään. Se voi olla vasta loppukeväästä. Mutta ainakin alkaa ikäero nyt tuntua samantekevältä, on hyvä saada asioihin perspektiiviä. Ja ehkä jo vähän kaduttaakin, että itsepäisyyttäni en toiminut jo viime kesänä, kun nähtiin paljon ja oli hyvät mahikset.


    • PersBrahe

      Ei tuollainen ole mitenkään kummalista kummempaa.
      Lååkelehtinekin 65v on ihastunut henkisesti 3 vuotiaasen
      poikaan, nimeltä Timo.
      Ihan mukavasti suukottelevat Kihniön Essolla

    • deittirunoilija

      Oma mielikuva asiasta on aina oma mielikuva. Mies taas voi olla eri mieltä.
      Jälkikäteen voi tietysti kaduttaa, jos ei yritä.

    • gregerge

      Sun ja kaikkien muidenkin vanhempien naisten kannattaa tehdä selvä aloite miehelle, ei miehet koskaan pahastu naisen aloitteesta, päinvastoin..

      • Silti_onnellinen

        Kiitokset kommentista. Olen kyllä tehnyt aloitteita miehille aiemmin. Jos mies on sattunut olemaan varattu, palaute on ollut siitä huolimatta aina todella positiivista. Kuulostaa tuo "vanhempi nainen" jo niin vanhalta, että jäisin mielelläni sen kategorian ulkopuolelle, kun kuitenkin vielä hiukan alle kolmevitosena tuntuu aika nuorelta :)

        Se mikä tuntuu vaikeimmalta tässä tapauksessa on kai se, että vaikka on itse puhelias ja avoin ihminen, ujon ihmisen lähestyminen ja jutun aikaansaaminen on jotenkin vaikeaa. Vitsi, muistan niin elävästi tilanteita hiukan ajassa takaperin, kuin kiusallisia tilanteita meillä oli. Nuorimies yritti selvästi tehdä lähestymisyrityksiä, mutta ei uskaltanut viedä niitä loppuun. Ja kun huomasin sen, en osannut reagoida tilanteeseen... voih niitä facepalm-hetkiä...


    • nimimerkitönj

      Kokeilemalla sen saat selville. Noin muuten olet mielestäni ihan turhaan kauhean huolissasi tuosta ikäerosta, paljon suuremmillakin ikäeroilla varusteltuja pareja on olemassa. Juuri niin päin, että mies on nuorempi. :)

      Oikeanlaiset ihmiset kohtaa toisensa, ei sitä ikäeroa edes käytännössä huomaa. Arki sujuu ja elämä maittaa. :)

      • pollimaju

        paits jaanan pierut ei maita


      • Silti_onnellinen

        Kuulostaa, niin kuin sinulla nimimerkitönj olisi tästä omakohtaisempaakin kokemusta? :)

        Eihän se ikäero tuntuisi niin suurelta, jos molemmat olisi sen viisi vuotta vanhempia. Molemmilla olisi opiskelut takana ym. Toisaalta olisi kyllä aika tylsää, että molemmat olisi samassa elämäntilanteessa. Aika paljon vähemmän olisi päivällispöydässä keskusteltavaa.

        Sanotaanko niin, että minulla on itse asiassa enemmän kokemusta niin pain, että mies on reippaasti vanhempi. Pitää paikkaansa, että ei sitä ikää kaiken kivan keskellä edes muista. Välillä se oma kokemattomuus elämästä suhteessa toiseen vähän vaivasi. Tuntui ettei aina tiedä riittävästi asioista, mutta toisaalta myös arvosti toisen tietämystä.

        Olen saanut tästä ketjusta mukavasti perspektiiviä ja pohdiskeltavaa.


      • Silti_onnellinen kirjoitti:

        Kuulostaa, niin kuin sinulla nimimerkitönj olisi tästä omakohtaisempaakin kokemusta? :)

        Eihän se ikäero tuntuisi niin suurelta, jos molemmat olisi sen viisi vuotta vanhempia. Molemmilla olisi opiskelut takana ym. Toisaalta olisi kyllä aika tylsää, että molemmat olisi samassa elämäntilanteessa. Aika paljon vähemmän olisi päivällispöydässä keskusteltavaa.

        Sanotaanko niin, että minulla on itse asiassa enemmän kokemusta niin pain, että mies on reippaasti vanhempi. Pitää paikkaansa, että ei sitä ikää kaiken kivan keskellä edes muista. Välillä se oma kokemattomuus elämästä suhteessa toiseen vähän vaivasi. Tuntui ettei aina tiedä riittävästi asioista, mutta toisaalta myös arvosti toisen tietämystä.

        Olen saanut tästä ketjusta mukavasti perspektiiviä ja pohdiskeltavaa.

        Ei sinua ikäero vaivaa vaan ympäristön reaktiot. olen rivien välistä lukevinani.

        Minun mielestä teidän suhde on ok. Joten paina päälle vaan.

        En usko, että lopulta löydät omastakaan tuttavapiiristäsi montaa "tuomaria"

        Jos sinun kiinnostuksesi on herännytyt niin oletan, että väliltänne löytyy se henkinen yhteinen ikä. Elämä on lyhyt joten ei kannata jahkailla.


      • Silti_onnellinen
        hullu_ukko kirjoitti:

        Ei sinua ikäero vaivaa vaan ympäristön reaktiot. olen rivien välistä lukevinani.

        Minun mielestä teidän suhde on ok. Joten paina päälle vaan.

        En usko, että lopulta löydät omastakaan tuttavapiiristäsi montaa "tuomaria"

        Jos sinun kiinnostuksesi on herännytyt niin oletan, että väliltänne löytyy se henkinen yhteinen ikä. Elämä on lyhyt joten ei kannata jahkailla.

        Tuota olen itsekin miettinyt, missä määrin ympäristö tai suomalaisessa yhteiskunnassa kasvaminen vaikuttaa. Ainakin se vaikuttaa siihen, että on pitänyt ikäeroa jotenkin liian suurena.

        Itsetuntoni kestää kyllä sen, miten ympäristö meihin reagoisi. Ja kyllähän se ympäristökin tilanteeseen ennemmin tai myöhemmin mukautuu.

        Olet oikeassa, että elämä on lyhyt, ja kiitos ajatuksiesi jakamisesta. Vielä pari päivää sitten totesin, että järki vastustaa ajatusta aloitteen tekemisestä. Nyt kun asiaa on mietiskellyt, ei ne järkisyyt kuulosta enää niin järkeviltä. Tilanne tuntuu kuitenkin erilaiselta kun nähdään, silloin ne "järkisyyt" taas pulpahtaa esille ja vedän käsijarrua. Varmaan johtuu osittain siitä hänen ujoudesta ja kun tuntuu, että yhteyden saaminen on välillä vaikeaa. En jotenkin osaa toimia sen ujouden kanssa.


      • nimimerkitönj
        Silti_onnellinen kirjoitti:

        Kuulostaa, niin kuin sinulla nimimerkitönj olisi tästä omakohtaisempaakin kokemusta? :)

        Eihän se ikäero tuntuisi niin suurelta, jos molemmat olisi sen viisi vuotta vanhempia. Molemmilla olisi opiskelut takana ym. Toisaalta olisi kyllä aika tylsää, että molemmat olisi samassa elämäntilanteessa. Aika paljon vähemmän olisi päivällispöydässä keskusteltavaa.

        Sanotaanko niin, että minulla on itse asiassa enemmän kokemusta niin pain, että mies on reippaasti vanhempi. Pitää paikkaansa, että ei sitä ikää kaiken kivan keskellä edes muista. Välillä se oma kokemattomuus elämästä suhteessa toiseen vähän vaivasi. Tuntui ettei aina tiedä riittävästi asioista, mutta toisaalta myös arvosti toisen tietämystä.

        Olen saanut tästä ketjusta mukavasti perspektiiviä ja pohdiskeltavaa.

        Kuinka paljon yli 20 ja yli 30 olette? Ja helpottaisiko se 5 vuotta oikeasti mitenkään vai se ettei olisi opiskelut kesken? Sitä äkkiä keksii (en sano että sinä teet niin mutta mieti onko ne niitä) kaikenlaisia syitä ja verukkeita miksi ei lähde tekemään siirtoja. :)

        Tuo ikäeron vatvominen sinällään on itsellekin ihan tuttua ja varsinkin, kun on kuullut ihmisten sanovan yhtä ja toista näistä ikäeroista yleensä. Ei se kestä, kun olette niin eri ikäisiä, miehet on lapsellisempia, elämänkokemus puuttuu nuoremmalta jne. No oikeastihan nuo on vaan niitä ennakkoluuloja.

        Kukaan ei voi sanoa sata varmaksi, että jokainen nuorempi mies on lapsellinen tai juuri hän johon sinä olet ihastunut, vaikka useat olisikin kaikkea sitä mistä varoitellaan, joita itse varoittelijat ja spekuloitsijat tietää ja tuntee.

        Tuo kyseinen voi olla hyvinkin kypsä, elämää nähnyt ja aikuinen eikä välttämättä ole edes minkään huuhaa panosuhteen perässä, jos vanhemman naisen nappaa. Ne on todellakin vaan niitä skenaarioita ja ihmisten väitöksiä joidenkin niin toimineiden käytöstä yleistääkseen. Se että joku tai jotkut sen ikäiset miehet tai naiset on toimineet niin tai näin, ei tarkoita että kaikki on sitä samaa kaavaa kulkevaa massaa.


        Eli suositus on mulla, tutustu aina ihmiseen ennen kuin alat kuuntelemaan ulkopuolisten totuuksia, millainen se sun "nuorempi mies kuitenkin on". Ne muut ei voi tietää, jos ei miestä tunne ja tiedä tyyppiä henkilökohtaisesti ja että niin sen tapana on toimia. Olla lapsellinen, panosuhteiden perään ja muutenkin elämää kokematon kloppi. :)

        Ja joo, kyllä muakin on varoiteltu aikanaan nuoremmasta miehestä. Jokainen varoitus kuitenkin oli täysin turhaa, sillä yksikään muiden ennustama "vituiks menee" ennustus ei ole käynyt missään asiassa toteen. Hyvin meillä menee ja tosiaan ikäero ei näy arjessa mitenkään. Ei ole epäkypsä, lapsellinen, panosuhteen perään rallattava pikkupoika, vaan kypsä aikuinen ihminen, jämpti, välittävä elämänkumppani ja kahden yhteisen lapsemme huolehtiva ja rakastava isä. Itse ainakin olen todella tyytyväinen, etten alkanut jänistämään muiden mielen mukaan. Siksi tutustu, jos saat tilaisuuden ja vedä itse johtopäätökset tuleeko hommasta mitään vai ei.

        Joko nappaa tai ei, elämää jatkuu. :)


      • Silti_onnellinen
        nimimerkitönj kirjoitti:

        Kuinka paljon yli 20 ja yli 30 olette? Ja helpottaisiko se 5 vuotta oikeasti mitenkään vai se ettei olisi opiskelut kesken? Sitä äkkiä keksii (en sano että sinä teet niin mutta mieti onko ne niitä) kaikenlaisia syitä ja verukkeita miksi ei lähde tekemään siirtoja. :)

        Tuo ikäeron vatvominen sinällään on itsellekin ihan tuttua ja varsinkin, kun on kuullut ihmisten sanovan yhtä ja toista näistä ikäeroista yleensä. Ei se kestä, kun olette niin eri ikäisiä, miehet on lapsellisempia, elämänkokemus puuttuu nuoremmalta jne. No oikeastihan nuo on vaan niitä ennakkoluuloja.

        Kukaan ei voi sanoa sata varmaksi, että jokainen nuorempi mies on lapsellinen tai juuri hän johon sinä olet ihastunut, vaikka useat olisikin kaikkea sitä mistä varoitellaan, joita itse varoittelijat ja spekuloitsijat tietää ja tuntee.

        Tuo kyseinen voi olla hyvinkin kypsä, elämää nähnyt ja aikuinen eikä välttämättä ole edes minkään huuhaa panosuhteen perässä, jos vanhemman naisen nappaa. Ne on todellakin vaan niitä skenaarioita ja ihmisten väitöksiä joidenkin niin toimineiden käytöstä yleistääkseen. Se että joku tai jotkut sen ikäiset miehet tai naiset on toimineet niin tai näin, ei tarkoita että kaikki on sitä samaa kaavaa kulkevaa massaa.


        Eli suositus on mulla, tutustu aina ihmiseen ennen kuin alat kuuntelemaan ulkopuolisten totuuksia, millainen se sun "nuorempi mies kuitenkin on". Ne muut ei voi tietää, jos ei miestä tunne ja tiedä tyyppiä henkilökohtaisesti ja että niin sen tapana on toimia. Olla lapsellinen, panosuhteiden perään ja muutenkin elämää kokematon kloppi. :)

        Ja joo, kyllä muakin on varoiteltu aikanaan nuoremmasta miehestä. Jokainen varoitus kuitenkin oli täysin turhaa, sillä yksikään muiden ennustama "vituiks menee" ennustus ei ole käynyt missään asiassa toteen. Hyvin meillä menee ja tosiaan ikäero ei näy arjessa mitenkään. Ei ole epäkypsä, lapsellinen, panosuhteen perään rallattava pikkupoika, vaan kypsä aikuinen ihminen, jämpti, välittävä elämänkumppani ja kahden yhteisen lapsemme huolehtiva ja rakastava isä. Itse ainakin olen todella tyytyväinen, etten alkanut jänistämään muiden mielen mukaan. Siksi tutustu, jos saat tilaisuuden ja vedä itse johtopäätökset tuleeko hommasta mitään vai ei.

        Joko nappaa tai ei, elämää jatkuu. :)

        Tuli nyt mieleen kun puhuit tuota ikäeron vatvomista, niin minulla se varmaan liittyy persoonallisuuteen sillä tavalla, että on tapana pohtia asioita etukäteen. "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" - eli ei tarvitse siistiä omia jälkiä myöhemmin, jos lähtökohtaisesti päätös on jalostettu mahdollisimman hyväksi.

        Niitä epäkypsiä löytyy kolmekymppisistäkin ja olen kiertänyt sellaiset tapaukset. Ihastukseni kohde on ihan asiallisen oloinen, varmaan juuri siitä syystä arvoin hänet aluksi vanhemmaksi. Joskus kuitenkin tarvitaan se tiukempi tilanne paljastamaan todelliset karvat. Hänen tarkkaa ikää en tiedä, ei kuitenkaan paljoa yli 20. Olen kohta puolivälissä tätä ikäkymmentä.

        Hyvä kysymys, että auttaisiko se 5 vuotta. Sitä on vaikea arvioida. Nyt tuntuu, että tilanteeseen olisi helpompi lähteä jos nuorempi meistä ei olisi niin nuori. Kyllä sitä 5 vuoden aikana ehtii pohdiskella yhtä ja toista.


      • nimimerkitönj
        Silti_onnellinen kirjoitti:

        Tuli nyt mieleen kun puhuit tuota ikäeron vatvomista, niin minulla se varmaan liittyy persoonallisuuteen sillä tavalla, että on tapana pohtia asioita etukäteen. "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" - eli ei tarvitse siistiä omia jälkiä myöhemmin, jos lähtökohtaisesti päätös on jalostettu mahdollisimman hyväksi.

        Niitä epäkypsiä löytyy kolmekymppisistäkin ja olen kiertänyt sellaiset tapaukset. Ihastukseni kohde on ihan asiallisen oloinen, varmaan juuri siitä syystä arvoin hänet aluksi vanhemmaksi. Joskus kuitenkin tarvitaan se tiukempi tilanne paljastamaan todelliset karvat. Hänen tarkkaa ikää en tiedä, ei kuitenkaan paljoa yli 20. Olen kohta puolivälissä tätä ikäkymmentä.

        Hyvä kysymys, että auttaisiko se 5 vuotta. Sitä on vaikea arvioida. Nyt tuntuu, että tilanteeseen olisi helpompi lähteä jos nuorempi meistä ei olisi niin nuori. Kyllä sitä 5 vuoden aikana ehtii pohdiskella yhtä ja toista.

        Mulla on vähän samaa "vikaa", että mietin kaiken a:sta ö:hön. Joskus saisin olla spontaanimpi.

        Totta, joskus se tiukempi tilanne tarvitaan. Siispä härkää sarvista. ;)

        Mä olin 33 ja mies 24 kun tutustuttiin. Nyt jo kumpikin samalla vuosikymmenellä hetken aikaa, kunnes minä siirryn seuraavalle. :)

        Onnea matkaan!


    • raperamses2

      Itse ihastuin aikoinaan 11 vuotta vanhempaan naiseen, hän oli naimisissa ja minä poikamies siitä tuli sexisuhde, ihanata aikaa oli ja se on meidän molempien salaisuus viell tämänkin päivänä, olen nyt 52 vuotias "ukko"ja kylläkin naimisissa 3 vuotta vanhemman naisen kanssa, kohta 16 vuotta, vanhemmat naiset on makeita ja kokeneita, tässä sulle tämmöinen story.

    • rrrqrqrqrqr

      nythän täytyy muistaa että treffeillä sitten saat munaa vaikket haluukkaan ja varmaan joka reikään, itsehän pyysit treffeille

    • Yhteen

      Kannattais pyytaa kahville, mutta kertoa myos, etta lapsia et halua elamaasi. Toinen voi haluta ja silloin teilla ei ole valttamatta yhteista tulevaisuutta, jos toinen ei pysty luopumaan lapsi haaveistaan.. Kaikki kannattaa selvittaa ennen kun etenee pidemmalle suhteessa!!

      • Silti_onnellinen

        Harmillisesti lapsiasia koskee mitä tahansa suhdetta, ei pelkästään tämän nuoren miehen kanssa. Tämä oli kuitenkin hyvä muistutus sinulta ja lähestymistapasi asiaan oli silti positiivinen. Lapsettomuus ei ole ollut minulle valinta, en vain ole koskaan tuntenut halua saada lasta. Ja tykkään elämästäni näin. Olen kiusallisen tietoinen siitä, että se voi estää suhteen kehittymisen tai katkaista suhteen myöhemmin.

        Eikä ole mitenkään sanottua, että tällaisessa lähtöasetelmassa olisi odotettavissa ikuista rakkautta muutenkaan. Olen realisti sen suhteen.


    • jepujees

      Älä enää mieti vaan pyydä äijä ulos! Älä välitä mitä muut sanoo, vaan tee se mikä oikealta tuntuu! Mulla 12 v vanhempi nainen, ja hyvin menee!

    • m30_mielipide

      Vaikea tilanne. Ei tiedä juokseeko baareissa. Onko tyypillinen parikymppinen teini. Näin kääntäen mulla oli parikymppinen mimmi, joka oli vanhemman oloinen, mutta kyllä se lopulta paljastu se ikä. :( 10vuotta ikäeroa. Ei vaan toimi. Aikansa toki nastaa tiukkaa herkkupeppua maistella ja sekstailla pari kertaa päivässä ku kanit, mut arkielämässä tulee murheita. Mieti tarkkaan. Jatkossa pysyn muutaman ikävuoden sisällä. Toki ikäkään ei aina kerro kaikkea. Semmosia bilettäjiä ja horotsupe*seitä löytyy vanhemmistakin.

      • Silti_onnellinen

        Kiva kun toit hiukan erilaista näkökulmaa omasta kokemuksestasi. Noista baaririennoista ei tiedä ennen kuin näkee. On valinnut sellaisen akateemisen opiskelualan, että sen perusteella joku voisi pitää vaikka tylsimyksenä, vaikka eihän se juomatavoista mitään kerro.

        Voit uskoa, että olen asiaa ankarasti miettinyt. Menetettävää ei varsinaisesti ole, mutta tilanne vaatisi aika isoa heittäytymistä. Eikä minulla ole tältä tai miltään muultakaan suhteelta sen suurempia odotuksia, kuin että minun kanssa on hyvä olla ja minulla sen toisen kanssa. Tällainen tapaus on vähän kuin sika säkissä.


      • Monica-78

        Ei se tuollain päin toimikaan. Johan teillä on draivit erilaiset. Mies on aktiivisimmillaan parikymppisenä nainen 4-kymppisenä :) Nuori nainen ei varmaan jaksanut sun tylsää olemusta enää.


    • timotejjjj

      No, jos kahville pyyntö ujostuttaa, niin hakeudu tilanteeseen, jossa ikäsi selviää. Sitten näet, onko hän vieläkin kiinnostunut sinusta. Yleisellä tasolla tuo ikäero ei minunkaan mielestäni ole olennainen asia.

    • KHMM

      Hei, tottakai kannattaa pyytää deiteille. Me eletään täällä vaan kerran, hullua jos et edes kerro tunteistasi. Älä missään tapauksessa kävele onnesi ohi. Itse olin 47 kun tapasin avopuolisoni, hän oli tuolloin 24, kypsä nuori mies. Olimme ajatuksiltamme heti samalla aaltopituudella, mä taidan olla ikuinen "lapsi". Hauskaa on ollut ja päivääkään en vaihtaisi pois. Nyt seukattu 4v. Varmasti joskus ero tulee kun ikää kertyy mutta nyt nautin. Salli itsesikin nauttia, sun oma elämä. Mukavia treffejä. =)

      • Silti_onnellinen

        Teillähän on mennyt hyvin, 4v. ei ole mikään mitätön saavutus teidän lähtökohdilla. Kumpi teillä oli aloitteellisempi osapuoli?

        Huumori on tärkeä osa elämää, nauramisesta tulee tosi hyvä olo ja siitä saa energiaa. Ihan on suositeltavaa aikuisillekin pitää hauskaa!


    • M.Mosse

      Hähähähäää! Voi pojat, kun tietäisitte! Monsieur Mosse revittelee persereikäänsä ääriasentoihin, koska aloittaja on niin typerä nainen!

    • 69-----56

      hei. TOTTAKAI....I
      Itse tapasin 13 vuotta nuoremman mieheni seksimessuilla
      Olemme olleet siitä saakka yhdessä 14 vuotta ja siitä ajasta yhteensä 11 vuotta avioliitossa. Meno vain paranee. Olen itse nyt 59-vuotias ja mieheni on 46-vuotias Parempaa ei voi olla.
      Ulkomailla kaksi kertaa vuodessa ja nuoret naiset eivät haittaa edes bikineissään. Mutta, pidä itsestäsi ja kunnostasi huolta, kuten, minä pidän..
      Meillä ei ole edes kyse rahasta.
      Nauti......
      Läheisyys...toisesta väittäminen ja kunnon seksi.
      Nauti ja ole onnellinen.....

    • täältäköapua

      Tee jotain tai kiikkustuolissa ei ooo vanhana kivaa.

    • AntaisitkoMulle

      Onks sul tiukka pillu ?

    • sopeutuva.ihminen

      Saattoi aikoinaan hieman askarruttaa kun aloitti 10 vuotta nuoremman kanssa, mutta nyt 35 vuoden yhteiselon jälkeen voi todeta että ikäerosta ei käytännössä ole ollut mitään ongelmaa koko aikana.
      Vaikka törmäsi siihen, että jäädään eri aikaan eläkkeellekin, niin mitä se haittaa. Ehkä vähän rajoittaa muutamia käytännön rientoja.

    • novoisentään

      Mistä tahansa saa ongelman, jos haluaa. Tosin kaksikymppisen elämäntilanne voi olla aika erilainen kuin kolmekymppisen, muuta mitä ongelmaa muuten.

    • jdiasudiow

      Römpsä levälleen vaan ja sano että kuules finninaama, saat laueta reisille.

      • furryy

        elä sie semmosta pikkupoikaa ota vaan ota furry, olen karvainen ja haisen paskalle ja haluan sinun kanssa 10 lasta sellaisia silkkikarvaisia pikkufurryja ;)


    • Puu-Silmä1

      Joo omasta kokemuksesta sanon, että ota nuori mies jos on saatavissa. Itse olen jo vanha äijä. eikä minusta juuri iloa naislle ole. Jos ymmärrät-

    • 56....69

      Ota kommettini huomioon. Se oli seksimessut ja sen seuraus. Lue se. Parempaa ei ole
      Muista se..

      • Silti_onnellinen

        Hei. Kommenttisi on huomioitu, en ollut aivan varma mitä siihen vastaisin. Minulla ei varsinaisesti ole tarkoitus etsiä nuorempaa miesseuraa, vaan olen vähän kuin vahingossa ihastunut nuorempaan.


    • toswe

      Tiedän pariskunnan jolla 50.v.ikäeroa.Raha tuo ja luo turvallisuuden,sillä jo jaksaa rakastaa..

    • weqssasassdww2

      fuck bud vai mikä lie onkaan. 20 v ja 30 v elämäntilat on niin erinlaisia että mitään vakavaa ei tule. tietty jos et ole vielä tarpeeksi kasvanut ja haluat antaa tavaraasi niin anna ihmeessä.

    • suoli

      Suoli24. Finninaamaiset pikkukikkeliset teinipojat kommentoivat niin hienosti ja kypsästi. Kuka edes viitsii täällä kysyä tosissaan yhtään mitään?

      • Silti_onnellinen

        Kaikilla on joskus heikkoja hetkiä ;) Tässä ei ratkaise se, mikä on keskustelun lopputulos, vaan mitä ajatuksia keskustelusta herää. Ei tähän asiaan ole oikeata tai väärää vastausta.


    • TheJ

      Anna mennä! Mitään en olisi parikymppisenä halunnut niin paljon, kun että oikea nainen tekisi aloitteen.. Sitten pidät odotukset matalalla, jos poitsu haluaakin nuorempaa.

    • paljonkinpuskenut

      Hah...eihän tässä ole mitää uutta, ainahan vanhat eukot ovat pervoilleet :-) mutta, ikävä kyllä, kun mies on saanut niin huomaat olevasi hänelle vain taakka

    • heikki_sinsemilla

      Mitäs tuossa voit menettää, et mitään. Luultavasti tulet torjutuksi, olet ehkä kuvitellut kiinnostuksen molemminpuoliseksi koska poitsu on niin ujo ettei osaa tai halua hakeutua muiden seuraan ja sinä olet siinä sillai valmiina, ihan kaveripohjalta. Voihan tietty olla että jotain tunteita on, nyt vasin kimppuun kuin sika limppuun. Juuh, olen puhunut.

    • you_only_live_once

      Harvoin sitä vanhana katuu tehtyjä asioita, mutta niitä tekemättömiä...

      • Kadunmoniaasioita

        Tästä olen kyllä vahvasti eri mieltä.


    • torventekijä

      Hylky akalle on pelkkä toivokin jo uskallusta.

    • Ota rohkeasti asia esille. Itse seurustelen naisen kanssa joka on minua nuorempi useamman vuoden ja kaverini hänen äitinsä kanssa... ja heillä on ikäeroa melkein 20v... ja hyvin toimii :)

    • P.Kauppinen

      Kysy sitä treffeille.Kuka tahansa jätkä suostuis jos ei oo varattu ja oot ihan naitavan näköinen.Muista vaan että 20v jätkä on ihan pentu vielä.Voi toki poikkeuksiakin olla mut ite kaikki jotka oon ikinä tuntenu on ollu ihan kakaroita parikymppisenä.Pojat kasvaa miehiksi vasta siinä 30v kohdalla.Naisilla se tapahtuu yleensä vähän aiemmin.
      Turha ainakaan luulla et se haluaa muksuja ja talon jne vielä moneen vuoteen.Sulla taas alkaa tulla jo kiire jos oot nyt jo 30.

      Itseasiassa sulla ne muksut pitäis olla jo tehtynä.Miksi niin ei ole tapahtunut?Onko sussa jotain vikaa kun ei ole kelvannut kenellekkkään ja nyt jo yli 30v ?

      • Silti_onnellinen

        Talon tai asunnon osto ei edellytä miestä, nyky-Suomessa nainen voi tehdä kiinteistöhankinnat itsekin. Ei ole ehkä kaikkein varmin lähestymistapa olettaa, että jokainen haluaisi lapsia. Sinulla taitaa olla melko perinteinen näkemys siitä, miten elämän pitäisi mennä. Talo, pari lasta, naimisiin, farmari-Volvo ja koira. Tuo skenaario ei ole koskaan minua kiinnostanut.

        Alkuperäinen pohdinnan aihe oli, että ihastuin yli vuosi sitten nuorempaan mieheen, ja olen ihastunut edelleen. Jos voisin katkaisijasta sammuttaa ihastumiseni, luultavasti tekisin sen. Sellaista katkaisijaa ei kuitenkaan ole.


    • tottuuventorvelo

      Ei ikäerot merkkaa mitään. Miehelle ainakaan. Riittää jos nainen lämpösen paskan puottaa niin se on silloin elossa ja pantavassa kunnossa. Mies ei loppujen lopuksi tarvii naista kun tarpeittensa ajoittain tapahtuvaan tyydyttämiseen. Einesruokaa saa kaupasta jos ei mies osaa itse sitä valmistaa, että ei muuta tarvetta naiselle paitsi jos siivoais joskus miehen kämpän.

      • hohohoijjaa

        Puhu vain itsestäsi. Nuija.


    • Kemiläinen86

      Niin just ja mihinkä tuo 30-vuotias mies on yleensä jo pojasta kasvanut mieheksi? No ei ainakaan pidä paikkaansa , sanon minä.

    • huikaameeta

      no jo on elon polku tyttärelle "ongelman" eteen tuiskassut:). Täältä löytää hyviä vastauksia ja vinkkejä kun oma ongelmanratkaisukyky ontuu. Uusavuttomuus päätöksenteossa näyttää olevan kansakunnalla kasvava voimavara.

      • Silti_onnellinen

        Heippa. En hae ratkaisua ongelmaan ja kyllä ne päätökset itsenäisesti täällä tapahtuu. Tarkoitus on ihan vain pallotella ajatuksia aiheen ympärillä.


    • kullervonkirous

      Kerro rohkeasti juniorille että "täti tarvis tattia, voitko auttaa"? Siitä se lähtee jos junioria kiinnostat!

      • Silti_onnellinen

        Hmm. Tässä on ajatusta. "Täti"- sanan myötä ei ikäeronkaan pitäisi jäädä epäselväksi ;)

        (tuo tatti ei tosin ole se perimmäinen syy, miksi tästä nyt kirjoitellaan)


    • Jos_et_ollenkaan

      Halua lapsia niin anna miehen mennä,turhaa haaskata molempien aikaa.

      • Silti_onnellinen

        Eihän kaikki miehetkään lapsia halua...?


    • just_GO

      Höpö-höö. Olet kai sen verran kypsä että tajuat tuon ikäeron olevan juuri täydellinen jo seksuaalisuuden kannalta. Itselläni pari naisystävää, toinen seurustelee itseään 15 vuotta nuoremman kanssa, toinen naimisissa itseään 12 vuotta nuoremman kanssa jo kuudetta vuotta. Molemmat jaksavat hehkuttaa nuoremman miehen etuja. Ja miehet taas ylistävät vanhemman naisen itsevarmuutta ja hyvää itsetuntoa.

      Anna mennä vaan. Tuossa on jo selviä merkkejä ilmassa.

      • mikäs_siinä

        On miehiä, jotka hakevat vanhemmista naisista elättäjää itselleen. Kyllä se miehen ihastus loppuu viimeistään silloin, kun nainen täyttää 50 .


      • voielämäsentäs

        ..no tuohan on jo ikuisuus elettyä aikaa, kai sitä nyt kyllästyy muutenkin naiseen ku naiseen tuossa kohtaa..


      • Silti_onnellinen

        just_GO, ymmärrän kyllä ja tunnen kropassani, että seksuaalisuuden näkökulmasta ikäero on match-made-in-heaven. Itsetunnossa ei ole muutenkaan vikaa ollut, ja kun on asiat hyvin elämässä ja onnellinen, välillä tuntuu että se onnellisuuden tunne on jopa vähän euforinen. Ja kun on jo pelkästään itsensä kanssa niin älyttömän hyvä olla, voin vain arvailla millaisiin sfääreihin olotila voisi vielä nousta.

        Kuulostaa ehkä vähän neitimäiseltä, mutta olen lähestynynt tätä tilannetta lähinnä ihastumisen näkökulmasta. Olen yrittänyt päästä siitä eroon, mutta tuntuu että kaikki vastustelu vain ruokkii tunnetta entisestään. Mutta kenties jatkossa alan herkutella ajatuksella..


      • katkerako_olet
        mikäs_siinä kirjoitti:

        On miehiä, jotka hakevat vanhemmista naisista elättäjää itselleen. Kyllä se miehen ihastus loppuu viimeistään silloin, kun nainen täyttää 50 .

        Aika moni 2-kymppinen on jo työelämässä. Edellinen sukupolvi oli se köyhä, jotka opiskelivat liian pitkään.

        Ja kyllä kai jokainen fiksu, kypsä nainen tietää mitä parisuhteelta haluaa.


    • Pressa

      Entä Jenni Ja Sauli?Vaikkakin Toisin Päin.

      • ankkatypykkä

        Saulille tulisi halvemmaksi elättää makaronidieettiin
        jo sopeutunut 100 vuotias mummo vanhainkodista.
        Finanssinerona arvostaa enemmän leikkauksia
        erotiikasta, kuin rahan säästäminen


    • tultatappuraa

      Anna palaa sitten vasta tietään kuinka siinä suhtessa käy

    • Eufrocyne

      Aihe koskettaa omaa elämääni sen verran, että voinen kertoa oman tarinani, lyhyesti. Tapasin tämän miehen "baarissa", ja vaikka en harrastanut nuorempana(kaan) mitään pikaromansseja, niin vaan päädyttiin samaan suihkuun. Tapaamiset jatkuivat ilman sen suurempia päätöksiä tai sopimuksia jatkosta. Rakastuimme tulisesti ja siinä rytäkässä kävi ilmi, että hän on 30 v, minä 42. Eipä haitannut pätkääkään vaikka elimme täysin eri elämänvaiheita. Emme koskaan yrittäneetkään elää ja asua yhdessä, mutta meillä oli oikein ihanaa aikaa 10 vuotta, sitten muutto toiselle paikkakunnalle päätti tämän iloittelun. Siitä on jo kulunut toiset 10 v. mutta muistelen sitä aikaa lämmöllä ja onpahan jotain mistä kertoa lapsenlapsille (sitten joskus). Eli ei elämä minusta ikää kysy, vaan rohkeutta elää. Jos laskelmoit liikaa, unohdat elää.

      • Tuskin_sun

        Lapsenlapset haluaa kuulla teidän iloittelusta.


      • Silti_onnellinen

        Eufrocyne, kiva kun jaoit tarinasi. Siinä kiteytyy juuri se, mitä itsekin tilanteesta ajattelen. En tarvitse mitään virallistamista tai lupauksia tulevasta, ja tiedän erittäin hyvin, että tällaiset jutut eivät välttämättä ole pitkäikäisiä. Tunnistan sen, että olen ollut tässä asiassa ennakkoluuloinen.


    • Levitä_sille

      vain vittusi. Miehellä on ainakin yhtä mukavaa kuin Sinullakin.

    • Kuuntele vaan sydämesi ääntä. Jos kiinnostus on molemminpuolista, anna mennä vaan... Eikä minusta siinä ole mitään pahaa vaikka teet aloitteenkin.

    • Hyssykät

      Jos yli kolmekymppisen pitää vielä kysellä neuvoja netistä,uskallanko aloittaa parisuhteen vai en,niin on kyllä aikuistuminen pysähtynyt teinien tasolle.

    • Reggaeparty1

      Sen kummenmin ottamatta kantaa tähän aiheeseen kerron kuitenkin ohjeena ,että loppujen lopuksi parhaaseen tulokseen olen aina päässyt laittamalla itseni likoon ja tulemalla pois ns. mukavuusalueelta.Yksi ihminen on käynnistänyt sotia toinen laittanut alulle satoja tai tuhansia ihmisiä työllistäviä yrityksiä ,mutta mitään niitä ei ole tehty kotona yksinään nyrkkiin mumisemalla.Kaikki on kiinni tahdosta taidot tulee perästä.

    • onsekummaa

      Ihme juttu tuo kun ihmiset kysyvät neuvoja omiin valintoihinsa jopa talouden hoitamiseen :D Deiteilläkin kuulostellaan mielipiteitä. Vähän kuin korttia vedettäisiin ensin pakasta ja sitten toimitaan.
      Eipä seksuaalirikolliset kysele. Teenkö tänään puska panon vaiko yllätys päälle käynti kotona ja onko miten väärin jos valistelen itseäni selvästi nuoremman ?

    • elettiinpäennenkin

      -eiks se oo muitten murhe?

    • Elänjuuriniin

      Aika alatyylistä keskustelua, vaikka olet selvästi fiksu ja toivot asiallista näkökulmaa tähän.
      Noh, voin kertoa, että olen elänyt 11 vuotta itseäni 9 vuotta nuoremman miehen kanssa, eikä ikä ole koskaan ollut ongelma. Ihmisiä on monenlaisia ja toiset ovat enemmän ja varhemmin aikuisia kuin toiset. Eräät, kuten täälläkin näyttää olevan, eivät aikuistu koskaan.

      Mielestäni tärkeintä on kuunnella sydäntä ja tunnetta. Rohkeasti vaan kysyt häntä treffeille ja katsotte mihin se johtaa.
      Tunne ja elämä kyllä vie siihen suuntaan kuin tarkoitettu on. Joten älä mieti ikäasiaa vaan kokeile rohkeasti.
      Onnea matkaan.

      • Silti_onnellinen

        Elänjuuriniin, tällaistahan se on keskustelupalstoilla, ei niitä pidä henkilökohtaisesti ottaa. Ihmiset eivät osaa keskittyä itse asiaan tai ajatella, että taustalla voi olla muutakin, kuin tekstistä käy ilmi. Sitten ravistetaan hihasta omasta mielestä oikea ratkaisu. Sitä voidaan aina kysyä, että jos aihe on tyhmä tai ketjun aloittaja on tyhmä, niin mitä on se, joka käy tyhmän ihmisen tyhmää aihetta kommentoimassa.

        Kiitos viestistäsi ja omasta tarinastasi. Näissä asioissa olen aina luottanut sydämeen. Vaikka miten päin järkeilisi, niin jotenkin aina ratkaisu on ollut, että katsotaan mitä seuraa. Kysymysasetteluni oli siitä hiukan huono, että tämä pohdinta siellä taustalla oli jo käyty. Tarkoitus oli lähinnä saada perspektiiviä ja aika monella onkin vastaavia omakohtaisia kokemuksia.


    • mies50v

      Tuo ikäero ei nyt oikeesti ole hirveen merkittävä mutta 20 vuotias nuorukainen ei vaan ole riittävän kypsä vielä seurustelemaan aikuisen naisen kanssa. Saat hommasta pelkkiä murheita, usko huvikses.

      • Kokemustaon

        Samaa mieltä, tulet särkemään sydämesi!


    • Stillyoung

      Menee vielä tuossa iässä,itse olen 50v mies ja juoksen karkuun jos 60v mummo yrittää iskeä

    • No_make_up-91

      Minä en ikimaailmassa ottaisi ketään, joka on minua kymmenen vuotta nuorempi koska se on henkisesti niin paljon nuorempi kuitekin vaikka kuka sanoisi mitä. Jo pelkästään neljän vuoden ikäerokin sanoo jo tosi paljon.

      Minä seurustelin aikoinaan itseäni 7 vuotta vanhemman kanssa ja siitä ei tullut mitään muuta kuin sotkua vain. Löysin myöhemmin sitten itselleni saman ikäisen miehen kuin itse olen ja suhde toimii kuin unelma. :) Ollaan samantasoisia ja suhteessa tasavertaisia kaikinpuolin. Anna sen pojan etsiä oman ikäistä seuraa ja tee itse samoin. Tämä on minun mielipide.

      • Monica-78

        Jos sulla ei toimi ikäero, turha monistaa sitä muille. Et tiedosta sitä, että kyse ei ole ikäerosta vaan ihmisistä. Tiedän monta ikäistäsi, jotka käyttäytyy kuin keski-ikäiset (oletkohan yksi heistä) ja monia, jotka ovat vielä todella lapsia.

        Joten iällä ei ole merkitystä, vaan ihmisellä itsellään. Luulisi tämän olevan jo ihan puhdasta faktaa... Mutta ehkä sinullakin on elämässä vielä opittavaa, vaikka niin "kokenut" jo olet.


    • VOISAATANASENTÄÄN

      Mistäs juttelisit parikymppisen kollin kanssa? Naisista ja ryyppäämisestäkö ym kännisekoiluista? Omapahan on asiasi mitä teet, mutta älä tule tänne ruikuttamaan. Jätkä haluaa vain "opettajaa", ei muuta, onpahan kertomista kavereille

      • Silti_onnellinen

        Miten olisi vaikka meistä, yhteisistä kiinnostuksen kohteista kuten politiikasta ja harrastuksista, sijoittamisesta, työstä.

        Ymmärrän, että on vanhemmalle miehelle raskasta, että nainen onkin kiinnostunut nuoremmasta. Onko se jotenkin sinulta pois?

        En tiedä sinusta, mutta näkisin että vanhempi voi myös oppia nuoremmalta, ja ainakin itse näen ympärilläni paljon erilaisia ihmisiä, joilta on ihan varmasti jotain opittavaa. Ja ei, en tarkoita samanlaista "oppimista" kuin sinä, vaan paremminkin sitä, että oppiminen voi olla vastavuoroinen ja jatkuva prosessi. Eihän siinä ole järkeä, että kommunikoi vain sellaisten ihmisten kanssa, joilla on täysin samat ajatukset kuin itsellä. Eihän se jalosta ajattelua millään muotoa.


    • Nuorisielu

      Vaikutat tosiaan ikäistäsi nuoremmalta. Jopa lapselliselta. Ikähän on vain numeroita ja 10 v puoleen tai toiseen ei mitään merkitse. Entä jos ihastuksesi onkin lapsirakas ja haluaa perustaa perheen? Miksi et voisi pyytää miestä vaikka kahvilaan tai elokuviin. Tai yhteiselle juoksulenkille. Kysy missä hän käy lenkkeilemässä ja kerro itse missä on sinun suosimasi lenkkeilymaasto ja pyydä että lähtee joskus kanssasi juoksemaan. Tai voihan se olla vaikka eläintarhassa käynti. Kavereitahan ei ole koskaan liikaa, ellei juttunne johda mihinkään enempään. Kavereitakin voi pyytää kanssaan erilaisiin paikkoihin.

      On aika lapsellista kysellä täältä neuvoja ja ihmetellä jotain 10 v ikäeroa. Kysyisitkö jos olisi toisinpäin? Siis mies 10 v vanhempi?

    • toisinpäin

      Minä ainakin antaisin miehelle mahdollisuuden pyytää ensin, tekisin itseni tykö muuten, että hän vaistoaisi. Nimittäin itselläni on 20v. nuorempi mies, joka uskalsi pyytää minua treffeille ja ollaan oltu jo monta vuotta yhdessä. Ikäero sopii paremmin näinpäin meistä! Jos olisin 20vuotta vanhemman miehen kanssa hän ei minun vauhdissa pysyisi mukana melko varmasti.

    • Ihmiset suhtautuu ikään ja ikäeroihin niin eritavoin. Oli ikä mikä tahansa, ihminen voi olla ikästään paljon lapsellisempi tai todella aikuismainen. Yhtä hyvin tää 20-vuotiaskin voi olla hyvinkin aikuinen ja ei 20-vuotias enään mikään ihan teinikään ole. Ja ootte kumpikin aikuisia ihmisiä? Teette miten ite hyvältä tuntuu. Ja eikö alkuun vois tavata vaikka kaveripohjalta ja katsoa mihin juttu etenee jos etenee? Ystävyydessä ei mitään vikaa oli ikää ja ikäeroo miten paljon tahansa ja jos siitä jotain isompaa vaikka sit syttyskin? :)

    • wwwwwwwasasasas

      jännä juttu kun naiset on nuoria niin he haluavat vanhemman miehen ja kun ovat itse vanhempia niin haluavat nuoren. missä mennyt vikaan? kasvatuksessa vai missä!?

    • Täh. Mä oon 32 ja muija on 57! :D Että kyllä kehtaat! ;)

    • kärleks

      Olen 50 täyttänyt nainen ja naimisissa onnellisesti 27 vuotiaan miehen kanssa. Mitään ongelmia ei ole ollut ja kaikkesta voimme puhua ja kaikkea suunnitella. Olemme todella onnellisia ikäerosta huolimatta, sillä vain aito rakkaus on tärkeää !

    • oldduck

      Energinen nainen 30v tuli nettitreffeille

      -tunnustan heti valehdellen ikäni
      -Niinhän kaikki tekevät. kuinka wanha sitten oikeasti olet?
      -25v :(
      -TÄH, valehtelit nuoremmaxi. Ennenkuulumatonta näillä markkinoilla!
      Minä olen 46v, kuten kerroinkin:
      Ihan kivalta sinä vaikutat näin wanhalle miehelle, ellei ikäero haittaa Sinua
      -Etsinkin vanhempaa ja viisaampaa miestä. Minulle hyvät elämäntavat ovat
      tärkeitä. Treffasin eilen toisen ehdokkaani, 50v "raittiin"Di miehen,
      joka olikin juovuksissa ja poltteli sikaria: Oli Kuulemma tehnyt jotkin hyvät
      kaupat ja halusi juhlia kanssani. Otin ritolat heti, en huoli juoppoa miestä.
      sinä olisit kiinnostavampi .........

      ??????

      Nti energinen 30/25 oli viehättävä:Ulkonäöltänsä sextoy:ksi kelpaavakin
      Fiksu juuri valmistunut hortonomi/ympäristöinsinööri. Ottaisi revanssin
      aikuisempana..........................huoh

      • just_fantasia

        Hortonomi/ympäristöinsinööri .... joopa-joo mikä provo taas. Ei tuollaista yhdysnimekettä ole olemassakaan...

        Tiedän koska olen itse hortonomi ja opiskellut ympäristöteknologiaa. Joten pappa dearest, jatka vaan haaveilua..


    • Hyvin_se_menee

      Unohdat ikänne ja pyydät miestä treffeille. Mies suostuu, jos on myös sinusta aidosti kiinnostunut. Muista kuitenkin, että tuon ikäinen voi olla seksuaalisesti sen verran kokematon, ettet liian rajuilla hommilla karkota häntä heti luotasi pois.

      Onnea teille! Kerrothan vastakin, miten juttunne edistyy.

    • sattumakorpraali

      20v nuorukaiset ovat tavallisesti asepalvelussa
      oppimassa tappamista ja peppa-aukisia varusmiehiä,könsyjä
      Mixvarten sellaiset wanhaa naista kiinnostaa?

    • ihmiset_ratkaisee

      Voi...... eihän tuo nyt ole vielä edes ikäero. Siskoni 36 on kihloissa 21-vuotiaan miehen kanssa. Siskoni käyttäytyy monesti kuin lapsi ja miehensä huomattavasti ikäistään kypsempi. Match made from heaven :)

      Älä nyt anna sen onnen lipua ohi. Tiedä tuleeko toista herätystä enää ollenkaan...

    • mieleenkäy

      On aika epätodennäköistä että noin pieni ikäero vaikuttaa asiassa mitenkään.

    • pop908

      Luulen että se naaras sisälläsi tietämättäsi pohtii biologista kelloa jne.
      Eli kuitenkin aiot lapsia joskus tehdä, mutta se naaras ei niitä halua vielä, eikä nyt tämän miehen kanssa. Mutta kuitenkin, tunnet tarvitsevasi juuri tätä, esim. nuoremman miehen huomiota, itsetunnon nostamiseksi tai vaan kokemuksena jos vaikka nuorempana ei kokemuksia paljoa ole kertynyt.

      Täytyy muista että kaikella mitä tapahtuu on merkityksensä, ja sen huomaa yleensä vasta jälkeen päin.

      Itse seurustelin 24vuotianna 42 vuotiaan naisen kanssa.
      Olin naisasioissa täys "pökkelö" ennen sitä, enkä tajunnut naisista mitään saatikka miten toimia niiden kummien otusten kanssa, yleensä karkoitin ne kilometrin päähän vain avaamalla suuni ja sanomalla jotain hiukankaan.
      Hän opetti mitä rakkaus on ja miten naisten kanssa ollaan.
      Hän itse oli tullut jätetyksi ja haukutuksi rumaksi ja ties miksi erossa, vaikka oli kaunis ikäistään nuoremman näköinen naisellinen nainen. Nautti suunnattomasti nuoremman miehen huomiosta.

      Itselleni on ollut valtavasti hyötyä tuosta kokemuksesta myöhemmissä naissuhteissa, jopa ratkaiseva siihen että olen nyt naimisissa ja kaksi lasta.
      Hän sai itsetuntonsa naisena takaisin ja uskoisin olevan onnellisena nykyään.

      Voihan olla että te kumpikin tunnette voimakasta vetoa toisiinne, mutta ikäeron vuoksi kumpikaan ei uskalla tehdä aloitetta, joka olisi sinänsä sääli.
      Näin feminismin kulta-aikana, miehelle, saatikka nuoremmalle, ei aloitteen tekeminen ole lainkaan helppoa, voi olla jopa ylitsepääsemätöntä.

      Uskoisin että teillä molemmilla on suuri tarve olla yhdessä lyhyemmän tai pidemmän aikaa.
      Ei kannata antaa mennä ainutlaatuisen tilanteen ohi, varmasti jokin yhteyden käynnistämiskeino löytyy, sopivia katseita, lähelle menemistä.
      Mielestäni tällaisessa tapauksessa sen vanhemman, ja ehkä kokeneemmankin täytyisi olla hiukan aloitteellisempi..jokin neutraali, elokuviin pyytäminen, tms?

      • vauh

        Hitsi miten hyvä kirjoitus. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta äärimmäisen kypsää artikulointia ja hyvää sanallista ulosantia. Lisää tälläisiä kirjoittajia tänne mihin vaan topiciin, kiitos :)


      • Silti_onnellinen

        Kiitos mielenkiintoisesta viestistä pop908. Hyvää pohdintaa, vaikkakin ei ihan läheltä liippaa.

        Jotta voidaan lopettaa nämä spekuloinnit lapsesta, totean, että minulla on lapsettomuutta ja kroonista kipua aiheuttava sairaus. Kipu on nykyisellä lääkityksellä hallinnassa. En mene enempää aiheeseen, mutta korostan vielä, että lasta ei ole tulossa. Eikä minulla ole mitään ongelmaa asian kanssa, päinvastoin.

        Itsetuntoni on hyvinkin kunnossa, enkä tarvitse nuoren miehen huomiota. Näin nuoren miehen huomio tuntuu jotenkin kiusalliselta, ehkä siksi kun hän ei varmaan osaa arvata minun ikää. Ja elämässäni on kaikki hyvin, ei ole mitään tyhjää aukkoa sielussa, mitä pitäisi paikata. Enkä ole tieten tahtoen tullut tähän tilanteeseen, vaan olen tahtomattani ihastunut. Vahingossa ja odottamatta, yhtenä alkukesän tihkusateisena päivänä, jo yli vuosi sitten..

        "Uskoisin että teillä molemmilla on suuri tarve olla yhdessä lyhyemmän tai pidemmän aikaa."
        => jotenkin tähän suuntaan itsekin näen asian. Eikä minulla ole tarvetta määritellä mikä se aika olisi, se on niin kauan kuin on. Jos mietin, mitä jo valmiiksi onnelliseen elämään olisi kiva saada, se olisi parisuhde. En haaveile häistä, lapsista, koirasta... en tarvitse sellaista. Vain sen yhteyden toiseen ihmiseen.

        Näemme pääasiassa harrastusten parissa, se on ihan rento ympäristö. Kohdistan jatkossa häneen enemmän huomiota (aiemmin yritin välttää sitä), tarkkailen omia tuntemuksia, miltä tuntuu olla hänen seurassa ja onko sitä yhteyttä havaittavissa. Sitten myöhemmin voisin pyytää kahville, kävelemään, johonkin...


    • Totuus_tässä

      nainen haluaa hallita perheessä. Ei hyvä.

    • 11A9

      No ei tuo Sinun tilanteesi ole hävettävä. Toimit juuri niin kuin aistien varassa toimivien määrätietoisten naisten tuleekin elää. Kiihkeä romanssi, vaikka päättyisikin seinään, niin se antaa Sinulle virikkeitä loppuelämän mahdollisen tylsyyteen. Kymmenen vuoden ikäero ei todellakaan ole este, -miksei se muka toimisi. Ajattele itseäsi 60-vuotiaana kaiken antaneena naisena, -Sinulla on vielä 50-vuotias viriili mies vierellä. Elämä on elämyksien loputonta janoa. Unohda jankkaavat stereotypiat ja niiden puolustajat ja kannattajat, -elä ja nauti ja anna toisille myös siihen mahdollisuus. Et ole ilmoitusvelvollinen kellekään! Anna palaa !

    • Milteikateellinen

      Rohkeasti eteenpäin vain. Nuori mies vaatii aluksi hieman rohkaisua ja jotain, mikä kohottaa, tai ei ainakaan laske itsetuntoa.

      Pyydä apua jossain sellaisessa mitä hän osaa ja sinä "et". Tietokoneet on useasti varma valinta, tai vaikkapa joku korjaus, naulaus, ruuvaus, auton stereot tai vaikkapa pyörän kello. Tämän pikku jobin päälle sitten tarjoat kahvit ja jossain vaiheessa otat kädestä kiinni. Eiköhän siinä ole ekoille "treffeille" tarpeeksi ja seuraavilla lisää.

      Tärkeää voisi olla myös se, että avunpyyntösi tulee spontaanisti ja yllätyksenä, ei siten, että kaverille jää aikaa miettiä... Huonoimmillaanhan hän tuo isänsä liimaamaan haljenneen taulunkehyksesi. Pidä huoli myös siitä, ettei hän voi liian helpolla kieltäytyä. Ujoudesta johtuvaa "En mä nyt kerkee" tilannetta ei saisi syntyä.

      • Silti_onnellinen

        Moikka Milteikateellinen! Sinun viestisi on yksi harvoja, joka vähän kuin vastaa siihen mitä alunperin kysyin. Tarkoitan sitä, kun jossain viestissä mainitsin, että en oikein osaa toimia tässä tilanteessa, eli en oikein tunne mielenliikkeitä.

        Rohkaiseminen ja aktiivisempi mukaan ottaminen keskustelussa ym. olisi varmasti hyvä paikka aloittaa. Aina ei tahdo muistaa, että kaikilla puhuminen ja osallistuminen ei ole yhtä vaivatonta kuin itsellä.

        Kerroinkin aiemmin, että ihastuminen tapahtui juuri sellaisessa tilanteessa, jossa jouduin oikeasti kysymään apua. Vastaus oli paitsi erittäin selkeä, myös todella itsevarma. Olin myyty! Noo... saattoi ulkonäölläkin olla osuus asiassa, mutta olen pitänyt sen asian keskustelun ulkopuolella. Joka tapauksessa kaikki elementit oli siinä hetkessä kohdallaan. Sinun viestisi myötä pohdiskelin, että vastaava tilanne saisi sitä puhelukkoa avattua. Toisen ei tarvitse keksiä sanomista, kun tietoa piisaa. Ajatus on laitettu itämään.


    • nallekarkit.ei.tasan

      Ihan kiva ketju mutta jos mietitään realistisesti niin tässä on kyse naisten hypergamiasta.
      Miehet ei pysty yhtä vaivattomasti saamaan itseään reilusti nuorempia kuin naiset. Miehet joutuvat nimenomaan tyytymään vanhempaan naiseen.

      • jes. näin on..paitsi nuoremmat oon saanut netti deitin kautta.
        kokeile. toimii.


    • kertojamies

      itse olen 35 ja tyttö 20v. olemme läheisiä ja pidämme joskus toisiamme kädestä ja istumme vuoteella tai halaamme.

    • Milteikateellinen

      Olisi kiva tietää, että miten juttusi on edennyt

      • Silti_onnellinen

        Milteikateellinen,
        Kiitti viestistä! Aika samoissa merkeissä mennään, kun aloitusviestin kirjoittelun aikoihin.

        Mikäli näen hänet loppukeväästä, kuten toivon, on se jo merkki siitä että hän on ajatellut samoin. Ymmärtääkseni hän on liikkunut samoissa piireissä minun takiani, ilman kavereitaan, joiden kanssa hän normaalisti harrastaa. Nyt kun muistelen, alkuun taisi kaveritkin olla mukana, mutta myöhemmin henkilö on harrastellut ilman heitä. Ja pyrkinyt lähestymään, minkä tein hiukan hankalaksi käyttäytymällä itse mahdollisimman neutraalisti. Voi siis olla, että henkilö on ottanut jo askeleen eteenpäin. Haluaisin uskoa, että tunne kantaa talven yli, kuten viime vuonnakin ja pääsemme vielä selvittämään tätä asiaa. Jos ei muu, ehkä kevät ja hormonit antavat hänelle sysäyksen katsoa tämä kortti.

        Vielä en siis pysty merkittävämpää tilannepäivitystä antamaan, mutta sanottakoon, että olen uudella energialla liikenteessä. Tunteet ja ajatukset ovat ennallaan, ja henkilö on ollut myös unessa. Haluan selvittää tämän.


    • Anonyymi

      Miten teille sitten lopulta kävi? :) Tuskin tulet näkemään tätä mutta toivon parasta..

    • Anonyymi

      Kiinnostaisi kyllä kuulla nuoremmilta miehiltä kommentteja tähän. Täällä iän puolesta samankaltaista tilannetta. Kiinnostaisi kysyä ulos kun toinenkaan ei ole kysynyt mutta heti kun olen avaamassa suutani niin tunnen oloni ”puumaksi” eikä hyvässä merkityksessä ja se on jäänyt sikseen.

      • Anonyymi

        Ei tällä palstalla ole muita kuin 50v pappoja kaipaamassa parikymppisiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9139
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3799
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2665
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2494
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1773
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1602
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe